K
köyhä linja
Vieras
Minä oon innoissani seurannu tuota tammikuun budjettihaastetta ja osallistunut siihen myös itse, en ole tosin sinne kirjoittanut. No nyt kun on 10 päivää kulunut, niin täytyy sanoa, että tulee jo halpa ruoka korvista ulos. Eikö teillä muilla?
Ajattelin, että tottakai selviän yhden vaivaisen kuukauden pienellä rahalla, mutta nyt sen huomaa, kuinka heikko on ihmisluonto. Tekis jo mieli mennä kauppaan ja ostaa mozzarellaa, pizzoja ja muita herkkuja.
Tällä viikolla meillä on ollut hernekeittoa (pahaa eikä täytä kunnolla), lohikiusausta (todella hyvää), pinaattikeittoa (ihanaa, mutta ei täytä kunnolla) ja tänään eineslihapullia, pakastevihanneksia ja muusia. Kaikki tehty tarjousruuasta ja kaikkiin näihin ruokiin mennyt yhteensä noin 9 euroa + salaattitarpeet, leipä ja maito. Eli on ollu todella todella halpaa, mutta onko tää säästäminen tän väärti. Koko ajan tekee mieli herkkuja. Ehkä otin haasteen liian tosissani sitten.
Ja jos joku ihmettelee halpoja hintoja, niin tässä vielä erittely:
herneet 0,6e + tarjouskinkku 1,5 e
pakastepinaatti 0,49 + täysmaito 1,09
päiväyslohisuikaleet 1,99, kilo perunaa 0,5, 5 dl ruokakermaa 1,1e
eineslihapullat 0,73, muusi kilon perunoista 0,5 + maito ja rasva 0,2e, pakastevihannespussi tarjouksesta 0,25. Kermakastike 0,6e