Tartitsen toivoa, te kenellä suru vaihtunut iloksi, kertokaa tarinanne

["sunshine"]

Vuosi sitten erosin exästä, sen jälkeen vastoinköymiset vaan jatkuvat ja pahevat. Facessa on hyvä kuvaketju jossa teksti menee jotenkin että juuri kun olet luovuttamassa niin se hetki on yleensä jolloin asiat alkavat sujumaan. Kertokaa tarinanne, totuus on usen tarua ihmeempää

 

["titta"]

Olin lomautettuna ja kuin ihmeen kaupalla sain työkkärin kautta uuden paiakan, aloitin heti työt!

 

[Vi eras]

Mä tulen alkoholistiperheestä, joten lapsuus oli lasinen.
Ensimmäinen avomieheni käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Kun viimein pääsin hänestä eroon, mut raiskattiin. Silloin päätin antaa kaiken mennä, millään ei ollut enää väliä.

Pari kuukautta tuon jälkeen tapasin nykyisen avomieheni. Yhteistä elämää nyt takana 8 vuotta, kaksi ihanaa lasta ja elämä tuntuu ensimmäistä kertaa ikinä kivalta =)

 

["Riepu"]

Yritettiin lasta melkein 15 v ja Nyt nyytti tutussa sylissä! Ihana oma pieni!

 

["vrs"]

Oli vastoinkäymisiä ja kriisejä, ero, muutto, valmistuminen, työelämä alkoi, uupumus ja väsymys, kaikki yhdessä hötäkässä. Erosta oli vaikea selvitä ja työelämä uudella paikkakunnalla oli outoa. Vuosi meni enemmän ja vähemmän surussa ja ahdistuksessa mutta pikkuhiljaa alkoi tulemaan iloakin elämään. Pidin itseni pinnalla väkisin, harrastin liikuntaa, näin kavereita, luin paljon, kuuntelin musiikkia. Nukuin, osin kyllä lääkkeiden avulla. Siitä selvittiin.

Näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki tuo kuuluu elämään. Kasvoin paljon tuona aikana ja olen vahvempi. Tietysti silloin kriisin keskellä sitä ei ajattele, mutta vaikeat ajat tuo hyvää mukanaan, sen huomaa myöhemmin sitten. Voimia, alamäen jälkeen tulee ylämäki.

 

["sunshine"]

Kiitos ihanista tarinoista. Onko lisää? Tuntuu että oma elämä ei voi ikinä saada onnellista loppua, saan voimaa näistä tarinoista.

 

[Bitch]

Kun vauva kuoli kohtuun ja synnytin sen kuolleen sikiön. Suruaika oli kamalaa, kotona oli kaksi taaperoikäistä, mies vetäytyi omaan suruunsa tekemällä paljon töitä ja pysymällä pois kotoa, itsellä ei ollut oikein aikaa surra kun piti pyörittää arkea ja niitä kahta pientä. Uusi raskaus oli tavallaan melkoinen järkytys ja raskausaika oli kammottavaa aikaa, pelkäsin koko ajan että käy samoin kun edellisellä kerralla. Sitten kun se tytöntyllerö putkahti maailmaan täysiaikaisena 10 pisteen lapsena, alkoi pikkuhiljaa elämä voittaa. Pakkohan se oli, nyt oli vauva ja kaksi taaperoa

Tuo meidän kolmas lapsi olisi nyt 19-vuotias mutta kyllä monesti vieläkin käy mielessä millaista olisi elämä neljän lapsen kanssa ollut tai että olisiko tätä meidän prinsessaa lainkaan olemassa jos ei isoveljelle olisi käynyt niin. Olen onnellinen kaikista lapsistani, meillä on loistavat välit ja avioliitto on nykyään suorastaan yhtä juhlaa, edelleen olen naimisissa lasten isän kanssa