Tissille nukahtamisesta vieroitus

Olemme mieheni kanssa soveltamassa jotakin unikoulun välimuotoa 6,5 kk vanhan tytön kanssa ja nyt mietityttääkin että teemmeköhän ison virheen / olemme epäjohdonmukaisia sillä seurauksella että hieno ja raskas yrityksemme kääntyy lopulta itseään vastaan.

Tyttö on päivisin kuin aurinko ja nukahtaa hienosti päikkäreille vaunuihin uloa ja ihan ok omaankin sänkyyn.

Ensimmäiset kuukaudet yötkin meni hyvin, alkuun yhteensä 12 h yöunia, jopa 7 h putkeen parilla herätyksellä suoraan tissille ja takaisin omaan koppaan.

Nyt on tilanne muuttunut alle kuukauden sisään.

Tyttö on tottunut nukahtamaan iltaisin tissi suussa viereen, josta sitten nostan hänet omaan sänkyyn. Tämä nukahtaminen on helpoin vaihtoehto.

Tämän jälkeen noin 15 min- 1 h hän herää ja ennen juoksin kipin kapin taas nostamaan viereen, tissi suuhun ja alle 10 min hän on takaisin unessa ja nostan taas omaan sänkyyn.

Sitten onkin heräilyä koko yön noin 1- 2 h välein. Nälkäänsä tuskin herää koska syötän tukevasti ennen nukkumaan menoa. Huutoa ei ole silloinkaan jos tissin laittaa heti suuhun. Uni on kuitenkin hyvin katkonaista ja heräilee pieniinkiin ääniin, mm. kännykän näpyttämiseen.

Nyt luin unikoulusta ja muutama yö sitten aloitimme sen iltaisin. Mies nukutti ekat pari yötä omaan koppaan hyssyttelemällä ja vieroitusoireet tissistä olivat järkyttävät. Vauva huusi kuin syötävä mutta noin tunnin taistelun jälkeen nukahti ja nukkuikin heräämällä vain klo 02 ja 06.

Luulin alkuun että se oli riemuvoitto mutta kyse taisikin olla siitä että vauva oli niin väsynyt huutokuorosta. Herätessään silloin 02 nostin hänet tissille ( kuten siitä eteenpäin muinakin öinä ensimmäisen heti nukahtamisen jälkeen tapahtuneen herätyksen jälkeen) , jossa on mahdollinen virhe nro 1: oikeassa unikoulussa ei kai saisi antaa tissiä ollenkaan, vaan yrittää hyssyttämällä saada takaisin uneen. Mielipiteitä? Kokemuksia? Onko tämä illan huudatus aivan turhaa jos kuitenkin kahden ensimmäisen herätyksen, huutokonsertin ja tiukan omaan koppaan hyssyttämisen jälkeen loppuyön herätyksinä tarjotaankin kuitenkin tissiä? Tissin jälkeen nostan aina omaan koppaan ja sinne tyttö jää aina kiltisti uneen tissin saatuaan.

Toinen mahdollinen virhe nro 2. Koska vauva herää herkästi, hän tietysti herää myös miehen herätyskelloon n.6.30. Jotta vauva ei jäisi kokonaan hereille ( jotta minä saisin nukkua heräiltyäni läpi yön, miehen ajatus enkä ole vielä tohtinut puuttua asiaan) mies nostaa vauvan väliimme aamulla, hyssyttää hänet siihen uneen ja näin herään aina vauvan vierestä aamuisin. Joskus vauva jää hereille siitä huolimatta että mies hänet väliimme ottaa, joskus nukahtaa n.1-2 h ajaksi uudelleen.

Nyt mietin tätäkin, että onko epäjohdonmukaista että illalla ja yöllä olemme tiukkoja nukuttamisen kanssa: ei tissiä, omaan koppaan ja aamuyöllä ja aamulla tissiä taas saa ja aamuyöllä / aamulla ja taas pääsee viereen ja saa olla siinä kunnes noustaan? Illan huuto kun johtuu juuri siitä että vauva haluaa tissiä ja viereen. Loppuuko niiden haluaminen iltaisin koskaan jos tarjoamme hänelle näitä kuitenkin joka aamuyö ja aamu? Jos en anna tissiä ollenkaan yöllä, onko parempi vaihtoehto syöttää pullosta vai odottaa aamuun ja syöttää sitten kunnolla?

Mietin että onko tämä metodimme vaan itsemme ja vauvan kiusaamista iltaisin ihan turhaan. Mikäli tissin antaminen ja viereen ottaminen tapahtuu joka tapauksessa, eniten siitä olisi hyöytyä juuri illalla. Mutta harras toive olisi että vauva oppisi nukahtamaan ja nukkumaan itsenäisesti.

Miltä tämä yrittäminen kuullostaa muiden mielestä? Ajatuksia? Vinkkejä? KOkemuksia?

