V
"vieras"
Vieras
Hei!
Lapsemme poika 5v. Ohjattiin 5v kehun jälkeen psykologin arvioon ja hänen mielestään meidän pojalla on tic oireita ja jopa toreutten syndrooma.
Poika on aina ollut ujo, mutta toisaalta sitten taas kauhean vilkas ja nopealiikkeinen, levoton.
Päiväkodissa aloitti viime syksynä kolme päivää viikossa ja aluksi oli paljon ongelmia käytöksen suhteen. Ilmeilyä, juoksi karkuun ym.
Itse olen kiinnittänyt huomiota, jotta räpyttelee paljon silmiään, jännittyneenä repii paitaa toiselta olkapäältä ja sitten rupeaa lällättämään. Tuon lällätyksen ja "tuhmien" (vessa, kakkajutut) puhumisen oon jotenkin laittanu aina luonteen ja huomion hakemisen piikkiin.
Kuitenkin tuola psykologin arviossa oli sitten laittanu ihan ranttaliksi ja juuri tuota lällätystä ja pissakakkajuttuja laellu sielä. Kuitenkin itse tehtäviin oli keskittyny oikein hienosti.
Olisi kiva kuulla minkälaisia tic-oireita muitten lapsilla on ollut ja miten todettu yms.
Nyt ehdotti lisätutkimuksia psykologisella/neurologisella puolella, mutta jotenkin itellä on ihan ristiriitaset tunteet. Vaihtelee tyyliin, että poikaa on tulkittu hieman väärin tai toisaalta ihan hyvähän se oisi kai selvittää...