Täällä on paljon keskustelua maksuhäiriöistä..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maksuhäiriöinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

maksuhäiriöinen

Vieras
Mun merkinnät (ei ihan pelkkää omaa töppäilyä) poistuvat joulukuussa 2012 ja tammikuussa 2013 (kaksi merkintää).
Kun nämä merkinnät tulivat ilmi, esim. h&m:n tiliin ei voinut enään ostaa, silloinen visa-pankkikortti piti palauttaa ja tilalle electron.
S-pankin luottokortti piti palauttaa ja tili suljettiin, toki maksoin sitä pois.
Elloksellakin minulla oli olemassa tili, tosin tyhjänä.

Mutta, electron-korttini lakkasi pelittämästä ja sain tilalle debit-kortin.
Sain tilattua esim. Me&i-vaatteita laskulle kerran, toista kertaa en koska edellistä oli maksamatta, nyt sekin on maksettu.
Elloksen tilille saan ostettua, johtuneeko siitä että se oli olemassa jo ennen merkintöjä?
Mieheni kanssa olemme saaneet lisälainan pankista, vaikka minulla merkintä. Kai ne siellä sen tarkistaa kuitenkin?

Toki merkintä vaikeuttaa joitain asioita ja olen niistä paljon ottanut opikseni.
Mutta 5kk ja sitten tietoni ovat taas puhtaat, ja koskaan enään en aio niitä pilata!!
 
Ja kysymys kuuluu miksi pitää ostaa esimerkiksi ylihintaisia lastenvaatteita laskulle, etenkin jos vanhatkin on vielä maksamatta? Ihan yhtä hyvää (tai huonoa) laatua saa alle puoleen hintaan tavallisista kaupoista.
 
Ja kysymys kuuluu miksi pitää ostaa esimerkiksi ylihintaisia lastenvaatteita laskulle, etenkin jos vanhatkin on vielä maksamatta? Ihan yhtä hyvää (tai huonoa) laatua saa alle puoleen hintaan tavallisista kaupoista.

sepä se, niinhän mä sanoin että olen ottanut opikseni.
Valitettavasti toi ostelu voi olla yhtä vakavaa kuin alkoholismi.
Luojalle kiitos mulla on niin ihana mies nyt, joka auttaa!
 

Yhteistyössä