Tarvitsen neuvojanne

[N_27]

Hei!

Taustatiedot ensin. Minä olen 27 v. ja mies 30 v. Olemme seurustelleet vähän yli vuoden ja muutimme yhteiseen kotiin vähän aikaa sitten. Olemme kasvaneet eri suuntiin yhteenmuuttamisen jälkeen, koska meillä on ollut kova kiire. Ensin piti löytää isompi asunto ja muuttaa ja etsiä uusia huonekaluja, sitten pidimme tupaantuliaisia ja tutustuimme toistemme perheeseen ja ystäviin jne. Tämän lisäksi harrastamme kumpikin paljon omia juttujamme ja meillä on molemmilla laajat kaveripiirit ja paljon töitä.

Kun tapasimme toisemme, meillä oli hauskaa yhdessä ja olimme todella rakastuneita ja juttelimme paljon. Nyt kaikki tuo on hukassa: seksi on vähän tylsää, puhumme oikeastaan vain käytännön asioista ja elämä junnaa samaa rataa. Luulen, että meillä on jäänyt tutustuminen kesken, kun kaikki arkinen puuha tuli väliin, ja muutimme yhteen ennen kuin tunsimme toisemme tarpeeksi ja luotimme toisiimme. Siksi nyt on vaikeaa saada suhdetta menemään eteenpäin. Osaatteko antaa hyviä neuvoja, miten tästä pääsisi rakentavasti eteenpäin? Miten voisimme löytää uudestaan sen tilan, mikä vallitsi vielä vuosi sitten? Miten tutustuminen jatkuisi?

 

[annarouva]

Perspektiiviä: http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/parisuhteen_vaiheet/

Kannustaisin ajan varaamiseen ihan vain teille kahdelle, lähtekää vaikka jollekin matkalle. Jos ei halua puhua arkiasioista, sitten pitää itse ottaa aikaa puhua jostain muusta. Helpointa on osoittaa kiinnostusta toiseen ajatuksiin vaikkei itsellä tuntuisikaan olevan heti mitään erityistä sanottavaa.

Jos tilanteenne ei kumppanisi mielestä ole ongelma, niin sano, että kannattaa kuitenkin tehdä jotain ennen kuin siitä TULEE ongelma.

 

[slksljslkj]

Pitääkö koko ajan päästä kauheasti eteenpäin? Entä jos tyytyy siihen, että hengähdätte kaikesta uurastuksesta nyt hetken ja kun kummaltakin taas löytyy voimia, niin sitten yritätte taas nähdä vaivaa parisuhteen eteen?

Oma mieheni raataa ylitöissä aika usein ja hän tulee rättiväsyneenä kotiin. Sillä aikaa minä olen käynyt kaupassa, tehnyt ruoan ja siivonnut, joten kun mies tulee kotiin, syö ja käy suihkussa, niin minä yleensä vasta sen jälkeen pääsen itse suihkuun. Siinä vaiheessa kello onkin jo usein klo 20. Mies pitää väsymystään oikeutettuna, mutta hän ei tajua, että vaikka minulla on ollut normaali työpäivä, niin kaikki kotityöt ovat kasaantuneet minulle. Normaalisti siis jos kumpikin on kotona yhtäaikaa, jaamme kotityöt, jolloin kotitöihin käytetty aika puolittuu. Tässä tilanteessa kummankin on vaikea tajuta toisen ihmisen väsymystä ja keskustelu on helposti tiuskivaa tai sitä ei ole ollenkaan. Väsymyksen ja työkiireiden merkitystä ei pidä aliarvioida.

Jos sinä kaipaat halauksia ja suukkoja, niin ota niitä mieheltä äläkä jää odottamaan, että mies niitä oma-aloitteisesti antaisi. Juttelun aiheitakin voi itse keksiä odottamatta toisen aloitusta.

Kun seurustelu kääntyy avoliitoksi, niin suhde arkipäiväistyy usein nopeasti. Ehkä kumpikin on ajatellut, että sitä ihanaa huumaa vain jatkuu, joten toisen jatkuva läheisyys voikin olla rasite eikä ihanuus. Siinä tilanteessa kysytään arjen sietokykyä ja ennenkaikkea tahtoa, että jaksaa yhä yrittää eikä luovuta heti.

Minusta missä tahansa suhteessa keskinäinen luottamus ja keskustelukyky ovat ihan ykkösasioita, jotta suhteesta saa toimivan. Yritys lukea toisen ajatuksia tai olettaa tietävänsä hänen ajatuksia ovat tuhoontuomittuja keinoja, sillä siten suhde voi mennä vain pieleen, koska naisen ja miehen ajattelutavat ovat niin erilaisia. Minusta on myös toisen vähättelyä, jos kuvittelee aina tietävänsä, mitä hän on asioista mieltä.

Pienillä huomionosoituksilla luodaan sitä läheisyyttä, jonka avulla rakkaus jaksaa kukoistaa. Itselleni se huomioonottaminen tarkoittaa juuri sitä, että aamulla annetaan aamupusut herätessä ja kun toinen tulee töistä, otetaan töistä tulija vastaan halauksen ja pusun kera sekä kysytään miten päivä meni töissä, oma-aloitteisesti tehdään kotitöitä, kaupasta ostetaan välillä toisen lempijätskiä jne.

Meillä myös mies katsoo paljon telkkaria, joten silloin jos kaipaan läheisyyttä, menen vaikka lukemaan kirjaa tai kuuntelemaan korvakuulokkeet päässäni jotain musiikkia. Siinä samalla on sitten kiva hyväillä toista.

 

[Ap.]

Kiitos tähänastisista vastauksistanne!

Ihan varmasti arki on astunut kuvaan, mutta ehkä meidän molempien mielestä hieman liian aikaisin. Olemme olleet niin kiireisiä, ettemme ole tajunneet, että tärkeintä olisi ollut luoda luottamusta ja oppia tuntemaan toinen. Ja olemme hylänneet hauskanpidon.

Edellistä kirjoitusta lukiessani ymmärrän kuitenkin, että suhteessamme on paljon hyvää. Me halailemme ja suukottelemme, kyselemme kuulumisia, ainakin minä osaan kertoa tarvitsevani läheisyyttä ja saan sitä aina, puhumme suoraan (esimerkiksi siitä, että kaikki ei ole ihan kohdallaan ja mitä tälle voisi tehdä), ostelemme kaikkea pientä kivaa toisillemme jne.

Aika paljon asiat ovat varmasti menneet solmuun siksi, että olemme molemmat väsyneitä ja sitten asiat ovat menneet syyttelyksi. En halua riitelevää suhdetta, vaan haluan puhua asioista ja tehdä parhaani jotta tilanne rauhoittuisi. Keskinäistä luottamusta puuttuu, koska meillä ei ole ollut aikaa yhdessäololle ja toisiimme syvemmin tutustumiselle. Onko teillä lisää ajatuksia siitä, miten luottamusta voisi lisätä?

 

[mies1]

minusta te suoritatte elämää. Se on kuin jonkin käsikirjoituksen mukaan menevä näytelmä. Yleensäkin kaikkea vertaillaan työkavereiden kesken, ystäväpiirissä. Vaatimustasot tulevat ulkopuolelta. Matkalle pitää mennä, koska muutkin menevät jne.

Rauhoittukaa ja pysähtykää. Arki on elämää, hyvässä parisuhteessa arki on sitä kun tuntee olevansa vapaa ja tuntee myös olevansa haluttu, se on helposti arkista touhuamista, eikä mitään temppuja ja tempauksia.

 

[Ap.]

Tuokin on hyvä pointti, me tosiaan olemme suorittajia. Miten suorittamisesta pääsisi konkreettisesti pois?

 

[annarouva]

Aika paljon asiat ovat varmasti menneet solmuun siksi, että olemme molemmat väsyneitä ja sitten asiat ovat menneet syyttelyksi. En halua riitelevää suhdetta, vaan haluan puhua asioista ja tehdä parhaani jotta tilanne rauhoittuisi. Keskinäistä luottamusta puuttuu, koska meillä ei ole ollut aikaa yhdessäololle ja toisiimme syvemmin tutustumiselle. Onko teillä lisää ajatuksia siitä, miten luottamusta voisi lisätä?

Miten se luottamuksen puute oikein ilmenee? Vaikea nimittäin neuvoa ilman, että tietää onko kyse siitä ettei pidetä lupauksia vai ilmeneekö se riitojen aikana negatiivisena ennakkoasenteena toiseen vai jotain muuta?

