Koti järjestyksessä - mieli järjestyksessä... ja hyvä ruoka - parempi mieli.
Mutta miks se koti ei pysy siinä kuosissa? Vaikka aamusta iltaan hokee niin itselleen kuin myös lapsille ja miehelle, että vie mennessäs, laita paikalleen ja jäkäti-jäkäti-jäkäti-jäk... ja ainaan on tekevinään yläpitosiivousta, niin jotenkin se aina repsahtaa.
Tosin ei se vaadi kun yhden ilta- tai aamupalan, jonka lapset omineen tekevät - vaikka he myös siivoavat kyökin sen jälkeen, niin sinne jää aina joku makkarapaketti, maitopurklki tai rasvarasia väärään paikkaan... vähän leivänmuruja pyyhkimättä tai sit ne pyyhkäistyy vahingossa lattialle, ruokapöydän alle tippuu jonkun leivältä kurkkuviipale huomaamatta jne.
Eteisessä joltain vahingossa, kun oli kiire vessaan, jää ulkohousut mytylleen vaikka ne survoiskin naulakkoon, toiselta unohtuu hanskat lattialle, kolmas potkaisee huomaamattaan jonkun saappaat nurin...
Lastenhuoneessa lelut kerätään kiireessä laatikkoon kun laatikkoon, ja sit kun joku etsii legoja, pitääkin tyhjentää kaikki laatikot, että löytyy just ne tietyt junan osat.
Palapelin palat liukuu ihan vahingossa mattojen alle ja kirjat voi latoa sänkyyn, kun illalla kuitenkin niitä luetaan. Sit ne vaan ihan huomaamatta tippuu sinne sängyn alle ja seinän ja sängyn väliin.
Pyykkikori tursuaa aina yli äyräiden kymmenellä mutkalla olevia vaatteita, kun ei niitä jouda oikomaan - saatika laittamaan värin mukaan oikeaan koriin. Ne on helppo vaan heittää siitä ovesta koreja kohti - niinkun toisetkin teki, tai ainakin kohta tekee perässä.
Jos joku vaate ei ole menossa pyykkiin, niin se jää lojumaan olohuoneen sohvalle tai lattialle... kun mä tuun sit aamulla just tähän pukemaan ja mä löydän sen sit tästä. Ja aamulla se yöppäri jää just siihen samaan paikkaan... kun tää on mun vakkaripaikka. Muuten joku muu menee just sille paikalle.
Puhumattakaan vessasta... hammastahnatuubia pitää aina puristaa niin, että sitä tulee liikaa / se jää valumaan... ja sit hammastahnaa on enemmän lavuaarissa ja sen reunoilla kun hammasharjassa.
Kun vessapaperirulla tyhjenee, se kannattaa laittaa "piiloon" allaskaapin alle - sit kun niitä on kaksi tai useampia, niistä voi tehdä kiikarin tai kaukoputken...
josta pääsemmekin yhteen ihanaan asiaan: askartelu. Nuo sadat lehdistä leikatut ja revityt kuvat on kaikki tarkoitettu johonkin ihanaan luomukseen. Ja siis eihän suuret taiteilijaluonteet kertakaikkiaan voi keskittyä siihen,e ttä jos nyt jokunen silppu tippuu lattialle tai joku liimatahra jää kuivumaan pöydälle... tai joku värikynä nyt tekeekin harhaliikkeen ja osuu parerin sijasta pöytään... tai vesivärikuppi kaatuu nurin... tai muovailuvaha nyt vähän eksyy vahingossa tuoliin kiinni tai jotain.
Miks meillä on vaan sellainen äiti, joka huomaa kaiken sen mitä ei ois pitänyt tehdä? Miks se äiti ei oo yhtä innoissaan siitä, että lapset todella osaavat, keksivät ja tekevät hienoja tauluja, kuvia ja teoksia.
He ovat omatoimisia, iloisia ja reippaita. He ovat lapsia, joiden kuuluukin välillä "unohtaa" asioita - ei heidän kuulu kantaa murhetta siitä, onko huomiseksi kuivia hanskoja tai ulosmenokuntoisia ulkohousuja.