 

Meillä myös samaa, vauva tottunut jo vastasyntyneestä nukahtamaan rinnalle. Siis häntä ei saanut millään hereille, joten en tiedä, miten tuollaista tapaa olisi voinutkaan välttää.

Luin, että ruokailu ja nukahtaminen olisi erotettava toisistaan. Silloin lapsi oppisi nukahtamaan itsekseen. Eli jos lapsi nukahtaa rinnalle, hänet pitäisi hellästi herättää ja laittaa hereillä sänkyynsä. Ja aina samat rituaalit, unilelu/-rätti, tutti jne. Emme huudattaneet lasta, vaan jos nyyhkyttää, tapailee itkua, niin silittelyä rytmisesti ja rauhallisesti selkään ilman katsekontaktia. Jos on selällään, niin silittelin hartioihin. Kunnes rauhoittuu, silittelyn lopetin ennen lapsen nukahtamista (jotta oppii nukahtamaan ilman kommervenkkeja). Jos itku yltyy raivokkaaksi, nostin lapsen puhumatta syliin, hartioitani vasten ja silittelin selkää rauhallisesti ja rytmikkäästi, kunnes lapsi rauhoittuu. Sitten taas sänkyyn. Tätä sai toistaa useita kertoja ja varmaan aluksi lähes tunnin ajan eli pitää olla sitkeä. Päätin vain mielessäni, että minä olen sitkeämpi kuin lapsi ja minä saan lapsen nukahtamaan. Lapsi tuntuikin itkevän sitä, kun ei osannut nukahtaa.

Parasta olisi, jos miehesi voisi tehdä tämän, niin ei tuoksu maito vauvan nenään. Meillä tämän tein minä.

Käytin ihan netistä löytämiä ohjeita ja nyt osaa nukahtaa itsekseen (ikää hiukan alle 7 kk). Lapsi nukkuu samassa huoneessa kuin me ja heräilee yöllä, mutta nukahtaa uudelleen, kun hyräilen ääneen tai leikin kuorsausta. Tarkistelee siis heräilyillään, ettei ole yksin.

Esim. tätä ohjetta käytin

http://www.tampere.fi/tiedostot/5kI2BVgcF/uni.pdf

 

Itse unikoulusta saist varmaan parasta tietoa esim neuvolasta. Mä voin kirjoittaa vaan omasta kokemuksesta. Se toimi, mutten tiedä teimmekö kokonaan oikein.

Mä olen aina (3 lasta) yrittänyt välttää tuota tissille nukahtelua ja sitä että lapsi laitetaan nukkuvana sänkyyn, mutta ei sitä voi aina välttääkään.
Asiantuntijat sanovat, että pienen vauvan pitäisi aina nukahtaa ja herätä samasta paikasta. Luo turvallisuuden tunnetta. Eli jos nukahtaa tissille, pitäisi herätä tissiltä, jos nukahtaa sänkyyn, sieltä pitäisi myös herätä. Toinen tärkeä asia on johdonmukaisuus. Eli minun mielestäni teidän pitäisi tehdä asiat yöllä, kuten teette illallakin. Jos lapsi on selkeästi nälkäinen, voit tarjota tissiä yöllä, mutta lapsen pitäisi olla hereillä/havahtaa hereille sänkyyn laitettaessa. Toisaalta, kuulemma, puolivuotias pärjää jo ilman yösyöttöjä. Ja itsekin kerroit, että syö tukevasti iltaisin.

Olisiko mahdollista että miehesi hoitaisi nukutukset? Meillä toimi se, että minä maidonhajuineni jäin nukutushommista pois ja mies hoiti ne. Öisin voi tietty olla rankkaa jos/kun mies menee aamulla töihin.
Ja meillä oli tilanteita, jolloin minäkin nukutukset hoidin ja meni ihan ok.

Mutta siis, meillä toimi tassuttelu. Eli lapsi hereillä, mutta selkeästi väsyneenä omaan sänkyyn ja kättä pidetään esim selän päällä/pepun päällä, jos lapsi nukkuu vatsallaan. Lapselle ei tarvitse puhua, kättä vain pidetään päällä, tarkoituksena rauhoittaa levotonta lasta. Me nostettiin välillä syliin jos hysteerisenä huusi, ja rauhoituttua taas sänkyyn. Kun lapsi on selkeästi rauhoittunut käsi otetaan pois ja joko seistään vielä hetki sängyn vieressä tai lähdetään heti pois. Periaatteena se, että lapsi nukahtaa itsekseen ja yksin. Tätä pitäisi siis noudattaa yölläkin. Ja jos syötät yöllä, tee see mieluiten istuen, ettet nukahda sänkyyn ja lapsi jää teidän viereen.

Tovin se ottaa, ja takapakkia voi välillä tulla, mutta meillä tämä on toiminut. Mutta se johdonmukaisuus on kaiken a ja o.

