M
milli
Vieras
Vajaan 3 kk ikäinen vauvani on pulautellut aina paljon, paino on kuitenkin noussut hyvin. Nyt tuntuu, että pulauttelua on vaan enemmän. Muuten jaksaa kuitenkin seurustella jne.
Minua huolettaa, että miten vauva saa d-vitamiininsa, koska pulauttelua on milloin sattuu, ennen syöntiäkin ja nukkumasta nousun jälkeen. Usein syönnin jälkeen lasta ei ehdi edes nostaa ylös röyhtäisyä varten, kun pulauttaa tai kun saan ylös, niin maitoa tulee valumalla ulos niin että sekä minun että vauvan vaatteet ovat maidossa. Harvoin maito kuitenkaan paineella ulos tulee.
Olen antanut d-vitamiineja sekä ennen syöntiä että hyvän tovin syönnin jälkeen, sekä paljaaltaan suuhun että pienen maitotilkan kanssa lusikalla ja niin, että annan 1-2 tippaa kerralla päivän mittaan. Silti pulauttelua on niin että joinakin päivinä voin sanoa, että varmuudella vain 1-2 tippaa on pysynyt sisällä.
Mitä keinoja teillä on käytössä tällaisessa tilanteessa ja miten pulauttelua saisi yhtään hillittyä? Vauva syö päivällä 1-2 tunnin välein, kun hereillä. Joka kerta pulauttelu ei ole yhtä runsasta. Uskallanko antaa tipan tai pari d-vitamiinia pulauttelujen jälkeen "siltä varalta", että tipat eivät ole ehtineet vaikuttaa?
KIITOS!