Täällä sitten toinen erityislapsen äiti harmittelee jälleen sitä, kun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vilperin äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vilperin äiti"

Vieras
reissarissa oli jälleen viestiä, että lapsi on tosi levoton koulussa eikä tahdo millään totella ja haluaa keksiä jatkuvasti jotain pikku jäynää.

Täällä kotona kuitenkin kaikki menee ihan mukavasti ja laitamme lapsen aina ajoissa illalla nukkumaan, että ei hän unenpuutteen takia riehu koulussa.

Lapsella on siis ADHD ja autismi, ne tekevät omat ongelmansa hänen käytökseensä. Ikää hällä on 8v. Koulua hän käy pikku ryhmässä, yhteensä luokassa on 5 lasta.

Itse vain mietin, että aiheuttaako tätä levottomuutta se, kun keväällä meille on tulossa vauva ja lapsi jo tietää, että tänne on tulossa pieni nyytti. Hän kun ei millään malttaisi odottaa hänen syntymäänsä.

Mutta miten voi vaikuttaa tuohon koulukäyttäytymiseen? En kyllä voi ymmärtää mitä tässä pitäisi tehdä toisin? Olen myös sitä mieltä, että vaikka nämä lapset tarvitsevat tietyt rutiinit päiväänsä niin silti, kun koulu on minusta tosi kuormittava lapselle, saa minusta lapsi olla omissa tekemisissään pitkin iltaa ja näin rauhoittua koulukuormituksesta. Toki tietysti tietyt ruoka-ajat on oltava ja tietysti se, että tarpeeksi ajoissa mennään nukkumaan.

Harmittaa vain, kun tulee negaa palautetta reissarissa, vaikka hyvähän se on, että siellä lukee niin hyvät kuin huonot jutut. Eilenkään ei ollut reissarissa hyvää juttua - oli surunaaman kuva ja kysyin lapselta, että mitä olet mennyt tekemään? Ei meinannut millään sanoa, kunnes pikku uhkailun kautta, hän sanoi, että oli mennyt metsään välitunnilla, vaikka häntä oli asiasta kielletty. Sanoin, että koulun rajojen sisäpuolella on pysyttävä, ei saa lähteä omille teilleen.
 
siis luulisi että ne sieltä koulusta osaisi viestittää hiukan selkeämmin mikä on ollut se päivän ongelma. meillä on wilma käytössä, ja jos on jotain ihan yyper kamalaa, niin siellä on viestiä. muuten voi katsoa tuntimerkinnöistä ja kyllä sieltä selitykset löytyy jos on punaisella.

minusta joku metsään karkaaminen on tuollaisen lapsen tilanteessa kyllä ihan vastuussa olevan aikuisen vika! meillä lapsella on pelkkä adhd ja merkittävää impulsiivisuutta,ja häntä täytyy pitää silmällä koko ajan,jo pelkästään oman turvallisuuden takia.


onko ne kädettömiä siellä koulussa? tottakai huono käytös on huonoa käytöstä mutta silti,jos teidän lapsella on vielä autismiakin niin on kyllä ihan oletettavaa että tuo yhtälö aiheuttaa ongelmia.

onko lapsella lääkitys adhd:seen? onko kokeiltu?

meillä oli lapsi tänään ollut mäen laskussa(koulussa),ei halunnut lähteä sieltä pois,vitkasteli,ei totellu,heitteli lumipalloja aikuisia päin, heitteli liukuria, ohjaaja otti talutukseen jolloin muksu yritti sylkeä yms oli riehunut. niin aamulla unohtu lääke tässä lopputulos. oli sit käynyt rehtorin luona puhuttelussa ja loppupäivän työskennellyt ohjaajan kanssa kahdestaan koska oli levoton.

toki mä tahtoisin että tällästä ei olisi,mutta mun on vaan täytynyt hyväksyä se että minulla on erityislapsi ja päivät menee joskus vähemmän hyvin,vaikka mitä tekisi
 
Ja vauva vaikuttanut koulun käyntiin todella paljon. Tyttö ei ole ollut oma itsensä pariin kuukauteen ja keskittyminen huonoa, myös käytös ongelmaa, tottelemattomuutta. Yritetään huomioida tyttöä niin paljon kun mahdollista ja ylihintaa yhdessä. Mutta silti tunne elämä tuntuu olevan aika sekaisin..... Kamalaa.
 
natasja, lapsella on käytössä 20mg Medikinet - lääkitys ja huomenna annamme hälle taas 30mg Medikinet - tabletin.

kylli, tuota kanssa tässä jännitän, että kun vauva on täällä konkreettisesti kanssamme, että mitä kaikkea kepposia ja metkuja lapsi mahtaakaan keksiä, saadakseen itselleen mahd. paljon huomiota. Toki sehän on sillä estettävissä, että antaa paljon aikaa ja huomiota lapselle - laittaa vauvan rintareppuun ja näin pääsee vapaammin kulkemaan isomman perässä. ylipäätään olen ajatellut, että ensi kesä mennään kuitenkin isomman ehdoilla. vauvallehan riittää syli, riittävästi unta, riittävästi maitoa jne. Erityislapsi kun on sellainen, että hänen kanssaan on paljon oltava, hänelle on palljon juteltava ja hänet on tavallaan aina jollakin tavoin pidettävä yhteyksissä meidän vanhempien kanssa - jos hän jää liiaksi itsekseen, sitten hän alkaa tekemään kaikenlaisia kepposia ja ilkeyksiä + muutenkin käyttäytyy aivan päättömästi.
 
Tukiluokka on tehty juuri näitä lapsia varten ja siellä on tietty struktuuri ja rytmi koko koulupäivän ajan. Käytössä on myös time-timer - kello ja liikennevalot. + palkkiokuvat.
 
Kasvatusoppien mukaan lapsi joka käyttäytyy hyvin kotona ja huonosti koulussa/ kadulla on kasvatettu "kiristys, uhkailu ja lahjonta" menetelmällä kotona. Aivot ovat kehittäneet mallin käyttäytyä näin eikä lapsi muuta osaa.

Mutta kun kyse erityislapsesta niin olen sanaton. Mitä lie.. Ehkä kaverin puutetta?
 
Koulussa taidetaan aika herkästi laittaa reissuvihkoon sanomista päivän tapahtumissa, meillä ainakin "pitää kirjoittaa jotain", ja esim. jos luokassa on sijaisia (sairasteluaika joten useasti näin on nyt ollut viime viikkoina)
on usein lasten käytös levotonta, jo pelkästään sen takia että luokassa on muutos, joku on pois ja vieras aikuinen tilalla, pitää testata ja näyttää kaikki taidot niin negatiiviset kuin positiivisetkin.
Ja itse pidän parempana vaihtoehtona että vihkoon on kirjoitettu rehellisesti se että "on ollut levoton päivä, parityöt ei oikein sujunut syystä että: ......... ja palkkio jäi saamatta, ulkoiltiin ja mukavaa oli, palkkio ansaittu" kuin laitetaan että "päivä ok, tehtiin paritöitä ja ulkoiltiin" joka ei todellisuudessa kuvaa välttämättä päivän kulkua ollenkaan. Vihosta on myös helppo tarkistaa jos levottomuutta tms alkaa olla säännöllisesti tai entistä enemmän, voi vaikka katsoa vihosta liittyykö se johonkin tiettyyn tilanteeseen/päivään onko kyseisinä päivinä jotakin epämiellyttävää tekemistä joka aiheuttaaesim. jännitystä? Vaikkapa illan uimakoulu joka jännittää, tms..
 
äiti*2, huomiosi ovat oivallisia, mutta ei voida tietää mikä levottomuuden aiheuttaa, koska ei lapsella ole lukujärjestystä tälle lukuvuodelle ollenkaan olemassa. Heillä on nyt ollut käytössä vain viikkosuunnitelma missä on ns. yleiset jutut vain ( tyyliin; malttitunti, nallekerho, kirjasto-auto, toimintaterapia, koulun yhteinen tilaisuus jne.) Joten ei noista voi tietää mikä sitä levottomuutta milloinkin aiheuttaa. Mutta silti nuo negat kommentit aiheuttavat noloutta ja syyllisyyttä itselle, että voi harmi, kun lapsi ei osannut olla fiksusti koulussa, vaan piti mennä hölmöilemään. Vaikka tiedän, että hän on erityislapsi omine käyttäytymistapoineen.

