[QUOTE="vieras";24419098]Eikös se olis sitten hyvä asia. Sossut päättää pitääkö tuommoisesta tehdä se ilmoitus.
Tuo kuulostaa, että tilanne voi olla ihan mitä tahansa. Joko kaikki ok, tai sitten ei.
Minustakaan ei ole ihanne että tuon ikäiset ulkoilee keskenään, isompi ikkunasta valvottuna ehkä voisi. Mutta tunnen monia perheitä, jossa kyseisen ikäiset lapset ulkoilee keskenään, ikkunasta silloin tällöin vahditaan. Ja muuten näissä perheissä on kaikki ihan kunnossa. Likaisia vaatteitakin lapsilla on, kun saavat leikkiä ihan vapaasti, eikä vaatteita joka tunnin välein vaihdeta. Eikä tulis mieleenkään tehä mitään ilmoitusta heistä. vaikka kyseenalaistan, voiko niin pienet leikkiä keskenään omassa pihassa. (yleensä isot omat pihat).
Ja sitä ihmettelin, miten voit tietää, ettei lapset ole tekemisissä muiden kuin vanhempien kanssa? Oletko niin tarkkaan seurannut heidän menemisiä ja tulemisia? Esim. meillä ei tule kovin paljon naapureiden kanssa oltua tai omalla pihalla, ihan siitä syystä, että lähdetään mieluummin sellaiseen paikkaan ulkoilemaan, että saadaan olla rauhassa.. ja lapsilla on paljon kavereita, muuallakin kuin naapurustossa. Välillä toki ollaan myös omalla pihalla, mut ehkä enemmän muualla. Ja ollaan aikeissa muuttaa kunhan keretään
Mutta toivottavasti huolesi on aiheeton!![/QUOTE]
Lisään vielä tähän, että mennään ulkoilemaan usein ystäväperheiden tai sukulaisten kanssa, tai heidän lapsien ym... Ja rauhassa siis sellaiselta ärsyttävältä utelulta ja kyttäämiseltä!!!