Hae Anna.fi-sivustolta

Tammikuun ajatukset 2009

Viestiketju osiossa 'Lapsettomuus' , käynnistäjänä 2009, 01.01.2009.

  1. Halusin tulla minäkin "sotkeutumaan" tähän keskusteluun. Ensinnäkin,

    minni: Kirjoitat hyvin, blogiasi on kiva lukea, paitsi ne tosi-kivat uutiset puuttuu vielä. Jos siis tänä vuonna postaisit sen THE UUTISEN =). Aikoinaan kommentoit minulle asiallisesti (en edes muista, jotain kietoon liittyvää olen kysynyt), vaikka tällä palstalla sain paljon paskaa niskaan, että "häivy muualle, sulla on jo lapsi jne..."

    ANEN ja Katriina: Kaksplussan keskustelupalstalla on tosi hyvä pino sekundäärilapsettomille, jossa asiattomuudet on kokonaan pois. Eli oikeaa keskustelua siitä, miten turhauttavaa sekundäärilapsettomuus voi olla, miten paljon surua ja murhetta siihen liittyy, vaikka olisi jo lapsi/lapsia. Ja huom! Olen itsekin sitä mieltä, että sekundäärilapsettomuus on toki "parempi" kuin primaarilapsettomuus, mutta se ei poista sitä asiaa, että sitäkin on. Myös parit voivat kärsiä samanaikaisesti primaari- ja sekundäärilapsettomuudesta, jos toisella on lapsia. Hyvää keskustelua aiheesta siis siellä, saa tulla tutustumaan, uudet otetaan ilolla vastaan!

    Tämä on ihme palsta, tämäkin, positiivis-henkinen ketju on täynnä riitaa ja nimenomaan taustisten riitaa. Tsemiä tähän ketjuun jokikiselle!
     
  2. ANEN Uusi jäsen

    liittynyt:
    30.12.2008
    Viestejä:
    105
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minni_ Ai se on sinun palsta, hölmö kun en tajunnu, jostain sinne eksyin ;) Hyvin olet kirjoittanut! :)

    Kiitoksia kutsusta sinne kaksplus palstalle! :)

    Katriina, nimenomaan..ihmettelen kanssa, miksi joku lukee näitä sivuja jos eri hoidot, eri ajatukset hoitoihin, tai eri tilanteet tai eritteet tai ihan mitkä vaan liittyy tähän asiaan, ei kiinnosta..hih..
    Mehän kirjoitetaan täällä mitä halutaan ja piste. 8)
     
  3. Keiju80. Vierailija

    Katriina, pelottavan tutuilta kuulostavat nuo sinun oireesi. Lääkäriin menoa suosittelisin minäkin tuossa tilanteessa, varsinkin kun sulla endo on jo diagnosoitu ennen raskautta. Ja hei, täällä sitä juuri täytyykin avautua asioista yksityiskohtaisesti. Ilmaus "vuotoa tulee" on todellakin hyvin epämääräinen yksinään. Se joka ei kestä lukea, menköön todellakin muualle :)

    Onko kenelläkään tietoa, että tehdäänkö yleensä laparoskopia ennen hoitoja, jos endoa epäillään? Tällä epäilyllä tarkoitan lähinnä sitä, että ultrassa ei näy mitään, mutta muita oireita löytyy. Gyne sanoi mulle syksyllä, kun näistä epäilyistäni puhuin, että tehtäis yksi ivf ennen lapaa. Ja nyt vain pohdin, että kannattaisko lapa tehdä kuitenkin ensin. Eli onko tietoa, mikä olisi yleinen käytäntö tässä vai onko sellaista?
     
  4. lullaby* Vierailija

    Lapaan ei mun kokemuksen mukaan oo tosiaan mikään helppo pääsy.. koitin suunnilleen pari vuotta vaatia sitä kun endosta ei vielä ultrassa merkkejä ollu -turhaan. Senkään jälkeen kun pesäke havaittiin se ei ollu "riittävän" iso ja hoitoja oltais tehty piikeilläkin vielä sen yhden pienen (3cm) kanssa. Sitten tilanne alkoikin nopeeseen tahtiin paheta ja n.kuukauden päästä edellisultrasta oli ilmaantunu jo 2 uutta pesäkettä.. oltais vielä tehty yks "luomu"inssi (vain pregnylillä) mutta sekin sitten jäi infektiotestin puuttumisen takia. Nyt siis lääkityksellä, eikä mitään suostuta tekeen ennen leikkausta.
    Käsittääkseni skopiasta voi olla jossain tapauksessa enemmän haittaa kuin hyötyä, jos pesäkkeet on pieniä..niin jos niitä aletaan ronkkia niin muodostaa helpommin kiinnikkeitä/arpikudosta. Näin mulle on selitetty.
     
  5. Säde-82 Vierailija

    Inhoja oireita katriinalla.. :(

    Itekki oon vähän miettiny tota endoa, kun nyt clomien kanssa on ollu maha niin kummasti kipeä. Esim. istumaan käydessä tai ylös noustessa "tuntuu", se on toisaalta kipua, mutta ennemminkin sellaista tuntemusta, että turvottais hirveesti ja sen takia sattuis tms.. en osaa selittää.. Viimeks oli selkäki kipee, mutta tässä kierrossa ei oo sitä. Sormetki mulla oli muutaman päivän niin turvonneet, ettei sormus liikkunut sormessa mihinkään. Nyt taas ihan normaalisti saan sitä stressileluna pyritellä.. :) Toisaalta nyt niitä muniksia oli vaan yks ku viimeks 2-3, en tiiä voisko se vaikuttaa. no nyt mieki omaa sairaskertomustani kuvailin, sorry ihan kamalasti.. ;)

    Hanna: Voisin allekirjoittaa kyllä täysin noi sinunki "tuntemukset". Tuntuu, et inssistä ei mitään apua ole, mutta toisaalta tuntuu surkealta, että meidän tilanne sellainen on, että se pitää tehä, puhumattakaan icsistä.. Toisaalta haluaisin äkkiä siihen icsiin.. Mikään ei todellakaan ole hyvä, ihmeellistä tää lapsettoman maailma.. Musta tuntuu vielä koko ajan siltä, että ei tää onnistu. En pysty ees kuvittelemaan sitä tilannetta, että plussa joskus pärähtäis tikkuun. Se ajatus vaan on, että kun ei kerta aiemmikaan ole onnistunut, niin miten se muka nyt onnistuis..

    Eilen päätin, etten ajattele tätä asiaa enää ollenkaan, kun en mitään mahda.. Mutta ei se onnistu ainakaan vielä kun kerran täällä taas pyörin..

    ps. sovitaaks, et noihin ulkopuolisten "ihmekommentteihin" ei reagoida mitenkään ja toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos..? Ei ne kauaa jaksa kun kukaan ei niitä kommentoi..
     
  6. ANEN Uusi jäsen

    liittynyt:
    30.12.2008
    Viestejä:
    105
    Saadut tykkäykset:
    0
    hyvä idea säde..toi ulkopuolisten kommentointi..sitähän ne haluaa, riitaa ja väittelyä. ihme että jollakin on yleensä oma elämä niin hukassa, et jaksaa lueskella palstoja joiden juttuja niin inhoo..heh..
    mää en kyllä aikaani sellaseen käyttäs :)
    No me ollaankin kaikki erilaisia! jälleen..
     
  7. Hanna28(eikirj.) Vierailija

    SÄDE:Mä olen kans samaa mieltä noihin provoihin. Enpä ole tainnut niihin ikinä mitää vastatakkaan..
    Niin ja mä olen kans vähän pessimisti tämän asian kanssa. Sitä niin kuin salaa toivoo, että josko kerrasta onnistuis, mutta sitä toivoa ei toisaalta uskalla itse myöntää, ettei tartte pettyä heti. Ja siis, kun mä mietin sitä jo, että jos raskautuu niin varppina mulle tulee keskenmeno jne.. Tiedän, tiedän.. Asia kerrallaan, mutta....

    Tänään menin ostaa clomehexalia/clomifenia: niin ei sitten mitää, lääketukustakin loppu molemmat!! Sain nyt sit naapurikaupungin apteekista tilattua. Onneksi. Että vähissä ovat nekin nyt sitten..
    Tänään viimene terolut, eli menkat pitäis alkaa tossa lauantaina/sunnuntaina :) Jihaa... :)
     
  8. Katriina _ Vierailija

     
  9. Hilma77 Vierailija

    Säde teki hyvän ehdotuksen koskien noiden ulkopuolisten kommentointia. Itse välillä ärtyy niistä kovinkin, mutta viisaampaa olisi vain ohittaa.

    On "vähän" kiirettä pitänyt, mutta olen yrittänyt ehtiä lukea vaikka kirjoittaminen onkin jäänyt. Kovasti teitä kaikkia kannustan ja ajattelen!

    Anenilla ovat hoidot edenneet, hienoa! Katrinalle hirmuisesti tsemppiä, kuulostaa tosi kurjalta. Toivotaan, että lääkäri voi auttaa helposti. Hyvä, Hanna, että sait clomit!

    Ensi viikolla alkanee seuraava kierto. Miten on, pitääkö tuohuilla alkukierto varmuuden vuoksi kumin kanssa, kun mulla on ensi kierrossa se lapa? Lääkäri ei antanut mitään ohjeistusta enkä varmaan ehdi sinne asiasta soitella.

    Tänään shoppailin sekä kirja- että levy-alessa. Oli niin halpaa, että voi huoletta ostaa! Kirjoja shoppailun mutu-tuntumalla, mutta leyvalesta tarttui mukaan Tervomaan kokoelma. Olin sitä jo kauan haaveillut, mutta kun tiesin alen olevan tulossa, en ollut ostanut. Ja nyt se soi ja talo raikaa! Minä tykkään!

    Hienoa viikonloppua kaikille!
     
  10. Nita79 Vierailija

    Olipas tänne tullut taas paljon kirjoituksia sitten viime käyntini...Mulla on ollut älytön kiire tällä viikolla töissä. Alkuviikosta testasin haalean plussan, mutta tämäkin oli sitten kemiallinen raskaus (mulla siis toinen kemiallinen clomien kanssa) ja tänään on kp1... :( Huoh, itse aattelen, että johtui ehkä ovulaation liian varhaisesta ajankohdasta kp9! Eli eihän siellä voi olla mitään limakalvoakaan, johon kunnolla kiinnittyä...Täytyy soittaa maanantaina klinikalle ja kysellä jatkoista. Joko vielä 1 clomikierto tai sitten inssi...Pitääkö muuten inssiä varten tehdä jotain lisätutkimuksia vielä? Jostain infektiojutusta olin lukevinani tässäkin ketjussa...
     
  11. Säde-82 Vierailija

    Nita: Infektioverikokeet täytyy olla molemmista otettu ennen inssiä tai muitakaan hoitoja joissa "yhdistetään" toisten sukusoluja.

    Saispa ite ees joskus haalean plussan, tietäis että siellä ees jotain yritystä ollu. Mutta aina on niin selkeetä touhua ku menkat alkaa ja se siitä. Mulla on NIIN TURHAUTTAVA fiilis ollu tän kierron ajan.. Tänään just mietin, et miten eritavalla meidän sisarrustenki kortit on jaettu. Minä haluaisin asua lähellä vanhempia ja veljen perhettä yms., olen aina halunnut omakotitalon, lapsia ja elää normaalia perhe-elämää kotiseudullani. Mulla ei ole mitään noista, mutta mun veljellä on kaikki se mitä mä olen aina halunnut ja sille ne ei oo ees ollu koskaan niin must juttuja. Hirveesti ollaan yritetty kaikkea ja tehty töitä meidän unelmien eteen, mutta aina joku, meistä riippumaton asia, on mennyt pieleen ja romuttanut kaiken. Veljelle taas tuntuu, että kaikki tuodaan tarjottimella esille ja se saa kaiken.. Ei silti, olen ihan onnellinen, että edes toisella meistä on se "mun unelma"..

    Mua ahistaa taas älyttömästi ku kummityttö soitti äsken mun äidin puhelimesta ja äiti siellä takana hihku, et kysys nyt säteeltä, mitä sun piti kysyä siitä vauvajutusta.. Ei se tytsy sit kysyny mitään kun sitä alko ujostuttaa. Melkeen toivoin, et olis kysynyt, niin olisin voinut selittää sille, et minä en kuule ehkä koskaan saa sitä sun toivomaa serkkua. (se on toivonu sitä jo kauan) Se olis sitten kertonut sen kaikille muillekki ja olis loppunu kaikenmaailman vihjailut, joista mulle tulee tosi paha mieli..

