Tissien ym. alinomainen koskettelu

  • Viestiketjun aloittaja Naimisissa
  • Ensimmäinen viesti
Onnistuva mies.
Tiedostat tekeväsi väärin, mutta teet silti. Mitä se siis auttaa, vaikka vaimo kertoo ettei tahdo kosketusta? Oletko ihan idiootti? Vaihda nikkiä, tuo nikki ei sovi sinulle.
Ei se mitään autakaan, mutta kirjoituksellani koitin sanoa, että niitä kosketteluja ei ole helppo jättää tekemättä.
Ainakin niiden tilalle pitäisi saada jotakin.

Siis mitä, ehdotuksia.
 
Viimeksi muokattu:
hille2
Mitäkö tilalle? Esim. kosketa hellästi olkapäähän tai käteen. Istu viereen ja laita käsi harteiden ympärille, tätä voi tehdä myös TVtä katsellessa. Pidä kädestä kiinni kaupungilla kävellessä. Anna suukko. Kehu uutta mekkoa tai kampausta.

Minulle tulee tuollaisesta ainaisesta nylkyttäjästä mieleen joku koira.
 
käääääääääk
Ei se mitään autakaan, mutta kirjoituksellani koitin sanoa, että niitä kosketteluja ei ole helppo jättää tekemättä.
Ainakin niiden tilalle pitäisi saada jotakin.

Siis mitä, ehdotuksia.

No voi hitto. Olt neljä vuotta jauhanut samaa tässä ketjussa. Saanut paljon vastauksia. Kertaa niitä äläkä ala turhaan samaa lässytystä uudelleen!
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
Alkuperäinen kirjoittaja käääääääääk;11069220:
No voi hitto. Olt neljä vuotta jauhanut samaa tässä ketjussa. Saanut paljon vastauksia. Kertaa niitä äläkä ala turhaan samaa lässytystä uudelleen!
Niin olenkin saanut paljon hyviä vastauksia, ja niiden ansiosta olen muuttanut käytöstäni.
Koska aihe on mielenkiintoinen, niin haluan puhua siitä jatkossakin.
Ainakin minun hellyydenosoituksiin kuuluu myös seksuaalisuuden helliminen.
 
Onnistuva mies.
Mitäkö tilalle? Esim. kosketa hellästi olkapäähän tai käteen. Istu viereen ja laita käsi harteiden ympärille, tätä voi tehdä myös TVtä katsellessa. Pidä kädestä kiinni kaupungilla kävellessä. Anna suukko. Kehu uutta mekkoa tai kampausta.

Minulle tulee tuollaisesta ainaisesta nylkyttäjästä mieleen joku koira.
Noita kaikkia varmasti teen.
Ongelma on tietysti se, kun minulle herää noista hyväksytyistä kosketuksista hyvin nopeasti se seksuaalisen kosketuksen tarve.

Tämänaamuinen esimerkki.
Pyysin keittiössä häneltä hellää aamuista parisuhdehalausta.
Hän suostui jollainlailla, vaikka kahvinjuonti onkin vielä kesken.
Olimme seisten ja kädet kietoutui toistemme ympärille.
Kyllä minunkin olkapäät ja selkä reakoi sen ihanan tunteen, kun käsi silittää selkääni.
Tuota vaihetta voisi kestää pitkiäkin aikoja.
Tämän jälkeen tapahtui se ainainen virheeni.
Hyvänolontunne, kun saa aikaan seksuaalisuuden heräämisen.
Merkkinä siitä on erektio.
Tietysti jällen painoin kaluni hänen vatssaavasten.
En mitään nylkytystä tehnyt, vaan hellä painautuminen vaan.
Kommentti kuului, jaa se meni tuohon taas.

Minulle sukuelimiin koskeinen puolin ja toisin on sama-asia kun esimerkiksi kädestä pitäminen, ei sen tarvitse yhdyntäämerkitä.

Yhtenä vaikeutena on se, kun halatessa minä puristan häntä liian voimakkaasti.
Omasta mielestä en.
Tietysti sitä jollainlailla puristaa vaistomaisesti, kun silloin ne naisen muodot tuntuu paremmin omalla keholla.
 
