K
kysymys vähäleluisille
Vieras
Niin, meitäkin varmaan on joiden lapsuudessa leluja oli tosi vähän tai ainakin niin vähän että harvoin sai uutta, joululahjojakin vain muutama joista hyvä jos yksi tai kaksi oli jotain uutta lelua.
Muistan että toivoin erästä ihanaa nukkea. Mulla kun ei ollut ihan omaa nukkea ollenkaan vaan isommilta siskoilta jääneitä niinkuin muutkin lelut yleensä. Sit toivoin että saisin vihdoin ihan uuden oman nuken. Arasti kävin kysymässä kerran vanhemmiltani lelulehden kanssa että sellaista toivoisin. Vastaus oli tyrmäävä ei ja mä muistan vieläkin sen katkeran pettymyksen ja surun mitä tunsin. Pahinta ehkä siinä oli ettei edes yritetty ymmärtää miten tärkeää se olisi ollut vaan heti oli jyrkkä ei. Harvoin mä mitään uskalsinkaan pyytää tai toivoa.
Leikin enimmäkseni naapureissa ja kavereitten luona joilla olikin ihania leluja ja olin aina onnessani kun pääsin niillä leikkimään. Meillä taas ei kaverit viihtynyt kun meillä ei ollut mitään tekemistä kun ei ollut millä leikkiä!
Niin, luulisin että on muitakin mun kaltaisia tapauksia. Miltä se teistä tuntui?
Entä nyt kun teillä on lapsia, jatkatteko mielellänne samaa perinnettä että leluja ei paljon osteta vaikka olisi mahdollistakin vai osteletteko mielestänne jopa liikaa niitä esim. just joululahjoiksi?
Mulla ainakin on se tarve että haluaisin lapsilleni kaikki maailman ihanimmat lelut (tosin budjetti ei sitä onneksi salli)! Joululahjoja meillä on röykkiö joka lapselle vaikka vähävaraisia ollaan. Ei kaikki tietysti mitään leluja mutta kuitenkin niitäkin. Leluja on liikaa ja tuntuu että ne ei mahdu. Osan olen myynyt ja osa tietty heitetty roskiin kun on vuosien kuluessa rikkoutunut.
Mutta monet ihanat ja kehittävät leikit on leluilla leikitty
Sitten on toki sellaisia leluja joihin mielenkiinto on lopahtanut hyvin pian ja jotka on vaan ihan turhia.
Tämä vain yksi kannanotto ja kokemus aiheeseen lahjojen ja LELUJEN määrä.
Muistan että toivoin erästä ihanaa nukkea. Mulla kun ei ollut ihan omaa nukkea ollenkaan vaan isommilta siskoilta jääneitä niinkuin muutkin lelut yleensä. Sit toivoin että saisin vihdoin ihan uuden oman nuken. Arasti kävin kysymässä kerran vanhemmiltani lelulehden kanssa että sellaista toivoisin. Vastaus oli tyrmäävä ei ja mä muistan vieläkin sen katkeran pettymyksen ja surun mitä tunsin. Pahinta ehkä siinä oli ettei edes yritetty ymmärtää miten tärkeää se olisi ollut vaan heti oli jyrkkä ei. Harvoin mä mitään uskalsinkaan pyytää tai toivoa.
Leikin enimmäkseni naapureissa ja kavereitten luona joilla olikin ihania leluja ja olin aina onnessani kun pääsin niillä leikkimään. Meillä taas ei kaverit viihtynyt kun meillä ei ollut mitään tekemistä kun ei ollut millä leikkiä!
Niin, luulisin että on muitakin mun kaltaisia tapauksia. Miltä se teistä tuntui?
Entä nyt kun teillä on lapsia, jatkatteko mielellänne samaa perinnettä että leluja ei paljon osteta vaikka olisi mahdollistakin vai osteletteko mielestänne jopa liikaa niitä esim. just joululahjoiksi?
Mulla ainakin on se tarve että haluaisin lapsilleni kaikki maailman ihanimmat lelut (tosin budjetti ei sitä onneksi salli)! Joululahjoja meillä on röykkiö joka lapselle vaikka vähävaraisia ollaan. Ei kaikki tietysti mitään leluja mutta kuitenkin niitäkin. Leluja on liikaa ja tuntuu että ne ei mahdu. Osan olen myynyt ja osa tietty heitetty roskiin kun on vuosien kuluessa rikkoutunut.
Mutta monet ihanat ja kehittävät leikit on leluilla leikitty
Sitten on toki sellaisia leluja joihin mielenkiinto on lopahtanut hyvin pian ja jotka on vaan ihan turhia.Tämä vain yksi kannanotto ja kokemus aiheeseen lahjojen ja LELUJEN määrä.
