tekokalu

  • Viestiketjun aloittaja Vaimo40
  • Ensimmäinen viesti
Vaimo40
Aikanaan mieheni ehdotti josko hankkisimme tekokalun sänkyleikkeihin.
Kiinnostuin ja mies sitten yksi päivä toikin kotiin semmoisen.
Olohuoneessa pakettia avatessa ja nähdessäni kalun ison koon, aidon
muodon verisuonineen ja tuntuikin ihanan pehmeältä.
En tiedä mikä minulle tuli, mutta aloin imemään ja runkkaamaan tekokalua mieheni edessä.
Mieheni katsoi innoissaan ja sanoi että taidan tykätä tuosta.
Tuntui hassulta enkä olisi uskonut, että kiihotuin niin paljon
saadessani sen käteeni.
Olisi samantien tehnyt mieli kokeilla oikein kunnolla, mutta mieheni
toppuutteli ja säästimme sen iltaan.
Kävin koko päivän ihan kuumana ja lopulta sain sen sisääni.
Oli todella ihanaa ja nykyään tekokalu on meillä mukana
sänkyhommissa jokseenkin usein.
Tulee otettua jopa loma matkoillekkin mukaan.
Meillä tekokalu toi aikalailla piristystä ja mielikuvitusta mukaan touhuihimme.
Mites muilla, onko samanlaisia kokemuksia
 
tavallinen_ukkomies
Ostimme joitakin vuosia sitten vastaavanlaisen sauvan, hyvin aidon oloinen ja kookas. Sillä piristämme aika ajoin seksitouhuja leikkiessämme että vaimo saa isoa vierasta.
 
Meillä taasen
vaimo hakee isoa vierasta, isomunaiselta vieraalta.
Leikattu kun on, niin antaa panna paljaalla. Silleen se tuntuu paremmalta. Toosa on kipeänä viikon aina sen jäljiltä.
 
Iso paha
Olemme neljän kympin molemmin puolin oleva pariskunta. Vaimo ei olisi ikänä vissiin pyytänyt sauvaa mutta kerran huomasin kuinka hän kiihottui kun työnsin hänen pilluunsa kerran käteeni eksyneen harjanvarren. Kävin sitten ostamas hieman harjaa isomman täytteen.. Vaimo sai täysin hepulin kun laitoin vipran päälle. Ollut yli vuoden käytös ja tykännyt on. Sitä en tiedä käyttääkö paljon privaatisti ;)
 
Turvatarkastaja
Ai matkoilla pitää olla mukana...Mitäs sitten kun se alkaa turvatarkastuksessa surista tai muuten havaitaan laukusta? On teillä siinä vähän punastelemista kun sitä koko kansan edessä tutkitaan...
 
Vaimo40
Alkuperäinen kirjoittaja Turvatarkastaja:
Ai matkoilla pitää olla mukana...Mitäs sitten kun se alkaa turvatarkastuksessa surista tai muuten havaitaan laukusta? On teillä siinä vähän punastelemista kun sitä koko kansan edessä tutkitaan...
Tuota juuri mietimme viimeksi, kun pakkasin sen meidän Turkin matkalle mukaan. Onneksi ei kukaan ainakaan maininnut mitään.
Eikä edes tullut turhaan kannettua Turkkiin asti;)
Mieheni seurasi innoissaan, kun kokeilin sitä keskellä päivää ensimmäistä kertaa parvekkeella.

 
Pariskunta 44
Muutama vuosi sitten olimme vaimon kannssa ihan perinteisellä Viron matkalla.Satamassa laivaa odotellessa mentiin seksi kauppaan,katselin isoa vaaleanpunaista sauvaa kysyin vaimolta haluaisitko?Jos haluat ostaa sen minä kyllä menen kaupan ukopuolelle odottaan,sillai tehtiin.Kotimatka sujui ihan mukavasti,vaimo nautti viinistä. Ajettiin autolla kotiinpäin vaimo sitten sanoi mitä jos näytät sitä minkä ostit,kotona on kuitenkin lapset.Sitten etsittiin metsätie paketti auki patterit paikalleen,arvasin vaimon olevan kiihoittunut avasin housut sormeilin klitorista pillu oli ihan tosi märkä housut pois sitten sain työnnellä sauvaa vaimo sanoi älä työnnä pohjaan on niin iso hetken päästä sauva oli kutenkin kokonaan sisällä ja vaimo laukesi. Minä pääsin sitten liukkaille,Oli kiva kokemus ja auto naiti pitkästä aikaa.
 
what a show
En tiedä mikä minulle tuli, mutta aloin imemään ja runkkaamaan tekokalua mieheni edessä. "

siis järki meni? olet tainnut katsoa liikaa pornoa? what a clown....

ei sun tarvitse kaikkea uskoa ja esitellä niin kuin niissä filmissä.
 
seksisti
Alkuperäinen kirjoittaja sikspack:
Voi voi. Kyllä minun vaimoni ainakin imee tekokalua ja on muuten tosi kiihoittavan näköistä.
Pikku vihje.Erektiotuki,ontto penis,antaa uutta ulottuvuutta miehelle.Nainenkin tuntee olevansa täynnä sitä "ihteänsä".Kannattaa tutustua tuohon "leluun".
 
Mies 45
Aikanaan mieheni ehdotti josko hankkisimme tekokalun sänkyleikkeihin.
Kiinnostuin ja mies sitten yksi päivä toikin kotiin semmoisen.
Olohuoneessa pakettia avatessa ja nähdessäni kalun ison koon, aidon
muodon verisuonineen ja tuntuikin ihanan pehmeältä.
En tiedä mikä minulle tuli, mutta aloin imemään ja runkkaamaan tekokalua mieheni edessä.
Mieheni katsoi innoissaan ja sanoi että taidan tykätä tuosta.
Tuntui hassulta enkä olisi uskonut, että kiihotuin niin paljon
saadessani sen käteeni.
Olisi samantien tehnyt mieli kokeilla oikein kunnolla, mutta mieheni
toppuutteli ja säästimme sen iltaan.
Kävin koko päivän ihan kuumana ja lopulta sain sen sisääni.
Oli todella ihanaa ja nykyään tekokalu on meillä mukana
sänkyhommissa jokseenkin usein.
Tulee otettua jopa loma matkoillekkin mukaan.
Meillä tekokalu toi aikalailla piristystä ja mielikuvitusta mukaan touhuihimme.
Mites muilla, onko samanlaisia kokemuksia
Käytiin viime viikolla vaimon kanssa yhdessä seksikaupassa.
Vaimo ei ole kuulemma koskaan käyttänyt sauvaa, ihastui heti siihen värinään.
Sauva ollut mukana leikeissämme joka päivä.
 
Viimeksi muokattu:
Mies38
Moi, meillä parisuhteessa on ollut pitkäänkin ongelma, kun itseäni ei tee enään mieli kuin ehkä 3x kuukaudessa ja muija halusi 3-4x viikossa. Isoja riitoja tullut. Tuntui että lähellä eroa oltukin. Päätin tilata sitten seksilelut24. fi useamman seksilelun kerralla. Sain edullisesti tuolta... Sitten esileikin jälkeen otin esille uusia leluja ja täytyy sanoa että muija kiihottui ja syttyi niistä. Itsekin kiihotuin, kun näin miten muija kiihottui niistä. Just aidoinnäköinen suonikas tekokulli on suosikki, mutta myös käsiraudat ja anustappi toimivat. Nyt ollaan pari vuotta n. 1-2x viikossa ja muija hoitelee itsensä 1-2vk:ssa, kun sillä vahva libido. On ollut toimiva resepti meillä. Matkalle otettiin semmonen huulipunannäköinen pikku vibra
 

Yhteistyössä