E
enkelin siiven alla
Vieras
edelleen. En tiedä muistaako kukaan minua tai juttuani jonka alkukuusta tänne kirjoitin. kirjaanpa nyt tähän silti fiilikseni.
Vointi on hiukan parempi, ruoka maistuu jo ja nälkä tulee joka päivä. edelleen pitää syödä päivittäin särkylääkkeitä, muttei ihan niin paljon enää. mitään en kuitenkaan vieläkään jaksa, yleiskunto on ihan 0. vauvan vaipanvaihto ja syöttäminen, tai yksittäinen kaupassakäynti vie kerralla kaikki voimat moneksi tunniksi. onneksi jaksan jo pitää pikkuista sylissä ja vähän laulellakkin hänelle.
telkkari ja tietsikka, erityisesti tää palsta ovat toipilaspäivieni ajankulu. ja hauskaahan täällä on teidän seassanne
makaan vain sohvalla ja kulutan aikaa, odotan päivää jolloin jaksan pukea vauvan, ottaa vaunut ja lähteä kävelylle. jos jonain aamuna ei särkisi enää ja voimiakin tulisi jostain.
itkeskelen usein koska alan jo olla hiukan masentunut. mieskin joutui keikkakomennukselle. yksin on selvittävä. kyllähän jo nyt selviänkin jotenkin, alussa meinasi olla niin ja näin kun olin päässyt sairaalasta.
onneksi tuo vauva on noin helppo. päivät pitkät viihtyy sitterissä kun ruokkii vaan. nukkuu täydet yöt. hymyilee vaan. hänen takiaan jaksan päivästä seuraavaan. ihan kuin vauvakin säälisi äitiä ja käyttäytyy kuin enkeli.
2 viikon päästä on tapahtuma jota mieheni on odottanut kovasti monta kuukautta. toivon ettei terveydentilani pilaa tuota päivää. mies on ollut kultainen, tehnyt kaikki kotityöt kotona käydessään, käynyt valmiiksi kaupassa ja apteekissa ettei mun tarvisi kuin se mitä on pakko. no kyllä tuossa riideltiinkin melko railakkaasti, hällä tuntui olevan pinna tiukalla. olis kyllä mullakin jos mies makais täällä vauvan kans ja mun pitäis maailmalla töissä jännittää millon ne joutuu sairaalaan.
Toivottavasti voisin olla hyvää seuraa hänelle sinä yhtenä päivänä. vaikka hampaat irvessä.
on tässä jotain hyvääkin, kaikki 10 kiloa mistä haaveilin että kesäksi pudotan on lähteneet pudottamatta. vaaka näyttää reilu 50 kiloa, joten 160 senttiseltä ei oikeen enää tarvis lähteä. en näytä enää nytkään kivan hoikalta, lähinnä kärsineeltä.
kiitos jos luit tämän. ilta pimenee taas ja toivon että huominen olisi helpompi. onneksi voin täällä palstalla olla toisten seassa kuten muutkin enkä tunne oloani niin yksinäiseksi.
Vointi on hiukan parempi, ruoka maistuu jo ja nälkä tulee joka päivä. edelleen pitää syödä päivittäin särkylääkkeitä, muttei ihan niin paljon enää. mitään en kuitenkaan vieläkään jaksa, yleiskunto on ihan 0. vauvan vaipanvaihto ja syöttäminen, tai yksittäinen kaupassakäynti vie kerralla kaikki voimat moneksi tunniksi. onneksi jaksan jo pitää pikkuista sylissä ja vähän laulellakkin hänelle.
telkkari ja tietsikka, erityisesti tää palsta ovat toipilaspäivieni ajankulu. ja hauskaahan täällä on teidän seassanne
makaan vain sohvalla ja kulutan aikaa, odotan päivää jolloin jaksan pukea vauvan, ottaa vaunut ja lähteä kävelylle. jos jonain aamuna ei särkisi enää ja voimiakin tulisi jostain.itkeskelen usein koska alan jo olla hiukan masentunut. mieskin joutui keikkakomennukselle. yksin on selvittävä. kyllähän jo nyt selviänkin jotenkin, alussa meinasi olla niin ja näin kun olin päässyt sairaalasta.
onneksi tuo vauva on noin helppo. päivät pitkät viihtyy sitterissä kun ruokkii vaan. nukkuu täydet yöt. hymyilee vaan. hänen takiaan jaksan päivästä seuraavaan. ihan kuin vauvakin säälisi äitiä ja käyttäytyy kuin enkeli.
2 viikon päästä on tapahtuma jota mieheni on odottanut kovasti monta kuukautta. toivon ettei terveydentilani pilaa tuota päivää. mies on ollut kultainen, tehnyt kaikki kotityöt kotona käydessään, käynyt valmiiksi kaupassa ja apteekissa ettei mun tarvisi kuin se mitä on pakko. no kyllä tuossa riideltiinkin melko railakkaasti, hällä tuntui olevan pinna tiukalla. olis kyllä mullakin jos mies makais täällä vauvan kans ja mun pitäis maailmalla töissä jännittää millon ne joutuu sairaalaan.
Toivottavasti voisin olla hyvää seuraa hänelle sinä yhtenä päivänä. vaikka hampaat irvessä.
on tässä jotain hyvääkin, kaikki 10 kiloa mistä haaveilin että kesäksi pudotan on lähteneet pudottamatta. vaaka näyttää reilu 50 kiloa, joten 160 senttiseltä ei oikeen enää tarvis lähteä. en näytä enää nytkään kivan hoikalta, lähinnä kärsineeltä.
kiitos jos luit tämän. ilta pimenee taas ja toivon että huominen olisi helpompi. onneksi voin täällä palstalla olla toisten seassa kuten muutkin enkä tunne oloani niin yksinäiseksi.
