A
"Apua tarvitseva"
Vieras
Minulla on sellainen tilanne, että olen hakenut avioeroa. Mies sanoi ettei hän vuokra-asunnostamme lähde, joten minun on pakko muuttaa lasten kanssa. Mies on väkivaltainen ja lapset kärsivät tilanteesta hyvin paljon, olen hakeutunut perheneuvolan avun piiriin asian tiimoilta jotta saisin akuuttiin tilanteeseemme apua lapsille.
Olen hakenut ja saanut asunnon täältä pääkaupunkiseudulta, vuokrasopimus nimiä vailla sillä takuuvuokra täytyy tietysti maksaa ensin.
Itse saan minimiäityspvärahaa sekä lapsilisät, tammikuussa pääsemme lastenvalvojalle tappelemaan elatusmaksuista sillä aiemmin ei elatussopimuksen vahvistamiseen saanut aikoja.
Nyt tilanne kuitenkin on se, että vuokrasopimukseni minun ja lasten osalta päättyy 31.12.11 ja uuteen asuntoon pääsisimme muuttamaan samantien, kunhan takuuvuokra olisi maksettu.
Tiedän olevani oikeutettu toimeentulotukeen tammikuusta alkaen yksin jäädessäni ja olen hakenut sossusta avustusta takuuvuokraan, sillä minulla ei ole omaisuutta tai säästöjä ja päivärahani on tähän asti mennyt elämiseen. Tämän sossu ymmärsi.
Meitä olisi siis 2 lasta ja minä (lapset 4kk ja 6v) muuttamassa tuohon löytämääni 66m2 kolmioon jonka vuokra yli 800e. Sossu kieltäytyi ehdottomasti avustamasta takuuvuokrassa, sillä asunto on liian kallis ja nelimäärältään liian suuri. Sopiva vuokra olisi sossun mukaan max. 650e mutta kaikki löytämäni asunnot ovat kalliimpia!
Koen että tarvitsemme kolmion, vaadinko liikaa?
Sossu sanoi, ettei aio auttaa asuntoasiassa ennenkuin kunnollinen asunto löytyy, eikä näinollen myöskään aio käsitellä toimeentulotukihakemustani tammikuulle ennenkuin asunto on löytynyt, sekä elatussopimus vahvistettu.
Hän myös sanoi, että meidän täytyy muuttaa lasten kanssa yksiöön tai pieneen kaksioon jos emme suurempaakaan tuolla hinnalla löydä sillä sen on riitettävä meille.
Entä jos en löydä asuntoa ennen 1.1.12??
Sossu oli sitä mieltä, että paras vaihtoehto olisi muuttaa äitini luo joka asuu täälläpäin. Ainoa vaan että hän ei suostu tähän ratkaisuun, eikai sossu voi tällaista vaatia?? Olen kuitenkin aikuinen ihminen enkä todellakaan näe äitini luo muuttamista ratkaisuna.
Voisiko joku auttaa, kertoa miten nämä asiat menevät??
Ei kiitos kettuiluja, töihin en mene niin kauan kun imetän kuopusta ja tälle tilanteelle en mitään voi.
Asiallisia vastauksia, kiitos.