V
vierailija1988
Vieras
Muutimme uuteen kerrostalo asuntoomme (3h+k) toukokuun alussa. Tehdessämme vuokrasopimuksen, meille ei oltu kerrottu että taloyhtiössä alkaisi suuri remontti heti seuraavalla viikolla. Remontti aloitettiin siis toukokuun puolessavälissä, ja se tulee kestämään ainakin elokuun loppuun saakka (kaikenkaikkiaan siis 3,5kk). Remontti on kohtalaisen suuri, sillä kaikki julkisivut remontoidaan täysin, ja myös kaikkiin yksiöihin rakennetaan parvekkeet (kaksioissa ja kolmioissa on sellaiset jo, yksiöistä puuttuu) + jokaisesta asunnosta vaihdetaan kaikki ikkunat ja parvekkeen ovet.
Olemme nyt kuunnelleet kuukauden ajan jokaikinen arkipäivä klo 7-16 välisen ajan aivan mieletöntä meteliä! Vanha betoni porataan pois seinästä ja se jyrinä alkaa aamulla tasan kello seitsemän ja kestää joka päivä iltapäivään saakka. En edes osaa kuvailla sen metelin voimakkuutta, se tulee suoraa makuuhuoneemme seinäntakaa ja on kuin joku tulisi lekalla seinästä läpi. Postilaatikosta on jopa tullut lappu jossa varoitetaan että pora voi oikeastikin tulla seinästä läpi, ja jos näin käy niin se reikä korjataan ELOKUUSSA, kun remontti saadaan ensin kokonaan kuntoon!
Teen työssäni pelkkiä yövuoroja, joten minun pitäisi töistä tullessani kyetä nukkumaan aamupäivät että jaksan taas seuraavan yön, mutta tuossa älyttömässä räminässä ei voi nukkua edes korvatulpat korvissa. Niinpä olen joutunut usein menemään vanhempieni luokse nukkumaan!
Makuuhuoneemme ikkuna on peitetty lastulevyllä, ja siihen lentelee jatkuvasti betoninpalasia yläkerran seinistä kun sielläkin porataan. Tuuletusikkunoita ei voi pitää auki koska sitä betonipölyä leijailee hyttysverkoista huolimatta sisään asuntoomme. Joten koska asuntoa ei voi tuulettaa, on huoneistossa kokoajan tuskaisen kuuma..
Olemme joutuneet tyhjentämään koko parvekkeen, kalusteet ja kaikki sisälle asuntoomme, koska nuo uudet ikkunat on tuotu säilytykseen parvekkeellemme odottamaan niiden paikoilleen asennusta, ja ne siis vievät koko parvekkeen. Lisäksi joudumme purkamaan kaikista ikkunoista verhot, ja tyhjentämään /siirtämään kaikki huonekalut ja tavarat niin että kaikkien ikkunoiden eteen jää 1.5m tyhjää tilaa.
Asuntomme näyttää aivan sikalalta! kaikki huonekalut ovat keskellä huoneita, matot on otettu pois lattioista ja verhotkaan ei saa olla ikkunoissa. Ja sitten tuota meteliä pitäisi sietää 9 tuntia vuorokaudessa viitenä päivänä viikossa. JA JOUDUMME MAKSAMAAN TÄYTTÄ VUOKRAA!
Asuntomme on muutenkin paikkakuntamme hintatasoon nähden ylikallis.. Maksamme vuokraa 745€/kk. Emmekä ole saaneet yhtään vuokranalennusta vaikka tämä remontti vaikeuttaa asumista huomattavasti. Saimme 50€ lahjakortin ruokaravintolaan, siinä kaikki. Eikö mikään huoneenvuokra -laki tai muu sano mitään tällaisista tilanteista?
Minusta on kohtuutonta joutua maksamaan täyttä vuokraa kun kolme kuukautta joutuu elämään tämän helvetin keskellä! Mun jaksaminen on ihan lopussa.. Viikonloppuisin saan nukkua mutta viikot on tuskaa, kun olen ne yöt töissä ja päivällä pitäisi saada nukkua..