Taaperon kiljuminen/kirkuminen

Hyviä vinkkejä tähän taaperon ärsyttävään tapaan? Aloittaa kirkumisen heti jos ei saa huomiota, on muuten vaan villillä päällä tai tahtoo kiukutella. Kyseessä 1v3kk lapsi, vilkas sellainen. Mikä auttaa? Puhutaan itse rauhallisesti, kielletään, nostetaan pois pöydästä ja takaisin vasta kun on lopettanut kirkumisen. Mutta silti tuntuu tehottomilta kaikki konstimme. Ikävintä kun kun kirkuu kaupassa..

 

Meilläkin sama tilanne. 2.v poika kirkuu myös kun haluaa huomiota. Ja sitten jos kieltää kirkuu enemmän. Meillä vielä 4kk vanha pikkusisko ja saa tuolla kirkumisella siskonsa aina itkemään. Tekee senkin mustasukkasuuksissaan tahalleen, mutta alkaa silti itsekkin itkemään kun sisko itkee lohduttomasti. Aika raivostuttavaa enkä oikein itsekkään ole löytänyt konsteja sen loppumiseksi. Olen myös kokeillu siirtää huomiota johonkin muualle, toisinaan se auttaa kyllä! Meillä kirkuminen tapahtuu usein autossa, se aika ikävää kun pitäis myös keskittyä liikenteeseen.. Siis vinkkejä kaivataan täälläkin!

 

Meilläkin kohta 3vee kiljuu, kirkuu ja huutaa ihan omaksi ilokseen, ärsyttääkseen vanhempia ja itkettääkseen pikkuveljeä... Tämän ikäiselle sentään joskus jo puhuminen auttaa, kun uhkaa kieltää esim. jonkun hauskan jutun jos huutaminen ei lopu. Joskus tehoaa, joskus ei. Jos huutaa sisällä, sanon monesti, että sitten kun mennään ulos, saat huutaa, jos vielä huudatuttaa (vielä ei ainakaan kukaan naapuri ole tullut motkottamaan, kun pikkumies karjuu kerrostalon takapihalla keuhkojaan ulos, hih). Joskus tuntuu, että pitäs lähteä jonnekin erämaahan, jossa sais huutaa sydämensä kyllyydestä, kun monesti vaikuttaa siltä, että poika haluaa vain yksinkertaisesti testata keuhkojaan.

Mutta jos jollakin on tehokas keino huutamisen lopettamiseen, niin minäkin sen mielelläni kuulisin

 

Niin ja isoveli on näköjään näyttänyt mallia pienemmälle, kun meidän vajaa 10kk on myös alkanut monesti kirkua niin että seinät kaikuu (pienempi tosin kirkuu aina vaan ilosta, ei ilkeilläkseen)

 

Lapsi kirkuu kun haluaa huomioita ja mitä tekevät vanhemmat; kieltävät, puhuvat, yrittävät saada huomion muualle, lahjovat, uhkailevat jne. eikö lapsi saa sillä kirkumisellaan juuri sen mitä haluaakin, huomiota yllinkyllin kun vanhemmat keskittyvät vain häneen!

 

Meillä lapsi vasta aloittanut tämän kirkumismeiningin, eikä siihen auta vaikka olisimme huomioimatta häntä. Kirkuu vaikka kuinka kauan, sen minkä vanhemmat yrittävät jutella keskenään.

 

Auttaiskohan jos antaisi enemmän huomiota silloin kun asiat ovat toivotulla tavalla (esim. ei huudeta), siis annettaisiin huomiota positiivisista asioista ja sitten jos ja kun huudetaan (tai tehdään jotain muuta ei toivottua), niin jätetään mahdollisimman vähälle huomiolle.

Vaikka kuullostaa kamalalta niin koiriakin koulutetaan (hyvällä menestyksellä) sillä, että toivotusta käytöksestä palkitaan huomiolla ja epätoivottu jätetään huomiotta. Koirillehan ei voi selittää puheella miksi jotain saa tehdä ja jotain ei saa. Voisi siis toimia pienempiin lapsiin.

 

Voisitko kokeilla sellaista, että et reagoi hänen kirkumiseensa? Esimerkiksi kotona voi kääntään hänelle selän ja mennä vaikka toiseen huoneeseen? Kotona voi myös laittaa korvatulpat korviin. Kun lapsi rauhoittuu, ota syliin ja vaikkapa sano, että mukavaa, kun et enää huuda, joten kertoisitko nyt, mitä sinä oikein halusit.

Kannattaa yrittää opettaa lapselle tunteiden nimeämistä. Jos lapsi suuttuu siitä, kun hän ei osaa pukea kenkiä jalkaan tms, niin kannattaa sanoa lapselle se, että sua varmaan harmittaa, kun vielä et osaa pukea kenkiä jalkaan, mutta annapa mä autan jne.

Muista antaa huomiota silloin, kun lapsi tekee jotakin hyvin. Silloin lapsi tajuaa, että hyvästä käytöksestä palkitaan. Halauksia ja suukkoja ei saa unohtaa.

 

Meillä lapsi vasta aloittanut tämän kirkumismeiningin, eikä siihen auta vaikka olisimme huomioimatta häntä. Kirkuu vaikka kuinka kauan, sen minkä vanhemmat yrittävät jutella keskenään.

Vanhempien pitää olla huomioimatta vielä kauemmin!

 

meidän 2v on alkanut pari viikkoa sitten kirkumaan, mieluiten ruokapöydässä. Kiellot ei auta, kun itsellä on niiiiiin kivaa, ja vähänkö vanhempia ärsyttää...

 

Saman asian kanssa meidän pojan kanssa painitaan. Tänään rupesi huvin vuoksi kiljumaan ravintolassa ja sitten kotimatkalla bussissa, todella kovaa ja korkealta. Ensimmäistä kertaa julkisessa paikassa, mutta voi että äitiä punastutti..Eikä kyse ollut siitä, että lapsi ei olisi saanut huomiota vaan siitä että se oli vaan kivaa!!Ja tällaisissa paikoissa ei oikein voi vaan kääntää selkäänsä lapselle, koska kiljuminen häiritsee muita. Myös meillä kotona tätä keinoa ei voi käyttää, koska naapurimme valittavat muutenkin meidän kaikista elämän äänistä. Vai voiko..? neuvoja..???

 

Meillä lapsi kiljuu kun ei onnistu jossain asiassa (esim. palapelin teossa), saadakseen huomiota tai sitten ihan vaan kiljumisen ilosta. Meillä on auttanut se, että selittää lapselle, että älä huuda vaan pyydä apua "auta äiti, auta iskä". Jos kiljuu selvästi ihan huvikseen, esim. ruokapöydässä, auttaa kiristys "Haluatko jälkiruokaa, no sitten ei kiljuta" tai esim. "Haluatko kattoa tänään Puuha-Peteä, no sitten ei kiljuta".
Lapsi hakee huomiota etenkin päivähoitopäivien jälkeen, kun huomaa, että vanhemmat juttelee aikuisten asioista eikä huomioi häntä juuri sillä hetkellä. Toki iltaisin yritetäänkin antaa hänelle paljon huomiota ja touhuta paljon yhdessä, kun ollaan oltu päivä erossa.

 

En ollut koskaan aiemmin kuullut tai nähnyt tällaista kirkukaulaa kuin meidän poika oli. Aloitti alle vuoden ikäisenä ja yleensä kirkui innoissaan ei niinkään kiukutellessaan tai kerätessään huomiota. Jos oltiin kaupassa, niin kirkui jokaisen ohimenevän ostoskärryn tai hyllyssäolevan maitopurkin jne. Ääni oli korvia viiltävää jo kotona, mutta jossain vaiheessa oli pakko jättää yhteiset kauppareissut ja muut "julkiset" tilanteet. Lapsen ollessa reilun vuoden tilanne hieman helpotti ja varasimme lomamatkan, mutta kirkuminen yltyikin ihan uusiin mittoihin. Lentokoneessa edessäoleva mies piti lähes koko matkan käsiä korvillaan. Oli siinä äidillä kestämistä.