Viimeksi muokattu:
Nimetön
Saamaton mies, minäpä luulen, että vaimosi ei rakasta sinua eikä nauti kosketusestasi. Hän jopa inhoaa sitä? Jostain syystä hän on kuitenkin pysynyt luonasi kaikki nuo vuodet.

Neuvo 1. Tumputa joka wc-käynnin yhteydessä. Minusta tuo sinun hierominen on henkistä ja osin jopa fyysistä väkivaltaa.

Neuvo 2. Älä vaan missään nimessä ota kosketuskontaktia kehenkään ihmiseen. Vai teetkö jo niin? Nylkytätkö itseäsi myös miehiin ja puolituttuihin naisiin? Et kai vaan ole se sama tyyppi, joka kertoi kuinka hänellä alkaa seisomaan, kun hän pitää lapsia sylissään? Siitä voi lapsi saada elinikäisen trauman!
 
Onnistuva mies.
Alkuperäinen kirjoittaja Nimetön;11069463:

Kyllä hän rakastaa, siitä ei ole kysymys ettei rakastaisi, ja haluaa myös elää kanssani.

Tumputus ei auta asiaa ollenkaan, koska nautin itse huomattavasti enemmän toisen ihmisen kosketuksesta.

Vieraita ihmisiä en koskettele.
En edes puhu seksijuttuja vieraille naisille, vaikka usein olen kuullut miesten niin tekevän.

Miksi minun pitää kärsiä kosketuksen ihanuudesta?
Minä suorastaan toivon ettei kosketus tuntuisi hyvältä.
 
jj
Minusta tissien ja pepun puristelu vihjaa jotakin seksistä. tämä voi tulla seksin halusiin miehiin!
Minun ex-mieheni puristelu koko ajan tisseistä minusta halailu ja suukottelu on paljon mukavampaa!
 
Onnistuva mies.
Mitäkö tilalle? Esim. kosketa hellästi olkapäähän tai käteen. Istu viereen ja laita käsi harteiden ympärille, tätä voi tehdä myös TVtä katsellessa. Pidä kädestä kiinni kaupungilla kävellessä. Anna suukko. Kehu uutta mekkoa tai kampausta.

Minulle tulee tuollaisesta ainaisesta nylkyttäjästä mieleen joku koira.
Tuo taitaakin olla hyvä keino, kun laittaa käden hartioille.

Valitettavasti käteni valui siihen rinnanpäälle.

Onneksi vaimo ei pahastunut, koska kehui myöhemmin sitä, kun olin istunut rauhassa hänen vierellään.
 
Viimeksi muokattu:
kljhc
Vaikuttaa selvältä, että tavanomaiseen suomalaiseen keskivertoparisuhteeseen jatkuva päivittäinen, myös naisen haluama kähmiminen ja kouriminen, ei kuulu. Erikseen ovat sitten ehkä ne pariskunnat, joille seksi on elämässä se ykkösharrastus. Ei siinä mitään. On kiva jos puolisoilla on yhteinen intohimoinen harrastus ja elämäntapa, oli se sitten seksi, lenkkeily tai puutarhanhoito.
Kurjaa lienee, jos toinen tuntee suurta vetoa - suorastaan pakonomaista - johonkin harrastukseen, eikä hyväksy, että toisella ei samaa innostusta ole vaan yrittää pakottaa toisen harrastukseen mukaan (vaikka sitten kähmimällä vastentahtoista kumppania tai vaikkapa tuhlaamalla yhteisiä rahoja omaan harrastukseensa kielloista huolimatta).
Ketään ei voi parisuhteessakaan pakottaa innostumaan täysipäiväisesti vaikkapa sisustamisesta, raitiovaunujen bongailusta, rukouspiiristä taikka ryyppäämisestä - eikä myöskään seksistä taikka kähmimisestä. Toisille suunnistus, seksi tai koiranäyttelyt ovat se juttu, jonka ympärille muu elämä sovitetaan. Toisille nämä ovat juttuja, joita sovitellaan muiden menojen ja sen hetkisen vireen mukaan.