Suorittamisesta pääsee pois, kun ei lähde jokaisiin kissanristiäsiin, ei siivoa, jos ei oikeasti huvita, ei lähde shoppailemaan, jos ei oikeasti mitään tarvitse... Kääntää katseensa siihen kumppaniin, ja on vaan. Tai jotain. Mikä teille on oikeasti tärkeää ja mikä oikeasti tekee onnelliseksi?

 

[mies1]

Tuokin on hyvä pointti, me tosiaan olemme suorittajia. Miten suorittamisesta pääsisi konkreettisesti pois?

Pysähtymällä ja laittamalla elämänarvot uuteen järjestykseen. Yleensä ihmiset suostuvat pysähtymään vain kriisin yhteydessä. Tärkeimmät ajatukset ovat; minä riitän itselleni tällaisena, minun pitää riittää myös toiselle tällaisena, minä elän omaa elämääni jonka vaatimukset ovat omia, kyky nauttia arjesta, huomata toinen vierellä, huumoria elämään, aktiivisen ihmisen pitää hankkia itselleen haastavia harrastuksia, myös yhteisiä.

 

[slkslkslksjl]

Minusta luottamus pitää ansaita. Ei sitä voi olla tosta noin vain sormia napsauttamalla. Ainakin minua elämä on kolhinut sen verran pahoin, että pidän miehet aluksi käsivarren mitan päässä itsestäni, jotta pääsen tutustumaan ja antamaan toiselle mahdollisuuden näyttää, mitä hän on.

Omalla kohdallani ainakin esimerkiksi mustasukkaisuus on aluksi kuvioissa, koska en vielä ole saanut mieheltä "todisteita" siitä, että voin luottaa häneen. Kun suhde etenee ja näen, että aihetta mustasukkaisuuteen ei ole, niin se luottamuskin siitä kasvaa vähitellen. Itse en nimittäin jaksaisi sellaista suhdetta, jossa koko ajan pitäisi vahtia toista ja antaa mustasukkaisuusmadon kalvaa epäilyillään luottamusta säröille.

Minusta teillähän on aika kiva tilanne nyt, kun muutto ja siihen liittyvät pakolliset menot on nyt hoidettu. Nyt siis edessä on vain keskittymistä yhteiseen elämäänne. Minusta kannattaa ehdottomasti ottaa aina sopivin ajoin yhteistä aikaa, jolloin teette jotakin kivaa. Koko ajan ei tarvitse olla käsi kädessä yhdessä, mutta kannattaa miettiä, että mikä olisi sellaista kivaa puuhaa, josta kumpikin pitää. En nyt tarkoita pelkästään seksiä, vaan ihan jotakin harrastusta. Jollekin se voi olla urheilua, toiselle vaikka uusinta elokuvaa, joku bongaa uusia ravintoloita lähipaikkakuntia myöten, jotkut keräävät kaveriporukan ja sen kanssa puuhaavat jotain (vaikka baarissa biljardin peluuta tai vaikka kesähelteillä löhöilyä rannalla rantalentistä pelaten tms).

Meillä yhteinen puuhastelu on sitä, että fillaroimme paljon. Mieheni on asunut vasta vähän aikaa kotipaikkakunnallani, joten kiertelemme fillarin kanssa eri nähtävyyksiä, otamme eväät mukaan ja ajelemme huviksemme jne. Välillä käymme pelaamassa sulkapalloa, käymme uimassa, keilaamassa, kuntosalilla jne. Meille siis ulkoilmalla on iso merkitys, koska kumpikin istumme töiden vuoksi ison osan ajasta sisätiloissa.

Vaikka viihdymme hyvin yhdessä, niin pidän tärkeänä sitäkin, että kaverisuhteet säilyvät. Niinpä siis ainakin meillä minä viihtyisin toisen kanssa vaikka 24/7, mutta mies pysyy paremmalla tuulella, kun hän tapaa kavereitaan säännöllisesti.

Jos joku asia vaivaa minua, niin otan sen puheeksi. Mies sanoo minulle sitten kyllä, jos hän ei jaksa mitään syvällistä keskustelua. Silloin hän tokaisee, että sopisko, että jutellaan asiasta vaikka sen jälkeen kun olen syönyt ja käynyt suihkussa, koska olen nyt ihan loppu. Häneltä olen oppinut sen, että jos on itse väsynyt, niin kannattaa mieluummin siirtää asian käsittelyä sen sijaan, että alkaa uupuneena jankkaamaan ja sitten pinna palaa herkästi.

Joskus mies ihmettelee, että mitä ihmettä minä oikein otan esille jotakin sen tyyppisiä asioita, kun että kuka se nainen oli, jonka kanssa juttelit edellisperjantaina baarissa. Silloin minä totean, että asia on vaivannut minua ja tunnen mustasukkaisuutta, kun hän vaikutti kiinnostuneelta sinusta ja tuntui, että jos en olisi ollut paikalla, hän olisi vienyt kämpilleen. Miehelläni on onneksi taito kääntää nämä asiat sellaiseksi, että hän saa mieleni rauhoittumaan. Hän ei tiuskaise ja nimittele minua draamakuningattareksi tms, vaan hän saattaa kutsua minua höpsöksi luulotautiseksi ja ottaa syliin halaukseensa. Mies ei vähättele ja mitätöi tuntemuksiani, vaan suhtautuu outouksiinikin lempeästi.

 

[Ap.]

Luottamuspula ilmenee siinä, että minulla oli alkumetreillä sitoutumiskammo. Mies oli kaikkea, mitä olin toivonut, ja siksi alkoi pelottaa etten riitä ja että hän jättää ja särkee sydämeni. Tämä ilmeni minun negatiivisena asenteenani riidellessä: saatoin aivan suhteen alussa tiuskahtaa, että miten tästä voi mitään tulla. Ja tuo epäluottamus tarttui sitten mieheen. Hänen on vaikeaa luottaa siihen, että en ole lähdössä minnekään. Varmaan juuri tuon ensin minun ja sitten yhteisen pelon takia emme ole päässeet suhteessa eteenpäin.

 

[AP:lle]

Minusta tuo kirjoituksesi viittaa siihen, että et koe olevasi arvokas. Kun unelmiesi mies on rakastunut sinuun, niin et osaa asennoitua tilanteeseen siten, että nauttisit elämästä päivä kerrallaan, vaan ajattelet perusnegatiivisesti, että tämän ihanuuden pitää ilman muuta päättyä joskus.

Ehkä olisi paikallaan se, että yrität opetella rakastamaan itseäsi enemmän. Jos kyse on ekasta todella vakavasta suhteesta, niin jos olet raivoissasi ja mielesi tekee sanoa esim. tuleeko tästä suhteesta yhtään mitään, niin mitäpä jos suljet suusi ja jätät sanomatta juuri tuollaisia asioita, jotka vahingoittavat suhdetta? Jos et kykene hillitsemään kiukkua, niin sano, että et pysty keskustelemaan tästä enempää nyt, joten jutellaan lisää kun olen rahoittunut.

Jokainen suhde päättyy joskus (kuolemaan tai eroon), joten minusta monella nykynaisella on liian analysoiva tapa suhtautua elämäänsä. Suunnitellaan, aikataulutetaan ja tehdään viisivuotissuunnitelmia. Jos liikaa miettii tulevaa, ei ehdi elämään tätä päivää. Koska suhde päättyy joskus kuitenkin, niin miksi et vain eläisi nyt ja nauttisi tästä hetkestä? Jos suhteenne päättyy joskus miehen puolelta ja jos olet tehnyt parhaasi, niin silloinhan tuloksena on se, että teillä on ollut paljon hyviä hetkiä, ihania muistoja ja koska olet tehnyt parhaasi, et voi muuta tehdä.

Ihmiset kasvavat ja kehittyvät henkisesti koko aikuisikänsä. Te kumpikin kasvatte henkisesti esim. seuraavan 10 vuoden aikana ja teidän elämänarvonne ja -asenteenne voivat muuttua. Ei siis kannata liikaa uhrata aikaa sellaisten asioiden miettimiseen, mikä tulee tapahtumaan vasta tulevaisuudessa.

Toisaalta epävarmuuden ja pelon voi kääntää myös yhteiseksi voimavaraksi. Sillä tavoin ei pidä toista itsestäänselvyytenä, vaan haluaa nähdä vaivaa suhteen kehittämiseksi. Ihan liian moni ajattelee, että koska toisen on saanut hurmattua aikoinaan niin, että sen saman liehittelyn pitäisi riittää loppuiän. Kyllä sitä "liehittelyä", rakkaudentekoja ja -osoituksia tarvitaan ihan koko ajan.