täällä oli joskus hauska ketju väsymysmokailuista, mutta moniko tunnustaa mokailevansa ihan muuten vain?

01.07.2014
91
1
6
siis ilman että on koliikkivauva huutamassa kaikki yöt tms?
minä olen lapsesta saakka hallinnut sekoilun & hölmöilyn jalon taidon, osasyy voi olla AdHd mutta toisaalta isänikin on taitava tekemään kaikkea älytöntä, on mm. jättänyt nenänsä jääkapin oven väliin :D

joo mutta niitä omia törttöilyjä siis:

- juoksin paniikissa pitkin kämppää, kännykkä korvalla ja kirosin että " nyt se känny on lopullisesti kadonnut! "

- vein ipanan tarhaan ja ihmettelin että nyt on jotain outoa.. juu, villasukat vain jaloissa tällä mutsilla eikä kenkiä. taisi olla alkutalvi silloin

- kahvia on keitetty ilman pannua, ilman puruja ja sähkökatkoksen aikana.
samoin ruokaa laitettu väärä levy päällä


- iskin itseltäni lähes tajun kankaalle, kun olin viskannut ostokset takakonttiin ja luukkua sulkiessa pää jäi väliin.. vauva autossa ja mä hoipuin päätäni pidellen siihen prisman parkkikselle istumaan. hitto, että muuten hävetti!

- jätin vauvan nukkumaan neuvolan eteiseen, itse ehdin melkein kotiin asti

- juustoköntti on päätynyt kylppärin kaappiin ja meikkivoide jääkaapin pakastelokeroon

- olin juhlimassa kolmekymppisiäni ja esittelin virkaintoiselle portsarille, joka tarkisti kaikkien iät lapsen kelakorttia ! ja sitten vielä huusin, että mikä vittu siinä nyt on vikana..

- olin röökillä kun ipanan vatsatauti iski niin rajuna, että löin pääni ja paskoin housuuni. onneksi poju, joka oli silloin jotain 2v nukkui sikeästi vuorokauden oksentamisen jälkeen! meni nimittäin hetki ennenkuin selvisin sieltä partsilta sisälle..
 
Tänään viimeksi lähdin huoltoasemalta tankkaamasta. Vähän ajan päästä ihmettelin, mikä kolina kuuluu autosta. Tankkikorkki ja -luukku lepattivat molemmat iloisesti auki.
 

Yhteistyössä