Kirkuminen loppui, kun lapsi oppi puhumaan, minkä tekikin jo ennen kahta vuotta. Mutta ilmeisesti se oli hänen tapansa kommunikoida. Ja ainakaan huomion puutetta meidän kohdallamme ei ollut, että olisi sen takia joutunut "ottamaan yhteyttä" vanhempiinsa.

Nyt lähes kolmevuotiaana saattaa joskus kirkaista, kun haluaa ärsyttää, mutta näistä tilanteista kyllä selvitään puhumalla.

Mutta ymmärrän hyvin ap:n tilanteen hankaluuden. Aikanaan kun puhuin ongelmasta jollekin, niin minulle todettiin, että kaikki lapsethan kirkuvat. No toki kirkuvat, mutta yleensä poikkeustilanteissa. Meillä taas sääntönä oli, että kirkutaan ja poikkeuksena oltiin hiljaa. Tsemppejä!

 

Meillä on kolmevuotias kiljukaula. Kun hän ei saa tahtoaan läpi, alkaa hepuli ja raivoisa kiljuminen. Se on kamalaa. Täytyy kokeilla tuota huomiotta jättämistä. Kaikki muu on kokeiltu. Jäähyt, halaukset, harhautukset...Ilmeisesti vahvalla temperamentilla varustettujen muksujen ongelma? Tänään juuri totesin, ettei tainnut koliikki loppua vauva-aikaan. Voiko tämä johtua mustasukkaisuudesta vauvaa kohtaan?

 

Meillä on kolmevuotias kiljukaula. Kun hän ei saa tahtoaan läpi, alkaa hepuli ja raivoisa kiljuminen. Se on kamalaa. Täytyy kokeilla tuota huomiotta jättämistä. Kaikki muu on kokeiltu. Jäähyt, halaukset, harhautukset...Ilmeisesti vahvalla temperamentilla varustettujen muksujen ongelma? Tänään juuri totesin, ettei tainnut koliikki loppua vauva-aikaan. Voiko tämä johtua mustasukkaisuudesta vauvaa kohtaan?

 

Sama juttu.. kyllähän se harmittaa kun kauppareissu jää kesken kiljuvan tenavan takia.. Auto kiljuminen loppui , kun hommaan kyllästynyt isukki tempaisi auton tien sivuun ja alkoi irroittelemaan lasta vöistä ja sanoi että jäätkö tähän kiljumaan vai osaatko olla hiljaa. Tylyä , mutta opetti rajan kerralla. Kotona taas nostamme hänet omaan huoneeseen kiljumaan ja ulos saa tulla vasta kun on hiljaa.
Toki todelliset raivarit joihin on esim pelko syynä pidetään sylissä (istun lattialla).. ei siis jätetä yksin silloin kun on OIKEA hätä.
Opetettu on myös, että syliin pääsee aina pyytämällä ja hoidon jälkeen on AINA halihetki. Nämä kaksi jälkimmäistä tuntuvat vaativan meiltä aikuisinlta välillä paljon , mutta on myös huomattu että helpottaa iltaa todella paljon.