Toivottavasti ei kauhean sekava stoori, on vähän univelkaa

 

meillä sama tilanne mutta vauva jo 1v. Nukahtaa edelleen iltaisin tissille, herää 2h päästä vielä syömään mutta puoliltaöin n. klo6 nukkuu ilman tissiä (tosin silti saattaa itkeskellä mutta rauhoittuu hyssyttelyllä).

En siis ehkä ole paras neuvomaan muuta kuin että aika tekee ihmeitä! on siis ihan itse jättänyt tuota tissiä pois, ei enää huoli öisin tissiä suuhunsa vaikka vielä kuukausi sitten vaati aina sen että rauhoittuu ja sitten päästi irti. Emme siis ole jaksaneet alkaa huudattamaan koska ilmeisen pehmona ihmisena uskon että aika hoitaa enkä ymmärrä miksi pitäisi tosi pieniä vielä huudattaa.

ja tuosta että ei saisi opettaa nukahtamaan tissille tms. ei mekään ajateltu noin mutta erinäisten syiden vuoksi ei ollut mitään muuta mahdollisuutta emmekä ole jaksaneet siitä sitten stressata sen enempää.

tsemppiä!

 

kommentoisin vain sen verran, että se ei välttämättä olekaan kaiken avain. Jotkut lapset nukkuvat vähemmän ja heräilevät kouluikään asti. Näin meillä ja muutamilla tutuilla. Vähän kadehdin välillä niitä, jotka pienestä pitäen nukkuvat pitkät yöt putkeen ja kunnon päiväunetkin. Meillä taas ollaan virkeitä ja eikä ole nukuttu kokonaista yötä vuosikausiin. En suosittele kyllä. Kaikki apu ja neuvot kannattaa ottaa vastaan ja kokeilla. Itse en siis tiedä mitään ehdottomasti toimivaa ratkaisua. Ne lapset, jotka nukkuvat hyvin, ovat tehneet niin lähes aina ilman unikoulujakin ja meillä taas ei toimneet unikoulutkaan tai toimivat hetken, sitten meni taas samaan kuin aina ennenkin ja niin jatketaan. Senkin olen oppinut tässä äitiyteni aikana, että kaikki lapset eivät vauvanakaan nuku edes päiväunia...

 

Juuri tuossa iässä monilla vauvoilla on levotonta nukkumista, johon ei auta juuri mikään muu kuin aika. Meillä kukuttiin 6-10 kk melko lailla, sitten yöt rauhoittuivat kuin taikaiskusta.

Tissille nukuttaminen ei minusta ole sinällään mikään ongelma, sehän on helpoin ja nopein tapa saada vauva nukkumaan. Meillä nukutettiin aina tissille eikä vieroituksen jälkeen sitten tullut minkäänlaisia nukahtamisongelmia, vaikka niistä aina varoitellaan. Eikä myöskään se ole ollut ongelma että herää eri paikasta kuin nukahtaa. Minusta tällaiset ohjeet kuulostavat hieman kovilta, että lapsi pitäisi laittaa yksin omaan sänkyynsä odottamaan unta. Meidän lapsi on kohta 3 ja edelleen nukutetaan syliin, siitä sitten omaan sänkyyn. Tietysti jos se toimii niin mikäs siinä sitten, meillä vauvana nukahti myös aina tissille joten en nähnyt mitään syytä herättää.

Meillä noihin yöheräämisiin tuossa vaiheessa auttoi se, että isä meni rauhoittelemaan. Olimme varmoja ettei vauvalla ole nälkä (tankkasi koko illan), joten yösyönti oli enemmän tapa. Kyllähän sen huomaa imeekö vauva tosissaan nälkäänsä vai huvikseen. Ei ole virhe antaa rintaa yöllä, voihan vauva olla nälkäinen, mutta tosiaan voi odotella ainakin yli puolen yön. Pitää itse osata arvioida milloin voi olla nälkä. Meillä saatiin puskettua sitä ensimmäistä imetystä ensin kahteen ja siitä jopa lopulta viiteen asti.

Eli summa summarum: Tissille nukuttaminen illalla ei ole minun kokemukseni mukaan mitenkään väärin, vaan rauhallinen ja turvallinen tapa nukahtaa. Jos vauva heräilee usein ja tiheästi heti alkuyöstä on luultavasti kyse tavasta, siis että on tapana antaa rintaa että rauhoittuisi. Vauvan unisyklihän on noin 45 minuuttia ja jotkut havahtuvat hereille aina syklin lopussa. Toiset osaavat nukahtaa itse, toiset eivät. Näistä heräämisistä siis meillä päästiin eroon sillä että isä meni rauhoittamaan. Sitten, aluksi kahdesta eteenpäin, sitten aina vaan myöhemmin vauvan herätessä annoin rintaa (myöhemmin siis koska vauva oppi nukkumaan pitemmän pätkän). Tätä yleensä kritisoidaan että eihän vauva voi tietää paljonko kello on, mutta vanhempi tietää ja voi arvioida onko nälkä vai vain opittu tapa.