Monesti tietysti mietin, että pitäisikö yhtä tiukkaa rytmiä vetää iltaisinkin täällä kotona? Mutta kun itsestä on tärkeää se, että lapsi saa olla omassa rauhassa iltaisin puuhaillen omia juttujaan, koska kyllä koulupäivä on minusta erityislapselle tosi kuormittava juttu. Tietysti lapsi laitetaan melko heti koulusta tultuaan läksyt tekemään, niitä ei jätetä iltamyöhään. On tietyt ruoka-ajat ja nukkumaan lapsi laitetaan ajoissa, toki tietysti toisinaan nukahtaminen kestää, kun lapsi haluaa lukea kirjojaan.
 
Meillä on pienilläkin koululaisilla säännöllinen lukujärjestys, toki muutoksia tulee ja ne pyritään tarkkaan käymään lasten kanssa läpi heti aamutuimaan/edellisenä päivänä. Mutta sitten hankalampi homma jos teillä ei niin ole. :/

Älä turhaan nolostu, se ei ole kotiväen vika että lapsi ei koulussa ole ollut fiksusti, sitä ei vihkoon kirjoiteta mitenkään syyllistävästi, vaan enemmänkin tiedoitusmielessä, että kotona osataan esimerkiksi illalla kommentoida asiaa jos lasta esimerkiksi harmittaa tai mietityttää käytöksensä koulussa ja ottaa sen puheeksi vanhempien kanssa.
Koulupäivä on rankka erityislapsille, ja usein aikataulu on tosi tiukka ja siirtymätilanteita on paljon, turhankin paljon. Monesti huomaa että lapsi käyttäytyy kouluaikana ehkä kehnosti, mutta ip-kerhon puolella jossa vapaampaa leikkiä, ulkoilua, askartelua yms.. omaan rytmiin, ja ilman tiukkoja aikatauluja ja useita siirtymisiä, sujuukin paljon paremmin.. :)
 
äiti*2, itse olen kotona, joten lapsi tulee aina koulusta suoraan kotiin. Ei tarvitse mennä iltapäiväkerhoon. Viime keväänä oli lapsilla vielä lukujärjestys, mutta viime syksynä kun koulut jälleen alkoivat "lukkaria" ei enää tullutkaan - tuli vain tuo yleinen viikkosuunnitelma.

Toinen asia kanssa mitä tässä pohdin on tuo tuleva vauva, miten isompi hänet mahtaa vastaan ottaa? Nyt tietysti odottaa innoissaan, mutta sitten kun pieni on täällä konkreettisesti, niin hällä voikin ääni kellossa muuttua. Huomaa esim; sen, että vauvahan ei ole kuin nukke, mikä vain kiltisti jossain olla nököttää, vaan hän todella tarvitsee pitkin päivää hoivaa ja huolenpitoa. Vähän jännittää, ettei toinen ala tekemään huomiota saadakseen yhtä sun toista metkua ja kepposta tai muuten vain heittäydy hankalaksi. Pitää kyllä kesällä antaa mahd. paljon huomiota ja aikaa myös isommallekin.
 
Meillä on päinvastoin; ip kerho tekee levottomaksi kaaoksellaan.
Luokass sujuu paremmin.

Siinäkin on varmaan eroja eri iltapäiväkerhojen kohdalla, meillä jatkuu "yksi yhteen" systeemi iltapäivälläkin, sen oman aikuisen kanssa voi sumplia voimavarojen mukaan tekemisiä, ja mennä omaan tahtiin. Jos päivä on ollut rankka niin voi mennä lepäilemään, lukea kirjoja, ulkoilemaan ei tarvitse kiirehtiä, ei ole niin justiinsa kestääkö aistituokio 5min vai 20min jne..

Ja tätä juuri ajoin takaa että tuskin niiden iltojen niin kauhean aikataulutettuja ja rytmitettyjä tarvitsee olla, parempi mennä mielen ja jaksamisen mukaan kuitenkaan rutiineja unohtamatta jotka ovat erityislapselle tärkeitä.

Vauvan tuloon varmasti jokaisella lapsella ihan "taviksellakin" kestää sopeutua ja onhan se iso muutos koko perheelle. :) Huomiota vaan isommalle tarpeeksi ja antaa lapsen olla avuksi vauvanhoidossa ja muistaa kertoa miten hienosti hän osaa vauvaa hoitaa vaikka olisikin niinkin pienen jutun tehnyt kuin pyynnöstäsi ojentanut vaipan.
Kyllä se hyvin menee, tsemppiä! :)
 

Yhteistyössä