Tajusin tänä aamuna, että haluan erota miehestäni

["Ninni"]

Meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset. Meillä ei ole koskaan hauskaa eikä mitään puhuttavaa (paitsi lapset). Emme nuku yhdessä puhumattakaan muusta makkarissa tehtävistä hommeleista.
Minä hoidan kodin ja lapset, mies käy töissä. En tunne rakkautta mutten vihaakaan. Lähinnä olen välinpitämätön.

Miten ilmaisen asian miehelleni?

 

[Mummeliisa]

Tilannettanne tarkemmin tuntematta ihan ekana tulee mieleen, että miksi erota?
Miksi ei sen sijaan korjata noita asioita joiden kokee olevan liitossa huonosti?

 

[Sano]

suoraan vaan. Hän saattaa ajatella samoin

 

[avutoooon]

Haluan erota?

 

["eronnut"]

Olin tossa tilanteessa loppukesästä ja kerroin asian suoraan. Haluan erota!
Nyt prosessi on käynnissä ja kaikki menny asunnon myyntiä lukuunottamatta hyvin.
Vaikee tilanne mutta täysi rehellisyys on ainoa keino selvittää toi tilanne kaikkia tyydyttävällä tavalla!

 

["niin"]

Jos olet noin päättänyt niin alat kaikessa hiljaisuudessa hoitamaan kaikki asiasi kuntoon. Ja sitten , kunkakki on valmista.. paukaiset, että se on menoa nyt!

 

[katherine]

tutun kuulosta, mutta on hyviäkin kausia ja nukutaan yhdessä! suosittelen tarttumaan härkää sarvista ja yrittämään saada eloa suhteeseen eron sijaan! ei meilläkään välillä ole mitään sanottavaa tai edes hauskaakaan, mutta silti riittävästi, että yhdessä pysytään. tsemppiä!

 

["vieras"]

[QUOTE="niin";22219495]Jos olet noin päättänyt niin alat kaikessa hiljaisuudessa hoitamaan kaikki asiasi kuntoon. Ja sitten , kunkakki on valmista.. paukaiset, että se on menoa nyt![/QUOTE]

Tai sitten puhut miehellesi ja alatte tehdä asioille jotain, että ne muuttuu paremmaksi

 

["Ninni"]

Katherine, oletko sinä onnellinen suhteessanne?
Ei minulla ole pahakaan olla, mutta tuntuu että onnellisempi olisin yksin lapsieni kanssa.

 

[sunflower20]

Niin, monessa suhteessa juuri silloin kun lapset ovat pieniä on kausia jolloin ei jaksa sitä toista osapuolta. Mutta niin olen minäkin ajatellut että helpompaa se olisi yksin, ei tarttis nalkuttaa eikä huolehtia toisesta. Mutta vaikka meillä nyt onkin tosi vaikeaa, taloudellinen tilanne raastaa ihan järkyttävästi suhdetta niin en mä usko että tilanne helpottuis yksin olostakaan.
Ei voi olla pitkää suhdetta jossa aina ja iankaikkisesti se toinen olisi just se mitä haluaa. Mutta ei se aina vaihtamalla parane. Toki joskus. Ja jos vaan on tilanne että itselle on asian selväksi tehnyt niin sitten se on mentävä ulos suhteesta.
Ei kukaan ulkopuolinen voi päätöstä tehdä muiden puolesta. Mutta oikeudenmukaista olisi sitten asiasta kertoa miehelle ja toivoa että yhteisymmärryksessä asiat voitaisiin ratkaista kuten asuminen ja lapset.
Mutta lapsille ero on huima juttu. Eikä aina hyvä. Lapset selviää, toiset paremmin, toiset huonommin. Mutta kukaan ei etukäteen voi asiaa kertoa.
Toisaalta teidän suhteessa ei tunnu muu olevan vialla kuin keskinäinen välittäminen on kadonnut. Pystyykö sen palauttamaan? Jos joskus halusit miehen, rakastuit häneen, miksi et uudelleen voisi niin tehdä? Suhde vaatii hoitoa ja huolenpitoa, ei mikään voi toimia jos ei toista huomioida. Silloin vaan kuolee tunteet ja ollaan tilanteessa että ei vaan kiinnosta. No, mä varmaan olen tyhmä mutta vaikka mä en tällä hetkellä koe rakastavani miestäni niin en nyt ole eroamassa. Lasten takia.

 

["vieras"]

Perheenne kannalta kuulostaisi siltä että parempi olisi kuitenkin tarttua härkää sarvista NIIN että parannatte suhdettanne. Usko minua, se on mahdollista. Luulin että emme enää ikinä esim harrastaisi seksiä mieheni kanssa tai kokisi mitään toisiamme kohtaan mutta sen jälkeen kun aloin itse käymään ensin parisuhdeterapiassa, ja myöhemmin mieheni myös, olen rakstunut aivan uudestaan mieheeni. tuntuu kuin ihme olisi tapahtunut. Kovaa työtä ja tahdonvoimaa välillä, mutta meillä molemmille auttoi se että ajattelimme että emme kuitenkaan halua lapsillemme sitä että eroamme, emmekä sitä että on vanhemmaat joiden välillä ei ole rakkautta.

Rakkaus ei säily itsestään, ei kenenkään kanssa. En usko ett äolisit onnellisempi yksin tai toisen miehen kanssa (pari vuotta ehkä, mutta kaikissa suhteissa on nähtävä vaivaa että rakkaus säilyy).

Miehet on usein hitaampia lähtemään apua hakemaan, mutta jos haet sitä yksinkin se jo auttaa että voi puhua siitä jonkun kanssa, usko mua, oon kokenut saman!

 

[vp]

[QUOTE="Ninni";22219543]Katherine, oletko sinä onnellinen suhteessanne?
Ei minulla ole pahakaan olla, mutta tuntuu että onnellisempi olisin yksin lapsieni kanssa.[/QUOTE]

anteeksi, mutta toi vaan kuulostaa äärettömän itsekkäältä. Sinä olisit onnellisempi, mutta entä lapset?? Tai miehesi? Kai hänkin haluaa elää lastensa kanssa? Ja lapset isänsä? Eikö olisi parempi hankkia eloa suhteeseen ja puhua puutteistasi miehen kanssa.