Kaikki lapset ja perheet tietysti ovat erilaisia, siksi ohjeita on vaikea antaa. Mutta eihän se maata kaada jos yrittää jotain konstia eikä se sitten toimikaan!

 

Mietin että onko tämä metodimme vaan itsemme ja vauvan kiusaamista iltaisin ihan turhaan. Mikäli tissin antaminen ja viereen ottaminen tapahtuu joka tapauksessa, eniten siitä olisi hyöytyä juuri illalla. Mutta harras toive olisi että vauva oppisi nukahtamaan ja nukkumaan itsenäisesti.

Miltä tämä yrittäminen kuullostaa muiden mielestä? Ajatuksia? Vinkkejä? KOkemuksia?

Öh, mun mielestä kuulostaa vauvan kiusaamiselta. 6,5 kk vanha on mielestäni aivan liian pieni tuollaiseen kouluttamiseen. Tuntuu myös omituiselle, että vauvaa halutaan ehdoin tahdoin yrittää opettaa nukahtamaan itsenäisesti, vauvanhan tärkein turva on vanhempi ja hänen läsnäolonsa. Kun kerta nukahtaa tissille noin hienosti, niin miksi siitä tavasta pitäisi päästä nyt eroon, kun vauva on vielä niin pieni ja konsti toimii? Vanhemmiten vauvan kasvaessa myös hänen tarpeensa muuttuvat ja voikin nukahtaa vallan hyvin esim. tutin kanssa. Ainakin meille kävi niin. Ehkä allaolevasta artikkelista saat hieman näkökulmaa tähän vauvakouluttamiseen eli unikouluihin.


Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan

Varo vauvakouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.
Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?
"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.


Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

 

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa vallitsevasta yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

Huudatusunikoulua ei Searsien mukaan kannata kokeilla, koska lapsi oppii siitä turvattomuuden lisäksi vain sen, ettei tämän tarpeisiin vastata. Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään.

Nukkumisjuttuja opetellaan vähitellen, aloittaen siitä ettei nukkumista tarvitse pelätä; nukkuminen on mukavaa eikä vauvaa hylätä olemaan yksin. Lopuksi opetetaan keinot pysyä unessa.

Kannattaa olla joustava. Jos valitset jonkun metodin, ei sitä ei tarvitse noudattaa 100 prosenttisesti. Tee sitä mikä toimii, unohda loput. Nukutuskeinoista muodostuu kokemuskansio, ja vaikkei joku keino jonain yönä toimisikaan ei se tarkoita, että yöheräilyt silti jatkuisivat vuosia. Aika on puolellasi, ja kaikista yrityksistä viisastut. Joku konsti, joka ei toiminut kuukausi sitten saattaakin nyt toimia. Kannattaa koittaa opettaa vauvalle monia eri keinoja nukahtaa (sekä iltanukahtamiseen että yöheräilyihin), tämä lisää omaakin jaksamista jos ei aina tarvitse tehdä saman kaavan mukaisesti.

Babyidea - Kun vauva ei nuku...

 

Löysin aika hyvän jutun Bebesin asiakaslehdestä (2/2009), tässä muutama näkökohta tiivistettynä:

Ei ole olemassa yhtä oikeaa paikkaa, jossa vauvan pitäisi nukkua. Paras järjestely on sellainen, missä kaikki perheenjäsenet saavat riittävästi lepoa.

On tärkeää, että lapsi oppii kokemaan nukahtamisen miellyttävänä asiana ja unen turvallisena olotilana.

Useimmat lapset käyvät läpi eri vaiheita nukkumisen kanssa. Yritä löytää nukkumisjärjestely, joka sopii juuri teidän perheellenne. Varaudu siihen, että keinot vaihtuvat ja pidä mieli avoimena uusille ratkaisuille. Kun vauva on vielä pieni, yöheräämiset ovat luonnollinen osa arkea ja heräilyä helpottaa niihin asennoituminen rennosti ja positiivisesti.

Yölliset heräilyt ovat normaali osa vauvan terveellistä unirytmiä

Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James McKenna on tutkinut vauvojen nukkumista jo vuosia ja hänen mukaansa pitkät unijaksot eivät ole luonnollisia ihmisvauvoille. Pienet vauvat havahtuvat hereille unestaan useita kertoja yössä ja sillä näyttää olevan selkeä merkitys vauvan selviytymisen kannalta. Tuore tutkimus antaa osviittaa, että vauvat, jotka nukkuvat liian syvästi ja liian pitkään saattavat olla suuremmassa riskissä kätkytkuolemalle. Vauvan unijakson pidentäminen pidempien unijaksojen toivossa ei siis välttämättä ole vauvan edun mukaista. On normaalia, että 6 kk vauva herää vielä useita kertoja yössä ja kahteen ikävuoteen asti useimmat lapset heräilevät öisin. Vauvan katsotaan nukkuvan läpi yön, kun hän nukkuu yhtäjaksoisesti 5 tuntia yöllä. Ensimmäiset 6 kuukautta vauvan tulisi aina nukkua vanhempiensa huoneessa. Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James Mc Kenna muistuttaa, että vieressä nukkuminen vaikuttaa suotuisasti vauvan hengitysrytmiin, keskushermostoon ja verenkiertoon, joten alle 1-vuotiaan nukkuminen vanhempien vieressä suojelee vauvaa kätkytkuoleman riskiltä.

Monet äidit kokevat luonnollisimmaksi tavaksi nukuttaa vauvan rinnalle. Useimmat alle 2-vuotiaat lapset tarvitsevat vielä vanhempien apua nukahtaakseen, monet lapset vielä pidempäänkin.

Enemmän unta perhepedissä

Unilaboratoriossa tehtyjen tutkimusten mukaan perhepedissä nukkuvat äidit imettivät vauvojaan useammin yön aikana, mutta eivät aamulla muistaneet paljonkaan yöllisistä heräilyistä. He myös raportoivat saaneensa enemmän unta nukkuessaan yhdessä vauvan kanssa, kuin silloin, jos vauva nukkui eri huoneessa.

Kun vauva on lähellä äiti havahtuu jo vauvan varhaisiin nälän merkkihin maiskutukseen, ähinään ja levottomuuteen. Näin vauva ei ehdi hätääntymään, ja vauvan rauhoittaminen on nopeampaa. Huomatessaan olevansa äidin turvallisessa kainalossa vauva saattaa rauhoittua uudestaan nukkumaan.

Äidin ja vauvan unirytmit mukautuvat

Erityisesti imettävän äidin ja vauvan unirytmit lähentyvät toisiaan ja silloin äiti ja vauva nauttivat usein syvästä unesta samaan aikaan. Vauvan ollessa kevyen unen vaiheessa (REM) äidin kevyen unen pituus vähitellen vastaa vauvan kevyen unen pituutta. vastaavasti äidin syvän unen(ALFA) pituus alkaa vastata vauvan syvän unen pituutta. Näin vauvan herätessä kevyestä unesta äitikin herää kevyestä unen vaiheesta ja on valmis vastaamaan vauvan viesteihin riittävän pian vauvan tarpeiden mukaan.

Nukkuessaan perhepedissä vauvat heräilevät useammin, kuin yksin nukkuessaan, mutta sekä vauva, että äiti saavat silti enemmän unta. Vauvat myös itkevät huomattavasti vähemmän, minkä johdosta enemmän energiaa säästyy kasvuun ja elintoimintojen ylläpitoon.

Kun vauva herää yöllä nälkäänsä, hän herää kevyen unen vaiheesta. Jos äiti ja vauva nukkuvat yhdessä ja heidän unirytminsä ovat mukautuneet samanlaisiksi myös äiti herää kevyen unen vaiheesta. Tällöin yöimetys onnistuu helposti ja myös takaisin nukahtaminen helpottuu. Jos äiti ja vauva nukkuvat erossa toisistaan, äiti joutuu joskus heräämään syvän unen vaiheesta, jolloin herääminen on paljon hankalampaa. Hän ei reagoi vauvan varhaisiin nälän merkkeihin ajoissa ja vauva ehtii alkaa itkeä. Tällöin takaisin nukahtaminenkin vaikeutuu.

Kun vauva ja äiti heräävät samasta kevyestä unen vaiheesta on äidin myös myöhemmin helpompi nukahtaa kuin erivaiheessa vauvan kanssa nukkuesaan. Vauvalla on unesaan oma rytminsä, mutta äidin on mahdollisuutta sovittaa kevyen ja syvän unenvaihetta, unirytmiään vauvan rytmin kaltaiseksi.

Unikoulu ei ole hyväksi lapselle

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin. Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

 

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa:


Perhepeti

 

Deborah Jackson, Three in a bed

Deborah Jacksonin ote on henkilökohtainen ja käytännönläheinen. Hän kirjaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan kolmen lapsen äitinä.

Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).

Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta – pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut.

Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.

”Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä.”

Loput täältä: Babyidea - AP tutuksi: Deborah Jackson - Three in a Bed: The Benefits of Sleeping with Your Baby

Elisabeth Pantley: The no-cry sleep solution:

Yöheräily ja väsymys näytti olevan tavallista vauvojen ja pikkulasten vanhemmilla. Mutta pikkulasten uniongelmiin tarjottiin vain kahta ratkaisua: ”huudata sitä pari yötä” tai ”koeta kestää”. Eikö muita keinoja ollut? Pantley ei ole, kuten arvata saattaa, huudatusunikoulun kannattaja. Hän kirjoittaa kirjansa alkupuolella perusteellisesti huudattamisen haitoista ja siteeraa myös asiantuntijoita. Lisäksi huudattamisen tuoma apu on usein tilapäinen: vauvat alkavat usein jonkin ajan päästä heräillä taas uudelleen. Loput täältä: Babyidea - AP tutuksi: Elizabeth Pantley -The No-Cry Sleep Solution: Gentle Ways to Help Your Baby Sleep Through the Night

Sears: Nighttime Parenting:

Kirjan läpikäyvä ajatus on siis se, että kun perheessä noudatetaan attachment parenting -käytäntöjä, lapset ja sen myötä myös vanhemmat saavat nukkua paremmin. Asian ymmärtämiseksi Sears esittelee tosiseikkoja ja tutkimustuloksia vauvojen ja pikkulasten unesta.

Nykyäänhän törmää hätkähdyttävän usein ajatuksiin, että jo pikkuvauvaa pitäisi ”itsenäistää”: totuttaa nukkumaan itsekseen, viihtymään yksin ja pakottaa aikuisten mielestä oikeisiin rytmeihin. AP:n mukaan vauva, joka varhaisvaiheessa kyllikseen läheisyyttä ja turvallisen kiintymyssuhteen, kasvaa itsenäiseksi ja luottavaiseksi maailmaa kohtaan.

Mitä hyötyä AP:n käytäntöjen omaksumisesta sitten on? Searsin mukaan vanhemmat oppivat niiden avulla tuntemaan lapsensa hyvin. He tulevat herkiksi lapsen reaktioille ja pystyvät vastaamaan niihin, ymmärtävät intuitiivisesti lapsensa viestejä. He myös luottavat itseensä vanhempina. Loput täältä: Babyidea - AP tutuksi: William Sears - Nighttime Parenting

Granju: Attachment Parenting:

Aiemmista AP-esittelyistä tutulla tavalla Granju suosittaa, että lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan. Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät. ”Please, please, please don’t Ferberize your baby”, Granju kirjoittaa – Dr. Richard Ferber on amerikkalainen lääkäri, joka on kirjoittanut Babywise-oppaan, jossa suosittelee huudattamisunikoulua vauvoille parempien yöunien takaamiseksi.

Granjun mukaan vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille. Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, ”Ferberin metodista”.

”Ferberin metodi oli itse asiassa syy, joka muutti meidät AP-vanhemmiksi. Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan.

Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin.

Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan (”The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child”, Signet 1989). Se muutti elämämme.” (Juliana)

Granju lainaa myös AP-guru Searsia kirjassaan:

”Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta – ja entä sitten? (---) Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä. Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin ’kiintymishäiriöinä’: aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina. Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä.” (lyhentäen suomennettu) Loput täältä: Babyidea - AP tutuksi: Granju: Attachment Parenting

Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään ”uusi kasvatussuunta”, pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. AP on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä ”asiantuntijaneuvoilla”. Esimerkiksi Searsien esittämät Baby B:t perustuvat suoraan vauvan luonnollisiin tarpeisiin. Loput täältä: Babyidea - AP tutuksi - Sears, William & Martha: The Attachment Parenting Book.

 

Illan huuto kun johtuu juuri siitä että vauva haluaa tissiä ja viereen. Loppuuko niiden haluaminen iltaisin koskaan jos tarjoamme hänelle näitä kuitenkin joka aamuyö ja aamu? Jos en anna tissiä ollenkaan yöllä, onko parempi vaihtoehto syöttää pullosta vai odottaa aamuun ja syöttää sitten kunnolla?

Mietin että onko tämä metodimme vaan itsemme ja vauvan kiusaamista iltaisin ihan turhaan. Mikäli tissin antaminen ja viereen ottaminen tapahtuu joka tapauksessa, eniten siitä olisi hyöytyä juuri illalla. Mutta harras toive olisi että vauva oppisi nukahtamaan ja nukkumaan itsenäisesti.

Miltä tämä yrittäminen kuullostaa muiden mielestä? Ajatuksia? Vinkkejä? KOkemuksia?

Vastaus ekaan kysymykseesi: kyllä loppuu, kun vauva on siihen kypsä. Vauvanne on siihen kyllä vielä liian pieni. Miksi ihmeessä et voi nukuttaa vauvaa tissille? Se tapa loppuu myöhemmin itsestään, usko pois.

Tuon ikäiselle ei ehkä vielä ole järkevää säännöstellä yösyömistä, että et antaisi lainkaan maitoa koko yönä. Vauvojen mahalaukku on valtavan pieni, eikä vauva pysty syömään iltaisin tarpeeksi, jotta se pitäisi näläntunteen loitolla. Vauvanne kasvaa hurjaa vauhtia ja vaikka jotkut vauvat pärjäävätkin ilman yösyöttöjä, ei sitä voi yleistää kaikkiin vauvoihin. Mikään unikoulu ei tuota yhtään mitään tulosta, jos vauvallanne on ihan oikeasti nälkä. Jo parin minuutin imeminen saattaa antaa vauvalle masuun paljon maitoa. Imetys myös tuo sen turvan ja mukavan olotilan nukahtamiselle.

Vauvaa ei tarvitse kouluttaa nukahtamaan yksinään, se on mielestäni turhaa taistelua, koska se on luonnotonta. Jos vauva selvästi tarvitsee apuanne nukahtaakseen, sitten sitä apua annetaan. Toki on olemassa vauvoja, jotka nukahtavat yksinään, mutta niitä on harvassa. Tehkää niin, mikä toimii, ja sähän jo tiedät mikä toimii. Jos tarkoituksesi olisi nukuttaa vauva yksinään ilman tissiä illalla siinä toivossa, että hän yöllä herättyään osaisi nukahtaa yksinään, niin voi olla aika kivikkoinen tie edessä. Nälän lisäksi vauva tarvitsee läheisyyttä ja apua uudelleen nukahtamiseen. Vauvathan nukkuvat vain 50 min sykleissä ja jotkut heräävät joka syklin vaihtuessa ja tarvitsevat apua. Siihen ei auta muu kuin aika. Ottakaa vain viereen ja tehkää kaikille tarpeeksi tilaa. Helpoimmalla pääsette. Vaikka kuinka unikouluttaisitte, mikään ei takaa katkottomia öitä, vauvoilla kun on luontainen taipumus heräillä ja ehkä järkevintä olisi hoitaa ne helpoiten, eli vieressä nukkuen. Jaksamista, mihin ikinä päädyttekään.

 

Hyvä ketju!

 

Hyvä ketju.

 

hyvä ketju!

itse oli tuumailemassa samaa asiaa oman 6kk tyttäreni kanssa.
Mietinkin, että miksi minusta tuntui luonnottomalta kun neukkaritäti ( varmaan hyvää hyvyyttään tietenkin) sanoi että " nythän voit alkaa unikouluttamaan häntä kun ikääkin alkaa olla jo" ja sitten tässä kuukauden-kahden päästä voitkin jo miettiä sitten sitä tissin poisheittämistä".. no way. se on varmaa, nyt viimeistään, että luotan vain ja ainoastaan vaistooni äitiydessäni.

vaistot kunniaan! joka muuta väittää, ei tiedä mistään mitään.

 

Tässä vähän toinen näkökanta siihen, miksi tissille nukuttaminen ei ole aina hyvä asia, niinkuin monet tuntuvat ajattelevan.

Meillä vauva alkoi nukkua parin kuukauden iässä yöt 1-2 heräämisellä. Parhaiten nukahti iltiaisn, kun jätti sänkyyn itse unta hakemaan. Jos yritettiin nukuttaa sylittelyllä tai silittelyllä, ei nukahtamisesta tullut mitään. Että se siitäkin, ettäkö vauvaa ei saisi jättää yksin nukahtamaan tai on kamala vanhempi... Vajaa 3 kk iässä tilanne muuttui dramaattisesti ja valitettavasti tajusin liian myöhään, että oli oppinut nukahtamaan tissille ja univaikeudet johtuivat siitä. Öisin alettiin heräämään 5-7 kertaa ja joka kerta piti päästä tissille, selvästi osa syömisistä oli vain unilupsuttelua. Päivisin tarvitsi tissiä unille nukahtaakseen. Meillä vauva ei koskaan nukkunut 50 minuuttia pitempään, joten päivisin syötiin unille mennessä ja unilta herättyä eli joko 50 min tai 1.5 tunnin välein. Päiväunia nukkui vielä 4kk iässä 5krt päivässä. Alkoi jo tehdä tiukkaa päästä edes kaupassa käymään syöttöjen välissä, koska asumme syrjäkylällä ja ajomatkoihinkin meni aikaa. Mihinkään kauemmas en voinut lähteä ja mitään urheilua en ehtinyt harrastamaan (urheilu on minulle hyvin tärkeää), koska nukkumaan ei lasta saanut ilman tissiä. Aloin olla aivan poikki yöheräämisten takia ja päivällä pinna ei meinannut riittää, jos vauva kiukutteli. Päiväunia en pystynyt nukkumaan, koska nukahdan aina hitaasti, joten 50 minuutin aikana (josta tissittelyä eka 10-15 min) saatoin ehtiä nukkua n.10 min. Viereen ottaminen yöllä ei auttanut, nukuin sitäkin vähempi koska varoin alitajuisesti vauvaa koko ajan ja vauva heräilijopa tiheämpään. Ja joka tapauksessa muutenkin nukkui ihan vieressäni omassa sängyssään sivuvaunussa. Tuttia ei suostunut syömään. Hiljalleen ei enää osannutkaan nukahtaa koskaan itse, alussa saattoi sentään itse nukahtaa yöunille. Monta kertaa jouduttiin tissittelemään useampia kertoja, koska vauva heräsi kun nostin omaan sänkyyn nukkumaan ja aloitti itkeskelyn. Tilanne oli ihan katastrofaalinen.

5 kk iässä oli pakko alkaa unikouluttamaan tai en olisi enää jaksanut. Ilo vauvasta oli jo hvää vauhtia hävinnyt ja koin vauvan hoitamisen hyvin raskaana. Mies oli vuorotöissä ja hänkin huonon nukkumisen takia oli joutua pari kertaa vaaralliseen työtapaturmaan. Noudatimme Tracy Hoggin pick up, put down -unikoulua, jossa vauvaa ei siis huudateta, vaan otetaan syliin jos itkee, mutta lasketaan omaan sänkyyn heti kun on rauhoittunut. Alkuun tämäkin oli aika hirveää, mutta tehosi vajaassa viikossa. Tilanne rauhottui suunnattomasti. Yösyöttöjä oli taas se 1-2, mutta silloin vain huolehdin ettei vauva päässyt nukahtamaan rinnalle. Päivisin syöttöjen määrä väheni jonkin verran, unille ei enää tissiä tarvinnut.

Valitettavasti kuitenkin tästä jäi sellainen olo, että muistan alkuajat vain sumuisesti ja kamalina sekä kaoottisina. Lapsemme on nyt ihana ja rakas, mutta silti ajattelen että se vauva oli aika kamala... Itkettää, että pikkuvauva-aika meni noin, olisin halunnut nauttia lapsestani hänen ollessaan pieni! Kokemus kaikkinensa kun oli sellainen, että lisää lapsia ei kyllä tule...

 

Moikka vaan sinulle joka olet jaksanu lukea tänne asti! Aloin kirjoittamaan meidän tarinaa, koska siitä voi olla apua sinulle! Elikäs:

Meillä on 5,5kk neiti, joka ei syö tuttia, nukkuu perhepedissä ja on nukahtanut ainoastaan tissille. Heräili noin parin tunnin välein huvitutittelemaan tissillä ja/tai syömään. Äidillä alkoi mennä hermot huonooihin nukkuma-asentoihin ja siihen ettei asentoa voinut vaihtaa lainkaan. Vauva heräsi heti jos tissi meni muutamaa senttiä kauemmas. Luin paljon netistä erilaisista unikouluista ja muista kokemuksista. Kokeilin tassuttelu unikoulua testimielessä yhden yön ja totesin, että on vielä liian iso hyppy vauvalle siirtyä äidin vierestä omaan sänkyyn kun ei osaa vielä nukahtaakaan ilman tissiä. Yön valvomisen ja tassuttelun jällkeen totesin, että ei vielä ole oman sängyn aika vaann ensin täytyy opettella nukahtamaan ilman tissiä perhepedissä. Myöhemmin sitten omaan sänkyyyn kun osaaa jo nukahtamisen taidon.

Seuraavana iltana mentiin tavallisten iltarutiinien jälkeen tutusti perhepetiin ja annoin iltatissin. Kun huomasin, että vauva on nukahtamassa, otin varovasti tissin pois suusta. Laitoin tissin piiloon ja menin kylkiasentoon niin että alempi käteni on allani, eli tissi ei vahingossakaan mene suuhun. Käytin rauhoitteluun tassuttelu unikoulun keinoja, eli rauhoittavasti käsi vauvan masun tai selän päällä tai pientä hytkytystä. Lauloin/hyräilin myös (on meillä ollut tapana). Noin kymmenen minuutin jälkeen vauva nukahti viereeni! Ihme juttu suorastaan, tai siltä se siinä tuntui! Kun vertasin edelliseen yöhön, jolloin yritin suoraan unikoululla omaan sänkyyn niin ero on valtava! Nyt vauva saa sen läheisyyden ja turvan, koska olen ihan vieressä, mutta nukahtaa ilman tissiä!

Seuraava herätys oli kolman aikaan yöllä (yhdeksältä mentiin nukkumaan) ja silloin annoin tissiä, koska selkeästi oli nälkäinen ja aikaa oli mennyt niin paljon. Ihme juttu oli mielestäni tämäkin, koska tosiaan parin tunnin välein on yleensä herännyt tissille. Samalla tavalla tein, eli heti kun oli selvästi lopettanut nielemisen ja oli vain jäämässä huvitutittelemaan, otin tissin pois suusta ja siirryin tassuttelu-tekniikkaan ja hyräilyyn. Ihan muutamassa minuutissa vauva nukahti.

Siitä seuraava herätys oli seitsemältä ja sitten annoin jo "aamupalan" eli tissin ja puuron. Eli tällainen välimalli meillä käytössä. Päiväunilla nyt tänään kokeilin samaa ja toimi! Aikaisemmin ainoastaan tissille sisällä nukahtanut ja sen jälkeen herännyt noin 20 min välein vaatimaan tissiä. Vaunuissa ulkona nukkunut 2-3 tunninkin pätkiä. Nyt siis nukahtitissin jälkeen viereen tassuttelulla ja hyräilyllä ja nukkuin 1,5 h! Kyllä on nyt äiti iloinen!