P
PS
Vieras
Timo Soini: Euro on luotava uudestaan
Talouselämä, 07/06/2012 13:26
Euroopan unioni on paljon parempi idea kuin euro. Euroopan unionissa on Timo Soinin mielestä monia hyviä puolia.
Esimerkiksi panostukset köyhyyden torjuntaa, ympäristön suojeluun ja luomutuotantoon ovat hyvää. Kehittyviin maihin suunnattavat pienlainatkin ovat erinomainen juttu. Intiassa 20 euroakin voi riittää yrityksen perustamiseen, Soini tietää.
Parasta on kuitenkin 500 miljoonan ihmisen kotimarkkina-alue. Vapaa liikkuvuuskin on hyvä ja maiden välisestä yhteistyöstä hyötyvät kaikki.
Euro on Soinin mielestä kuitenkin täysin eri asia. Se on ongelmien aiheuttaja ja kriisin kehto.
Eurostakin Soini sanoo arvoituksellisesti, että se olisi luotava uudelleen. Siis absoluuttista eurotyrmäystä ei tulekaan. Olisi vain nyt kehitettävä toimiva grexit, tapa jolla Kreikan voi erottaa eurosta. Nyt ei ole mekanismia, jolla Kreikan voi pakottaa ulos, jos se itse ei halua.
Soini vaatii myös Saksalta ja Ranskalta synnintunnustusta. Niiden pitäisi myöntää, että ne ovat tehneet virheitä kriisin hoidossa. Ne eivät myönnä tehneensä mitään väärin. Voi tosin ihmetellä, mitä isojen maiden tunnustus muuttaisi. Menneet päätökset eivät siitä muuttuisi miksikään.
Osan perussuomalaisten kannatuksen laskusta Soini selittää sillä, että Jutta Urpilainen on onnistunut jymäyttämään kansaa EU-vakuuksilla.