Tahkoojat 64

  • Viestiketjun aloittaja Tiitu
  • Ensimmäinen viesti
Nekku
Hemmetti Soneraa, tökkii piuhat ainakin tänne meikäläisen suuntaan. Tai sitten työnantaja on keksinyt mun salaisen paheeni... Huh.

Lueskelin muuten eilen huvikseni muutaman vanhan Tahkooja-ketjun viime loka-marraskuulta. Onhan se uskomatonta, että meitä on vielä näin monta täällä koolla samassa pisteessä. Tai että niin moni on edennyt hoitoihin saakka. Pakko sanoa, että niissä syksyn keskusteluissa oli jotenkin enemmän uskoa tähän proggikseen. Tietty sinisilmäisyys on taatusti karissut. (Tuli mieleen Sanden tän päivän viestistä.) Tytöt, ei vaivuta synkkyyteen nytkään! Kyllä mekin vielä. Josko Sanelma lähtis seuraavaksi veturiksi...

Suru, mulla pukkaa usein lievästi hiivaa noin viikkoa ennen menkkoja, mutta menee sitten itsekseen ohitse. Voi käsittääkseni ”lääkitä” käyttämällä happamia maitovalmisteita ja välttämällä sokeria. Selvennykseksi vielä, että suun kautta ne piimät ja muut. Oliko se Keijukainen, kun kerran kokeili sitä toista reittiä. ;-)

Meillä oli eilen kummitytön ristiäiset. Olin sylikummina ja olihan koskettava tilanne. Äitinsä on se kaikkein rakkain ystävä ihan lapsuudesta saakka ja pappi sattui puhumaan tosi kauniisti nimenomaan ystävyydestä. Vetisteltiin siinä sitten molemmat, kun toisiamme katsottiin. Oli liikuttavaa siinä pidellä hänen esikoistaan tiukasti sylissä ja luvata olla läsnä ja ystävänä. Juuri tuo ystävä on ollut kuin peruskallio tämän meidän surun keskellä, olkapää, kuuntelija ja lohduttaja. Oho, anteeksi, meni ohi aiheen, mutta oli pakko hehkuttaa.

Kevyempiin aiheisiin... Otetaankos jätskiG kesäkuun kunniaksi: Mikä on teitin lempijäätelö? Omani on tällä hetkellä Magnum Vision, jossa on paksu valkosuklaakuorrutus ja jogurttimansikkajäätelöä. Aivan taivaallista! Irtojädeistä maistuu erityisesti Pappagallon laku.

PQ kaikille tasapuolisesti!
 
Sanelma
Jätskiä nam!

Me syödään melkein joka ilta pakettijätskiä. Valion suklaa-nougatia ja minttua sekaisin. Ihanaa. Jos ostan suoraan syötäväksi jonkun jäden, se on yleensä valkoinen Magnum tai sitten joku salmiakki tai lakritsipäällysteinen puikko. Tai rehellinen Jättis tuutti.

Jätskistä sujuvasti hiivaan. Mulla oli taas siis hiiva. Se parani Canesten puikolla, mutta varuiksi olen nauttinut koko ajan myös piimää. Suun kautta.
Canestenin esitteessä juuri mainittiin tuo hormoonitasojen vaihtelu yhtenä syynä hiivaan. Mullakin on aina tullut lähellä menkkoja eli pitänee paikkansa.

Äsken muuten juoksentelin täällä töissä kiireessä pitkin käytäviä ja alkoi heti vihloa emätintä. Nyt kun istuin aloilleni niin loppui. Heti säikähdin vaikka en ole edes vielä plussannut. Voi elämän kevät!

 
Keijukainen
Hihii, Nekku, kyllä se minä olin kun ymmärsin Mimmun neuvon väärin ja läträsin a-jogurtilla...mutta kyllä hiiva lähti !! :) Kyllähän joissain luontaisoppaissa neuvotaan ihan ""sinnekin"" sitä laittamaan mutta en kyllä aio toista kertaa kokeilla...

Noi ristiäiset on tosi herkkiä. Olen myös itse ollut parhaan ystäväni esikoisen sylikummina ja olihan se aika ihanaa...
Muutenkin, mennä sairaalaan katsomaan vastasyntynyttä jne. Herkistää eri tavalla kuin tuntemattomampien lapset.

JätskiG: itse diggailen myös kovasti siitä Pappagallon lakritsijäätelöstä! Samoin Valion irtojäätelöstä salmiakki-lakritsi on huippua. Muutenkin lakritsijäätelö on hyvää, lakuKingis esim. ja sitten se Apetit:n lakritsijäätelö.
Henk. koht en tykkää niistä uusista Magnumeista kun ovat niin tajuttoman imeliä!!
Tuutit kuuluu yök-skaalaan ihan vain sen vohvelin takia...kaivan sitten lusikalla jäden sieltä sisältä jos joku tarjoaa tuutin :)
Kotijäätelön toffeeveneet on hyviä! Ja puffeteissa ihanaa on se pehmeä piparkakku. Onhan näitä... ;-)
 
Sandeman
Tökkii, tökkii....tuliskohan läpi?

Tuosta Nekun ristiäismuisteloista tuli mieleen oman kummitytön ristiäiset. Samanlailla kyynelehdin siellä ystäväni kanssa, miehet hiukan kakistelivat kun me mammat roikuimme toistemme kaulassa ja nyyhkimme:)). Meillä toistaiseksi tuo tukipylväs olen ollut minä (olivat eroamassa ja minä tukena, mutta sitten löytyikin uusi vaihde) joten ollaan menty yhdessä monen kiven läpi. Nyt mua hiukan harmittaa kun tämä ystävä on mennyt sille ""unohda niin plussaat""linjalle, kun itsellään natsasi heti:-(. No ei aina voi saada kaikkea tukea, onneksi te kohtalotoverit olette siellä eetterissä, muuten voisi poksahtaa polla.

JätskiG: tosi huono syömään jätskiä vanhojen laktokokemusten jälkeen. Jos saan valita niin ottaisin valion suklaatuutin, jossa olis enemmän sitä suklaata:)). Tai sitten puffetin tai pehmiksen. En tosiaan ole fani. Kaikki muu makea sitten maistuukin....

Sitten täällä oli aamiaisG: puuroa tai muroja mehukeiton kanssa, lasi vettä (vaihdoin veteen pari viikkoa sitten kun tajusin kuinka paljon sokeria appelsiinimehussa on). Muutenkin oon lisännyt veden juontia. Nyt varsinkin tuon reissun ja ylettömän herkuttelun ja juomisen jälkeen alkaa ruokavalion kevennys.....tätä menoa musta tulee vyöryvä vaara:-((.
 
Kastehelmi
Tökkii tosiaan.. Pääsin äsken läpi ja unohdin mitä piti kommentoida (oli niin pitkä yritys).

Sanelma, ehkä se elimistö vaan varoittelee, että älä juokse vaan ota rauhallisesti :) Kyllä meistä varmaan tulee ""hyviä äitejä"" sitten joskus, kun nyt jo stressataan kaikesta :)

Nekku, varmasti joskus lokakuussa on ollut paremmat fiilikset. Mäkin muistan kun saatiin kaikki tutkimustulokset ja kaiken piti olla ok. No, tässä tulos. Ei ihme, jos hieman synkistää kun ei onnaa niin ei onnaa. Ehkä joskus sitten :)

Jädestä.. Mä tykkään lähes kaikesta. Soleron Red Fruits on suosikki, samoin minttu-Puffet ja hmm. lähes kaikki menee :) Carte d'orin mansikkajäde (litra soikeassa rasiassa) on ihanaa!

 
Aniliini
No kas, kas, kun täällä ei ole ollenkaan tökkinyt tänään ja hyvin usein tökkii, kun olette kymmeniä viestejä kirjoitelleet. Oon aamusta asti roikkunut täällä taustalla, siivouksen lomassa kurkkinut kuulumisia. Nyt olisi viimeinkin koti kunnossa, kyllä olikin kuin pommin jäljiltä..

Mun äiti (ja sen kolme sisarusta sekä mun vaari) ovat myös opettajia, lomista olen kyllä kade. Monesti mun äidiltä kysytään, että miten se saa aikansa kulumaan niin pitkällä lomalla, mutta voi voi, ei tee yhtään tiukkaa.

