Toggle sidebar

Te muut perheet, joissa toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon ja toinen ei....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Arvotaanko vai?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

Arvotaanko vai?

Vieras
Miten olette ratkaisseet ongelman kastetaanko lapset ja menevätkö lapset uskontotunneille vai elämänkatsomustiedon tunneille? Entä arkipäivän asiat, esim. jos toinen haluaa lapsille iltarukouksia ja toinen ei?

On aika vaikeaa ratkaista, kumpi saa päättää. Itse en kuulu kirkkoon ja siitä johtuen lapsia ei ole kastettu, enkä halua heidän menevän uskontotunneille, itsekin olen et-tunneilla ollut ja ne ovatkin olleet mahtavia tunteja. Miehelle kastamattomuus oli lopulta ok, saa nähdä sitten jatkossa miten suhtautuu muihin asioihin. Itse näen melkein punaista kun mies sitä luterilaista uskoa (Jeesus-jutut ja enkelit jne jne.) välillä puoliksi leikillä tyrkyttää, mietin vaan että enhän voi häntä tekemästä niin lapsille.
 
Meillä isäntä ei kuulu kirkkoon ja minä kuulun. Tosin hän erosi kirkosta vasta muutama vuosi sitten, joten lapset on kastettu ja muutenkin ollaan menty aika normaaleilla kirkkouskovaisen tavoilla. Usko kun ei kirkkoa kuulemma tarvitse :) Tilanteemme on ehkä sen vuoksi erilainen kuin teillä.
 
Meillä on lapset kastettu kristilliseen kirkkoon. Jokainen päättäköön sitten tulevaisuudessa miten haluaa, tyttöni on jo päättänyt oman linjansa nyt 16 vuotiaana ja tuen sitä.
Meillä on kahden eri uskonnon tärkeimmät pyhät, muuten ei olla niin kovin tarkkoja. Joulua vietetään kyllä mutta ihan vain lasten juhlana ei sen kummempana.
Itse en näe sitä outona jos annetaan lapselle kokemus vähän yhdestä jos toisesta ja asioista puhutaan avoimesti mutta ei kuitenkaan niin kovin kielteiseen sävyyn, antaa lapsen itse löytää oma polku oli se sitten usko tai jokin muu.
 
Enpä tiedä onko sinulla oikeutta estää lasten isää kertomasta lapsille uskonnosta, jos se on hänelle tärkeää.
Ihmettelen vain, ettei tällaista ole mietitty jo ennen lasten hankkimista.
Parhaimmillaan usko tuo ihmiselle turvaa ja rauhaa, kun voi luottaa johonkin itseä suurempaan hyvään. Miksi et soisi mahdollisuutta siihen lapsillesi? Toisaalta voit kai uskontoa kunnioittaen myös kertoa miten itse ajattelet - silloin lapset saavat aidosti valita uskon tai epäuskon.
Uskonnonopetuksesta ateistit tekevät turhaan suurta numeroa. Kristinuskon peruskertomusten tuntemisen voi katsoa kuuluvan yleissivistykseen. Toisaalta uskonnonopetukseen kuuluu myös etiikkaa siinä missä elämänkatsomustietoonkin.
 
Minusta tuossa tilanteessa toimivin ratkaisu on, että lapset menevät Et-tunneille. Kuitenkin, miehellä on oikeus kertoa lapsille mihin itse uskoo, ja kertoa enkeleistä jne, ja sinä puolestaan voit kertoa omasta maailmankatsomuksestasi. Lapset sitten aikuistuessaan päättävät itse, mihin uskovat. Ja vaikka lapset menevät Et-tunneille, ei kuitenkaan tarvitse välttämättä rajoittaa koulussa tapahtuvia kirkkovierailuja tms. Pyrkikää siihen, että kumpikin vanhempi saa tuoda oman katsomuksensa avoimesti, ei ole reilua vaatia toista vanhempaa piilottamaan omaa maailmankuvaansa.

Itse olen ateisti, mutta pyrin kuitenkin siihen, että lapset saavat tarpeeksi tietoa myös uskonnoista, onhan se kuitenkin suuri osa kulttuuriamme ja tietysti osa eri maailman kulttuureja määrittävistä asioista.

Avoimuutta kehiin, ja lapsille aidosti mahdollisuus valita oma näkemyksensä, kunhan ikä ja ymmärrys riittävät.
 
Itse en kuulu kirkkoon. Mies kuuluu. Molemmat lapset kastettu. Itse en niin olisi välttämättä näin halunnut, mutta miehen suku odotti ristiäisiä. Periaatteessa ihan sama kuuluvatko vai ei. Ainahan sieltä voi erota..
 
minä kuulun kirkkoon ja mies ei. Hän on kuitenkin itse käynyt uskonnon tunneilla ja sanoi että lapsikin saa käydä, ellei toisin halua. Lapsi kastettiin koska meillä minun puolella suuri suku joka kuuluu kirkkoon ja miehellä vain muutama lähisukulainen jotka eivät (ei tosin tainu olla ihan pääpointti :D ) noh mutta naimisiinmenosta ollaan saatu tapella, nyt jo sekin ihan sovussa mietitty kuinka järjestelyt menee. Me ollaan puhuttu näistä asioista aina hiljalleen vuosien varella niin ettei sitten ole sen hetkisessä tilanteessa tarvinnut kamalaa sotaa nostaa pystyyn. Toisilla on tiukat uskonnolliset "päähänpinttymät" ja uskomukset, eikä niistä mun mielestäni kannata juurikaan taistella, vaan koettaa tehdä kompromisseja. Eli jos ei nyt tehdä näin, niin sit toisessa asiassa tehdään.
 
Mietihän hetki miksi sinulle on niin iso asia se että mies kertoo omasta vakaumuksestaan lapsille. Ja miksi ihmeessä katsot että sinun pitäisi saada määrätä kokonaan tuosta asiasta perheessänne. Oletan että muistakin kasvatuksellisista asioista teillä pystytään keskustelemaan kuten aikuiset ihmiset.
 
Meillä mies kuuluu kirkkoon, minä en. Kaikki meidän lapset on kastettu. Mutta tilanne ehkä meillä kuitenkin erilainen, sillä me molemmat uskotaan Jumalaan, joten uskonasiat kasvatuksessa ei aiheuta eripuraa. Mä en tarvitse kirkkoa uskoni tueksi, en ole ikinä kuulunut kirkkoon eikä mua ole kastettu. Mä olisin voinut myös pitää lapsille nimiäiset, mutta mies halusi että lapset kastetaan, eikä mulla ollut mitään sitä vastaan. Itse olen aina joutunut selittelemään kakarana miksen kuulu kirkkoon ja miksei mua ole kastettu, joten ainakaan omat lapseni ei joudu samaan. Tosin nykyään semmoista ongelmaa ei enää taida olla, koska myös kirkkoon kuulumattomia on paljon.
 
Meillä minä kuulun kirkkoon, mies ei. Lapsi kastettiin ja tulee osallistumaan uskonnon opetukseen koulussa. Ajatuksemme on, että näin mennään nyt ja lapsi saa itse sitten ratkaista kantansa isompana. Annamme hänelle valmiudet sekä uskontoon, että uskonnottomuuteen.
 
ei lapset kuulu kirkkoon,enkä minä,mies kuuluu muttei ole yhtään uskonnollinen,et siinä ei ole ongelmaa.Koululainen haluaa käydä tavallisilla uskontotunneilla ja käykin,mutta ripariin ei kuulemma aio.
 
Meillä kukaan ei kuulu kirkkoon, mutta toinen vanhemmista on ateisti/agnostikko/en ole ihan varma miten määrittelisin itseni, ja toinen on uskova joskin aika maallistunut muslimi, eli eri elämänkatsomusta löytyy perheestä kyllä.

Ollaan ratkaistu asia niin, että lapset on uskonnottomia. Kerrotaan heille kyllä uskonnoista (huom, uskonnoista, ei vaan yhdestä uskonnosta) ja isompana he sitten valitsee oman tiensä. Isompi on koulussa ET-tunneilla, pienempi on päiväkodissa eikä osallistu hartauksiin tai pyhäkouluun, mutta esim. satutunnilla voi kuulla tarinoita Lasten Raamatusta ja laulutunneilla laulaa jotain hieman hengellistä.

Eilen katseltiin netistä erilaisia moskeijoita ja kuunneltiin rukouskutsua, kun pienempi (melkein 5 v) alkoi asiasta kyselemään. Kirkkoon ollaan menossa pian, lasten kauneimpia joululauluja laulamaan. Eilisen Matka maailman ympäri-jakson perusteella lapsilla heräsi myös kiinnostus kuulla hindulaisuudesta, ja siitä heille sitten kerroin sen mitä osaan. Suufilaisuudesta ja Mevlanasta tuli myös puhetta pari päivää sitten, se on aihe joka kiehtoo minuakin kovasti, ja katseltiin sitten pyöriviä dervissejä Youtubesta.
 
Meillä minä erosin juuri kirkosta ja mies kuuluu edelleen kirkkoon. Lapset on kastettu ja pk:ssa saavat osallistua uskonnollisiin juttuihin. Kumpikaan meistä ei ole kovin voimakkaasti tai fanaatisesti kumpaakaan, uskovainen tai ateisti. Minulle on aika sama, osallistuvatko lapset juuri noihin uskonnollisiin juttuihin vai ei. Uskonsa tai epäuskonsa he tulevat joka tapauksessa kokemaan tai päättämään joskus isona kun jotain näistä asioista ymmärtävät. Nyt se on lähinnä satua heille ja minusta osa meidän kulttuuriamme, johon itsekin olen kasvanut. Kotona ei kuitenkaan ole mitään uskonnollista kasvatusta, koska miehenikin on ns tapauskovainen.

Arvopohjamme on kuitenkin vahva ja sen pyrimme lapsillemme välittämään. Siihen kuuluu rakkaus, toisista välittäminen, oikean ja väärän eron opettaminen, käytöstavat jne. Tähän emme uskontoa tarvitse.

Jos jommalla kummalla olisi kovin voimakas kanta suuntaan tai toiseen, se varmaan vaikuttaisi enemmän. Nyt ollaan molemmat suvaitsevaisia puolin ja toisin ja oikeastaan kummallakin on ihan sama. Ei tästä riitaa saa aikaiseksi :)
 
Kiitos vastauksista. Jäi sana estää alkuperäisestä kirjoituksesta pois, siis nimenomaan minulla ei ole mitään oikeutta estää tai vähätellä miehen uskontoa, vaikka onkin tapauskovainen lasten kuullen. Enkä ole kuvitellutkaan, että minulla olisi täysi sananvalta kastamis-jne asioissa. Siksi se olikin vaikeaa ratkaista kastetaanko vai ei, koska en kokenut että minulla olisi suurempi valta, itse en vain tosiaankaan halunnut että heitä kastetaan.

Se onkin selvää, että lapset saavat itse valita uskonsa kun kasvavat, siksi olisikin tuntunut hurjalta kastaa heidät tiedostamattomina vauvoina johonkin uskontokuntaan kuuluviksi. Et-tunneilla annetaan tietoa kaikista uskonnoista ja ennenkaikkea opetetaan etiikkaa, moraalia ja filosofiaa, mitä nyt muistelen :).

Ja juu, olisi kyllä ollut hyvä keskustella näistä asioista jo ihan seurusteluaikana, mutta eipä se aina auta. Mieli voi muuttua sitten kun lapset syntyvät ja asia tulee konkreettiseksi.
 
Pakko täältä taustalta huudella, että jos lapset kuuluvat kirkkoon, vanhemmat eivät voi valita uskonnon tai ET:n välillä.Lapset osallistuvat uskonnontunneille. Kirkkoon kuulumattomat voivat tehdä valintaa kumpaan osallistuvat.
 
Yleensä kai lapset kastetaan ja kasvatetaan äidin uskon mukaan. Paitsi jos kirkosta eroamisen syy on joku niinkin maallinen kuin haluttomuus maksaa kirkollisveroja (kuten meillä)...
 
Alkuperäinen kirjoittaja wiw:
Pakko täältä taustalta huudella, että jos lapset kuuluvat kirkkoon, vanhemmat eivät voi valita uskonnon tai ET:n välillä.Lapset osallistuvat uskonnontunneille. Kirkkoon kuulumattomat voivat tehdä valintaa kumpaan osallistuvat.
Click to expand...

Juu, näin on.

Se asia tuli yllätyksenä muutamalle vanhempalle ekaluokkalaisten vanhempainillassa.

Me saatiin valita lapselle ev.lut. uskonnon opetus, islaminuskon opetus tai ET. Valittiin ET, ja se taisi olla loistovalinta, ainakin sen perusteella mitä oon lapselta kuullut & oppikirjaa selaillut :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja wiw:
Pakko täältä taustalta huudella, että jos lapset kuuluvat kirkkoon, vanhemmat eivät voi valita uskonnon tai ET:n välillä.Lapset osallistuvat uskonnontunneille. Kirkkoon kuulumattomat voivat tehdä valintaa kumpaan osallistuvat.
Click to expand...

Minun lapset ovat kastettu luterilaiseen kirkkoon, tyttöni on käynyt ET ja poikani käy uskontotunnilla. Eli kyllä se toimii noinkin :)
 
Meillä mies kuuluu vapaa-ajattelioihin ja ite oon tapakristitty... Käsittääkseni se menee niin että jos vanhemmat eivät pääse sopuun lapsen uskonnolisesta kasvatuksesta niin se menee äidin uskontokunnan mukaan... Meillä mä sain päättää miten toimitaan ja lapsi kastettiin... Isompana saa sitten itse ihmetellä maailmaa ja päättää mitä tekee mut nyt on näin...
 
Meillä minä en kuulu kirkkoon, mies kuuluu. Koska mä olen eronnut vuosia sitten aikuisiällä niin kyllä meidän lapsi on kastettu.

Käyköön uskontotunneilla - totaalista huuhata ne ovat eivätkä sinällään kouluiässä mitään ongelmia aiheuttavia. Ainakin mun kouluaikana meidän rakas uskonnonopettajamme, luokanvalvojamme sai meidät nuoret vain huvittuneeksi. " Minä olen teidän toinen mammanne, minulle te voitte kertoa kaikki huolenne" - joo, sopii erinomaisesti piispan vaimoksi...

Nyt lapsen ollessa vielä tarhaiässä mä katson "liian" kirkossa juoksemisen vielä aiheettomaksi ja siksi olen kieltänyt viemästä lastani kirkkoon muutoin kuin ns. juhlapyhinä. Tähän miehellä ei ole ollut mitään vastaansanomista. Hänenkin mielestään 5 v on tällaiseen liian nuori.

Keskustelemalla puolison kanssa ja puolin jos toisin hieman periksiantamalla asiat selkeytyvät. Ei se kastaminen ja uskontotunnit niin mahdottoman paha asia ole, erotkoon lapsi sitten kun itse asioista enemmän ymmärtää. Ei loppupeleissä kannata "estää" miestä keskustelemasta ja kertomasta uskonnosta, vastahakoisuus vaan voi turhanpäiten lisätä innokkuutta.

Asiasta on turha kantaa huolta, harva siitä kasteesta taikka uskontotunneista pilalle menee. Vai onko sinulle tämä asia sinulle henkilökohtaisesti jotenkin hirveän tärkeä. Eihän se miehesi kirkkoon kuuluminenkaan tai missään muussa asiassa näkyä vai näkyykö?
 
Meillä mie kuulun kirkkoon, mies ei. Olihan se vahvasti sillä kannalla ettei kastettais lasta mut sain tahtoni periksi kuitenki. En nyt sinänsä oo mitenkään uskova, uskon jos uskon, mutta jotenki oon kokenu sen kasteen tärkeäksi.
Uskontotunteja, riparia ym en ole ees miettiny, ne on sen ajan murheita. En usko että miehelle on merkitystä, tehhään niinku parhaaksi nähhään ja varmaan lapsenki mielipidettä kuunnellaan.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa