Taapero lyö toisia

[Neuvot tarpeen]

Kaipaisin kokemuksia ja neuvoja muilta äideiltä. Meidän suloinen tyttö on muuttunut kovakouraiseksi toisia lapsia kohtaan. Kun meille tulee lapsia kylään tai kun käymme jossakin, missä on muita lapsia, tyttömme lähestyy toisia, saattaa ensin halata, mutta alkaa sitten repiä tukasta tai tarttuu käsivarteen todella lujasti. Seurauksena on tavallisesti toisen lapsen hysteerinen itku. Olen järjestelmällisesti sanonut tiukan ei:n ja ottanut lapsen syliin. Olen yrittänyt näyttää miten toista lasta voi halata nätisti, mutta mikään ei tunnu auttavan ja sama homma toistuu pian taas. Tätä on nyt jatkunut jo jonkin aikaa. Kuuluuko tämä normaaliin kehitykseen? Miten 1,5v lapsen kanssa tulee tällaisissä "väkivalta-tilanteissa toimia"? Olen ymmärtänyt, että mikään jäähyjärjestelmä ei ole hyväksi vielä näin pienelle. Pelkään, että lapsemme on jotenkin epäsosiaalinen eikä ymmärrä, että toisia lapsia ei saa satuttaa...Olisin neuvoista ja kokemuksista todella kiitollinen. Onko muilla ollut samanlaista käytöstä? iten olette toimineet? Onko tämä vain joku "vaihe"?

 

[Äiti vain.]

Jos hyvin käy, se on teillä vain vaihe. Noin pieni lapsihan ei ymmärrä olla empaattinen, eli ei osaa asettua toisen lapsen asemaan ja kuvitella miltä tästä mahdollisesti tuntuu jos hän nyt lyö tai puree tätä toista lasta. Aletaan kokeilla omia rajoja ja saatetaan leikkiä rajusti kun ei oikein vielä osata leikkiä ja ymmärtää jakamista ja sitä, että on oma erillinen olentonsa ja myös muilla on tunteet.

Itse sain toisen lapsen kun ensimmäinen oli 1,4 vuotias ja väkivaltaisuutta on jatkunut enemmän tai vähemmän tähän 2,5v. ikään asti. Alkoi siis ihan vauvan synnyttyä samassa iässä kuin teidän lapsenne nyt on.
Esikoisemme on tosi aktiivinen ja "vahva" lapsi, tarvitsee paljon huomiota (on aina seurueen "pelle" eli vie huomion melkein kaikkialla ja tuon ikäinenhän sen vielä vierailtakin saa, etenkin kun on söpö eikä häntä vielä mielletä pelkäksi vintiöksi kuten ehkä vanhempi lapsi miellettäisiin) ja voisi kai pelta jalkapalloa tuntitolkulla. Eli väsyttämälläkään häntä ei oikein "kiltiksi" saa.
Suurin osa väkivaltaisuudesta tuntuu ilmenevän silloin kun lapsi on kuitenkin turhautunut (eli ei ole saanut purettua aktiivisuuttaan tai tehtyä haluamiaan asioita) ja käy ihan ylikierroksilla. Pienempi saa kärsiä välillä ihan verta vuotaen raapaisuista
Nykyään toimin heidän kaiken valveillaoloaikansa erotuomarina ja koko perhe voi jo aika huonosti. Kirjoitinkin jo erääseen toiseen ketjuun joka käsitteli päivähoitoa ja tilitin tilannettamme.
Poika on todella tyytyväinen saatuaan olla esim. puoli päivää isovanhemmillaan mm. pelaamassa palloa ja olemassa keskipisteenä, mutta tietenkään tämäkään ei ole AINA mahdollista. Nyt todennäköisesti sitten viimein toteutuu toiveemme että poitsu menee pariksi päiväksi viikossa hoitoon, kunnalliseen ei otettu koska olen hoitovapaalla kotona (eli laiska äiti kun en hoitaisi molempia kotona) mutta yksityiseen pääsee, kalliilla....Tosin rahakaan ei enää tässä vaikuta, mieluummin elämme kaurapuurolla jos perheeseemme palaa rauha ja lapsemme saavat olla tyytyväisiä.
Turhautuneisuus, sisaruskateus...nämä kai ovat pitkälle myös luonne- ja temperamettikysymyksiä. Kuopus on vauvanakin kuin viilipytty, esikoinen jo silloin tulta ja tappuraa, eli emme oikeastaan ole edes hämmästyneitä vanhempina siitä, missä tilanteessa nyt olemme.
Itselle aukeni vaöltavasti asioita kun luin Liisa Järvinen-Keltikankaan (tai nimi toistepäin..) Temperamentti-kirjan. Jos yhtään kiinnostaa, niin suosittelen.
Vaikka tilanteemme harmittaakin, osaan olla nyt armollisempi itselleni (eli että kaikki vika ei ehkä olekaan minussa äitinä) sekä lapselleni (että hänellä on eri temperamentti kuin muilla perheenjäsenilla ja siksi ei aina lyö yksiin). Arjen yhteensovittaminen onkin sitten taitolaji, mutta toivon että päiväkoti antaa nyt haluttuja virikkeitä ja pojan turhautuneisuus vähenee.
P.S. poika on nyt mummolassa, siksi pystyin piiiiiiiitkästä aikaa ajatuksiani tänne purkamaan

 

[Jenniina2]

Kannattaa puuttua asiaan tiukasti heti. Ylipäätään moni tekee sen virheen, että sanotaan vaan lepsusti ei ei ei ihan koko ajan kuitenkaan tarkoittamatta sitä todella. Kun äiti sanoo "Ei!", niin lapsen pitää opetella tottelemaan sitä. Mitä pienempi lapsi, sitä vähemmän selityksiä, miksei niin saa tehdä. Tarvittaessa siis sano ei ja nosta lapsi pois paikalta, jos hän toistaa kiellettyä tekoa.

Väkivalta tuon ikäisellä johtuu juuri siitä, ettei osaa asettua toisen asemaan, eikä lapsi ymmärrä, että toiseen sattuu. Lapsihan alkaa oppimaan yhteisleikkejä vasta n. 3-vuoden iässä ja silloinkin vielä tulee herkästi itkua. Kolmevuotiaanakin leikki onnistuu parhaiten siten, että toinen leikkikaveri on esim. 4-5 vuotias ja siis sosiaalisilta taidoiltaan taitavampi.

Mitä pienempi lapsi, sitä herkemmin hän mieliharmiaan purkaa fyysisesti. Osittain syynä on juuri se, ettei osaa tunnistaa tunteitaan ja purkaa niitä sanoiksi. On kuitenkin tosi tärkeää, että ajan myötä opettaa lapselle, että esim. "Sulla on varmaan tosi paha mieli, kun Jessellä on noin hieno lapio, mutta se on Jessen ikioma eikä sitä saa ottaa", jolloin lapsi oppii tajuamaan, että ahaa, noihan se onkin, että tämä kiukku sisällä johtuukin juuri tuosta syystä. Vihoviimeinen asia on se, että äiti läpsäisisi lasta, karjuisi naama punaisena Ei-sanaa ja tempaisisi lapsen kipeästi tehden pois. Silloin se alkuperäinen kiukku jää käsittelemättä ja päälle saa vielä pahan mielen, säikähdyksen ja fyysisen kivun, joita mitään tunteita lapsi ei saa käsiteltyä.

Lapselle kannattaa myös opettaa sitä, että esim. jos lapsi haluaa leikkiä äidin kanssa, niin sitten voi selittää, että imettää ensiksi vauvan ja sitten sen jälkeen tulee leikkimään. Toinen vaihtoehto on se, että selittää, että voi ekaksi lukea kirjaa samalla kun imettää, mutta leikitään sitten sen jälkeen jne. Tällöin lapsi myös oppii odottamisen jaloa taitoa. Lapsen mielenkiintoa voi myös siirtää toiseen asiaan eli esim. sanoa siten, että joo, okei, laita junarata jo valmiiksi, niin minä tulen kohta tai että eikun mene vaikka piiloon, niin minä etsin sinut kohta jne. Tällaisilla tavoilla voi vältellä yhteenottoja rakentavalla tavalla.

 

[Hmm, jos]

sanoo EI mutta ottaa sitten syliin, niin ne kumoaa toisensa. Siis EI tarkoittaakin syliin ottamista...

 

[ap..]

Kiitoksia kovasti vastauksista, etenkin Jenniina! Meidän tyttö on kyllä tottelevainen kaikessa muussa, mutta tämä lyöminen on nyt ihan uusi juttu ja äidin EI ei tunnu siihen tepsivän. Yritän edelleen olla johdonmukainen ja en enää ota syliin vaan nostan vaan pois paikalta...

Lisää kokemuksia?

 

[Tämä auttoi]

Luin puremisesta joskus, kun oli ajankohtaista. Lapsi, joka tekee tuhmaa, oppii kyllä nopeasti tajuamaan että niin EI saa tehdä. Sen sijaan motivaatio-ongelmia voi olla varsinkin jos tuhmaa tekemällä saa kovasti huomiota. Parhaiten tällöin tepsii se, että kääntää kaiken huomion pahoinpideltyyn lapseen, eli purtu/ hiuksista revitty/ lyöty lapsi pääsee syliin, häntä lohdutellaan kovasti. Sen sijaan tuhmuuksia tekevä ei EI:n lisäksi saa muuta huomiota, ei esim oteta syliin, kuten ap. kertoi tehneensä.
Ai niin, muistaakseni tämä tehosi silloin.

 

[Saisu]

Meillä kohteena ovat toistaiseksi vielä vanhemmat eli minä (äiti) ja isä. Poikamme on nyt noin 1,6 vuotta ja alkoi jokin aika sitten lyömään ja muutoin terrorisoimaan ensin äitiä, mutta nyt myös isi saa osansa... olemme kuitenkin aina puuttuneet näihin ja komentaneet ettei niin saa tehdä ja nyttemmin olemme ottaneet käyttöön myös nurkkaan menemisen ja anteeksi pyytämisen. Ymmärrän kyllä toisaalta myös lapseni turhautumista, kun ei osaa vielä paria sanaa enempää puhua ja siten ilmaista itseään. Ja itse olen jo sen verran pitkällä raskausviikoilla, ettei minusta kauheasti ole enää remuamaan, kun toisen pitäisi tässä näinä päivinä syntyä.
Nurkkaan meno ja anteeksi pyytäminen ovat hieman lieventäneet tätä terrorisointia, mutta olen huomannut että hän kyllä kokeilee, kun on vieraita tai itse ollaan esim kaupassa, että tarviiko siellä mennä kanssa nurkkaan tai pyytää anteeksi. uhmakin on jo alkanut, ja välillä tuntuu, että poika on niin sekaisin ettei itsekkään tiedä mitä tahtoo.

Jaksamisia kaikille uhmaikäisten kanssa oleville!! ja muillekkin!

 

[ModestyB]

Lyöminen on jotenkin niin alkukantainen ja luonnollinen vastaus kaikkeen, mikä ei mene lapsen tahdon mukaan. Siihen pitää puuttua ja ehkäistä, kun näkee, että on tulossa tilanne, jossa tunteet kuumenee.

Ei siitä silti eroon pääse moneen vuoteen. Alakouluikäisetkin vielä käyttävät kehoaan riitatilanteissa. En tiedä mihin ikään mennessä itsehillinnän pitäisi normaalisti kehittyä sille tasolle, että aletaan ensin selvitellä sanallisesti. Kaikilla aikuisillakaan ei kehitys ole näin pitkälle ehtinyt.