Taloudessa yhä kylmää kyytiä: ”Suomi on jälleen taantumassa”

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Taloudessa yhä kylmää kyytiä: ”Suomi on jälleen taantumassa”

Appelqvist: Selkein kipupiste oli yksityinen kulutus, joka ei vimmatusta manaamisesta huolimatta ole lähtenyt nousuun.

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan Titastokeskuksen kertoma kevään BKT-lukema oli jopa pelättyä kehnompi, sen sijaan kesän talouskasvu on Appelqvistin mukaan lupaavaa.

Appelqvistin mukaan vuositasolla oltiin nollakasvussa, eli bruttokansantuote oli likimain samalla tasolla kuin vuosi sitten. Kolmen viimeisen vuosineljänneksen etumerkki on nyt negatiivinen, joten teknisessä mielessä Suomi on jälleen taantumassa.

Kevään kasvulukema oli jopa pelättyä kehnompi. Alkuvuoden kehitys on ollut selvästi ekonomistiennusteita heikompaa.

Samoilla linjoilla on Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Tilastokeskus julkisti ennakkotiedon vuoden toisen neljänneksen bruttokansantuotteesta jo kuukausi sitten. Silloin kasvulukemaksi arvioitiin pyöreä nolla. Lähtökohtaisesti odotukset eivät siis olleet erityisen korkealla, mutta nekin alittuivat.

Yksityinen kulutus supistui 1,3 prosenttia suhteessa vuoden ensimmäiseen neljännekseen. Yksityisen kulutuksen taso oli alempana kuin kertaakaan neljään vuoteen.

Palkansaajien ja kuluttajien luottamus Orpon oikeistohallitukseen on kehno.
 
Taantuma ja korkea työttömyys johtuvat siitä, että heikkolaatuisia ihmisiä on enemmän kuin ennen. Tarvitaan kokonaisvaltainen suunnanmuutos ja erittäin radikaaleja päätöksiä kansan uudeksi kirkastukseksi. Jos kansan selkäranka olisi yhtä suora kuin viime vuosisadalla, ei tällaista määrää "vähäosaisuutta" ja muuta viihtymättömyyttä olisi.
 
Sosiaaliturva täytyy saada kansalaisuusperusteiseksi, koska muuten se joudutaan lopettamaan kaikilta.
 
Tämä hallitus on ainakin 2000-luvun huonoin. Poliittinen muistini ei yllä kovin kauas 1980-lukua pidemmälle, mutta ensimmäinen kenties ykköspaikasta kilpaileva historiassa vastaantuleva hallitus on Holkerin hallitus 1987-1991.

Kataisen-Stubbin räpellys oli ala-arvoinen, mutta sen suurimpana vikana oli ennemminkin tekemättömyys kuin pahanteko. Tämä Orpon hallitus samoin kuin aikanaan Holkerin hallitus tekee yksinkertaisesti Suomen kannalta negatiivista politiikkaa ja tuhoaa kansan hyvinvointia ja tulevaisuuden edellytyksiä aktiivisesti. Holkerin jälkeen vaadittiin Ahon hallitus pelastamaan maa ja pahoin pelkään, että tämän jälkeen edessä on sama peli. Seuraava hallituskausi menee jälkien siivoamisessa ja yrityksessä luoda jotain toivoa paremmasta.
 
Katsokaa linkittämäni Youtube-video, jossa haastatelleen
Marco Bjurströmia.
Yksikään ihminen ei ole täydellinen, eikä heikkotasoisia ihmisiä ole koskaan ollut eikä tule olemaan. Suosittelen jokaiselle persulle suuhun vähintään kuukaudeksi suukapulaa ja kirjoituskieltoa.
 
Tämä hallitus on ainakin 2000-luvun huonoin. Poliittinen muistini ei yllä kovin kauas 1980-lukua pidemmälle, mutta ensimmäinen kenties ykköspaikasta kilpaileva historiassa vastaantuleva hallitus on Holkerin hallitus 1987-1991.

Kataisen-Stubbin räpellys oli ala-arvoinen, mutta sen suurimpana vikana oli ennemminkin tekemättömyys kuin pahanteko. Tämä Orpon hallitus samoin kuin aikanaan Holkerin hallitus tekee yksinkertaisesti Suomen kannalta negatiivista politiikkaa ja tuhoaa kansan hyvinvointia ja tulevaisuuden edellytyksiä aktiivisesti. Holkerin jälkeen vaadittiin Ahon hallitus pelastamaan maa ja pahoin pelkään, että tämän jälkeen edessä on sama peli. Seuraava hallituskausi menee jälkien siivoamisessa ja yrityksessä luoda jotain toivoa paremmasta.
Seuraavat hallitukset joutuvat siivoomaan 35 vuotta velaksi elämisen jälkiä.
Seuraavat vuosikymmenet on maksun aika.
 
Tämä hallitus on ainakin 2000-luvun huonoin. Poliittinen muistini ei yllä kovin kauas 1980-lukua pidemmälle, mutta ensimmäinen kenties ykköspaikasta kilpaileva historiassa vastaantuleva hallitus on Holkerin hallitus 1987-1991.

Kataisen-Stubbin räpellys oli ala-arvoinen, mutta sen suurimpana vikana oli ennemminkin tekemättömyys kuin pahanteko. Tämä Orpon hallitus samoin kuin aikanaan Holkerin hallitus tekee yksinkertaisesti Suomen kannalta negatiivista politiikkaa ja tuhoaa kansan hyvinvointia ja tulevaisuuden edellytyksiä aktiivisesti. Holkerin jälkeen vaadittiin Ahon hallitus pelastamaan maa ja pahoin pelkään, että tämän jälkeen edessä on sama peli. Seuraava hallituskausi menee jälkien siivoamisessa ja yrityksessä luoda jotain toivoa paremmasta.
Himasen kirjan lukenut?
 
Taantuma ja korkea työttömyys johtuvat siitä, että heikkolaatuisia ihmisiä on enemmän kuin ennen. Tarvitaan kokonaisvaltainen suunnanmuutos ja erittäin radikaaleja päätöksiä kansan uudeksi kirkastukseksi. Jos kansan selkäranka olisi yhtä suora kuin viime vuosisadalla, ei tällaista määrää "vähäosaisuutta" ja muuta viihtymättömyyttä olisi.
Nimenomaan heikkolaatuisia ihmisiä on enemmän kuin ennen, niitä jotka eivät ymmärrä omaa parastaan esim. järjestäytymällä työntekijäliittoihin ja vaadi oikeudenmukaisuutta sekä kohtuullisuutta. Omaan napaan tuijottavat luonnevikaiset narsistit ovat rikastuneet populaan ja helposti aivopestäviä lauhkeita kansanlampaita on liikaa, jotka auttavat laahtaajiensa työtä matkalla teurastamoon.
 
Muistakaa äänestää, sillä äänestämättä jättäminen sataa kokoomuksen ja RKP:n laariin, sillä niiden kannattajat äänestävät aina, ja jokainen nukkuva äänestäjä lisää ko. puolueiden ääniosuutta sekä todennäköisyyttä että ne ovat hallituksessa, kokoomus päähallituspuolue ja maassa oikeistohallitus, kuten nyt.
Onkin sanottu että nukkuvien puolue on Suomen suurin porvaripuolue.
 
Yhteistyössä