Taas lisää luku- ja kirjoitustaidottomia mamuja veronmaksajien riesaksi.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja luulis jo riittävän
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

luulis jo riittävän

Vieras
Joukko irakilaisia turvapaikanhakijoita saa jäädä Suomeen
30.12.2010 10:27 | Päivitetty: 30.12.2010 10:32 | Kommentit 0
A A STT

Joukko irakilaisia turvapaikanhakijoita voi jäädä Suomeen. Korkein hallinto-oikeus päätti torstaina, että 17:lle Keski-Irakista lähtöisin olevalle kansalaiselle on myönnettävä oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella.

Oikeus arvioi Bagdadin ja muun Keski-Irakin turvallisuustilanteen nykyisellään sellaiseksi, että alueelle palautettuna ihmiset ovat vaarassa joutua kärsimään mielivaltaisesta väkivallasta. Väkivaltaisuudet Bagdadissa ja muualla alueella ovat ilmenneet muun muassa aseellisten ryhmittymien autopommi- ja itsemurhaiskuina.

Asiaa arvioitiin toisin 32 muun hakijan kohdalla. Pohjois-Irakin autonomisilta kurdialueilta tulleiden kielteiset päätökset jäivät voimaan.

Maahanmuuttovirastolta ei herunut aikanaan turvapaikkaa tai toissijaista suojelua yhdellekään hakijoista.
 
"Oikeus arvioi Bagdadin ja muun Keski-Irakin turvallisuustilanteen nykyisellään sellaiseksi, että alueelle palautettuna ihmiset ovat vaarassa joutua kärsimään mielivaltaisesta väkivallasta. Väkivaltaisuudet Bagdadissa ja muualla alueella ovat ilmenneet muun muassa aseellisten ryhmittymien autopommi- ja itsemurhaiskuina."

Tällä perusteella KAIKKI ko alueella asuvat ihmiset ovat oikeutettuja turvapaikkaan Suomesta. Montako miljoonaa irakilaista siellä asuukaan...
 
Pistää vihaksi suomalaisten päättäjien sinisilmäisyys ja typeryys. Ei kai näitä ny enää tänne tarvita!!
Suurin osa mamuistahan vierailee kotimaassaan kuitenkin vaikka siellä on niin "turvatonta ja vaarallista asua". Mutta sieltähän ei saa toimeentulotukea.. ynnä muita kivoja bonuksia ihan ilmatteeks.
 
[QUOTE="impi";22776867]Onko Suomelle määritetty joku kiintiö pakolaismääristä? (Luulis sen jo repeilevän liitoksistaan senkin paketin ;) )[/QUOTE]

On, alle tuhat vuodessa, tarkkaa määrää en muista. Mutta yleensä vuosittain kiintiö on jäänyt vajaaksi.
 
[QUOTE="vieras";22776900]On, alle tuhat vuodessa, tarkkaa määrää en muista. Mutta yleensä vuosittain kiintiö on jäänyt vajaaksi.[/QUOTE]

Ahaa.. kuinkahan moni näistä saa vakituisen oleskeluluvan.. Miten muuten sellaset väliaikaset oleskelijat; saako nekin tukea vai laitosruokaa xD (En nyt oo mitään irvailemassa mut ei ehkä ihan oo noi sanat hallussa)
 
[QUOTE="impi";22776958]Ahaa.. kuinkahan moni näistä saa vakituisen oleskeluluvan.. Miten muuten sellaset väliaikaset oleskelijat; saako nekin tukea vai laitosruokaa xD (En nyt oo mitään irvailemassa mut ei ehkä ihan oo noi sanat hallussa)[/QUOTE]

Kiintiöpakolaisilla on tullessaan siis pakolaisen status, heidät valikoidaan pakolaisleireiltä ympäri maailmaa. Heidän ei siis tarvitse hakea mitään oleskelulupaa tai turvapaikkaa, heillä on se jo tullessaan. Ja tämä kiintiö Suomessa on alle 1000, ja se jää täyttymättä joka vuosi.
Turvapaikan hakija on eri asia, he tulevat Suomeen ja sitten hakevat turvapaikkaa (eli sitä statusta joka pakolaisilla on tullessaan). Jos he ovat vastaanottokeskuksessa jossa saavat ruuan, he saavat toimeentulotuen perusosan vähennettynä ruuan osuudella (joka on muistaakseni hieman vajaa puolet perusosasta). Jos taas he ostavat ruokansa itse, he saavat koko perusosan.
 
Luku- ja kirjoitustaidottomia Irakista??? Joku ei ole ihan selvillä mistä puhuu... Aikaisemmin siellä oli arabimaiden korkeimpia koulutustasoja, naisten koulutustaso arabimaista korkein. USA pommitti sitten koulut hajalle ja nyt siellä koulutustaso on laskenut. Peruskoulu on pakollista, ja ilmaista. Koulussa kävi ennen USA:n hyökkäystä 99% lapsista, sotatoimien jälkeen se laski 80%:iin.
On se hienoa että viedään noille sivistymättömille länsimaista sivistystä...
 
[QUOTE="vieras";22778338]Luku- ja kirjoitustaidottomia Irakista??? Joku ei ole ihan selvillä mistä puhuu... Aikaisemmin siellä oli arabimaiden korkeimpia koulutustasoja, naisten koulutustaso arabimaista korkein. USA pommitti sitten koulut hajalle ja nyt siellä koulutustaso on laskenut. Peruskoulu on pakollista, ja ilmaista. Koulussa kävi ennen USA:n hyökkäystä 99% lapsista, sotatoimien jälkeen se laski 80%:iin.
On se hienoa että viedään noille sivistymättömille länsimaista sivistystä...[/QUOTE]

Opetetaanko Irakissa lukemaan ja kirjoittamaan suomea?
 
Näitä irakin ja iranin kurdeja työni kautta tavanneena voin sanoa, ettei se elämä siellä todellakaan ole herkkua. Mielivaltaisien väkivallan uhriksi joutuminen on todellinen ja kuoleman/vammatumisen riski tavallisella koulu- tai työmatkalla on todella suuri. Ihmiset ovat peloissaan eivätkä pysty toimimaan pelon takia normaalisti. Ei elämä vastaanottokeskuksessa oleskelulupaa odottaen ole helppoa vieraassa maassa, jossa ei tunne kulttuuria, ei kieltä, ei mitään. En kadehtisi näitä ihmisiä yhtään!
 
[QUOTE="vieras";22778391]Ei tietenkään, ei täälläkään opeteta arabiaa. Luku- ja kirjoitustaidottomuus ei tarkoita sitä että ei osaisi jotain maailman kieltä lukea ja kirjoittaa, vaan sitä että ei osaa lainkaan lukea ja kirjoittaa.[/QUOTE]

Kyllä Suomessa opetetaan arabiaa. ;)

Jos Suomessa ei osaa puhua suomea tarkoittaa se käytännössä sitä, että olet luku- ja kirjoitustaidoton ihminen.
 
[QUOTE="vieras";22778252]Kiintiöpakolaisilla on tullessaan siis pakolaisen status, heidät valikoidaan pakolaisleireiltä ympäri maailmaa. Heidän ei siis tarvitse hakea mitään oleskelulupaa tai turvapaikkaa, heillä on se jo tullessaan. Ja tämä kiintiö Suomessa on alle 1000, ja se jää täyttymättä joka vuosi.
Turvapaikan hakija on eri asia, he tulevat Suomeen ja sitten hakevat turvapaikkaa (eli sitä statusta joka pakolaisilla on tullessaan). Jos he ovat vastaanottokeskuksessa jossa saavat ruuan, he saavat toimeentulotuen perusosan vähennettynä ruuan osuudella (joka on muistaakseni hieman vajaa puolet perusosasta). Jos taas he ostavat ruokansa itse, he saavat koko perusosan.[/QUOTE]

Kiitänpä itseäni sivistävästä vastauksesta!! Tack ;)
 
[QUOTE="vieras";22778605]Ei todellakaan tarkoita, sen tarkoittaa ettei osaa suomea, ja sama kaikkialla maailmassa.
Sulla ei ole oikein käsitteet eikä asiat hallussa, kunhan haluat tyypilliset palstamamman tapaan vain vinkua kun et muuta osaa.[/QUOTE]

Sinulla on suomen luku- ja kirjoitustaito hiukan hakusessa.=)
 

Similar threads

Yhteistyössä