Te ketkä olette epäröineet toisen lapsen hankkimista

[Elämäntilanne]

Mihin ratkaisuun päädyitte ja oliko ratkaisu oikea? Uskaltaako kukaan tunnustaa jos onkin huomannut katuvansa useamman lapsen hankkimista? Onko toisen lapsen hankkiminen syystä tai toisesta mietityttänyt, mutta kaikki onkin mennyt hyvin kahden lapsen kanssa?

Taustaa:

Minä olen jo 37-vuotias, ja minulla on 6 kk vauva. Periaatteessa haluaisin toisen lapsen, mutta en tiedä uskallanko hankkia enempää; mieheni on työnsä vuoksi paljon pois kotoa ja ei tunnu vapaa-ajallaankaan kotona viihtyvän. Harrastukset vie miestä.

Vauvaelämä on ollut ihanaa, mutta ei tämä käytännössä yh-elämä silti kovin helppoa ole. En mitenkään voinut arvata raskausaikana, että mieheni päättää lapsen synnyttyä viettää kaiken vapaa-aikansa harrastuksissaan. Meillä ei käytännössä ole perhe-elämää lainkaan. Mies kyllä voisi olla halukas saamaan toisenkin lapsen; juuri eilen sitä hehkutti miten "helppoa" tämän esikoisen kanssa onkaan ollut. Niin... Ikäni puolesta en voi odottaa että esikoinen ehtisi eskari-tai kouluikään, vaikka juuri sellaista ikäeroa lapsilleni toivoisin.

 

[asdasd]

tai oikeammin saatiin, alkuun oltiin sitä mieltä että yksi riittää,mut sekin oli aika vaikea saada ja itse ollaan iloisia sisaruksistamme joten toiselle annettiin "lupa tulla",esikolle kaveriksi.tulihan se,mieluisella ikäerolla, plussana vielä eri sukupuolta kuin esikko. ei kaduta.luonteeltaan ovat kyllä kuin yö ja päivä, eka oli paaaaaaljoon helpompi vaikka eka olikin.eli siihen en lähtis luottamaan toisen kohdalla osannut ottaa rennommin vaikka on haasteellisempi tapaus.

 

["hmm"]

olen sua viis vuotta vanhempi, enkä toista haluaisi. Vauva on ollut tämän ensimmäisen vuotensa todella helppo yksilö, ja silti kaksi keski-ikäistä on ollut helisemässä vaikka mies osallistuu aivan täysillä eikä meillä ole ihmeempiä sairauksia, harrastuksia tms. Selkään ottaa herkästi vaikka varovaisia ollaan.

Ja luin vielä äskettäin tutkimuksesta, jonka mukaan yhden lapsen perheet ja lapsettomat ovat onnellisimpia. On se varmasti totta, että kahden pyörittäminen on ihan eri juttu kuin yhden perässä juokseminen.

 

[Elämäntilanne]

tai oikeammin saatiin, alkuun oltiin sitä mieltä että yksi riittää,mut sekin oli aika vaikea saada ja itse ollaan iloisia sisaruksistamme joten toiselle annettiin "lupa tulla",esikolle kaveriksi.tulihan se,mieluisella ikäerolla, plussana vielä eri sukupuolta kuin esikko. ei kaduta.luonteeltaan ovat kyllä kuin yö ja päivä, eka oli paaaaaaljoon helpompi vaikka eka olikin.eli siihen en lähtis luottamaan toisen kohdalla osannut ottaa rennommin vaikka on haasteellisempi tapaus.

Eli teillä "loppu hyvin, kaikki hyvin". Minä siis epäröin lähinnä sen vuoksi, että en tiedä jaksanko yksin pyörittää arkea kahden pienen lapsen kanssa jos/kun joudun viikonloputkin olemaan pääasiassa yksin. Varsinkin jos sitä sävyttää katkeruus miestä kohtaan, joka menee ja tulee mielensä mukaan. Mieheni kyllä hoitaa vauvaa ihanasti silloin kun on kotona.

Jos vain olisin nuorempi, odottaisin että esikoinen olisi ainakin 5-6 v ennen toista lasta.

 

[Elämäntilanne]

[QUOTE="hmm";23149642]olen sua viis vuotta vanhempi, enkä toista haluaisi. Vauva on ollut tämän ensimmäisen vuotensa todella helppo yksilö, ja silti kaksi keski-ikäistä on ollut helisemässä vaikka mies osallistuu aivan täysillä eikä meillä ole ihmeempiä sairauksia, harrastuksia tms. Selkään ottaa herkästi vaikka varovaisia ollaan.

Ja luin vielä äskettäin tutkimuksesta, jonka mukaan yhden lapsen perheet ja lapsettomat ovat onnellisimpia. On se varmasti totta, että kahden pyörittäminen on ihan eri juttu kuin yhden perässä juokseminen.[/QUOTE]

Ymmärrän hyvin ettet halua toista. Minäkin olen miettinyt että olisikohan sitä kaksvitosena jaksanut paremmin univajeen ja sen yleisen härdellin kanssa, minkä vauva väistämättä mukanann tuo. Meilläkin siis tämä esikoinen on ns. helppo vauva; nukkuu suht hyvin, on perusluonteeltaan rauhallinen ja hyväntuulinen. Mutta tietenkään ei voi tietää, millainen tapaus se toinen olisi (ja vaikka olisikin helppo, niin jaksaisinko sittenkään kaikkea yksin).

Toisaalta houkuttaa ajatus helposta elämästä tämän yhden kanssa, toisaalta tunnen haikeutta jos en enää vauvaa saa.

 

["alkup."]

Muita tarinoita?

 

[Itsellä]

Esikoinen 3v ja vauva nyt 2,5 kk. Itse halusin toisen, koska ajattelin, että katuisin muuten myöhemmin. Nyt mieskin on osallistunut lastenhoitoon enemmän, koska itse olen niin kiinni vauvassa ja esikoinen tarvitsee huomiota. Toki osaan nyt myös vaatia miestä osallistumaan, helppohan se on vapaamatkustaa, jos siihen saa kuvan. Toki olen nyt ihan kiinni kotona, mutta lyhyen aikaahan nämä ovat ihan avuttomia. Tyytyväinen olen kovasti, että ikäerokin jäi näin pieneksi.