Te joilla on ollut vaikea viedä lapsi hoitoon ja mennä itse töihin..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Miten ihmeessä te ootte jaksanu ja miten lapsi on jaksanu/sopeutunut. Olo on jotenkin niin syyllinen ja työpäivän aikana en muuta mietikkään kun lastani ja tunnen ikävää... Lapsen nähden koitan olla reipas ja olla innoissani siitä että pääset leikkimään ja hoidossa on hauskaa ym..ym... mutta... en tiedä! Koska se arki helpottuu....
 
Jaa-a. Keskiviikkona tuo edessä. Nuorimman kohdalla varmaan kaikki menee hyvin, mutta keskimmäinen voi olla kovempi luu. On jo nyt ilmoittanut, että ei halua päiväkotiin! Yritä siinä sitten olla, että kun se on pakko nyt. Ja kun hän sinne tutustuu ja sopeutuu, niin on varmasti ihan kivaa. Saa kavereita ja toisenlaisia lelujakin siellä on kuin kotona. Se oli vaan harmi, etteivät päässeet samaan paikkaan hoitoon, vaan toinen pääsi perhepäivähoitajalle ja toinen päiväkotiin.
Minä olin ihan, että jes, nyt he menee hoitoon niin kun tuo ajankohta lähenee niin täytyy myöntää, että kummasti se kouraisee tuolta jostain sisältä. Mutta ehkäpä se tästä....
 
Joo, kokeilimme me esikoisen kanssa puolipäiväistä englanninkielistä leikkikoulua. Mutta kun siitä ei oikein tullut mitään, niin se jäi kokeiluksi, ja kaikki lapset onkin sitten hoidettu eskari-ikään kotona.

Köyhiä ollaan ja köyhiksi jäädään, mutta en minä osaisi niitä vuosia poiskaan antaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten ihmeessä te ootte jaksanu ja miten lapsi on jaksanu/sopeutunut. Olo on jotenkin niin syyllinen ja työpäivän aikana en muuta mietikkään kun lastani ja tunnen ikävää... Lapsen nähden koitan olla reipas ja olla innoissani siitä että pääset leikkimään ja hoidossa on hauskaa ym..ym... mutta... en tiedä! Koska se arki helpottuu....

Lapsi aloitti pph:ssa 1 v 3 kk ja vaikeaa oli. Ei tahtonut "sopeutua" millään. Lisäksi en itse luottanut hoitajaan. Vuosi oli hankala, kun lapsi itki aamuisin aivan hirvittävästi hoitoon jätettäessä.
Sitten sain hoitopaikan vaihdettua ja itkut loppui siihten. Nyt lapsikin tykkää mennä hoitoon. Meillä muutoinkin erittäin ujo ja varautunut lapsi.
 
Ei meillä ole tuollaista koettu.lapset kukin menneet päivähoitoon 1,6v iässä ja sopeutuneet hyvin.Nyt pienin 3v.Teen neljä krtaa vkossa töitä 6h/pvä ja mies vie lapset 9 aikaan pk;n ja minä haen 15 aikaan.Näin aiomme toimia aina.Kun ei tee töitä 100%sti elämä on helpompaa ja lapset viihtyy tarhassa.
 
En usko että hoitopaikassa on vikaa, ainakin vaikutti ihan viihtyisältä ja täditkin oli ihan ok. Oon tässä pohtinu (tsempatakseni itseäni), että alussa on hankalaa ja ajan kanssa helpottuu ja voin jättää lapsen hyvin mielin hoitopaikkaan... en tiedä oonko vaan niin heikko kestään elämänmuutoksia, että tästä on nyt tullut elämää suurempi asia. Sisällä jyllää vaan paha olo koko ajan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Oletteko muuten koskaan miettineet, miltä lapsen isästä on tuntunut mennä töihin ja jättää lapsi kotiin?

Olen miettinyt, enkä voi missään tapauksessa nyt yleistää, mutta meillä mies ajattelee asiat jotenkin vaan niin suorasti eikä paljoa tunteile. Musta tuntuu että mua sekoittaa nyt jotenkin nää äidilliset tunteet jotenkin... vaikee selittää...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Oletteko muuten koskaan miettineet, miltä lapsen isästä on tuntunut mennä töihin ja jättää lapsi kotiin?

Meillä isä oli odottanut lastaan esikoisen syntyessä jo 36 vuotta, ja hänen kantansa ratkaisi hyvin pitkälle.

Me teimme käytännössä niin, että minä opiskelin yliopistossa ja mies oli aina puoli vuotta niissä työkkärin työllistämistöissä, vuoden-kaksi kotosalla ja minä pidin taukoa opinnoistani niiden miehen työpätkien ajan. Silloin siis elettiin lamaa ja lamanjälkeistä aikaa, ja työttömyysprosentit olivat isoja.

Ja olihan siinä toki äitiyslomia vähän väliä, kun lapset syntyivät 92, 94 ja 96, ja kolmea lasta nyt olisi ollut hassua edes laittaa hoitoon.

Nyt olemme yrittäjiä, ja sanelemme omat aikataulumme.

 
Minulla ei ollut mitään tuollaista vaikka olen tunteellinen ihminen. Ajattelin, että tämä on nyt taas uusi vaihe meidän elämässä ja hyvin lapset viihtyvät. Miksi surisin asiaa mikä on täysin luonnollista.
 
Tee vähemmän töitä,lyhenneä työvkoa ja työpvää.Mene töihin esim. klo 7 ja mies klo 9 ja hae lapset aikaisemmin.Kyllä nykyään voi järjestellä työaikoja ja laittaa lapset edelle ,ei se talous kaadu.Arvo kysymys.
 
ap:lle kuinka kauan olet nyt ollut töissä ja lapsi päiväkodissa? ja vieläkään ei ole helpottanut oloasi...

meillä sama elämänmuutos helmikuussa (minä uuteen työpaikkaan ja tyttö 1v8kk päiväkotiin) ja kovasti mietin ja työstän asiaa mielessäni. kun puhun miehelleni näistä pähkäilyistäni, hän vaan toteaa että "älä turhaan etukäteen murehdi..." mutta tämä on minun tapani varautua ja valmistautua tulevaan uuteen elämän vaiheeseen.

lähinnä mietin sitä että aika iltaisin jää vähälle ja miten lapsi sopeutuu, itkeekö paljon, tuleeko toimeen muiden lasten kanssa, uskaltaako ilmaista itseään, ujompi tyttö. Toisaalta olen kyllästynyt olemaan kotona ja odotan työn alkua kovasti. vaikeita asioita...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiinis:
ap:lle kuinka kauan olet nyt ollut töissä ja lapsi päiväkodissa? ja vieläkään ei ole helpottanut oloasi...

No tuota, ihan tuore juttu on, ei ole kun muutama työpävä/hoitopäivä takana ja kyllähän sen järjelläkin ymmärrän ettei se heti tunnu normaalilta tai rutiinilta, mutta jotenkin toivoin että täältä olisi löytynyt "kohtalontovereita" joilla olisi ollut aluksi yhtä vaikeaa ja surkeaa mutta lopulta helpottanut. Se toisi jotain toivoa ja lohtua....

Samoja lapsen sopeutumisongelmia minä mietin kun sinäkin ja muutenkin tuntuu että kanssasi olen samoilla linjoilla tuon kanssa että on kiva mennä töihin. Ihanaa nähdä aikuisia ihmisiä ja toki tehdä työtä josta pitää mutta näiden positiivisien ajatusten rinnalla on samalla tää kauhea ahdistus ja ikävä! Kovin ristiriitaista!
 

Yhteistyössä