Panin mieleen jonkun puristelijamiehen kirjoituksen siitä, että hän kyllä myös halaa, mutta vaimon mielestä halaukset ovat liian voimakkaita. Miehestä ei, koska silloin kun rutistaa kovasti, tuntee ruumiin muodot. Tässä tulee mielestäni hyvin esiin se, että halauksella on osapuolille tässä täysin erilainen merkitys - haetaan aivan eri asiaa. Ehkä kyseinen mies ei vain tiedä, mikä merkitys halauksella on ihmisille keskimäärin? Sehän ei ole likistelyä, jonka tavoitteena on "tuntea ne ruumiinmuodot". Kysyn erityisesti sitä, miksi hän likistelee, jos se kerran saa aikaan erektion? Se kun lienee melko normaali reaktio likistelyyn ja juuri siksi, hellään, ei-eroottiseen halaukseen ei kuulu likistely. Vaikuttaa siltä, että tämä mies HALUAA itselleen sen erektion ja hankkii sen vaikka sitten tuolla tavalla - vähät siitä mitä kumppani siitä saa.

Tod näk hän ei saisi erektiota, jos halaisi kuten kumppani haluaisi itseään halattavan. Miksi mies silti asetaa itsensä ja omat halunsa etusijalle jopa tässä halausasiassa, jonka pitäisi olla aika yksinkertainen juttu: umppani pyytää jotakin eikä todella kovin suuria pyydä - mutta mies halua senkin tehdä omalla tavallaan - eroottissävytteisesti.

Ehkäpä kyseinen kirjoittaja ymmärtää eron tavallisen hellän halauksen ja likistelevän halauksen välillä, jos vaihtaa mielikuvissaan halauksen kohteeksi lapsen. Hän ei varmaankaan halaisi lasta tai rippikouluikäistä sukulaistyttöä painautuen tämän vartaloon "tunteakseen ruumiin muodot paremmin"? Tai sukulaismiestä tai -naista? Niin ei tehdä, koska miehet noin yleensä tajuavat, että naiselliset muodot (olivat ne sitten vaikka nunnan) voivat saada aikaan reaktioita, jopa erektion!

Mitä sitten vastaisin aloittajalle? Voisko olla niin, että kumppanilla olisi yksinkertaisesti jossain määrin fetisistinen suhtautuminen ruumiiseesi ja että hänen seksuaalisuuden tarpeensa on yksinkertaisesti suuri? Tällöin ei ole ihme, jos kohteelle tulee tunne, kuin hän olisi objekti. Hän ON objekti. Jos näin, lienee kaksi vahtoehtoa: mies yrittää pidättäytyä tahdonvoimalla ja yritys todennäköisesti epäonnistuu (ehkä jollain terapialla voisi onnistua, mutta varmaankin vain jos oma motivaatio on tarpeeksi suuri) tai nainen hyväksyy miehen voimakkaan libidon + (ainakin lievän) perversion ja antaa tämän toteuttaa sitä puolta tulemalla itse vastaan.

Kai kyseessä on vähän sama asia kuin että suhteen alussa kumppani paljastaa olevansa esim. transvestiitti tai kenkäfetisisti? Toisen on tällöin ratkaistava, voiko hyväksyä asian vain onko siitä haittaa esim omille seksuaalisille haluille. Tunne ratkaisee! Ällöttääkö vai pystyykö suhtautumaan edes neutraalisti.

Itse sanoisin kähmimiselle, kyhnyttämiselle, kenkien nuolemiselle ym. fetisismeille - tai siis miehelle, jolle ne ovat olennaisen tärkeitä - kiitos ei, koska tiedän, että sellainen häiritsisi omaa seksuaalisuuttani niin paljon, että lopulta haluni todennäköisesti sammuisivat. Joillekin on tärkeää saada puristella, toisille on tärkeää se, että saa olla täydellisen vapaa tahdonvastaisesta puristelusta - kaikesta muustakin tahdonvastaisesta.

Jos jonkun mielestä puristelua on täysin mahdotonta lopettaa, hän ymmärtänee myös sen sisäisen pakon, joka sanoo, että puristelua on täysin mahdotonta sietää. On turhaa kiistellä siitä mikä on normaalia ja sopivaa, olennaista on se, mikä sopii juuri sinulle itsellesi. Kaikilla on oikeus seksuaalisuuteen, ja jos kumppanin toiminnan sietäminen vain kiltteyden tai rakkauden nimissä tuntuu sammuttavan omat halut, se on silloin väärin, eikö? Vain kompromissi lienee oikein - sopimukset, jotka pitävät yllä KUMMANKIN seksuaalisuutta. Ja jos sellainen on mahdotonta, lienee parempi etsiä sopivampi kumppani.

Oma, täysin henk.koht näkemykseni kompromissien tekoon on lisäksi se, että koska kähmijät tuntuvat olevan usein myös näitä, joilla ei ole mitään vaikeuksia seksuaalisten halujen taikka tyydyttymisen kanssa (lähinnä taitavat olla niitä veltosta velttoon seitsemän sekuntia-tyyppejä), suhteessa tulisi kähmijän oikeuksien sijaan korostaa sen osapuolen oikeuksia, jolla halut ovat jo alkaneet tai ovat vaarassa sammua. Eli jos toinen saa seksistä VALTAVASTI kun saa myös kähmiä ja muutoinkin toteuttaa itseään, mutta toinen ei saa juuri mitään mitä haluaisi (ei helliä haleja, ei hyvää seksiä...), silloin on alettava miettiä onko tilanne reilu. Reilua olisi, että kumpikin saa sopivasti seksuaalista nautintoa - ei niin, että toinen saa kaiken, toinen ei mitään.
 
hoitsu
Alkuperäinen kirjoittaja käääääääääk;11069220:
No voi hitto. Olt neljä vuotta jauhanut samaa tässä ketjussa. Saanut paljon vastauksia. Kertaa niitä äläkä ala turhaan samaa lässytystä uudelleen!

PEUKKU TÄLLE!

Varmaan neljän vuoden aikana joku on jo ehtinyt ehdottaa lääkäriin menemisestä, mutta et ole ottanut kuuleviin korviisi? Saisit varmasti helpostikin diagnoosin, joka liittyy pakko-oireiden spektriin - hillitsemishäiriö tms. Ja saisit lääkityksen, joka parantaa impulssikontrollia. Ehkä SSRI-tyyppisen masennuslääkityksen. Myös joitakin epilepsialääkkeitä käytetään impulssikontrollin parantamiseen. Sivuoireena ehkä libidosi laimentuisi, mutta parisuhteen kannata siitä olisi vain hyötyä.
 
Näin
Kerro miehellesi (kertaalleen) ettet halua sinua lääpittävän intiimialueille, ellei kyseessä ole esileikki seksiä varten. Eli jatkuva lääppiminen loukkaa yksityisyyttäsi ja ahdistaa sinua. Tee miehelle selväksi, että seksiä ei harrasteta ennen kun käytöstavat muuttuu. Ja eiköhän opi aika äkkiä.
 
hille2
"Vaikuttaa selvältä, että tavanomaiseen suomalaiseen keskivertoparisuhteeseen jatkuva päivittäinen, myös naisen haluama kähmiminen ja kouriminen, ei kuulu. Erikseen ovat sitten ehkä ne pariskunnat, joille seksi on elämässä se ykkösharrastus. Ei siinä mitään. On kiva jos puolisoilla on yhteinen intohimoinen harrastus ja elämäntapa, oli se sitten seksi, lenkkeily tai puutarhanhoito. "

Allekirjoitan nimimerkin kljhc pitkän ja hyvän kirjoituksen.

Lisäisin vielä aihetta pohtivalle miehelle neuvoksi, että mieti miten halaat vaikkapa omaa äitiäsi tai tätiäsi ja koeta halata samalla tapaa vaimoasi silloin kun hän halia pyytää. Vai pyytääkö? Lisään vielä, että jos minulle joku mies sanoisi "Saisinko yhden parisuhdehalin", oksentaisin.
 
...................
Hyi mikä oksettava ajatus, ettei pystyisi miestään halata tai istua vieressä ilman, että toisella jo heppi täydessä ojossa. Ei pystyisi rentoutua omassa kotonaan, kun kokoajan saisi olla varuillaan ettei vaan ole liian avonainen paita päällä tai ettei pylly vaan ohimennessä hipaisis miestä. Mieshä hyökkäis heti nylkyttämään. YÖK!

En voi uskoa, että kukaan nainen (tai mies) jaksaa olla iloinen siitä, että joku on 10 vuoden ajan koko aika lääppimässä. Mahtaa olla ahdistavaa. Miten jotkut ihmiset eivät ymmärrä elekieltä ollenkaan? Kyllä sen aistii ja näkeekin jos toista alkaa ärsyttämään alituinen hiplaaminen. Ja sitten joku äärimmäisen itsekäs vajakki hipelöi ja nylkyttää vaimoaan kun barbaraa vaikka tietää ettei nainen pidä sellaisesta! "mutta kun minä haluan!" Juuri niin. Miksei voi pistää edes puolta viikkoa toisen edun oman edelle. Se olisi sitä rakkautta. Rakkaus ei hyväksikäytä toisen kiltteyttä tai muutakaan.

En varmasti kattelisi miestä joka jatkuvasti on iholla. Jokainen tarvitsee oman tilansa ja kotona täytyy saada olla vaikka alasti rauhassa jos niin haluaa.

Seksi on ihanaa ja hauskaa, mutta kohtuus kaikessa. Eihän sitä kerkeä edes fantasioimaan kun joutuu koko ajan pitää huolen, ettei vaan herättäisi seksihaluja. On joskus mukava itsekkin herätä haluihinsa, ei niin, että toinen on aina tyrkyllä. Pitää antaa tilaa toisellekin odottaa halujaan ja antaa tehdä aloite. Seksikin on sata kertaa parempaa kun MOLEMMAT sitä janoavat.
 
eräsperäs.
Niin me olemme ihmiset erilaisia. Ei minua rasita eikä ahdista mihinkän suuntaan enkä koe olevani velvoitettu mihinkään jos miehelläni alkaa seistä lähes päivittäin sen seurauksena että hän näkee minun pyllistävän, halaa minua tiukasti tai hän koskettaa minua ylipäänsä.

Olen itseasiassa vaan tyytyväinen, että kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen kipinä on tallella.

Ehkä kyseessä on myös se seikka, että tiedän että kyse on fyysisestä tahattomasta reaktiosta joka ei aseta minulle mitään odotuksia sen suhteen, että heti pitäisi olla syöksymässä harrastamaan seksiä.

Itseasiassa käytän koko asiaa hyväkseni. Esim jos olen ostanut uuden vaatteen, niin saanpahan heti rehellisen vastauksen että näyttääkö se minun päälläni hyvälle vai ei.
 
Onnistuva mies.
Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs.;11257364:

Kiitos hyvästä kommentista.
Noinhan se juuri on ja pitäisikin olla.

Moni on saanut jälleen väärän käsityksen miehisistä kosketteluista.
En minä ainakaan liian voimakkaita halauksia tee, eikä tarvitsekaan tehdä, koska pienikin hipaisu tuntuu hyvälle.
Enkä minä sille mitään voi, kun penis nousee tuostakin hyvästä tunteesta.
Ja kyllä minulle pienet kosketukset riittävät ihan hyvin.
Edellisestä yhdynnästä on ainakin 4 vuotta.
Varmaan loppuiänkin pystyn olemaan ilman yhdyntöjä, eikä ole edes vaikeaa.
Erektion tuntemus riittää hyvin, ja onneksi saan sen myös helposti.
Käsin tietysti välillä koskettelen, kun siihen luvan saan.
Sanallista lupaa ei vielä ole tähänpäiväänasi tullut, mutta myönteisestä suhtautumisesta päättelen luvan saaneeni.

Huvikseni kysyn seuraavaa, kun tuolla seksipalstoilla keskustelin erään naishenkilön kanssa, niin hän kertoi avoimesti pitävänsä kosketuksesta enemmän kun katselusta.
Minulle käy kaikki, niin katselu kuten koskettelu ja puhuminen ynnä kirjoittelu.
Eikö olekin melko iso alue josta nainen voi valita.
No minkä te muut valitsette.
 
hmmm
Huvikseni kysyn seuraavaa, kun tuolla seksipalstoilla keskustelin erään naishenkilön kanssa, niin hän kertoi avoimesti pitävänsä kosketuksesta enemmän kun katselusta.
Niin, SEKSISSÄ. Tässä ketjussa oli käsittääkseni kyse siitä, että kouritaan muuten vaan. Ei pidä nyt taas sekoittaa asioita (sitä sekoittamista oli tuossa toisessakin ketjussa, siis alituisia liian pitkälle vietyjä yleistyksiä ja virheoletuksia mun kommenteista).

En voi sanoa hirveästi tykkääväni siitä, jos vaikka tiskaan ja toinen tulee iskemään vitsikkäästi käden mun haaroihin. Iskis kätensä vaikka siihen tiskiharjaan...

t. se naishenkilö
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
En yritä sekoittaa asioita, vaan yritän saada selvyyden naisten näkemyksistä.

En väitä omia näkemyksiä oikeiksi, vaan tietoa sille, miten toimisin paremmin.

Olen kuullut naisten pitävän hellyydestä, ja yrittänyt sitä hellyyttä jakaa tavallani, mutta ei aina ole mennyt oikein, siksi utelen parempia ohjeita.

Sekin kannattaa muistaa,etten toimi aina kertomallani tavalla, vaan usein esitän ajatuksia, olisiko näin ja noin hyvä toimia.
Seassa on myös ajatuksia omista toiveista, siis mistä minä pitäisin.
 
ertyuiopå
Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs.;11257364:
Niin me olemme ihmiset erilaisia. Ei minua rasita eikä ahdista mihinkän suuntaan enkä koe olevani velvoitettu mihinkään jos miehelläni alkaa seistä lähes päivittäin sen seurauksena että hän näkee minun pyllistävän, halaa minua tiukasti tai hän koskettaa minua ylipäänsä.

Olen itseasiassa vaan tyytyväinen, että kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen kipinä on tallella.

Ehkä kyseessä on myös se seikka, että tiedän että kyse on fyysisestä tahattomasta reaktiosta joka ei aseta minulle mitään odotuksia sen suhteen, että heti pitäisi olla syöksymässä harrastamaan seksiä.

Itseasiassa käytän koko asiaa hyväkseni. Esim jos olen ostanut uuden vaatteen, niin saanpahan heti rehellisen vastauksen että näyttääkö se minun päälläni hyvälle vai ei.

Syynä siihen, että et saa mehen reaktioista paineita liittynee siihen, että voit suhteessasi ihan rauhassa myös kieltäytyä seksistä (tai sitten olet itsekin siihen aina valmis). Miehesi ei ehkä vaadi joka kerta pippelin noustessa pystyyn seksiä ja suutu, jos ei sitä saa.

Itse otan herkästi painetta, ja syykin on selvä: olin liian monta vuotta suhteessa, jossa en uskaltanut sanoa ei. Taustalla vaikuttanee myös lapsuudenperheeni autoritaarinen isä, jolle ei totisesti sanottu vastaan (asiaan ei liity minkäänlaista insestiä, mutta ylipäätään oman tahdon ilmaisu ja omista oikeuksista kiinni pitäminen oli asia, jota kannatti välttää...mm. väkivallan uhalla).

Kaikille niille, jotka eivät uskalla sanoa ei, koska pelkäävät esim. miehen jättävän: olkaa rohkeita ja ottakaa se jättämisen riski. Sanokaa ei, ennen kuin olette seksuaalisesti täysin kadoksissa.
 
tunne itsesi
Kiitos hyvästä kommentista.
Noinhan se juuri on ja pitäisikin olla.

Moni on saanut jälleen väärän käsityksen miehisistä kosketteluista.
En minä ainakaan liian voimakkaita halauksia tee, eikä tarvitsekaan tehdä, koska pienikin hipaisu tuntuu hyvälle.
Enkä minä sille mitään voi, kun penis nousee tuostakin hyvästä tunteesta.
Ja kyllä minulle pienet kosketukset riittävät ihan hyvin.
Edellisestä yhdynnästä on ainakin 4 vuotta.
Varmaan loppuiänkin pystyn olemaan ilman yhdyntöjä, eikä ole edes vaikeaa.
Erektion tuntemus riittää hyvin, ja onneksi saan sen myös helposti.
Käsin tietysti välillä koskettelen, kun siihen luvan saan.
Sanallista lupaa ei vielä ole tähänpäiväänasi tullut, mutta myönteisestä suhtautumisesta päättelen luvan saaneeni.

Huvikseni kysyn seuraavaa, kun tuolla seksipalstoilla keskustelin erään naishenkilön kanssa, niin hän kertoi avoimesti pitävänsä kosketuksesta enemmän kun katselusta.
Minulle käy kaikki, niin katselu kuten koskettelu ja puhuminen ynnä kirjoittelu.
Eikö olekin melko iso alue josta nainen voi valita.
No minkä te muut valitsette.

No sinähän olet selvä tapaus: Kyse ei ole mistään "miehisestä kosketuksesta" vaan olet fetisisti ja yksi fetissisi on naisen ruumiin koskettelu. Teet sitä, vaikka kumppanisi ei haluaisi. Et edes kaipaa normaalia seksiä. Kykenisitkö edes?
Seksittömässä suhteessa saanet toteuttaa itseäsi tuolla hiplailullasi, mutta entäs kumppanisi?

Mahtaneeko olla niin, että sen sijaan, että hän olisi aito aseksuaali, hänen halunsa vain ovat hukassa. Lisäksi hän jää vaille kaipaamaansa ja pyytämäänsä: hellyyttä ilman seksuaalista virettä. Hän lienee todella onneton :( Saisit tehdä itsellesi ja hänelle paleluksen, ja kertoa kumppanillesi, että taidat olla fetisisti ja antaa hänelle sitten rehellisen mahdollisuuden miettiä, haluaako hän jatkaa kanssasi.

Kaltaisiasi löytyy paljon ja elämäsi olisi varmasti paljon täydempi suhteessa, jossa kumpikin on tyytyväinen. Saisit kyhnyttää sielusi kyllyydestä tekemättä ketään onnettomaksi. Löytäisit kaltaisesi tod.näk fetisistipiireistä, joita löytänet googlailemalla. Itselläni on fetisisti/ S/M-harrastajaystävä, joka on ollut paljon onnellisempi löydettyään ensin itsensä (kymmenen vuoden lähes seksittömän liiton jälkeen) ja sen myötä kaltaistaan seuraa.
 
Viimeksi muokattu:
tunne itsesi
Ehkäpä oletkin frotteristi tai toucheristi, jos et ihan oikeasti pysty olemaan koskettelematta kumppaniasi, vaikka hän selkeästi kieltää?

"Frotterismi on parafilia, jossa henkilö kiihottuu nojautuessaan, puristautuessaan tai hangatessaan itseään luvatta toista ihmistä vasten. Tavallisesti teko tehdään ihmistungoksessa. Tyypillisesti tekijä on mies, joka pyrkii hankaamaan peniksellään naisen reisiä tai takamusta. Yleensä teko jää ulkopuolisilta havaitsematta, eikä siihen liity itsensä paljastamista. Käsin tapahtuvasta koskettelusta käytetään nimitystä toucherismi.

ICD-10 tautiluokituksessa frotterismi kuuluu luokkaan Muut määritellyt sukupuoliset kohdehäiriöt (F65.8).

Frotteurism (Toucherism)
by Ron Kennedy, M.D., Santa Rosa, CA
In psychiatry, frotteurism (commonly called toucherism) refers to a specific paraphilia which involves the non-consensual rubbing against another person to achieve sexual arousal. The contact is usually with the hands or the genitals and may involve touching any part of the body including the genital area. The majority of frotteurs are male and the majority of victims are female, although female on male, female on female, and male on male frotteurs exist. Adult on child frotteurism is a common early stage of child sexual abuse. This non-consensual activity may be done discreetly without being discovered, or in circumstances where the victim cannot respond, typically in a public place such as a crowded train, or at a rock concert. In common speech frotteurism is called groping though this term may sometimes be used for consensual Frottage. Usually such non-consensual sexual contact is viewed as criminal offense: a form of sexual assault albeit often classified as a misdemeanor with minor legal penalties. Conviction may result in a sentence including compulsory psychiatric treatment. A person who practices frotteurism is known as a frotteur.
 
Haukka

Meni tekstisi harakoille, tuo pervo ei ossooo enkkua
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä