Testataanko adoptioprosessissa olevia

Tuntuu kohtuuttomalta ottaa vastaa adoptioneuvojan syytöksiä esimerkiksi siitä ettei ole tarpeeksi innostunut ja täpinöissään tai osallistu kaikkiin mahdollisiin tarjolla oleviin seminaareihin ja leireihin. Vertaistukeakin suorastaan tyrkytetään. Annetaan ymmärtää, että pitäisi tietää suurinpiirtein kaikki adoptiosta.

Eikö tosiaan riitä aito auttamisen halu ja terve talonpoikaisjärki. Miksi ennakoida kaikki mahdolliset ongelmat, kun lapsesta ei ole vielä mitään tietoa? Samaan aikaan varoitellaan mahdollisista pettymyksistä, kun kauan odotettu lapsi ei lopulta vastaa odotuksia. Mikäköhän niitä odotuksia luo? Turha hössötys ja innostus jo adoptioprosessin alkuvaiheessa.

Ei vanhempien tarvitse olla asiantuntijoita, vaan vanhempia jotka osaavat hakea apua asiantuntijoilta silloin kun sitä tarvitaan!

Meidän adoptioneuvojalla mielialat vaihtelevat vierailun aikana. Ensin ystävällinen, sitten tyly ja syyttävä ja lopuksi taas iloinen ja kannustava. Minusta se ei ole normi-ihmisen käytöstä. Kieltämättä epäilyttää testataanko siinä ehdokkaiden hermoja. Jos näin on, niin todella omaperäistä adoptioneuvontaa...

 

"...Eikö tosiaan riitä aito auttamisen halu ja terve talonpoikaisjärki. Miksi ennakoida kaikki mahdolliset ongelmat, kun lapsesta ei ole vielä mitään tietoa?
Ei vanhempien tarvitse olla asiantuntijoita, vaan vanhempia jotka osaavat hakea apua asiantuntijoilta silloin kun sitä tarvitaan!"...


Hyvin läheltä nähneenä voin kertoa sinulle, että adoptio ei ole sama asia kuin saada oma lapsi.
Kaikki ad.vanhemmathan eivät tietysti ole samanlaisia, mutta järkyttäviä lapsikohtaloita nähneenä voi kertoa, että pelkkä auttamisen halu ja eikä edes talopoikaisjärki kaikistellen riitä.

Mikäli adoptioon lähdetään auttamisen halusta, matkanvarrella, kun lapsi osoittautuukin joskus hankalaksi, niin se auttamisen halu alkaa vaatia lapselta kiitollisuutta ja siitä syntyy ongelmia ongelman perään.
Adoptioon tarvitaan sydämestä kumpuavaa rakkautta ja halu olla yhtä lapsen kanssa.
On eri asia kun lapsi kasvaa "omasta lihasta" kuin, että hän tulee muualta.

Jos ongelmia tulee niin, tahtomattaan sitä voi joskus jää miettimään mikä ongelmista on lapsen perimän tuotetta, jolle et voi mitää ja mikä kasvatuksen tulosta.

ja vielä, yksi suurimmista adoptio virheistä on se, että jommallakummalla puolisolla on halu miellyttää toista eli perimmäinen halu saada lapsi ei olekkaan itse lapsi, vaan jonkun kolmannen miellyttäminen.
Tiedän, että tuo on kovaa tekstiä mutta elämä on kovin raadollista ja "vieraita" lapsia eivät sovi tuoda yhteenkään perheeseen heppoisin perustein.
Lapsia syntyy pelottava paljon ns. vahingonkin seurauksena eikä niistä aina seuraa lapselle kovin onnellinen elämä, siksi edes adoption kautta lapsen hankinnan tulisikin kestää vähintäänkin 9 kk.

 

Tiedän, että tuo on kovaa tekstiä mutta elämä on kovin raadollista ja "vieraita" lapsia eivät sovi tuoda yhteenkään perheeseen heppoisin perustein.
Lapsia syntyy pelottava paljon ns. vahingonkin seurauksena eikä niistä aina seuraa lapselle kovin onnellinen elämä, siksi edes adoption kautta lapsen hankinnan tulisikin kestää vähintäänkin 9 kk.

