tästäkin selvitään

[sohvi]

Heippa!

Kokemuksia ja ajatuksia täällä kaipailisin yh:lta..
Minulla 4kk tyttönen, ja lapsen isän kanssa avoero aluillaan. Hän kun humalapäissään pahoinpiteli minut..Homma tuli viimeistään siinä vaiheessa selväksi, minuahan ei toiste lyödä! Muutimme väliaikaisesti vanhempieni olohuoneeseen, ja etsiskelen uutta asuntoa..Toivottavasti pian on oma koti

Kaipailisin nyt ihmisten kokemuksia, miten olette itse päässeet alkuun tälläisessa tilanteessa tai vastaavassa..?Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon,asioita järjestellessä? Olen tehnyt rikosilmoituksen, ja lastenvalvojalle olemme menossa ensi viikolla. Kelalta saa ilmeisesti tukia kun asiat on paperilla, ymmärränkö oikein?

Positiivista on että mies on yhteistyöhaluinen, eli tekee kaikkensa jotta saadaan asiat helposti hoidettua, hakee itse apua alkoholiongelmaansa ym,ja suostuu pitkälti minun tekemiin ehdotuksiin lapsen asioiden suhteen. Pahoillaankin on kaikesta mutta vähän liian myöhään..

Minkä ikäisenä ootte lasta laittanut hoitoon, oon huolissani taloudellisesta tilanteesta kun vanhenpainrahakausi päättyy elokuussa..pakko ilmeisesti mennä sen jälkeen töihin.

Ja vielä,että mistä kaikkialta ootte saanut tukea jos/kun alkaa ahistaan?Olen kaikesta huolimatta päättänyt selvitä, edessä toivottavasti vain parempaa ja tuo tyttönen on maailman ihanin vaavi =)

 

[Peikkonen]

Ainakin sulla on oikea asenne, oot päättänyt selvitä
Lastenvalvoja osaa neuvoa monissa asioissa. Kelasta kannattaa kans käydä vaikka ihan paikanpäällä kyselemässä.

Mulla suurimpana tukena on ollu omat ystävät ja äitini. Ja täällä netissä pyörin lueskelemassa muitten kirjoituksia. Sekin jo helpottaa kun tietää että muilla on samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia.

Tsemppiä :hug:

muoks: mä olen toistaiseks ollut kotona lasten kanssa, nuorempi täyttää syksyllä 2. Pärjätään kyllä suht hyvin. Luksukseen ei oo varaa, mutta ruokaa on ja vaatetta <br><br>

 

[Lapsialiuta]

Täällä samankaltainen tilanne.Mies sekosi joulukuun alussa ja aikani katsoin ja kuuntelin,mutta vuodenvaihteessa alkoi tulla sellaista tekstiä,että katsoin kaikkien kannalta paremmaksi että tämä oli nyt tässä.Lyömään asti ei ehtinyt.

Ekaksi marssin oikeusaputoimistoon ja hain avioeroa.Seuraavaksi Kelalle lippuja ja lappuja,loppui silloin äitiysloma,oli haettava asumistukea,lapsilisän yh-korotusta,kotihoidontukea,kun ei tämmöisessä tilanteessa töihinkään ole hyvä mennä.Ja sosiaalivirastosta aika lastenvalvojalle elatusmaksuja ja tapaamissopimuksia varten.

Miehen sain lähes pakotettua soittamaan itselleen apua,ekana lääkäriin ja sitten mielenterveystoimistoon.Löysi itselleen kämpän ja käy terapiassa.Minä hoidan itseni ja lapset.Toistaiseksi hän tapaa lapsiaan joka viikko,mutta muutaman tunnin kerrallaan ja katsotaan kuinka hänen asiansa selkenee.Voi olla että jotain masennusta ja lääkityksen tarvetta.

Minulla pari hyvää ystävää,jolle olen saanut itseäni purkaa.Tekemistä riittää liiaksikin,mutta toisaalta on asiat myös paremmin,kun saadaan olla kotona rauhassa.Oikeastaan meni tää kolme kuukautta,siitä kun kaikki alkoi,niin vasta nyt on kaikki paperiasiat kunnossa,eikä tarvii enää ylimääräisiä ravata.Rahat riittää ihan hyvin ruokaan ja asuntoon (silloin kun mies lähti,sain toimeentulotukea).Arjen rutiinit on alkanu muodostua pikkuhiljaa uudelleen tämän tilanteen mukaisiksi.Ja omat tunteetkin tasoittuneet.

Aluksi olin järkyttynyt ja hädissäni kaikesta kamalasta.Sitten seurasi huoli miehestä ja avioeron myötä väsymys ja huoli minun ja lasten pärjäämisestä.Viimeiseksi tuli kasapäin vihantunteita tästä koko sopasta ja miestä kohtaan.Niistä kun sain puhuttua ystävilleni ja järkeiltyä kaikkea niin alkoi helpottaa.Huomasin kuinka huoli ja sittemmin viha oli vienyt voimia.Ehkä tästä alkaa nyt uusi elämä ja tuska pikkuhiljaa helpottaa.

Ja hyvä muistaa,et ole yksin,ja kun jollekin huolistaan puhuu,niin tuntuukin että ne keventyvät puolella!

 

[mä]

sillon ku itse päätin erota,marssin heti seuraavalla viikolla kelaan ja selviten asian.Eropaperi olin jo kirjottanu,sain samalla istumalla tietää et saan korotuksen lapsi lisään kun asun eri osotteessa kun mies.
Tukea sain vanhemmltani,ystäviltä ja sisaruksilta sekä sossusta kävi täti meil kattoo et tytölle ei oo traumoja tullu erosta.Asunnon sain parin kuukauden odottelun jälkeen sen ajan asuimme vanhempieni luona.Onneksi sain sinä aikana työpaikan joten muuta ajateltavaakin tuli.

 

[mussu]

tsemppiä sohvi..
sinä olet jo päätöksesi tehnyt,minulla on vasta ovenkahva kädessä.
meillä 6 kk yhteinen lapsi.päästiin sairaalasta kotiin,mies rupeaa juomaan.eli minä sain lapsen,hän kai synnytyksen jälkeisen masennuksen.mitään ongelmia meillä ei ole ollut,olemme keskustelleet monesti ja mieheni väittää olevansa onnellinen.hän juo salaa,varsinkin ollessaan meidän vauvan ja 2n oman ent.avioliiton lastensa kanssa.jos olen asioilla tunninkin ja tulen kotiin ,hän on juonut.olin juuri evakkoretkellä 8 päivää vauvan kanssa,jotta hän saa ajatella elämäänsä jne.olisin toivonut että hän olisi himmaillut juomista,mutta ei.löytyi tyhjiä pulloja seuraavasti,1 jegermeister,8 viiniploa,iso muovikassillinen kaljapulloja.muutin miehen kanssa yhteen vuosi sitten,minulle vieraalle paikkakunnalle,jossa ei tukiverkkoja meikäläisellä.ja olen mieheni tuntenut 15 vuotta,joista 3 intiimisti...vaatii melkoista huumoria kestää tämä tilanne.äippäloma loppuu 4 kk pstä,uskallanko edes lähteä töihin jollen voi vauvaa jättää isälleen hetkeksikään?tuskin! useimpina päivinä tuntuu että ois paras jättää tämä koko #&%?$!*,kerätä luut ja nyytti kainaloon ja häipyä sinne mistä olen kotoisinkin.tulevaisuus täällä tuntuu hyvin mustalta.

 

[jooo]

\

tsemppiä sohvi..
sinä olet jo päätöksesi tehnyt,minulla on vasta ovenkahva kädessä.
meillä 6 kk yhteinen lapsi.päästiin sairaalasta kotiin,mies rupeaa juomaan.eli minä sain lapsen,hän kai synnytyksen jälkeisen masennuksen.mitään ongelmia meillä ei ole ollut,olemme keskustelleet monesti ja mieheni väittää olevansa onnellinen.hän juo salaa,varsinkin ollessaan meidän vauvan ja 2n oman ent.avioliiton lastensa kanssa.jos olen asioilla tunninkin ja tulen kotiin ,hän on juonut.olin juuri evakkoretkellä 8 päivää vauvan kanssa,jotta hän saa ajatella elämäänsä jne.olisin toivonut että hän olisi himmaillut juomista,mutta ei.löytyi tyhjiä pulloja seuraavasti,1 jegermeister,8 viiniploa,iso muovikassillinen kaljapulloja.muutin miehen kanssa yhteen vuosi sitten,minulle vieraalle paikkakunnalle,jossa ei tukiverkkoja meikäläisellä.ja olen mieheni tuntenut 15 vuotta,joista 3 intiimisti...vaatii melkoista huumoria kestää tämä tilanne.äippäloma loppuu 4 kk pstä,uskallanko edes lähteä töihin jollen voi vauvaa jättää isälleen hetkeksikään?tuskin! useimpina päivinä tuntuu että ois paras jättää tämä koko #&%?$!*,kerätä luut ja nyytti kainaloon ja häipyä sinne mistä olen kotoisinkin.tulevaisuus täällä tuntuu hyvin mustalta.

Miten tällaiset kaverit aina vaan päätyy naimisiin ja lapsia tekemään???

Naisilla on joku ihmeen vietti näitä ongelmamiehiä kohtaan.

Kunnon miehet on ainoastaan rahanlysyä varten.

Juopot otetaan sitten panohomiin.

 

[Lapsialiuta]

Miten tällaiset kaverit aina vaan päätyy naimisiin ja lapsia tekemään???

Naisilla on joku ihmeen vietti näitä ongelmamiehiä kohtaan.

Kunnon miehet on ainoastaan rahanlysyä varten.

Juopot otetaan sitten panohomiin.


No miulla oli ainakin kunnon mies.Mikä lienee sitten tullutkin äijälle yhtäkkiä...Kenties synnytyksen jälkeinen masennus tai sitten vaan kävi tunnollisuus liikaa harteille melkein 13 vuoden jälkeen...eikä tähän koko soppaan tarvittu ees pisaraakaan viinaa!!!Voihan se olla et toiset ajautuu helpommin "huonoihin" suhteisiin,mut paljon on varmasti näitäkin yllättäviä tilanteita,et asiat on ollu hyvin ja sit jysähtää pommi ja elämä hajoo sirpaleiks.

 

[mussu]

on se vaan merkillistä että miehet vaan voi heittää kaiken ranttaliksi..
eilen kun oli lapsemme puolivuotisneuvola,mies änkesi mukaamme.no, olisin toki ollut "otettu"jos hän olisi tullut kiinnostuksesta lapsen kehitykseen mukaan,mutta hän tuli siksi etten puhuisi masennuksestani ja kotitilanteestamme mitään.olin päivää aiemmin sanonut että taidan pian tarvita jotain apua jaksaakseni tätä karseeta arkea.että ehkä jotkut lievät mielialalääkkeet olisivat pian paikallaan.no tämä on pieni paikkakunta ja ihmiset puhuvat..minuahan se ei haittaisi mitään,mutta näköjään miestä haittaisi.minä en tunne täältä juuri ketään,mutta miehen kaikki juuret ovat täällä.mulle on ihan sama mitä ihmiset puhuu.
alkaa ottaa niin paljon pannuun että taidan pian kirjottaa isolla talon seinään "mieheni on alkoholisti".
sitä luulisi että tuntisi toisen ihmisen kohtuu hyvin näin pitkän ajan jälkeen mutta mä en enää tunne tota urosta joka illalla tulee samaan sänkyyn.
hän on luvannut hakea apua ja minä olen luvannut olla tukena,mutta jolleivat asiat pian ala muuttumaan,en voi muuta kuin nostaa kytkintä.rajansa ymmärtämisellä,minä en suunnitellut alkaa juopon vaimoksi..enkä ala.

 

[milja]

mussu ohhoh,eikös tuo mene jo aika pelottavaksi kun kontrolloi sinua jo noinkin paljon?
että tulee neuvolaankin mukaan vain sen takia ettet puhu!?
minulle tulee ainakin tuosta sellainen olo että sinun kannattaisi enemmin lähteä ja jättää tollainen suhde.

ja muistakaa tämä hyvät ihmiset:

jos sinä voit hyvin myös lapsesi voi hyvin

 

[mussu]

kiitos Milja,


katson tilannetta hetken kun olen luvannut tukea,mutta jossei mies todellakaan aio ottaa yhteyttä aa-kerhoon niin sitten menoksi.mulla on jo toimintasuunnitelma valmiina, eikä tässä tyhjän päälle pudota.paikkoja on mihin mennä,ja ystäviä..tosin 350 km päässä mutta kuitenkin!

tyhjäsin tänään salaviinavaraston,lahjoitin pois joka pullon.antaminen on todellakin mukavampaa kuin vastaanottaminen,eli totta se on mitä sanotaan!
mies ei ole väkivaltainen,joten tuskin tässä turpakäräjiä tulee... :headwall:

mies on myöntänyt että moni nainen olisi jo lähtenyt,mutta kai minä olen tavallista puupäisempi enkä anna periksi ensimmäisissä ylämäissä.mutta lapsen paras tulee ensiksi ja siksi tässä jatkosuunnitelmat on mietittykin valmiiksi.

 

[Lapsialiuta]

Tsemppiä sinne!!!Voimia tarviit...Miuta helpotti kummasti,kun sain itteeni niskasta kiinni ja päätin lopettaa miehen sekoilemisen vierestä katsomisen.Enhän ollut oikea ihminen häntä auttamaan ja kaikki voimat meni sen kaiken kurjuuden keskellä olemiseen ja asioiden vatvomiseen ja lapsetkin piti hoitaa eikä se tilanne niillekään hyväksi.Ja huomasin myös sen,että kun olin hakenut avioeroa,se oli pienen pieni helpotus myös miehelle,että asiat ikäänkuin järjestyvät johonkin suuntaan,vaikka kaikenlaisia uusiakin ongelmia se toi tullessaan.Kykenee mies nyt jo tapaamaan lapsiaan pari kertaa viikossa muutaman tunnin ja ihan ihmisiksi.Ei se maailma avioeroon loppunut,vaikka välillä yksin ja vaikeuksien keskellä se joskus siltä tuntuukin niin että itku pääsee jopa jostain pienestäkin,jos tuntuu joskus ettei mikään suju.Mut aina on asiat jotenkin päin järjestyny...EI OO AINAKAAN HUONOMMAKS MENNY.

 

[Lapsialiuta]

Niin ja meissä muijissa varmaan meitä sisupusseja,jotka viimeseen asti katsoo,yrittää ja taistelee.Sanoin itekin sillo miehelle,et helpommalla oisin päässy kun OISIN VAAN JUOSSU LAPSET KAINALOSSA KARKUUN.Mut ketä se ois auttanu?Saimpahan miehen hakeutumaan hoitoon ja kykenee nyt jälkikasvuaan tapaamaan.Jos olisin paennu,miten kurjaksi ois äijän asiat mennykään???Tai jos oltais vaan kaikki pyristelty niissä sotkuissa,mitä ois elämämme nyt ja kuinka ois lapsetkin kärsiny???Nyt voin ainakin sanoo,että on sisukkuus tuottanu tulosta,vaikka joskus vois opetella sitä periksikin antamista.Luupää kun olen myöskin!!!