Taas mä itken täällä muiden kuolleita vauvoja...

[Tehimiini harmaana]

Ei voi olla kovin tervettä tämä. Aina välillä eksyn jotain kautta lukemaan jonkun lapsensa menettäneen blogia tms. ja mä vaan itken. Ihan hulluna ja holtittomasti. Vaikka aina ennakkoonkin tiedän että se itku tulee kumminkin, niin meen silti lukemaan vaikka voisin lopettaa kun tajuan mihin aiheeseen taas päädyin. En tiedä mistä tää johtuu, ehkä siitä kun oma lapseni meinasi tukehtua alle viikon ikäisenä, ja jotenkin on jäänyt alitajuntaan se kamala paniikki ja kuinka paljon se tilanne fyysisestikin muhun sattui. Jotenkin aina vaan samaistun ventovieraiden ihmisten suruun tuon aiheen tiimoilta niin kovin, että siinä holtittomasti itkiessä tuntuu kuin oisin itse menettänyt lapsen. Vaikka ei sitä tuskaa osaa varmasti kukaan edes kuvitella mitä vanhemmat tuossa tilanteessa ja pitkään sen jälkeenkin kokee. Ihan kamalaa, mutta kyllä mua vähän tää oma touhunikin kauhistuttaa.

 

[määäääääää]

laitas niitä blogilinkkejä

 

[Kerpele]

Ei tollanen ole mun mielestä yhtään huono juttu. Itkeminen on oikeastaan tosi puhdistavaa ja rentouttavaa.

Mä oon täysin päinvastainen, mä en halua lukea juttuja jotka alkaa mua itkettämään. Mä en pidä itkemisestä ja koen ettei mulla ole sellaiseen ikinä aikaa..

 

["vieras"]

Tässä maailmassa tarvitaan empaattisia ihmisä. Koet tavallista vahvemmin, mutta monet kokevat surua vieraillekin tapahtuneista murhenäytelmistä.

 

[Tehimiini harmaana]

Ei tollanen ole mun mielestä yhtään huono juttu. Itkeminen on oikeastaan tosi puhdistavaa ja rentouttavaa.

Mä oon täysin päinvastainen, mä en halua lukea juttuja jotka alkaa mua itkettämään. Mä en pidä itkemisestä ja koen ettei mulla ole sellaiseen ikinä aikaa..

No mutta onhan tää nyt tavallaan aika hölmöä. Ja toisaalta tulee myös tekopyhä olo, eiköhän ne vanhemmat, jotka on oikeasti lapsensa menettäneet, koe paljon suurempaa surua asiasta kuin mä kerran kuukaudessa.