Mitä se äiti enää tekis, jos lapset huolehtisivat kaikesta itse?
Mutta miks se koti ei pysy siinä kuosissa? Vaikka aamusta iltaan hokee niin itselleen kuin myös lapsille ja miehelle, että vie mennessäs, laita paikalleen ja jäkäti-jäkäti-jäkäti-jäk... ja ainaan on tekevinään yläpitosiivousta, niin jotenkin se aina repsahtaa.
Tosin ei se vaadi kun yhden ilta- tai aamupalan, jonka lapset omineen tekevät - vaikka he myös siivoavat kyökin sen jälkeen, niin sinne jää aina joku makkarapaketti, maitopurklki tai rasvarasia väärään paikkaan... vähän leivänmuruja pyyhkimättä tai sit ne pyyhkäistyy vahingossa lattialle, ruokapöydän alle tippuu jonkun leivältä kurkkuviipale huomaamatta jne.
Eteisessä joltain vahingossa, kun oli kiire vessaan, jää ulkohousut mytylleen vaikka ne survoiskin naulakkoon, toiselta unohtuu hanskat lattialle, kolmas potkaisee huomaamattaan jonkun saappaat nurin...
Lastenhuoneessa lelut kerätään kiireessä laatikkoon kun laatikkoon, ja sit kun joku etsii legoja, pitääkin tyhjentää kaikki laatikot, että löytyy just ne tietyt junan osat.
Palapelin palat liukuu ihan vahingossa mattojen alle ja kirjat voi latoa sänkyyn, kun illalla kuitenkin niitä luetaan. Sit ne vaan ihan huomaamatta tippuu sinne sängyn alle ja seinän ja sängyn väliin.
Pyykkikori tursuaa aina yli äyräiden kymmenellä mutkalla olevia vaatteita, kun ei niitä jouda oikomaan - saatika laittamaan värin mukaan oikeaan koriin. Ne on helppo vaan heittää siitä ovesta koreja kohti - niinkun toisetkin teki, tai ainakin kohta tekee perässä.
Jos joku vaate ei ole menossa pyykkiin, niin se jää lojumaan olohuoneen sohvalle tai lattialle... kun mä tuun sit aamulla just tähän pukemaan ja mä löydän sen sit tästä. Ja aamulla se yöppäri jää just siihen samaan paikkaan... kun tää on mun vakkaripaikka. Muuten joku muu menee just sille paikalle.
Puhumattakaan vessasta... hammastahnatuubia pitää aina puristaa niin, että sitä tulee liikaa / se jää valumaan... ja sit hammastahnaa on enemmän lavuaarissa ja sen reunoilla kun hammasharjassa.
Kun vessapaperirulla tyhjenee, se kannattaa laittaa "piiloon" allaskaapin alle - sit kun niitä on kaksi tai useampia, niistä voi tehdä kiikarin tai kaukoputken...
josta pääsemmekin yhteen ihanaan asiaan: askartelu. Nuo sadat lehdistä leikatut ja revityt kuvat on kaikki tarkoitettu johonkin ihanaan luomukseen. Ja siis eihän suuret taiteilijaluonteet kertakaikkiaan voi keskittyä siihen,e ttä jos nyt jokunen silppu tippuu lattialle tai joku liimatahra jää kuivumaan pöydälle... tai joku värikynä nyt tekeekin harhaliikkeen ja osuu parerin sijasta pöytään... tai vesivärikuppi kaatuu nurin... tai muovailuvaha nyt vähän eksyy vahingossa tuoliin kiinni tai jotain.
Miks meillä on vaan sellainen äiti, joka huomaa kaiken sen mitä ei ois pitänyt tehdä? Miks se äiti ei oo yhtä innoissaan siitä, että lapset todella osaavat, keksivät ja tekevät hienoja tauluja, kuvia ja teoksia.
He ovat omatoimisia, iloisia ja reippaita. He ovat lapsia, joiden kuuluukin välillä "unohtaa" asioita - ei heidän kuulu kantaa murhetta siitä, onko huomiseksi kuivia hanskoja tai ulosmenokuntoisia ulkohousuja.
Mitä se äiti enää tekis, jos lapset huolehtisivat kaikesta itse?