Noh, helpollahan sitä pääsee jos 9 kk vaan tarvii odotella. Eiköhän se tuossa kv-adoptiossa ole 2 - 8 vuotta riippuen maasta ja tarpeista.

 

Tarkoitatko nyt tosissaan, että teidän (sinun) adoption on auttamisen halu?!? Et voi olla tosissasi. Me emme ole vielä päässeet edes adoptioneuvontaan, mutta sen verran olen materiaaliin tutustunut, että tiedän auttamisen halun olevan täysin väärä asenne. Tuo auttamisen haluhan on yksi väärimmistä perusteista joita voi olla, ja silloin lapsi otetaan täysin vääristä syistä. Lapsen kannalta se on se kamalin, kuten 50-60-luvin ottolapsista ollaan tutkittu, että "olisit kiitollinen, ilman meitä et olisi sitä ja tätä". En ala sitä tänne sen enempää avaamaan, mutta jo adoptoineet tietävät mitä tarkoitan. Ei ihme, että adoptioneuvojanne ei ole kanssasi samalla aaltopituudella. Itse olen jopa lukenut, että ihmiset, joilla "auttamisen halu" on yhtenä syynä, eivät pääse adoptioprosessissa kovin pitkälle, koska se on niin vääristynyt käsitys koko tilanteesta ja prosessista. Eräs adoptiojärjestön johtaja jopa sanoi, että syiden pitäisi olla puhtaasti täysin itsekkäitä, kuten ne ovat biologisia lapsiakin haluavilla. Äiti Teresa-tyylillä voidaan perustaa lastenkoteja, jotka ovat kuitenkin laitoksia.

Adoptiolapsi on 100% oma lapsi juridisestikin ja täysivaltainen perheenjäsen eikä silloin olla mikään hyväntekeväisyyden kohde.

 

nimenomaan näin kuin edellä kirjoitit!!!!

Ap:llä todella olisi opittavaa ja ymmärrettävää.

 

nimenomaan näin kuin edellä kirjoitit!!!!

Ap:llä todella olisi opittavaa ja ymmärrettävää.

Olen täysin samaa mieltä. Ei se auttamisen halu ole oikea motiivi.
Tosiasia on, että se auttamisen halu hupenee hyvin nopeasti taivaan tuuliin kun lapsi alkaakin aikanaan osoittaa olevansa jotain muuta kuin kiltti ja tottelevainen.
Samoin väärä motiivi lapsen hankkimiselle on puolison miellyttäminen.
On tapauksia, joissa esim. vaimo tahtoo lapsen jos ei itse voi sitä saada. Mies ei välttämättä sitä haluaa, koska se ei ole hänen omansa, mutta suostuu vaimon pyyntöihin. Tilanne voi olla myös toisin päin ja motiivit ovat kummallakin silloin hyvin arveluttavat.
Ns. auttamisen halustahan tässäkin on kysymys, mutta se todellakin on väärä peruste, jokaisessa muodossaan.

 

Vanha ketju mutta tunnen asiaan mielenkiintoa nyt vasta kun se on tullut itselleni ajankohtaiseksi.

Mikä se oikea motivaatio sitten on? Joku sanoi, että täysin epäitsekkäistä syistä pitää haluta lasta. Kuitenkaan auttamisen halu ei kelpaa vaikka minusta se kyllä on epäitsekästä jos mikä.
Kääntyykö tässä adoptioasiassa kaikki termit päälaelleen?
Jos auttamisen halu on itsekästä, miksikä sitten kutsutaan halua saada lapsi?

 

Olemme perhe, jossa on ulkomailta adoptoitu lapsi. Neuvonnassa, joka siis välillä vaikutti lähinnä selvitykseltä, kelpaammeko adoptiovanhemmiksi, kävi hyvin selväksi: ainoa hyväksyttävä syy adoptioon on halu saada lapsi. Siis itsekästä, mutta kuten tuossa edellä kirjoitettiin; auttaminen ei ole hyväksyttävä motiivi. Halu auttaa ja siihen ryhtyminen on tietysti kunnioitettavaa, mutta se hoidetaan eri tavalla. Voi vaikka ryhtyä kummiksi Planin kautta.

Vuodet ovat kuluneet vaudikkaasti, poika on ihana ja tempperamenttia löytyy...

Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin!

 

Halu saada lapsi, hoitaa ja rakastaa sitä. Ihan niinkuin itse synnyttäisit lapsen, samanlainen motiivi kelpaa. Et synnytä lasta mistään auttamisen halusta, ethän?

Kun lapsen on adoptoinut, hän on ihan oma lapsi vikoineen ja hyveineen. Enkä ymmärrä ollenkaan ihmisiä, jotka luulevat tai väittävät, ettei adoptoitua lasta voi rakastaa kuin omaansa. Minä en tiedä kuinka sitä biologisesti omaa lasta rakastetaan, rakastan lastani enemmän kuin mitään maailmassa, tosin nyt rakastan myös hänen lapsiaan yhtä paljon. Sitä ihan unohtaa, ettei ole koskaan synnyttänyt tätä lasta, niin täysin oma hän on.

 

Kyllä se nyt näyttää olevan niin, että tässä adoptioasiassa termit todellakin kääntyvät päälaelleen kuten joku jo mainitsi.

En puutu nyt yhtään itse adoptioon vaan TERMEIHIN.
Yleensä auttamisen halu ei ole itsekkyyden merkki, päinvastoin hyvinkin epäitsekästä.
Joku taas väittää, että oman lapsen haluaminen on itsekästä toimintaa.
Pari, joka suunnittelee raskautuvansa, osoittaa itsekkyyttä HALUAMALLA lasta, vaikka maailma on täynnä orpoja ja huonoissa oloissa eläviä lapsia.
Eihän tästä ota vanha erkkikään selvää???

Jollekin vapaaehtoinen lapsettomuus on merkki itsekkyydestä, toiselle taas lapsen tekeminen on itsekäs teko, sillä eihän siltä syntymättömältä lapselta ole kukaan kysynyt, haluaako hän edes syntyä tähän maailmaan. (????)

Kaikella kunnioituksella ja termeistä viis, heille, jolla on niin pitkä pinna ja kova halu, että jaksavat vuodesta toiseen odottaa epävarmuudessa täyttyvää adoptiota. Odottavan aika on tunnetusti pitkä.
Olenpa vielä ymmärtänyt, että lapsen haku tulee sitten yht`äkisti kun hänet on löydetty.

 

Näin se näyttää olevan tosiaan, että lapsen hankkimisessa joko biologisesti tai adoptoiden ollaan ja saa olla itsekäs. Jos adoptoi auttamisenhalusta, vaatii tietty sitten lapselta kiitollisuutta ja sitähän lapsi ei anna. Ei hän pyrkinyt juuri siihen adoptioperheeseen, ei hän voinut valintaan mitenkään vaikuttaa. Samoin biologinen lapsi ei pyytänyt syntyä eikä tarvitse tuntea kiitollisuutta vanhemmilleen syntymästään.

Ja tosiaan, lapsen tulosta ilmoitetaan hyvin myöhään. Ainakin meille kerrottiin, että huomenna voisi hakea, mutta saatiin kuitenkin kolme päivää lisäaikaa.

 

"...Eikö tosiaan riitä aito auttamisen halu ja terve talonpoikaisjärki. Miksi ennakoida kaikki mahdolliset ongelmat, kun lapsesta ei ole vielä mitään tietoa?
Ei vanhempien tarvitse olla asiantuntijoita, vaan vanhempia jotka osaavat hakea apua asiantuntijoilta silloin kun sitä tarvitaan!"...


Hyvin läheltä nähneenä voin kertoa sinulle, että adoptio ei ole sama asia kuin saada oma lapsi.
Kaikki ad.vanhemmathan eivät tietysti ole samanlaisia, mutta järkyttäviä lapsikohtaloita nähneenä voi kertoa, että pelkkä auttamisen halu ja eikä edes talopoikaisjärki kaikistellen riitä.

Mikäli adoptioon lähdetään auttamisen halusta, matkanvarrella, kun lapsi osoittautuukin joskus hankalaksi, niin se auttamisen halu alkaa vaatia lapselta kiitollisuutta ja siitä syntyy ongelmia ongelman perään.
Adoptioon tarvitaan sydämestä kumpuavaa rakkautta ja halu olla yhtä lapsen kanssa.
On eri asia kun lapsi kasvaa "omasta lihasta" kuin, että hän tulee muualta.

Jos ongelmia tulee niin, tahtomattaan sitä voi joskus jää miettimään mikä ongelmista on lapsen perimän tuotetta, jolle et voi mitää ja mikä kasvatuksen tulosta.

ja vielä, yksi suurimmista adoptio virheistä on se, että jommallakummalla puolisolla on halu miellyttää toista eli perimmäinen halu saada lapsi ei olekkaan itse lapsi, vaan jonkun kolmannen miellyttäminen.
Tiedän, että tuo on kovaa tekstiä mutta elämä on kovin raadollista ja "vieraita" lapsia eivät sovi tuoda yhteenkään perheeseen heppoisin perustein.
Lapsia syntyy pelottava paljon ns. vahingonkin seurauksena eikä niistä aina seuraa lapselle kovin onnellinen elämä, siksi edes adoption kautta lapsen hankinnan tulisikin kestää vähintäänkin 9 kk.

Ihan samoja ongelmia on myös biologisen lapsen kanssa. Se johtuu ihan vaan siitä että kun me ihmiset ollaa IHMISIÄ. Ei koneita. Ei täydellisiä. Ei lähelläkään täydellistä. Epätäydelliset vanhemmat luo lapselle oivan kasvualustan. Mielekkään elämän. Lapset on aina yksilöitä olkoon biologisia tai adoptoituja. Lapset ei ole koneita, eikä täydellisiä. Kyllä sen jokainen lasta haluava ymmärtää. Toiveet on tietenkin korkealla. Kuten lottoriviä jättäessä. Edes varakkuus ei ole onnen tae, mutta varakkuus on edellytys adoptiolle. Mikä vika on keski- tai pienituloisissa vanhemmissa vanhempina? Miksi lapsi ei saisi kasvaessaan oppia ettei raha kasva puissa? Ulkomailta adoptoitaessa laitan pääni pantiksi, että siellä köyhääkin suomalaista pidetään rikkaana ja onnellisena.

Eräs tuttavapariskunta luopui aikoinaan adoptioprosessista melko alkuvaiheessa. Viranomaiset sitten tietenkin kuvitteli heidän olleen väärin odotuksin liikkeellä. Hykistelivät kun ymmärsivät luopua ajoissa ettei tule sitten lapsen kanssa ongelmia. Mutta he luopuivat, koska se alkoi olla naiselle liian kova paikka. Hän alkoi tuntea ettei ole lainkaan kelvollinen ihminen, olisi huono äiti vaikka saisi biologisenkin lapsen. He jäivät siis lapsettomiksi, mutta ovat olleet aivan ihana ja luotettava lastenhoitoapu meidän lapsille (joista toinen adoptoitu toinen biologinen). Moni lapsi olisi saanut heistä ihanat vanhemmat. Ei täydellisiä, mutta rakastavat ja järkipäiset. Jotain heistä kertoo sekin, että myös meidän laspet on uskaltaneet haastaa heitä vanhemmuudessa oikuttelemalla ja kiukuttelemalla ja tilanteista on aina selvitty. Niin läheisiä he ovat lapsillemme että lapset on luottaneet rakkauteen myös huonoissa tilanteissa. Ei ole tarvinnut pelätä kiukun jälkeen menettävänsä. Sellaisissa tilanteissa mitataan suhteet lapsiin. Minun tulee aina paha mieli kun aivan tavallinen suomalainen pariskunta ei olisi muka kelvollinen adoptoimaan lapsen. Biologisia voi hankkia kuka vaan, mutta on parempi antaa jonkun lapsen kasvaa laitoksissa tai päätyä katuojaan (ulkomailla) kuin antaa hänelle koti Suomesta tavallisen pariskunnan perheenjäsenenä.

 

Lasta ei saa adoptoida tarkoituksella "antaa koti lapselle", koska silloin lapsi joutuu kiitollisuuden velkaan. Ei biologinenkaan lapsi ole kiitollisuudevelassa vanhemmilleen syntymästään, eihän?

Ja kyllä ihan tavallinen suomalainen perhe voi adoptoida lapsen, ei varakkuudella ole mitään tekemistä sen kanssa. No tietysti, pitää olla esimerkiksi kunnon työpaikka eikä mikään haihattelija tai sosiaaliturvan varassa elävä. Ja sekin tutkitaan, pystyykä perhe elättämään lapsen, mikä olisi tarpeen myös biologisten lasten hankinnassa.

Jos joku perhe ei voi adoptoida lasta, todennäköisesti siihen on syy. Jos ei jaksa odottaa viittä vuotta adoptiota, ei ilmeisesti kovin kiihkeästi halunnutkaan lasta.

Ja vielä, kaikki eivät suinkaan voi saada omaa lasta, siksi adoptiojonot ovat niin pitkät. Ja toisilta pitäisi jopa kieltää lasten tekeminen, mikäli lehtiotsikoihin on uskominen.

 

Suomalaispariskunta haki tytön Kiinasta. Tytön luovuttaminen oli todella kova paikka hoitotädeille, koska he olivat kiintyneet tyttöön kuin omaan lapsen! Ilman itkuja ei selvitty.

Suomessa tyttö oireili rimpuilemalla sylissä ja hakkaamalla äitiään. Selitykseksi sanottiin turhautuneisuuden purkautuminen hoitokodissa vietettyjen vuosien jälkeen. Tyttö ei ollut saanut siellä riittävästi huomiota.

Tuosta tytöstä kasvoi kuitenkin vuosien mittaan oikein reipas ja fiksu nuori neiti.

Tiedän erään tapauksen, jossa Kiinasta adoptoitu tyttö ei noteerannut isäänsä ollenkaan sillä seurauksella, että isä otti eron kolmen kuukauden jälkeen... Kovin huonohermoinen isä. Olisi kannattanut antaa alkushokin mennä ohi.

No joo, biologisen lapsen vanhemmaksi voi päästä ihan vahingossakin...

 

Mä puolestani katsoin Docktor Philiä tässä eräs päivä tällä viikolla. Aihe oli epäonnistuneet adoptiot, tai jotain sinne päin.
Ohjelmassa oli äitejä, jotka olivat adoptoineen ulkomailta, Kiinasta, Valkovenäjältä ja yksi taisi olla Venäjältä, lapsen. Kaikki kolme olivat saaneet pahasti häiriintyneen, jopa mielisairaan lapsen.

Jenkeissä kohistiin jokin aika sitten äidistä, joka pani adoptiopoikansa lentokoneeseen, suuntana Venäjä. Hän siis palautti lapsen sinne, mistä oli hänet hakenutkin. Tämä asia tuli esille myös siinä samaisessa pätkässä tätä ihmetohtoria.

Nämä lapset olivat sairastuneet traumaperäisiin mielisairauksiin, lapsuuden olosuhteista johtuen.

Äidit olivat sitä mieltä, että heitä oli harhautettu lapsien olosuhteista ja heidän terveydestään.
He olivat myös sitä mieltä, että kehitysmaista tehdyt adoptiot eivät ole hyväksi. Perhe voi saada lapsen, jonka kehitys on häirintynyt niistä olosuhteista, joita kehitysmaiden lastenkodit tarjoavat hylätyille lapsille. Pienet lapset saattavat elää vuosia samassa sängyssä pari kolme, eikä heitä sen kummemmin huomioida, kuin syötetään ja ehkä kuivitetaan pari kolme kertaa vuorokaudessa.

Tämä edellinen kertomus ei ole minun päästäni, vaan ohjelmassa esille tullut asia. Karmeaa, jos on totta.

Aina adoptiossa on se riski, että et voi tietää, mitä saat. Saatko terveen lapsen vai saatko sairaan.
Kaikki sairaudet eivät näy päällepäin.

 

Eihän biologisestakaan lapsesta voi tietää etukäteen mitä sairauksia hänellä tulee olemaan ja kaikki sikiöaikaisetkaan vauriot eivät näy ultrassa tai lapsivesitutkimuksissa. Aina voi tulla yllätyksiä, kuten adoptoidun lapsen kanssa. Synnyttämäänsä lasta ei voi laittaa takaisin sinne mistä on tullut, ei pitäisi voida adoptoituakaan. Jos auttamisen halusta adoptoi lapsen, niin silloin vasta auttamishalua tarvitaankin, kun lapsi ei olekaan sellainen herranterttu kuin kuviteltiin. Tästä syystä adoptiovanhempia testataan ainakin Suomessa perusteellisesti, amerikkalaisten testeistä en tiedä. Hehän voivat jopa ostaa lapsen.

 

Mielestäni on hyvä, että adoptiovanhempia testataan. Adoptiolapsi on ja tulee aina olemaan erityistarpeinen hylkäämisprosessin takia. Lapsi ei kestä kahta tai useampaa hylkäämistä. Jos jokainen adoptiovanhemmaksi haluava saisi sormia napsauttamalla lapsen (tai niinkuin jenkeissä kuvastoa lukemalla jossa ostetaan mm. kaapattuja lapsia), tulisi vain lisää ongelmia.

Liian paljon kohdistetaan myös syytöksiä Suomalaisia adoptiojärjestöjä kohtaan. Pitää muistaa, että maissa, joista lapsia Suomeen adoptoidaan, ei välttämättä toimi päätöstenteko samalla tavalla kuin meillä täällä Suomessa.

Ei adotiovanhempia "testata", vaan kartoitetaan motivaatio ja syy miksi haluaa adoptoida lapsen. Joku varmasti voisi ajatella, että eikö lapsettomuus ole syy. Monessa tapauksessa pariskunta voi usean vuoden yrittämisen ja lapsettomuushoidon jälkeen "tyytyä" adoptiolapseen ja tämä ei missään tapauksessa ole lapselle hyväksi.

 

Korjaus alkuun: Mielestäni on hyvä, että adoptiovanhempien motiivit kartoitetaan tarkkaan. Adoptiolapsi on....

Mielestäni on hyvä, että adoptiovanhempia testataan. Adoptiolapsi on ja tulee aina olemaan erityistarpeinen hylkäämisprosessin takia. Lapsi ei kestä kahta tai useampaa hylkäämistä. Jos jokainen adoptiovanhemmaksi haluava saisi sormia napsauttamalla lapsen (tai niinkuin jenkeissä kuvastoa lukemalla jossa ostetaan mm. kaapattuja lapsia), tulisi vain lisää ongelmia.

Liian paljon kohdistetaan myös syytöksiä Suomalaisia adoptiojärjestöjä kohtaan. Pitää muistaa, että maissa, joista lapsia Suomeen adoptoidaan, ei välttämättä toimi päätöstenteko samalla tavalla kuin meillä täällä Suomessa.

Ei adotiovanhempia "testata", vaan kartoitetaan motivaatio ja syy miksi haluaa adoptoida lapsen. Joku varmasti voisi ajatella, että eikö lapsettomuus ole syy. Monessa tapauksessa pariskunta voi usean vuoden yrittämisen ja lapsettomuushoidon jälkeen "tyytyä" adoptiolapseen ja tämä ei missään tapauksessa ole lapselle hyväksi.

 

Tuntuu kohtuuttomalta ottaa vastaa adoptioneuvojan syytöksiä esimerkiksi siitä ettei ole tarpeeksi innostunut ja täpinöissään tai osallistu kaikkiin mahdollisiin tarjolla oleviin seminaareihin ja leireihin. Vertaistukeakin suorastaan tyrkytetään. Annetaan ymmärtää, että pitäisi tietää suurinpiirtein kaikki adoptiosta.

Eikö tosiaan riitä aito auttamisen halu ja terve talonpoikaisjärki. Miksi ennakoida kaikki mahdolliset ongelmat, kun lapsesta ei ole vielä mitään tietoa? Samaan aikaan varoitellaan mahdollisista pettymyksistä, kun kauan odotettu lapsi ei lopulta vastaa odotuksia. Mikäköhän niitä odotuksia luo? Turha hössötys ja innostus jo adoptioprosessin alkuvaiheessa.

Ei vanhempien tarvitse olla asiantuntijoita, vaan vanhempia jotka osaavat hakea apua asiantuntijoilta silloin kun sitä tarvitaan!

Meidän adoptioneuvojalla mielialat vaihtelevat vierailun aikana. Ensin ystävällinen, sitten tyly ja syyttävä ja lopuksi taas iloinen ja kannustava. Minusta se ei ole normi-ihmisen käytöstä. Kieltämättä epäilyttää testataanko siinä ehdokkaiden hermoja. Jos näin on, niin todella omaperäistä adoptioneuvontaa...

Täällä on käyty kiitettävästi aiheesta keskustelua. Unohdin aloitukseni ja vasta nyt eksyin tänne uudestaan. "Auttamisen halu" on määritelty täällä itsekkääksi ja sopimattomaksi perusteeksi lapsen adoptointiin. Toisten mielestä termit ovat päälaellaan, jos edellä mainitun sijasta "halu saada" lapsi on sopiva peruste lapsen adoptointiin. Adoptioprosessissa oleva tavallinen ihminen ei välttämättämättä ajattele näistä ilmaisusta samalla tavalla kuin adoptioneuvoja tai asiaan muutoin perehtynyt henkilö. Minulle auttamisen halu on ymmärrettyä laajempi humaanisuuden ja epäitsekkyyden muoto. Lapsen ei pidä eikä tarvitse osoittaa kiitollisuutta millään tavalla. Huvittavaa, että asia edes käännetään tuolla tavalla.

Adoptioprosessi on mielestäni edelleen liian raskas ja mielestäni kohtuuttoman pitkä adoptiota läpikäyville vanhemmille.

Jos ketään kiinnostaa, niin me saimme hyväksyvän kotiselvityksen. Emme silti laittaneet koskaan adoptiohakemusta eteenpäin. juuri tuosta prosessin hitaudesta johtuen. Mielestäni pariskunnat, joiden motivaatiotaso on arvioitu erinomaiseksi, taloudellinen turva taattu, liitto on kestänyt yli kaksikymmentä vuotta ja ikä noin 40 , eikä välittömässä lähimenneessä ole keskenmenoja tai epäonnistuneita lapsettomuushoitoja pitäisi mennä jonon ohitse nopeammin kuin muiden. Kuten sanottu lapselle tulee taata turvallinen ja vakaa ympäristö rakastavien vanhempien luona, joilla on jo elämänkokemusta ymmärtääkseen mm. lapsen menetyksen kokemuksia.

 

Tiiättekö, että adoptio ei ole niin suurta miltä se pinnallisesti näyttää. Mutta silloin jos adoptoit lapsen sinun pitää rakastaa häntä sisimmässäsi, ja huolehtia ja välittää lapsesta. Olen 10 v. ja minut on adoptoituʕ•͡-•ʔ