Te joilla ollut koira ja vauva talossa samaan aikaan, koitteko että molemmille riitti tarpeeksi aikaa vai

["vieras"]

tuntuiko että koira jäi liian vähälle huomiolle? Entä koitteko ehtivänne tarpeeksi nauttia vauvasta ja vauva-ajasta vai veikö koira niin paljon huomiota ja aikaa ettei aikaa jäänyt ihan vaan istua ja ihmetelleä vauva sylissä ja nuuhkia vauvantuoksua?
Tuntuiko koira jotenkin rasitteelta vauva-aikana? Minkä ikäinen koira oli vauvan syntyessä ja oliko teillä isompia lapsia ennestään?

 

[egeW]

Koira ei ole meille koskaan rasite, vaan perheenjäsen. meillä vilkas Labradorinnoutaja joka tarvitsee paljon ulkoilua. Koira oli 3v kun esikoinen syntyi ja 4v kun keskimmäinen syntyi. kahden isomman vauva/taaperoaikana koira oli minun pelastus, jota ilman en tiedä miten olisin selvinnyt väsymyksestä ja masennuksesta. Koira piristi ja sen kanssa oli pakko lähteä ulos. Liikutti meitä kolmea usean kerran päivässä. Tuki ja turva minulle ja hengähdystauko. Koira on nyt 9v ja kuopus syntyi vuosi sitten. Ei ole mitään rasitetta koirasta ja on tärkeä osa meidän perhettä. me kaikki rakastetaan tuota karvakasaa hirveästi! Koiranpentu tulee syksyllä meidän perheeseen vielä lisäksi

 

["mä"]

Mulla ei ole omakohtaista kokkemusta, mutta 2 tuttua on antanut koiran pois n. vuoden sisällä, kun lapsi tuli taloon :/

 

["vieras"]

Riippuu varmaan vauvasta ja koirasta, meillä vauvalla oli paha koliikki ja refluksi ja itki lähes koko ajan. Koirille ei kauheesti riittänyt aikaa ja hermoja, onneksi saivat olla hoidossa pahimmat ajat, niin ei tarvinnut pois antaa tai lopettaa.

 

["vieras"]

Meidän koira oli 4v kun esikoinen syntyi ja 6v kun kuopus syntyi. Molempien vauva-aikana koira jäi vähemmälle huomiolle, mutta sai enemmän lenkitystä kuin koskaan, otin aina vaunulenkille koiran mukaan, ja leikkipuiston reunalle myös. Pakolliset tarpeet kuten ruokinta ja pissatukset hoidin kyllä, mutta esimerkiksi trimmaaminen ja koiran aktivointi oli aika vähäistä. Hyvin pärjättiin silti, nyt koirakin saa taas enemän huomiota kun lapset on isompia, ja lapsillekin koira on tosi tärkeä.

 

["alma"]

Meillä koira on jäänyt kyllä luvattoman vähälle huomiolle lapsen synnyttyä. Aiemmin sen kanssa tuli jopa vähän harrastettua, mutta nykyään se tuntuu useimmiten lähinnä riesalla. Nyt lapsi 2-vuotias ja toinen tulossa, ja vähän mietityttää, miten stä jaksaa. Ymmärrän hyvin, että monet luopuvat koirasta lapsen takia.

 

[chef]

Mulla on ollut kymmenkunta koiraa joten kaikenikäisiä, näköisiä ja kokoisia meillä on ollut samaan aikaan, kun talossa on ollut myös vauva.

Olen pitänyt 2kk kestäneen mammaloman treeneistä synnytyksen jälkeen, mutta sen jälkeen arki on taas koirankin kanssa rullannut treeneineen päivineen kuten ennen. Meillä koirat on mun hjenkireikä arjesta ja niiden avulla jaksan siis sitä rankkaa vauva-aikaakin paremmin.

 

["vieras"]

Meillä on koiraa ja kissaa aina hoidettu hyvin, mut 2kk koliikkijakson aikana mulla ei ollut niin paljoa aikaa koiralle ja kissalle, joten mies hoiti eläimet. Nyt kun on helpottanut, tilanne on sama kuin ennen vauvan syntymää.

Mulla on 2 kaveria jotka on antaneet eläimet pois raskausaikana. Sitä en voi käsittää.

Täällä palstalla kun kyselin raskausaikana kokemuksia koiran/kissan ja vauvan yhteiselosta, suurin osa sanoi että ei toimi ja että eläinten vuoksi kannattaa etsiä niille uudet kodit.

Nyt toi 9kk vauva konttailee koiran perässä ja silittää kissaa. Eläimet tykkää uudesta emännästä.

 

["vieras"]

Tossahan ne menee sulassa sovussa. Kummassakaan ei tartte olla koko aikaa kiinni, ja onhan meitä aikuisia kaksi.

 

[Kitiara Uth Matar]

Enemmän on ollut aikaa koiralle kunn lapset oli vauvoja. Pääsi aina lenkille kun käytiin vaunuilemassa. Ja kun ollaan paljon kotona niin ei tarvitse yksinkään olla. Aina joku ohimennen rapsuttaa tai heittää riepua. Vähemmällä huomiolla ollut töissä käydessä. Aamulla nopeasti pissalle sitten 9h yksin kotona, sitten nopeasti pissille ja vasta illalla kunnolla ulos ja leikkimistä yms..

 

["vieras"]

Mun kokemuksen mukaan koiran antavat raskaus/pikkulapsiaikana pois sellaiset, jotka eivät alunperinkään ole paneutuneet koiran kouluttamiseen yms. tarpeeksi.

 

["jeps"]

Meillä oli 2 kissaa, jotka olleet meillä jo 9 vuotta. Toinen kissa ollut aina kova mouruamaan, mutta raskausaikana se kävi siaetämättömäksi. Loppuraskauden hormoonihuuruissa vaapuin ympäri kämppää yrittäen saada kissaa kiinni, että olisin voinut potkaista sitä tai ainakin heittää se ulos talosta. Ei onnistunut. Vauva oli 2 viikkoa, kun juhlallisesti luovutin kissan siskon muksuille. KAikki ovat olleet sen jälkeen onnellisempia.

Mä en ymmärrä niitä, jotka väen vängällä kenenkään muun tunteista huolimatta pitää kissan/koiran, eikä pysty sille tarjoamaan parasta kotia.