JätskiG: Valion herkkutrio on parasta! Nyt ostin uutuutta (kaiketi) Ingmanin vadelma-mansikka-mustikka-trio, on ihan huippua. Irtojädeistä tykkään vanhanajan suklaasta ja -mansikasta ja tuuttina valion mansikka ja superpuikko lienevät mun suuhun parhaita. Olen kyllä ehdoton jätskifriikki, mieluummin sitä kuin jotain muuta makeaa.

Mies tulee pikapuoliin töistä, pitää mennä kokkaamaan sille jotain päivällistä, kun kotiutuu kuitenkin masu muristen. :)
 
Piritta
Mä jään aina jotenkin roikkumaan tänne töihin, kun päivän lorvailen, enkä saa edes pientä päivän tavoitettani tehtyä...sitten en lähde, ennen kuin se on tehty...Kreisiä, anyone the same..??
JädeG: Aika samoilla linjoille. Laku on taivaallista, samoin eilen syötiin Mövärin suklaata, ja oli niin hyvää, että meinas taju lähteä. Sellaisia suklaapaloja seassa, aaaaahhh! Tosin pieni annos sitä, kiitos. Ja Carte Dorin mansikka on ihanaa. Ja minttukin... :) Tosiaan, onhan niitä!
Tänään onkin pakko lähtee lenkille, kun höh, miten mä voin muka pukeutua bikineihin ensi vkolla?? Tosin pelkkä ajatuskin puistattaa..oikeesti järkkyä mennä ens. kertaa biitsille, kun on kalmanvalkea ja hi_tu_sen löysää siellä täällä...hui ja hui! Onneksi mulla on sellainen kiva kietaisuhuivi, johon voin hautautua :) Ja eihän siellä ole tuttuja :DDD (kaksoisleukoineen...)
 
sari
Jäde: siis parasta jäätelöä on mielestäni Fazein vaniljajäätelö..kunnon vaniljaa ja kermaa ei oo sit säästelty...oneex sitä saa niin harvasta paikkaa:=) muuten vois kilot karata pilviin. Ihan tavallisista suosikit on:minttupuffet, ja tavallinen suklaatuutti.
 
Kata
Huomenta!

Olipas teillä herkulliset keskustelut eilen vielä..jäätelöä nam! Kaikki kelpaa tänne! Parasta on tietysti kesäkuumalla jätskikojusta irtojäätelö..ja niitä on niin monia hyviä!

Mulla on työhaastattelu torstai-aamuna, jännittää ihan älyttömästi kun en ole aikoihin ollut missään varsinaisessa virallisessa haastattelussa.. Hassuinta on että mun työkaveri ja hyvä ystävä on menossa myös samaan haastatteluun.. Tästä firmasta soitettiin meidän pomolle, ja kyseltiin ihmisiä, ja hän laittoi meille meilin (ihan reilua minusta, että ilmoittaa aina avoimista paikoista meille keillä on vain pätkäsopimuksia). Kokemukseni on melko lyhyt kyseisistä tehtävistä, joten nyt pitäisi todella osoittaa olevansa hyvä tyyppi.. Kyseessä iso kansainvälinen yritys, englantia puhutaan haastattelussa ihan varmasti.

Ja kyseessähän on samainen torstaiaamu kun teen raskaustestin, eli apua mikä aamu!

Sanelmalla taitaa tänään olla kohtalonhetki? PQ!
 
Nekku
Jätskiä tässä tekeekin mieli heti aamusta, kun luki noita juttuja...

Kata, mun mielestä toi työhaastattelu on plussan kannalta hyvä merkki. :) Mä uskon, että asiat tapahtuu just tolleen samaan aikaan! Olin itse etsinyt pitkään ja hartaasti uutta työtä ja pääsin vihdoin haastatteluun unelmieni paikkaan kaksi viikkoa plussani jälkeen. (Oli hassu olo siellä haastattelussa.) Sitä paikkaa en saanut, mutta sillä hetkellä ei harmittanut. En tiedä ymmärsikö kukaan, mutta yritän vain sanoa, että usein asiat menee tolla tavalla hassusti päällekäin, että kaikki mitä on odottanut tapahtuu samaan aikaan. Tsemppiä ja PQ!

Sanelman uutisia täällä jo odotellaankin, mutta me taidetaan kuulla testitulos vasta huomenna. PQ!
 
Sandeman
Onkohan työ uuvuttanut kaikki täällä kun on niin hiljaista? Vai lomaileeko jotku jo? Aniliinilla taisi olla pari päivää ja joku muukin? Älkää hyvät ihmiset jättäkö!!!

Huomenia vaan kaikille!! Eilen piti palauttaa se opiskeluhomma...arvatkaa tuliko palautettua? Nooh, otin sen korpulla kotiin, että sitten illalla kirjoitan, muttamutta, eihän meidän kotikoneessa ole korppuasemaa!! Todella fiksua, Sandeman. Läskiks meni. Eli laitan sen tänään menemään sellaisenaan, sain sitten minkä arvosanan tahansa, great.

OmaN: limavaroitus. Ei oo ikinä tullut sellaista limaa kun eilen illalla!! Ja aikakin on ihan outo, tänään on kp20?? Kirkkaan ja samean sekoitusta ja tällä kertaa siinä ei ainakaan ollut simppoja, elleivät ole maagisesti säilyneet sisuksissa viime perjantailta aamulta asti??

Back to work, karmea paniikki......
 
sari
Huomenta. Katan ja Nekun keskustelusta työhaastattelu ja raskaus on aika hassu juttu samaan aikaan työnantajan kannalta. No sitähän ei saisi kysyä lainkaan, mutta ainahan siihen jotenkin haastattelutilanteessa viitataan.

Itse aloitin uudessa työpaikassa huhtikuun alussa ja henkilöstöpäällikkö tuumasi näin: Ai, että sinulla ei ole omia lapsia, no mitkäs ovat sinun tulevaisuuden suunnitelmasi (aika laaja kysysmys) en vastannut heti ollenkaan, ja sitten minulta kysyttiin suoraan, että oletko ajatellut joskus hankkia lapsia....no suoraan kysysmykseen suora vastaus, että olin jo aikoja sitten ajatellut hankkia, mutta mitäpä jos kärsinkin lapsettomuudesta, kyselyt loppuivat siihen ja sain duunin, eli olen heittänyt oletuksen ilmoille......
 
Kastehelmi
Huh, paltsua ja kesätyöntekijän opetusta pukkaa. Ei jää nyt aikaa täällä pyörimiseen :(

Katalle roimasti tsemppiä haastatteluun ja samanpäivän testiin. Jaiks, tuplaplussaa (eli hyviä lopputuloksia) molempiin!

Sanelmalle edelleen PQ! Hitsi, mua jännittää..

Palaan myöhemmin paremmalla ajalla, jos sellainen koittaa :)
 
Aniliini
Huomenia!
Mä lomailen nyt pari viikkoa ja heinä-elokuussa lisää, taitaa olla Keijukainen, jolla on tämä ja huominen lomapäiviä. Mutta mä pääsen kyllä kotoo kirjoittelemaan, töissä hankaluuksia tällä saralla. Ihanaa kun tuo Arska uskaltaa kurkistaa pilviverhon raosta, vaikka lomailenkin. Kohta pitää mennä pihalle hommiin. Pitäisi istuttaa yksi pihlaja ja puutarhamansikat.

Sandeman, kumma aika tosiaan noille limoille, etkös sä tikuttanut ja bongannut sen oviksen siellä reissussa? Mä muuten luin eka tosta sun oman navan jälkeen, että lima -arvoitus.. Sitähän se taitaa nyt olla! :)

Tsemppiä Katalle työhaastatteluun, mä oon samaa mieltä, että monesti asiat menee päällekkäin, eli nyt sitten entisestään PQ! Multa ei oo kyllä kyselty mitään perheestä tai lapsen hankkimisesta työhaastatteluissa. Jotenkin mun mielestä aika kornia haastattelijalta, jos kehtaa mennä sellasta kysymään. Kyllähän niiden pitää aavistella, jos haastattelevat hedelmällisessä iässä olevia naisia, että joskus jotain saattaa tapahtua ja eihän niihin kysymyksiin todellakaan tarvi antaa ihan suoraa ja selkeää vastausta, ainahan voi tosiaan kierrellä ja kaarrella.

Sanelmalle vielä PQ ja toivon mukaan mekin päästään jo täänään jännityksestä, eli toivottavasti testit on perillä tänään!!

Mulla alkaa olla ovisaika käsillä, nyt meneillään kp12, viime kierrossa ovis kp 14, mutta ovislaskureiden mukaan (joita pitkasta aikaa ihan huvikseni kokeilin) kaikki antoivat ovispäiväksi kp 16. Pitää siis ryhtyä limantarkkailuun! Nippailuja ei sen kummemmin oo vielä ollut, vähän välillä alavatsa jomottelee, eli eiköhän siellä joku kypsyttele...


 
Aniliini
Voi (/&%¤#""""#¤%&/(*/&%¤# !!!! *sadattelee*
Avasin äsken olkkarin verhon, josta näkymä takapihalle ja tielle. Pari vuotta olen odotellut, kun kauhea pajukko meidän takapihan ja tien välissä muuttuisi kauniiksi pajupuiksi ja nyt jotkut saamarin miekkoset on käyneet kaatamassa joka ikisen puun, jotka suojasivat meitä ohikulkijoiden katseilta. PRKL, että ottaa aivoon, ota tuolla sitten aurinkoa tai touhuile puutarhassa, kun kukaan utelias ihminen ei edes häpeile sitä, kun kyttää meidän touhuja. Mikä sais nopeasti kasvavan ryteikön siemeniä??? Taidan ottaa puhelun Pelle Pelottomalle.
 
Sandeman
Aniliini, tuttu tunne. Miten jengillä ei ole minkäälaista häpyä kun tuijottelevat toisille sisään?? Tosin mustakin on kiva katsella toisten sisustuksia mutta eihän niin saisi tehdä??:)) Mutta asiaan: tietääkseni sellaiseen ryteikköönkin on pikaisia kasvumahdollisuuksia, en kuollakseni muista sen kasvin nimeä, mutta peittää näkyvyyden ainakin näin kesäisin ja mahdoton leviämään. Kasvaa jopa kolmimetriseksi, äähh, varret ovat ruokomaisia, ääh, en muista nimeä. Ja pensasvadelmakin kasvaa kai aika nopeasti. Vaihtoehtoisesti voit investoida ja tyrkkiä valmiita tuijia pihan suojaksi.

Kuvittelin bonganneeni oviksen nipistelyistä kp14, mutta tikutuksen mukaan silloin ei vielä ollut aika (viiva alkoi kyllä tummua). Kp15 sitten ainoa kerta seksiä (varmistelua?) ja tänään kp20. Ihan sekaisin on mun kroppa jos eilen vasta ovis!!! Edellinen kierto kuitenkin suht normaali 27 ja sitä ennen 32. Mistä tässä nyt enää tietää onko mikään normaalia???? Mitään oireita ei ole kyllä havaittavissa joten ei kierto ainakaan jää tuohon lyhimpään 23 päivään.

Spekulaatioiden keskellä Sandeman kp20/23-32.

Työpaikka/plussaus-keskusteluun sanoisin että JOS ne oikeasti haluaa sut hedelmällisestä iästä huolimatta niin INEEN vaan!! Hitto täällä oltaisiin jo vuoden verran kiroiltu jos olis uuden duunin kieltänyt lapsen""teon"" takia!!! Arveluttavaa lojaalisuutta voisi olla jos ottaisi uuden duunin vastaan 6kk raskaana eikä kertoisi raskudesta:)).
 
Nekku
Sandeman, ehkä sun kroppa toimii toiselta puolelta pidemmän kaavan ja kierron mukaan. Jos kierto 32, voisi ovis olla hyvinkin vasta tänään. Toimintaa vain kehiin, jos ei sitä jo ollutkin!

Mä muuten en kertonut silloin työhaastattelussa raskaudestani, ei tullut mieleenkään. Eikä asiaa millään muotoa tiedusteltu. Jos olisin paikan saanut, olisin varmaan asiasta kertonut ja paikan evääminen siinä vaiheessa olisi ollut jokseenkin törkeetä. Mutta työelämäänhän tuota syrjintää kyllä valitettavasti mahtuu... Taas pistin viime viikolla yhden hakemuksen, joten molemmat raudat kuumina - tai sitä tahkousrautaa vasta lämmitellään. ;-)
 
Piritta
Aamupäivää!
Salskeita miehiä suoraan ikkunani edessä :D Not bad...Huomenna siis firman kesäjuhlat ja pidetään tuossa sisäpihalla, joten nyt nämä uroot nostelee katoksia ja laittavat puita. Ihan hianoja (siis noi katokset, ei niinkään miehet...=))). Sisäpihalla voipi olla vain hieman viluisaa illalla, mutta noh, olin viimekin kesäjuhlissa talvitakki päällä :)

Ikävää aniliini toi näkösuojan menetys. Asutteko siis ekassa kerroksessa vai olikos se rivari? En kyllä mitään nopeakasvusta, isoa rehua keksi näkösuojaksi, ja tosiaan, tylsähän se on verhoja edessä pitää.

Nauraako teidän miehet koskaan nukkuessa?? Mä heräsin viime yönä kunnon naurun remakkaan ja olin ihan, että mitä hittoa!? No oma kulta se hekotti umpiunesssa...Huvittavaa mutta sillä hetkellä myös raivostuttavaa, koska menee aina hetki, kun saa taas unen päästä kiinni...Nykyään se osaa vielä kuorsata kyljellään nukkuessa! Ennen kun maanittelin, että nukkuis kyljellään, koska selällään se konsertti on taattua. No ei auta sekään kylkiasento =(

Kata sulla on siis testipvä to? Onko mitään sykettä kohottavia Oireita :) ?
 
Keijukainen
Tsau, vapaapäivältä! Ihanaa ilmaa pukkaa heti, ei yhtään haittaa :)
Juu, mulla on myös huominen vapaata. Eilen oltiin hienosti Kämp-hotellin baarissa yksillä =) Oletteko koskaan käyneet? Käveltiin vaan ohi ja ajateltiin että mennään sinne kun en tiedä onko moni paikka edes maanantaisin auki ja siideriä teki mieli? No oli kyllä palvelukin ihan eri luokkaa kuin muualla eikä hintakaan ollenkaan paha, naksuja ja pähkinöitä tuli pöytään montaa laatua =)

Tänään ajateltiin mennä syömään Coloradoon. Ja sitten illalla rokkikonserttiin. Saas nähdä miten papat pärjää. Enkä ole kyllä kuullut näitä uusimpia biisejäkään. Hetken huumassa ostin liput back to the hullu nuoruus...

Sanelmaa,,,huhuu?? Ihan hepulissa täällä odotellaan sun tulosta? PQ.

Aniliini, kuten Sandemankin sanoi, tuijat on tosi tuuheita näkösuojia ja niitähän saa hurjan isoina jo valmiiksi. Ainoa että keväällä ne täytyy muistaa peittää koska ovat kovin arkoja kevätauringolle ja saattavat kuivua ja kuolla kupsahtaa...

 
Aniliini
Moi taasen! Mä ostin pari viikkoa sitten tuijia just tohon olkkarin ikkunan eteen näkösuojaksi, vaikka ne pajut silloin vielä olivatkin edessä. Mutta nuo tuijat ovat vasta metrin korkuisia, ehkä ensi vuonna sitten peittävät.. Asutaan siis paritalossa ja tämä meidän talo on mäen päällä, takaterassilta on n. 15 metriä tielle ja heti tien toisella puolella yksi talo eli näkyvyys sieltä ja tieltä puolin ja toisin tosi hyvä, ja vielä tosiaan ""kukkulalla"" talo tönöttää. Kävin äsken tuossa meidän kylän ainokaisessa kaupassa, piti ostaa verhonnipsuja, että saisin ns. valoverhon olkkarin ikkunaan (sekin oli ostettu ja ommeltu ennen pajukon kaatoa) mutta eihän pikkuputiikissa tietenkään ollut sellasia nipsuja, mitä oisin tarvinnut. Argh!

Sandeman, toi on niin inhaa toi tunne, kun ei tiedä mitä omassa kropassa tapahtuu. Ärsyttävää painia epätietoisuuden kanssa ja sit, kun ei yhtään tiedä koska niitä menkkoja pitäisi odottaa. Toivottavasti nyt tulee kunnon ovisnippailuja tälle illalle, että saisit jonkinnäköistyä tatsia asiaan.
 
minä vaan
Kerroinpa teille joku aika sitten Ben Eltonin Vauvahorkka nimisestä kirjasta. No tänään tuleekin sitten kirjaan perustuva elokuva illalla, johon joku jo viittasikin jossain toisessa ketjussa. Eli jos ette kirjaa ole lukeneet tai muuten vaan kiinnostaa niin tänään tulee tosiaan samasta aiheesta Maybe Baby -elokuva. Mukana mm Rowan Atkinson alias Mr. Bean...
 
Sandeman
Tässä jostain puutarhakyselysivulta ohjeita näköesteeksi:

Puolivarjoisa paikka ja kuiva maa,
korkeat kasvit yli 3 m
Nopeakasvuiset: Raita, Kotipihlaja, Sirotuomipihlaja, Siperian hernepensas, Imukärhivilliviini.
Hidaskasvuiset: Harmaajalokuusi.

Puolivarjoisa paikka ja tuore maa,
matalat kasvit 0-1 m
Nopeakasvuiset: Suikertavatuhkapensas, Ruusuangervo.
Hidaskasvuiset: Ruusukvitteni.

Puolivarjoisa paikka ja tuore maa, puolikorkeat kasvit 1-3 m
Nopeakasvuiset: Korallikanukka, Kultaoksakanukka, Punamarjainen tuhkapensas, Kiiltävälehtinen tuhkapensas, Euroopan sorvarinpensas, Syreenihortensia, Sinikuusama, Rusokuusama, Tavallinen pihajasmike, Heisiangervo, Taikinamarja, Kultaherukka, Punalehtiruusu, Kurttulehtiruusu, Tuoksuvatukka, Terttuselja.
Normaalikasvuiset: Virpiangervo, Villaheisi, Lumimarja, Euroopan hernepensas.
Hidaskasvuiset: Korean onnenpensas

Puolivarjoisa paikka ja tuore maa,
korkeat kasvit yli 3 m
Nopeakasvuiset: Metsävaahtera, Tervaleppä, Tuomi, Raita, Kotipihlaja, Sirotuomipihlaja, Siperian hernepensas, Pähkinäpensas, Köynnöskuusama, Imukärhivilliviin

Normaalikasvuiset: Metsäsaarni, Metsälehmus, Puistolehmus, Piippuköynnös, Kiinankärhö, Köynnöshortensia.
Hidaskasvuiset: Hevoskastanja, Tammi, Ruotsin pihlaja, Pihtakuusi, Kuusi, Serbiankuusi, Sembramänty.

Olis siinä valinnanvaraa???Jos siis pääset kunnon puutarhurille valitsemaan?

Ja tämä ovulaatioteoria vuorottelevasta kp pituudesta, ei ihan toimi. Tai sitten munikset eivät vaan kypsy vuorotellen, koska kierron pituuksissa heittoa molempiin suuntiin. Jos siis ajatellaan että munikset kypsyy vuorotellen silloin molemmista olisi irronnut kp23 kertaalleen ja toisesta kp32:-(. Ääh, ota näistä nyt selvä. P*skat, minä odottelen menkkoja ja jos tänään huvittaa niin sitten toimintaa mutta muuten olkoon koko homma:-(((.

Kamalasti odotellaan Sanelman tuloksia!! Ja torstaina on jo Katan vuoro!!

 
Julia
Nopeaa näkösuojaa antaa tuoksuvatukka-niminen puska, joka kasvaa tosi nopeesti ja lähes missä vaan! Tietty tiputtaa lehtensä syksyn tullen. Taitaa havupuut sopia paremmin, niin on ympärivuotinen näkösuoja. Sandemanhan jo niitä vinkkejä laittoikin :)

Varoitus, omaa napaa.........
Mulla sikäli kiva päivä, että inssi on nyt tehty ja siellä näkyi taas kaks hyvää rakkulaa, joista toinen oli jo ""räjähtänyt"". Kahden viikon piina ja arvuuttelu siis edessä... 22.6. saan tehdä testin jollei menkat hyökkää.
Mun verikokeitten tulokset oli kaikki hyviä, mm. prolaktiini oli n. 550. Lyhyt muisti... Eikä ole kuppaa ;)
Lääkäri sanoi, että jos plussaan, niin aloitetaan varmuuden vuoksi asetyylisalisyylikuurin viikolle 12 asti. Tukostaipumusta mulla ei siis vielä voitu piikityksen takia tutkia, mutta tämän ""kuurin"" voi silti varalta ottaa. Verikokeeseen menen sitten jos tulee negaa. Siis siihen, jossa katsotaan jotkut vasta-aineet ja niistä kait selviää tuo tukostaipumus, josta taas keskenmenot saattavat johtua ja siihen auttaa asetyylisalisyylihappo tai hepariini.

Loistavia uutisia -sarjassa oli myös miehen siemennestenäyte tältä aamulta; a) 13% ja b) 60% !!!! Mahtava tulos! Lääkäri lähetti miehelle terveisiä, että ""Tupakanpolton lopettaminen todellakin kannattaa."" Mies on siis ollut_ apua en pysy mukana_ kait jo seitsemän viikkoa polttamatta ja tulos parani nyt jo ihan mielettömästi!
Kertaakaan aikasemmin a ja b yhteistulos ei oo ollut edes lähellä sitä viitearvona pidettyä 50%. Lääkäri sanoi, että jos tästä ei tule tärppiä, niin kannattaa ehdottomasti noilla lukemilla panostaa spontaaniin raskautumiseen kesäsulkujen aikana.
Pesun jälkeen arvot oli: a) 27% b) 63%!!! Hyvät on siis mahikset, mutta on muistettava, että se onnistumisen todennäköisyys on kuitenkin vaan noin 20%. Apua, betonia jalkoihin ;)))

 
Kastehelmi
Julia! Hienoja uutisia! Miksen mä saa kahta munista, nyyh ja sniif.. No, ehkä joskus :)

Hienoa kuulla, että tupakan vähentäminen on vaikuttanut radikaalisti. Muistatko vielä mikä oli kokonaismäärä simppojen osalta pesun jälkeen? Meillähän mies oli aika paljon vähemmällä röökillä mun pyynnöstä ne 2 vkoa, mutta nyt tahti taitaa jatkua aika samanlaisena. Harmi sentään. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin määrä pesun jälkeen hyvä (21 milj) ja liikkuvuuskin lähemmäs 100%. Harmi, etten kysellyt a ja b-tuloksia. Kohta pyydän paperit himaan, joten siitähän ne sitten kaikki näen.

Tuo prolaktiinihan on hieman koholla, viitearvot ovat 50-500, mutta kaipa tuo kohonneisuus on niin pieni, ettei haittaa. Ja hienoa kuulla, että jos (pitäisikö sanoa kun :)) plussa napsahtaa, niin tuki on valmiina. Ja jos ei natsaa, niin hienoa että tukostaipumus tutkitaan sitten. Pitää varmaan muuttaa Tampereen alueelle kun siellä hommat toimivat :)

Peukut ja varpaat ovat nyt Julian puolesta pystyssä! Jänniä aikoja tiedossa siis ennen juhannusta :)
 
gissa
Vau Julia, olipa hyviä uutisia!!! Yritä siinä sitten pitää jalat maassa ja haaveet kurissa :)

Kataa ja Kastista jännäillään siis edelleen ja tietysti Sanelmaa, joka on johonkin kadonnut. PQ kaikille tasapuolisesti.

Oman navan uutisista sen verran, että kävin aamulla verikokeessa ja soittelin äsken tuloksia.. negaa näytti, eli kaikki ok.

Pitää jatkaa töitä, kiirettä pukkaa taas!!
 

Yhteistyössä