Hae Anna.fi-sivustolta

Television tarjonta

Viestiketju osiossa '50+' , käynnistäjänä toosa kiinni, 10.03.2015.

  1. Mitä televisiosta Vierailija

    Juu, se on kovin harmillista, kun ihmiset eivät enää lue mitään. Kukaan ei keskustele kirjoista.

    Minä puolestani en jaksaisi keskittyä television, niin arvelen. En ole elämässäni katsonut yhtään sarjaa enkä aio katsoa. Käsittääkseni ne ovat pelkkää ihmissuhdemössöä tai tappojuttuja. Teevee sitoo ihmisen paikalleen. Kirjaa voi lukea vaikka sivun kerrallaan, pistää syrjään jos ei huvita lukea. Tosin monet kirjatkin ovat puppua, mutta voihan lukemisen lopettaa jos ei teksti kiinnosta.
     
  2. Joo, Emmerdale on muuttunut raskaaksi katsoa.:( Nyt vallan, kun se Gennie kuoli, ei voi kuin ihmetellä sitä touhua. Ihmetytti oikein, kun se lähti sieltä Debbien asunnolta, joka on korjaamoa vastapäätä ja ihan siinä kylässä, niin sitten olikin yllättäen vaikka kuinka pitkälti matkaa kylään.

    Ei oikein loogista ole tuokaan. Lisäksi on niin sisäsiittoiseksi mennyt koko sarja, jotta piakkoin jää kyllä katsomatta, ihan kuin salkkarit jo monta vuotta sitten.

    Maikkarilta tulee taas uusia kotimaisia sarjoja, mutta jos ovat samaa tasoa, kuin"millä hinnalla tahansa", ei tarvi niitäkään katsoa.

    Onneksi kuitenkin taas alkaa se tanskalainen sarja "perilliset". Siellä vielä osataan tehdä kiinnostaviakin juttuja. Tosin on noita brittisarjojakin ihan mukavia.
     
  3. Minulla ei ole ollut televisiota yli 15 vuoteen, enkä katso netistäkään mitään.
    Käyn töissä, tykkään tehdä ruokaa ja ulkoilen todella paljon.
    Talvisin käyn luistelemassa ja hiihtämässä, kävelen myös paljon. Noissa hommissa hurahtaa kevyesti viikossa jopa 20h.
    Kesäisin aika menee puutarhassa, lisäksi fillaroin tai rullaluistelen lähes joka päivä 10-20 km. Siinä aika menee kuin siivilä. Jonkun verran ajelen mieheltä jääneellä moottoripyörälläkin, mutta ei se ole niin kivaa kuin omin voimin liikkkuminen.
    Olen hyvin aamuvirkku ja kesäaamuisin olen monesti jo klo 4-5:n aikaan menossa fillarilla, en minnekään. Saatan ajella 30 km yhteen menoon eikä tunnu missään.
     
  4. kesähuvia Vierailija

    Harvempi kesällä istuu telkkaria töllöttämässä. Eihän sieltä tule mitään kiinnostavaa kesällä.
    Kaikki sarjat jää kesätauolle. Uskon,että kaikki kynnelle kykenevät ulkoilevat kesällä paljon.
    Meillä on retkiauto ja talvellakin ajelemme pitkiä reissuja. Ei telkkarin tarjonta niitä reissuja voita.
     
  5. Hidastelija Vierailija

    Minä katson muutamia Femman ohjelmia, esim. Tanskalainen maajussi ja Skavlan. Maajussi on ihanan innostunut kaikesta puuhasta maatilallaan. Hän opettelee jatkuvasti jotakin uutta, uusia kasveja, uusia rakennustekniikoita, kalanviljelyä...Ihmeellinen tyyppi kertakaikkiaan!

    Draamasarjoja en katso, mutta Voice of Finlandia seuraan ja kohta taas Mallikoulua kun se alkaa. Elokuvia käyn katsomassa elokuvateatterissa muutaman kerran vuodessa. Olen hyvin valikoiva elokuvien suhteen. En pidä melkein mistään elokuvista. Dokumentit ovat kiinnostavampia. Poliisisarjat eivät kiinnosta yhtään. En pidä murhista.

    Onneksi radiossa on kiinnostavia puheohjelmia. Aion myös lukea hieman enemmän kirjoja. Kirjaa lukiessa aika ei hurahda niin nopeasti. Itse voi määrätä tahdin, jolla tarina etenee. Mieli rauhoittuu.
     
  6. uusi osa Vierailija

    Gennien piti kuolla,kun on saanut hyvän osan toisesta sarjasta.;)
     
  7. vierailija Vierailija

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti