Ä
äimän käki
Vieras
Olemme olleet mieheni kanssa avioliitossa 5 vuotta. Aluksi kaikki oli ihanaa rakkauden täytteistä aikaa, mutta nykyään olen hämilläni.
Eräänä päivänä löysin vessan roskiksesta veren ja sperman tuhrimia kuukautissuojia. Olin kummissani mutta ajattelin mieheni siskon käyneen kylässä ja vaihtaneen sidettä. Aloin kuitenkin tarkkailemaan side pakettia ja ihmeekseni vaippoja hävisi vaikka minulla ei ollut menkkojakaan. Ihmettelin minne siteet joutuvat, kunnes eräänä iltana mieheni istui pelkissä kalsareissa tv-tuolissa ja kalsareiden lahkeesta pilkistä menkkavaipan siivet!! Aloin seuraamaan mieheni toimintaa ja huomasin että hänen istuutuessaan housuista kuului kummaa rapinaa. Ajattelin asian olevan joku miesten uusi villitys enkä vaivannut päätäni asialla enempää.
Sitten huomasin että string housuni olivat venyneet oudosti. Eivät meinanneet enään pikkuhousut pysyä jalassa vaan putoilivat palaverissa minihameen alta lattialle. Luulin housujen venyneen pesussa kunnes sovittelin eräänä päivänä pikkujouluja ajatellen ostamiani avohalkiosukkahousuja ja huomasin että niiden puntit olivat venyneet mieheni jalkojen pituiseksi. Otaksuin mieheni vahingossa käyttäneen alusasujani enkä viitsinyt kysyä mieheltäni asiasta.
Eräänä iltana mieheni puhelin soi ja hän juoksi naama punaisena makuuhuoneeseen vastaamaan. Ovi jäi raolleen ja kuulin kuinka mieheni puhui luuriin kummia asioita. "haluaisin taas tuntea suonikkaan kyrpäsi miehen vitussani" mieheni kujersi korkealla äänellä ja jatkoi "tykkäätkö rakas Reima kireän kiimaisesta miehen vitusstani". Kurkkasin ovesta ja näin mieheni masturboivan siitintään string housuni kintuissa. Kysyin myöhemmin kuka soitti ja mieheni kertoi kyseessä olleen väärä numero. En silloin ajatellut asiaa enempää.
Nyt olen kuitenkin alkanut epäilemään jospa miehelläni on joku toinen nainen. En kehtaa kysyä suoraan etten leimaudu vainoharhaiseksi. Mitenköhän asian saisi selville? Tai mieheni ajatukset pois siitä hempukasta?