Tätä et tiennyt islamista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Viidesläinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Viidesläinen

Vieras
Tätä asiaa sinä et tiennyt islamista. Islamin uskon mukaan joka ainoa maapallolle syntyvä ihminen on syntyessään muslimi; jokainen on olemassa Allahin tahdosta, ja jokainen on syntyessään yhteydessä Allahiin.

Siinä vaiheessa lapsuutta, kun ihminen kykenee tekemään omia päätöksiään, hän erkaantuu Allahista ja muuttuu itsekeskeiseksi sen sijaan, että olisi Jumala-keskeinen. Silloin hän hylkää islamin ja muuttuu pakanaksi.

Kun pakana löytää islamin uskon, hän palaa islamiin, josta on lapsena irtaantunut. Siksi muslimiksi kääntymistä ei kutsuta islamin uskoon _tulemiseksi_, vaan islamin uskoon _palaamiseksi_.

Islamin mukaan maailma jakaantuu kahteen osaan. On toisaalta niinkutsuttu "islamin talo", joka tarkoittaa kaikkia muslimimaita ja kaikkia muslimeja yhdessä, yhteisönä, heitäkin, jotka ovat hajallaan eri kansojen keskellä. Toisaalta on "sodan talo", joka tarkoittaa niitä maita ja kansoja, jotka eivät vielä ole islamilaisia. Nämä maat ja kansat pitää _palauttaa_ islaminuskoisiksi.

Minä olen Jeesukseen uskova kristitty, ja kirjoitan tämän vain tiedoksenne, että huomaisitte, millä tavalla muslimit ajattelevat maailmasta.
 
Salakavala uskonto.
Uskonnonharjoittajat tekee kaikkea pahaa, koska tietävät, että heitä suojaa uskonnonvapaus joka monessa maassa otetaan tosissaan.Poikkeuksiakin on.
Esim. Angolassa. Siellä Islamin harjiittaminen on kiellettyä, ja ihan hyvästä syystä.
Kyllä Islam tai jotkut sen osa-alueet tullaan vielä kirltämään lailla jossain vaiheessa.
Hehän toimivat kaikkia ihmisoikeuksia vastaan ja murhaavat toisinajattelijoita.

Uskon että Islamin uskosta tehdään versio joka kestää päivänvalon ja kaikki muut versiot siitä kielletään.

Nythän sitä sovelletaan ihan mielivaltaisesti!
 
Miksi Islamin uskoiset eivät tee jotain ääriajattelijoille tai mielivaltaisesti uskontoa muuttaville?

He eivät edes protestoi vastaan!!!!!!

Ihan maalaisjärjellä ajateltuna he hiljaa hyväksyvät kaiken sen pahan.
Eli hiljaa kannattavat.
 
Salakavala uskonto.
Uskonnonharjoittajat tekee kaikkea pahaa, koska tietävät, että heitä suojaa uskonnonvapaus joka monessa maassa otetaan tosissaan.Poikkeuksiakin on.
Esim. Angolassa. Siellä Islamin harjiittaminen on kiellettyä, ja ihan hyvästä syystä.
Kyllä Islam tai jotkut sen osa-alueet tullaan vielä kirltämään lailla jossain vaiheessa.
Hehän toimivat kaikkia ihmisoikeuksia vastaan ja murhaavat toisinajattelijoita.

Uskon että Islamin uskosta tehdään versio joka kestää päivänvalon ja kaikki muut versiot siitä kielletään.

Nythän sitä sovelletaan ihan mielivaltaisesti!
 
Sivistyin palstalla Islamin uskoa koskien. Näin kuvia, jossa musliminaiset olivat 70-luvulla bikineissä ja vapaina iloisina rannalla.

Milloin kaikki muuttui?
Milloin ihmisoikeuksia alettiin polkea ja miksi?
 
Tiesitkö että islaminuskon mukaan pieneen tyttöön saa yhtyä. Allah harrasti seksiä 9 vuotiaan kanssa ja sen ikäistä tyttöä saa jo panna pimppiin. Islam sanoo että nuorempien kanssa voi harrastaa seksiä mutta koska pimppi ei ole "valmis" niin miehen pitää runkata pikkutytön jalkojen väliin. "Vasta" 9 vuotiasta saa panna kuin naista.

Aika sairasta eikö? Ja nämä faktat voit tarkistaa. Ne on totta.
 
ei taida kaikki muslimit olla kiihkouskovaisia, kuten ei kaikki kristitytkään ole lestoja tai amisseja.

Kaikki uskonnot on uhkaavia jos ne sekottavat pään. Useimmat ihmiset kuitenkin vain syntyvät uskontokuntiin, eivät niin kauheasti poraudu niiden ytimiin.
 
Salakavala uskonto.
Uskonnonharjoittajat tekee kaikkea pahaa, koska tietävät, että heitä suojaa uskonnonvapaus joka monessa maassa otetaan tosissaan.Poikkeuksiakin on.
Esim. Angolassa. Siellä Islamin harjiittaminen on kiellettyä, ja ihan hyvästä syystä.
Kyllä Islam tai jotkut sen osa-alueet tullaan vielä kirltämään lailla jossain vaiheessa.
Hehän toimivat kaikkia ihmisoikeuksia vastaan ja murhaavat toisinajattelijoita.

Uskon että Islamin uskosta tehdään versio joka kestää päivänvalon ja kaikki muut versiot siitä kielletään.

Nythän sitä sovelletaan ihan mielivaltaisesti!

Siksihän tämä pakolaiskriisi on käynnissä. Ihmiset joutuu pakenemaan kiihkoislamisteja ja diktaattoreita. Kaikenlisäksi kun koti tuhotaan, ei paljon ole vaihtoehtoja.
Olisihan se hienoa että kiihkoislamilaiset ääriliikkeet ja johtajat tuhoutuisivat ja ihmiset voisivat elää rauhassa kotonaan.
 
ei taida kaikki muslimit olla kiihkouskovaisia, kuten ei kaikki kristitytkään ole lestoja tai amisseja.

Kaikki uskonnot on uhkaavia jos ne sekottavat pään. Useimmat ihmiset kuitenkin vain syntyvät uskontokuntiin, eivät niin kauheasti poraudu niiden ytimiin.

Mutra eikö ääriislamistit murhaa ja tee tosi pahaa jälkeä?
Miten esim kristityt ja muut, tekevätkö hekin tällaisia tekoja?
 
ei taida kaikki muslimit olla kiihkouskovaisia, kuten ei kaikki kristitytkään ole lestoja tai amisseja.

Kaikki uskonnot on uhkaavia jos ne sekottavat pään. Useimmat ihmiset kuitenkin vain syntyvät uskontokuntiin, eivät niin kauheasti poraudu niiden ytimiin.
sama tuo on politiikan kanssa.
 
Similar threads

O
Viestiä
5
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä