Te jotka ette leiki (pienten) lastenne kanssa

[d]

miten ihmeessä te saatte lapsen/lapset sitten viihtymään ja touhuamaan itsekseen? En mäkään haluaisi koko ajan leikkiä, mutta helpommalla pääsen kun leikin. Muuten on jatkuvaa marinaa ja lahkeessa roikkumista. Tai leikkiihän noi nyt joskus keskenään tai itsekseen, mutta ei todellakaan koko aikaa. Koko ajan ei jaksa olla lukemassakaan tai askartelemassa.

 

[Pesky Pixie]

En mä tiedä, mä en ole koskaan leikkinytkään mitään ponileikkejä, niin kai osaavat vaan sitten itse kehittää leikkinsä. Hyvin ovat nuo tytöt keskenäänkin leikkineet ja viihtyneet. Meidän lapsilla on ainakin hyvä mielikuvitus, ja se saakin paljon aktiviteettia kun aikuinen ei ole ohjaamassa leikkiä.

 

[yhden äiti]

En ole koskaan leikkinyt lapsen kanssa, luen, laulan ja sylittelen kyllä, mutten jaksa noita legoja tuolla siirrellä ym. Lapsi viihtyy mainiosti yksinkin. Riippuu lapsen luonteesta, toiset ei jaksa yhtään olla yksinään, toiset taas paremmin.

 

[vieras]

No meillä on riittänyt että vauvojen kanssa leikitään, onneksi koska multa on vaan niin mielikuvitus kateissa etten osaa leikkiä tuon vanhemman kanssa enää :/

 

[vieras]

Laittelen leluja lattialle valmiiksi jos alkaa iniseen. Meillä on paljon junaratoja, automattoo, legoja, pelejä, kauppaleikkiä, kaikenaista lelua jossa pikku-ukkeleita, ja kun sen joskus kokoaa lattialle, niin siihen se sit uppoutuu taas. Saa tulla myös äitiä auttamaan, jos on tylsää leikkiä.

 

[Tanja]

Mä joskus leikin pojan kanssa autoilla, junilla tai legoilla mut kyllä hän yksinkin touhuu. On paljon mun mukana kotitouhuissa ja hyi mua, katselee telkusta palomies samia tai tuomas veturia. Kun oon koneella niin tuo on mun kaa keittiössä ja tutkii kulhokaappia ja kauhalaatikkoa ja tuo niitä näytille tai painelee taaperokärryn kanssa ovenpielet ryskien =D!

 

[Mmhh]

Sekin on vähän mihin lapsi tottuu, jos sen kanssa kokoajan hössötetään ja leikitään, niin tottakai se siihen tottuu että äiti on leikkikaveri. Eikä lapsi osaa tuolloin alkaa itsekseen leikkimään, kun on tottunut siihen esiliinaan, joka on mukana leikeissä.

Mä olen perheen ainut lapsi, eikä minunkaan kanssa leikitty. En muista että äiti olisi ikinä leikkinyt kanssani, isäni kanssa joskus leikin piilosta ja "jääkiekkoa" rikkaharjalla Ei meillä ollut lautapelejä, eikä muitakaan perheen yhteisiä virikkeitä/hetkiä. Viihdyin jopa yksin paremmin mitä porukassa... Minulla oli mielikuvituskavereita, muistan yhdenkin kaverin nimenkin vielä, se oli Jerry Enkä tuntenut oloani yksinäiseksi melkeinpä koskaan, olin tosi tyytyväinen elämääni, koska vanhemmat olivat 24/7 läsnä lähistöllä (meillä oli maatila) ja sain heiltä apua kun tarvitsin.

Omani kanssa en myöskään osaa kovinkaan leikkiä ja se joskus harmittaa todella paljon... Laulan, kutitan, sylittelen, olen läsnä, katson vierestä kun lapsi leikkii, mutta en osaa jauhaa "turhaa paskaa" eli jotain ihan ihmejuttuja mitkä vääntyy joiltain kuin luonnostaan. Siis tarkoitan näitä juttuja, kun äiti sanoo vaikka lapselle että "katoppas mikä tuolla pihalla on, siellä on haikara, toikohan se tuonne savupiippuun vauvan." mun mielikuvitus on nykyään totaalisesti hukassa noiden juttujen kanssa. Ja meidän lapsi tuntuu kanssa viihtyvän itsekseen ja olevan tyytyväinen Katselee kun kissat leikkivät tai muuten vaan kulkee huoneesta toiseen ja ihmettelee itsekseen asioita. Vaatimattomastakin asiasta keksii lelun, esimerkiksi vaikka vessapaperipussista.

 

[mä]

En mä paljoa tuon 9kk ikäsen kans leiki, leikkii ite leluillaan. Yhessä sit luetaan, lauletaan ja katellaan eri asioita ja esineitä