Mulla todettiin kondylooma reilu 4 vuotta sitten. Minulla on epäilys, keneltä sen sain, mutta varmahan asiasta ei voi tietenkään olla, koska miehellä ei näkynyt minkäänlaisia oireita ja taudin itämisaika heittää niin paljon.
Itselläni heräsivät epäilykset, kun kutina alkoi olla riesa ja ilmestyi syyliä. Papasta ei onneksi ole löytynyt mitään, ja joka vuosi olen tutkimuksissa käynytkin. Ensimmäisen vuoden rukoilin ja toivoin, että syylät katoaisivat itsestään, koska LÄÄKÄRI EI SUOSTUNUT MÄÄRÄÄMÄÄN HOITOA! Sitten nykyinen mieheni, johon tuon vuoden aikana tutustuin, lähti kanssani käymään yksityisellä, josta sain penslausaineet. Kuuri riitti, ja siitä asti olen ollut "syylätön". Mieheni on ollut ihana, todella suuri tuki ja turva ja hänelle olen saanut puhua peloistani asian suhteen. Välillä penslatessani tuntui, ettei tästä mitään tule. Että minut on tuomittu ikuisesti sairaaksi. Ja niinhän se tavallaan onkin. Mutta taudin voi tavallaan unohtaa, kun näkyviä oireita ei ole ja eletään mieheni kanssa vakisuhteessa. Lohdutukseksi koin myös sen, että noin joka kolmas suomalainen nainen kantaa kondyloomaa joko tietäen tai tietämättään. Että en minä ainoa ole.
Nyt on sitten kauan toivottu lapsikin tulossa. Joten mieheni on mahdollisesti myös taudin kantaja, vaikkei hänessä koskaan mitään oireita ole näkynyt. Itseäni vähän jännittää, että tulevatko syylät takaisin nyt raskauden aikana, kun keho kokee stressiä, mutta toistaiseksi kaikki on ollut hyvin. Ja ilmeisesti lapsikin säästyy taudilta, jos ei syyliä ole synnytyksen aikaan. Siitä täytyy vielä jutella lääkärin kanssa myöhemmin.
