Toggle sidebar

Te keillä on ollut synnytyksen jälkeinen masennus, oliko teillä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :(((
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
?

:(((

Vieras
myös muita oireita ja mitä? koska se alkoi? tarvittiinko lääkitys?

minä en voi miehen antaa koskee ollenkaan, ahdistaa ja vituttaa kaikki, kaipaisin miehen kainaloon mutten pysty meneen. vauva on melkein kuukauden nyt. lisäksi se että silti panettaa ku pientä pirua, halut ei oo kadoksissa vaan joku muu. ei pysty. ei kykene. ällöttää ja panettaa :$

esikoisen kanssa (eri isälle) oli pettämistä ja pahoinpitelyä, mut nyt eri isä ja ihana sellainen, ettei oo edes sama tilanne.

mitä mä teen? ei tää voi näin jatkua :(
 
Kyllä mä sanoisin että ihan normaaliin synnytyksenjälkeiseen eloon liittyy moni tuollainen oire ihan ilman masennustakin.. Jos fiilikset ei parissa kuukaudessa muutu ja saa synkkiä ajatuksia niin silloin ei ole enää ihan normaali-olotilaa synnytyksen jälkeen..
 
Varmaankin nyt herää uudestaan henkiin ne ensimmäisen lapsen aikana koetut tunteet. Niin se vaan valitettavasti on. Ruumis muistaa eri tavalla kuin mieli ja kun ruumis on samassa tilassa kuin silloin ekan lapsen aikaan, niin muistot herää... Kiva, että olet löytänyt hyvän miehen nyt! Kannattaa yrittää mennä juttelemaan asiantuntijalle - toivottavasti löytyy sellainen, jonka kanssa kemiat kohtaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lolp:
Varmaankin nyt herää uudestaan henkiin ne ensimmäisen lapsen aikana koetut tunteet. Niin se vaan valitettavasti on. Ruumis muistaa eri tavalla kuin mieli ja kun ruumis on samassa tilassa kuin silloin ekan lapsen aikaan, niin muistot herää... Kiva, että olet löytänyt hyvän miehen nyt! Kannattaa yrittää mennä juttelemaan asiantuntijalle - toivottavasti löytyy sellainen, jonka kanssa kemiat kohtaa.
Click to expand...

:) kiitos.
 
Mulla kaikki alkaneet niin et mua ei kiinnosta mikään, ei siis mikään!
Toimin kun ropotti, ilman mtn tunteita. Teen kaiken samaan aikaan, samalla tavalla, kunnes joku pieni asia, esim viimeksi laukes siitä, kun olin kuorinut liikaa pottuja, meen shokkiin ja vaivun täysin "pihalle". Sairaalaan lanssilla ja lääkitys päälle. Kolme kertaa tän kokeneena, voi sanoa nyt hiukan viisaampana, et kannattaa oikeesti hakea apua. :hug:
 
Mä muistan sen ajan vaan jotenkin mustana...muistan että olo oli tosi synkkä, vauva vaan ärsytti, pelotti ja inhotti, mikään ei kiinnostanut. Yritin kyllä, mutta mielihyvää ei saanut mistään.
Diagnoosi oli vakava masennus ja posttraumaattinen stressireaktio, oma lapsuus vaikutti tämän syntyyn kuulemma.
 
Mulla olo paheni noin puoli vuotta synnytyksen jälkeen. Itsetuhoisia ajatuksia, ei mikään kiinnostanut, itkin tai suutuin mistä vaan, väsytti. Olo parani siinä 8-9 kk kuluttua. En käyttänyt lääkitystä. Kuopuksen kohdalla sama juttu, mutta kesti reilut kolme vuotta.
 
Mulla ei diagnosoitu mitään enkä hakenut apua mistään. Mutta olin vaan tosi väsynyt, mikään ei kiinnostanut, ei edes vauva. Joskus melkein inhosin vauvaa ja sitä että se oli pilannut mun elämän kun ei ollut enää aikaa. Oli van huutoa ja koliikkia. En välittänyt vauvasta pätkääkään, se oli mulle pakkopullaa. Nyt vauva on 6 kk ja viimeisen kuukauden aikana mun masentuneisuus on kadonnut ja olen oppinut rakastamaan lastani. kerkesin jo miettiä adoptiot ja kaikki, kun mikään ei tuntunut miltään. Enää en.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mulla olo paheni noin puoli vuotta synnytyksen jälkeen. Itsetuhoisia ajatuksia, ei mikään kiinnostanut, itkin tai suutuin mistä vaan, väsytti. Olo parani siinä 8-9 kk kuluttua. En käyttänyt lääkitystä. Kuopuksen kohdalla sama juttu, mutta kesti reilut kolme vuotta.
Click to expand...

Sama mulla sillä erolla että hain lääkkeet ja kävin terapiassa silloin tällöin. Lääkkeiden avulla pääsin pahimman yli ja nyt olen ilman lääkitystä ja ihan hyvässä kunnossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksi meistä:
Mulla ei diagnosoitu mitään enkä hakenut apua mistään. Mutta olin vaan tosi väsynyt, mikään ei kiinnostanut, ei edes vauva. Joskus melkein inhosin vauvaa ja sitä että se oli pilannut mun elämän kun ei ollut enää aikaa. Oli van huutoa ja koliikkia. En välittänyt vauvasta pätkääkään, se oli mulle pakkopullaa. Nyt vauva on 6 kk ja viimeisen kuukauden aikana mun masentuneisuus on kadonnut ja olen oppinut rakastamaan lastani. kerkesin jo miettiä adoptiot ja kaikki, kun mikään ei tuntunut miltään. Enää en.
Click to expand...

mulla on helppo ja ihana ja tyytyväinen suloinen vauva. ei koliikkia ei mitään. :/

ennen synnytystä tälläistä ei ollut. kaikki sen jälkeen. eniten harmittaa miehenkin puolesta.
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa