Käytiin tänään meidän 6v:n kanssa näkökenttätutkimuksessa.
Näkökenttä oli kaventunut siitä mitä edellisellä kerralla on saatu tulokseksi, noin vuosi sitten.
Saattaahan tuo olla että tällä kertaa ei onnistunut ihan niin hyvin kuin viimeksi, vaikka oli nuorempi. Mutta silti.
Nyt odotellaan sitten mitä lääkäri asiaan sanoo ja viimeistään toukokuussa magneetti kuvauksissa selviää asian todellinen tila.
Hänellä on siis näköhermon paksuuntuma eli hyvänlaatuinen näköhermokasvain eli opticus glioma.
Näkö on hyvä hoitaja sanoi, että näki siitä taulusta toiseksi alimman rivin eli muistaakseni tulos on silloin 1,4.
No, eipä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin odottaa..