 

mukavaa kuulla, että myös muut painivat saman asian kanssa. Meillä tyttö 1v7kk on vauva-ajoista saakka ollut vilkas ja energinen lapsi ja tempperamenttia löytyy. Kaupassa saattaa kiljua ihan ilokseen tai sitten jos joku asia harmittaa. Enemmän tällähetkellä itseäni ärsyttää ruokapöydässä käyttäytyminen, kun menee välillä ihan ranttaliksi kiljumisen ja tahallisesti sottaamisen (tuntuu välillä että oikein huiskaa ja katsoo minkä reaktion saa aikaiseksi) kanssa. Hermot siinä kiristyy väkisellä. Kiljumisen huomiottajättämistä on välillä kokeiltu, mutta liekö meilläkin siis liian nopeaan annetaan myöten? Tuntuu, että on oppinut jotenkin salakavalasti saamaan huutamiseensa palkan, tuskin tällaista ongelmaa muuten olisi nyt käsissä? Hankalaa on, että ikää ei ole vielä tuon enempää, joten jäähypenkkejä ym. on varmaan turha kokeilla. Hyviä vinkkejä tämän häiritsevän tavan kitkemiseksi otetaan vastaan! Ja pitkää pinnaa kohtalotovereille, joilla kiljuvia kullannuppuja kotona =).

 

Ihanaa, että muillakin on samanlaista ongelmaa. Meillä 2v9kk vanha poika kiljui jo aikaisemmin, mutta nyt kun meillä on myös 1,5kk vanha tyttö, on kiljuminen yltynyt aivan sietämättömäksi. Kaikenlaista on kokeiltu, mutta mikään ei vaan tunnu auttavan. Kaupassa kirkuminen sentään väheni, kun kerran jätin ostoskärrit siihen paikkaan ja raahasin riiviön autoon kiljumaan. Nykyään riittää pelkkä uhkaus autoon joutumisesta. Kotona tuntuu vaan toisinaan olo aika epätoivoiselta, kun poika kiljuu niin että korvat soi ja sitten alkaa vauvakin itkemään ja kohta jo koirakin haukkuu, kun meteli käy korviin. Siinä vaiheessa tekisi jo mieli lukita itsensä vessaan tai komeroon piiloon.

 

Sama juttu.. kyllähän se harmittaa kun kauppareissu jää kesken kiljuvan tenavan takia.. Auto kiljuminen loppui , kun hommaan kyllästynyt isukki tempaisi auton tien sivuun ja alkoi irroittelemaan lasta vöistä ja sanoi että jäätkö tähän kiljumaan vai osaatko olla hiljaa. Tylyä , mutta opetti rajan kerralla. Kotona taas nostamme hänet omaan huoneeseen kiljumaan ja ulos saa tulla vasta kun on hiljaa.
Toki todelliset raivarit joihin on esim pelko syynä pidetään sylissä (istun lattialla).. ei siis jätetä yksin silloin kun on OIKEA hätä.
Opetettu on myös, että syliin pääsee aina pyytämällä ja hoidon jälkeen on AINA halihetki. Nämä kaksi jälkimmäistä tuntuvat vaativan meiltä aikuisinlta välillä paljon , mutta on myös huomattu että helpottaa iltaa todella paljon.

Huhhuh. No ei oo ihme että Suomessa on lapsilla pahoja ongelmia.

Minkä viestin lapsi saa, kun syliin pääsee "pyytämällä", mutta samalla on vaistottavissa että tämä on vanhemmille "vaativaa", niinkuin se rutiini halihetkikin.

Meillä vanhemmat halii ja ottaa syliin kyllä ihan koko ajan, jotta lapsi tietää että sitä rakastetaan ja jotta lapselle muodostuu hyvä itsetunto ja turvallisuudentunto.

Voivoi..

 

Huhhuh. No ei oo ihme että Suomessa on lapsilla pahoja ongelmia.

Minkä viestin lapsi saa, kun syliin pääsee "pyytämällä", mutta samalla on vaistottavissa että tämä on vanhemmille "vaativaa", niinkuin se rutiini halihetkikin.

Meillä vanhemmat halii ja ottaa syliin kyllä ihan koko ajan, jotta lapsi tietää että sitä rakastetaan ja jotta lapselle muodostuu hyvä itsetunto ja turvallisuudentunto.

Voivoi..

Nimimerkillä omalla lapsella ei ole luonnetta ja siitä kasvaa heikkoluonteinen tallukka. Vahvimpia pitää myös hillitä vahvasti.