H
"huoh"
Vieras
Ei tästä pääse ikinä yli!
Meillä muksut ovat jo ylittäneet vaippaiän aikoja sitten. Olisin vielä lisää tahtonut ja toisaalta on helpotus kun lapset ovat noin isoja jo, niin on jo omaa aikaakin aika hyvin.
Mutta silti ottaa päähän! En edes tällä hetkellä jaksaisi vauva-aikaa, mutta silti v*tuttaa kun ei tule raskaaksi "tahattomasti", "ylläriksi", "suunnitellusti", "ajoittamalla".
Ottaa kupoliin ja edelleen tunnen kateuden vihlaisuja, kun kuulen jonkun tutun olevan raskaana.
Miksi ihmeessä en voi tottua tähän tilanteeseen? Kaikki on enemmän kuin hyvin, talous hyvällä mallilla, vakituinen työpaikka, lapsia joita rakastaa yli kaiken, hyvä puoliso jne jne... mut silti se fakin raskauden kaipuu vihloo!
Syli tuntuu tyhjältä, vaikka saankin kaapata omiani syliin ja rutistaa niitä.
Hedelmättömyys voi murtaa ihmisen psyykeen! Niin minulle on tainnut käydä, lukuisista tsemppausyrityksistä ja terapioista huolimatta.
Nytkin fb:ssa eräs tuttava on synnyttänyt juuri ja vahingossa satuin hänen seinälleen, joka suorastaan TULVI vauvaonnitteluja ja minua riipi syvästi.
Olen huomionkipeäkin tämän kaiken lisäksi.