    Mut kaipa se aurinko paistaa joskus tähänki risukasaan, vaikka siltä ei kyllä oikein tunnukaan nyt.. :(
     
  12. ANEN Uusi jäsen

    liittynyt:
    30.12.2008
    Viestejä:
    105
    Saadut tykkäykset:
    0
    Säde *syvä halaus*..tuohon tunteeseen kun ei helpota mitkään sanat!!
    Se epätoivo, siitä ettei näe 2 viivaa koskaan testissä, saatika silitellä kasvavaa masua tai syleillä pientä nyyttiä, on maailman kamalampia tunteita..
    Se äitiys vaan asuu suurimmassa osassa naisista niin lujassa, että se on ISO ehkä jopa ISOIN asia elämässä.
    Ja kun kukaan ei voi sanoa, onnistuisko edes JOSKUS...vaan se kaamea odotus ja päivien, kuukausian ja vuosien odotus voi jatkua ja siinä samalla oman mielen pitäs pysyä suht kasassa ja virkeenä...
    MUTTA, myöskään jos kukaan ei ole vielä tuominnut ja lyönyt naulaa arkkuun, ON mahdollisuus onnistua, ja mm. sitä päivää varten me eletään ja jaksetaan, eiks vaan?

    Suurella myötätunnolla siis mukana..u know?

    Huomenna pitäs alkaa primot..noin on 5mg..näytti paketti erilaiselta kun viimeks..oonkohan syönyt sitten 10mg aikasemmin..tehookohan noi sit samalla tavalla ollenkaan!? No sen näkee..
    Kun kauheen pitkäksi kierto ei saisi mennä, ettei se toukokuun hoito mene sivu suun.
    Hassua puhua toukokuusta, kun on vasta tammikuu, mut näilläpä kierroilla siellä jo kohta ollaan! Buuh..blääh.

    Hilma, miksi kumin kanssa? *tyhmäkö..kun en tajunnu.
    Ei mkn helppo nakki!!!!
     
  13. ANEN Uusi jäsen

    liittynyt:
    30.12.2008
    Viestejä:
    105
    Saadut tykkäykset:
    0
    siis toi "ei mkn helppo nakki" EI kuulunu tohon väliin...!!Mitähän mää sohlasin!? no unohtakaa se lause siis.
     
  14. hohoijaa Vierailija

    ANEN kirjoitti:

    se epätoivo, siitä ettei näe 2 viivaa koskaan testissä, saatika silitellä kasvavaa masua tai syleillä pientä nyyttiä, on maailman kamalampia tunteita..
    Se äitiys vaan asuu suurimmassa osassa naisista niin lujassa, että se on ISO ehkä jopa ISOIN asia elämässä.
    Ja kun kukaan ei voi sanoa, onnistuisko edes JOSKUS...vaan se kaamea odotus ja päivien, kuukausian ja vuosien odotus voi jatkua ja siinä samalla oman mielen pitäs pysyä suht kasassa ja virkeenä...

    Suurella myötätunnolla siis mukana..u know?

    ANEN taas vauhdissa.. Mä en henk. koht ainakaan nähnyt tossa ripaustakaan myötätuntoa. Itse asiassa aika kauheeta luettavaa. Toisten surulla on ilmeisesti kiva mällätä ja esittää myötätuntoa..? Vaikka toisaalta en mä ihan ymmärrä kyllä totakaan, et noin paljon jotakuta ahdistaa puhelinsoitotkin.. Ei voi pahoittaa mieltänsä kyselyistä, jos ei kerta kerro missä mennään. Turhaa valitusta, varsinkin kun ilmeisesti mitään rankkoja hoitoja ei ole vielä edes koetettu....
     
  15. Hilma77 Vierailija

    Niin, ihan sen takia vaan kysyin tuosta kumista, kun lapaa ei tehdä jos on raskaana, enkä haluaisi olla edes "ehkä" raskaana, jos ymmärrätte. Vai oonko hieman vainoharhainen asian suhteen..? Tai yltiöoptimisti?!

    Voi, Säde! Kyllä se aurinko paistaa! Uskon, että tuntuu kurjalta :( Ehkä sun pitäisi kertoa tästä lapsettomuudesta sukulaisillesi, mutta tietenkin päätät itse.

    Ja Nitalle pahoittelut kemiallisesta! Jaksamista!

    Mukavaa sunnuntaita kaikille!
     
  16. lüllaby Vierailija

    Inssiä varten ei ainakaan meidän sairaalassa tarvi olla otettu infektiotestejä kuin miehestä.. naisen solujahan siinä ei mitenkään käsitellä. Koeputkijutuissa sitten tietysti molemmista.

    Jep, jonain päivinä on jo helpompaa kun ei enää jaksa yrittää turhia, ressata ovulaatioista eikä jaksa pahemmin uskookaan luomuihmeisiin. Onnistuu oleen jopa vellomatta näitä samoja ollenkaan mielessään. Tavallaan ollu vapauttavaa nyt viime kuukaus kun ei oo tarvinnu uhrata ajatuksia kierronvaiheille "pakkoehkäsyn" takia.
    Jonain päivinä taas vituttaa niin katkerasti että miksei MULLE tuu ehkä ikinä sitä ihan tavallista perhe-elämää, mikä useimmille tulee jotenkin itsestäänselvästi, kun mitään muuta en yhtä paljoo haluais, onko aivan liikaa tosiaan vaadittu...

    Mulla tuli joskus yrityksen alkuvaiheessa yks haamuplus ja tosi aikasin, mikä lienee sitten olikaan. Testasin siks kun edelliset menkat oli ollu oudon niukat (varmaan se endo vaan alko aktivoituun jo sillon), kp18/24. Sen jälkeen päätin etten seuraavaa tee ennenkun on oikeeta syytäkin.. eipä niitä oo ollu, kun ei koskaan oo merkittävämmin ollu myöhässäkään :(

    Hilma; kai sun pyydetään tekeen varmistustesti ennen leikkausta? Niin mun ainakin käskettiin kun sillon oli kierron loppu, vaikka tiesihän sen mitä se näyttää ja tuntu ihan turhalta tehdäkään, sitä ei olis ohjeen mukaan edes saanu tehdä vielä niin aikasin. No etuajassahan ne sitten lopulta alkokin just ennen leikkausta. (ei siis ollu mikään gynen leikkaus.)

    Mä nyt sivusta "häiriköin" teijän juttuja aina kun on jotain omaa kokemusta tms. sanoo, vaikka koitan taustailla.. sori. :*o
     
  17. Säde-82 Vierailija

    Hilma: eikös se olis vaan hyvä juttu jos nyt tulisitki raskaaksi ennen sitä lapaa? Eikös raskaus ole nimenomaan hyvä "lääke" endoon? Tietysti ei ole kiva olla "ehkä raskaana" kun sinne menee. Minä oon niin pessimisti, et varmaan ihan huoletta olisin ilman kumia.

    Juu, kyllä varmaan pitäis kertoa, mutta koen tän jotenkin niin äärettömän henkilökohtaiseksi asiaksi ja "meidän asiaksi, joka ei kuulu kenellekään muulle". Se on aika raskasta välillä, mutta mä oonki vähän outo.. ;) Ja meidän äiti on maailman suurin hössöttäjä, etten tiiä kestäisinkö sitä. Jos mä oon pelkässä flussassaki ja tahtoisin vaan nukkua, se soittaa varmaan kaks kertaa päivässä.. Anoppi taas vois läväyttää jotain: se on ihan oikein sulle, olet ansainnut sen tms.. Se on jostain syystä inhonnut mua aivan ensitapaamisesta saakka.

    Huomasin just, että mikäli kierto menee niinku viimeksi niin se inssi aika (lauantai) menis just päällekkäin sen kanssa kun meidän pitäis olla kaverin valmistujaisia juhlimassa.. Täytyy varmaan aamulla käydä inssissä ja lähteä sitten vasta juhlimaan, haittaakohan sillon jos ottaa vähän alkomahoolia..?

    Plääh, huomenna taas töihin.. Ihan liian nopeaa on viikonloppu taas mennyt..
     
  18. Säde-82 Vierailija

    lullaby: No aika äskettäin kävin itse niissä infektioverikokeissa, kun lääkäri sanoi, että ennen inssiä ne on otettava.
     
  19. Keiju80. Vierailija

    Hilma, mä en varmaan käyttäisi kumia sun tilanteessa. Eikös tätä munanjohdinjuttua (?) tutkita lapassa juuri raskaustoiveen vuoksi, eli jos sä nyt tulisitkin raskaaksi, niin koko lapaa ei tarvitsisi tehdäkään :) Joko sulla on annettu se leikkausaika vai saatko sen vasta kun uusi kierto alkaa?

    Mullakin muuten otettiin infektioverikokeet ennen ekaa inssiä.
     
  20. Hilma77 Vierailija

    Säde, tää ei oo endoo vaan jotain muuta. Päivitän listaa, kun saan tietää.

    Keiju, mulla loppuu tämä kierto tällä viikolla ja finnejä on niin paljon, että raskaana en ole. Aika lapaan on jo ja se on puolivälissä ensi kiertoa. Ehkä teen niinkuin lüllaby ehdottaa eli r-testin ennen leikkausta. Mulle ei kyllä asiasta sanottu mitään, mutta eipä tuo haittaakaan.
     
  21. Säde-82 Vierailija

    Ainiin, hilma.. Jotenkin automaattisesti vaan tuli se endo ku ite oon sitä ja lapaa päässäni pyöritelly.. Sori.. :)

    Menkat pitäis taas alkaa huomenna tai ylihuomenna. (se, ede on positiivista, että clomit on aikaistanu kiertoa 5-10 päivää).. Joten v*tuttaa jo valmiiksi. Sitten sitä aukiolotutkimusta varailemaan ja inssiä oottelemaan jos putket on auki.. Muuten ei mitään uutta.. Täälläki on ollut tosi hiljaista, missä kaikki on??
     
  22. Hanna28(eikirj.) Vierailija

    Heips,
    no nyt sit kp3 ja clomit 2tabun annoksella mennään kp7 asti. JA kp9 mulla uä, että ei auta kun jännittää..

    Mulla vähän kiirusta,joten terkkuja kaikille tasaisesti ja tsemppiä naiset ;o)

    Palailen paremmalla aikaa :)
     
  23. [email protected] Vierailija

    Meillä nuo infektioverinäytteet piti käydä otattamassa ennen ennenkö sai edes varata aikaa polille.
    Meillä oli eilen suunnittelu käynti ja hyvin meni. Seuraavista menkoista alkaa Puregon piikkitykset ennen sitä on vielä pistosohjaus hoitajalle. En oo ikinä itseä pistänyt, toisia kyllä työn puolesta. Mulla jäi yllättäin ne nenäsumut pois kun vaihdettiin lyhyelle kaavalle koska mun munasarjat onkin pco tyyppiset. Ajattelin mennä kuitenkin treffaamaan hoitajaa kun tuntuu että kysymyksiä herää kokoajan mitä ei vastaanotolla hokassu kysellä. Odottelua odottelua kp5 ny... Onneks on jo jotain kongreettista tapahtunut kun reseptitkin on jo itsellä.

    Loppu viikko vapaata ihanaa...
     
  24. Hilma77 Vierailija

    [email protected] rentoa loppuviikkoa! Hienoa, että hoidot etenee ja eikun eteen päin!

    Säde, eipä tuo mitään, ymmärrettävästi ajattelee endoksi.

    Tänne ei ihmeellistä. Jostain syystä menkat ovat oireilleet pari päivää tosi kurjasti, mutta vielä ei ole kp 1 pärähtänyt. Musta vaan tulee niin kovin lyhyt pinnainen ja oudosti passiivinen, kun kroppa kipuilee, että saisivat jo alkaa.

    Kirjoitellaas taas ahkeraan!
     
  25. Säde-82 Vierailija

    No tämä päivä muuttu sit kp1:ksi tuhnuttelulla.. Hemmetti tätä elämää!! No, ei auta kun taas huomenna soitella aikaa sinne klinikalle aukiolotutkimukseen ja sit TAAS JÄLLEEN KERRAN alkaa bongailemaan ovista, mutta tällä kertaa inssiä varten.. Mä uskon yhtä paljon niihin insseihin kuin clomeihinki, eli en tasan yhtään.. :( ..Vaikka itsekin olen täällä jollekin todennut, että ei kai niitä kenellekään tehtäis jos niistä ei joku apua sais, mutta nyt kun tulee omalle kohdalle niin usko on 0.

    Mahaan on sattunut ihan ihmeellisesti, menkkaMAISIA kipuja on ollu, mut ei sellasta, et olis tienny et nyt ne alkaa niinku yleensä. Nyt vaan juilii ja "vihloo" välillä toiselta puolelta ja välillä toiselta jonkun aikaa ja sitten helpottaa lähes kokonaan. Pienen hetken ehdin jo toivoa, et josko nyt oli jotain eritavalla kuin ennen, mutta ei sitten kuitenkaan, yllätys yllätys..
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti