Tiukka nainen

  • Viestiketjun aloittaja Miekkonen2
  • Ensimmäinen viesti
eräsperäs
Alkuperäinen kirjoittaja tiukkaaa:
Alkuperäinen kirjoittaja eräsperäs:
Onko sinulla jokin tutkimus tjsp. tuosta kertomastasi asiasta? ;) Minä en vaan yksinkertaisesti voi uskoa, että jokaisen naisen tavara olisi täsmälleen samanlainen vaikka toimivatkin samalla tavoin :D toisilla on putkimaisempi emätin kuin toisilla, toisille kulma on erityyppinen kuin toisilla, on takapilluja ja on etupilluja.
Ei jokaisen tavara olekaan samanlainen, sellaisen väittäminen olisi sama kuin väittäisi jokaisen kämmenen olevan identtinen.

Nimenomaan, ilmiö liittyy lihaksiston toimintaan kiihoittumisen aikana. Väljältä ja maljamaiselta tuntuva tavara ei ole kunnolla kiihoittunut. Kiihoittunut pilluhan suorastaan syö kädestä. Tämän ilmiön luulisi olevan kaikille tuttu.

Mekanismiin emätimen seinämien tiukkenemisesta ja emättimen pitenemisestä kiihoituksen aikana voi tarkemmin tutustua vaikka Kari Heusalan kirjasta Naisen orgasmi.
 
Tiukkaaa
Eräsperäs ei tainnut lukea kirjoituksiani lain. Minähän mainitsin, että toisenkin naisen emätin muuttui leikkien aikana tiukemmaksi, mutta ei se sitä tosi seikkaa poistanut että oma emättimeni on ei-kiihottuneenakin putkimainen samalla tavoin kun hänellä oli loppuvaiheessa ;) Sitähän minä tässä yritän ajaa takaa!

Oletko itse kovin monta naista päässyt sormettamaan jos et eroja ole huomannut malleissa?
 
tiukkaaa
Vai väitätkö sinä, että minä olen kestokiihottuneessa tilassa 24/7? Tänäänkin olen ihan uteliaisuudesta kokeillut itseäni "sieltä" ja voin sanoa, että maljamainen se ei ole. Selvä tunneli ;) Ja tuo nainen jota kokeilin niin en nyt väittäisi, ettei hän ollut kiihottunut, koska olin hyvin kostea ja menossa mukana. Tieten saattoi jännittääkin paljon, mutta maljamaisena se pillu pääsääntöisesti pysyi koko hommailun ajan, vaikka lopussa putkimaisempi (kuten olen sanonut) mutta silloinkaan ei niin putki mitä itselläni on.

Miehen kirjoittamat kirjat naisen orgasmeista... Mm... Täytynee tutustua, jostain syystä vieroksun kun täälläkin näkee niin monta ihmekäsitystä mitä miehillä naisista on :D
 
Xy1
Alkuperäinen kirjoittaja tiukkaaa:
Minä en vaan yksinkertaisesti voi uskoa, että jokaisen naisen tavara olisi täsmälleen samanlainen vaikka toimivatkin samalla tavoin :D toisilla on putkimaisempi emätin kuin toisilla, toisille kulma on erityyppinen kuin toisilla, on takapilluja ja on etupilluja.
Tuon minäkin olen havainnut. Muutaman sadan tai tuhannen orkun aiheuttaneena voisin sanoa, että emätin on ainakin omalla naisellani ensin putkimainen ja täyteläinen, sitten kiihoittumisen alussa maljamainen ja lopulta ennen orkkua ja orkun jälkeen taas putkimainen, mutta entistä tiukempi. Tämäkin riippuu kiihoittumisen tilasta, koska usein maljamaisuus ei katoa orkun tullessakaan, vaan orkku on silloin enemmän emättimen suulla. Kokonaisvaltaisessa orkussa koko emätin puristuu kasaan tiukaksi kouristelevaksi putkeksi. Vaikka naiseni on ns. kahden sormen nainen, niin sormettamisen joutuu aloittamaan aina yhdellä sormella ja vasta maljan muodostuttua voi sormettaa kahdella. Kolmea ei mahdu yleensä koskaan. Orkun tullessa puristus kahdessakin sormessa on luja ja voimakas. Kalusta nyt puhumattakaan. Pillu on niin sanotusti lihaisa, eli täyteläinen. Pojat kyllä ymmärtävät mitä tällä tarkoitetaan. Näin ollen pikaseksi on ollut alusta lähtien bannassa, varsinkin kun kaluni on muutekin ollut tuon pillun ylärajoilla mahtumisen suhteen. Naiminen on aina vaatinut huolellisen kiihoittumisen.

 
eräsperäs
Niin, XY1 tuossa on kyse kiihoittumisen eri vaiheista, kuten koko ajan olen sanonut. Mutta nyt kyllä sinulla menee maljat ja putket aivan eri lailla kuin nimimerkin tiukkaa tekstissä.

Ole tarkkana!

Olemme tainneet kirjoittaa tiukkaan kanssa ristiin, ensin hän oli samaa mieltä, mutta vaati kirjallisen viitteen väitteelleni :)

Oikeasti, minusta ei voi verrata omaa sormea omassa römpsässä siihen miltä se sormi tuntuu jonkun toisen tavarassa. Hetkeäkään epäilemättä ettei nimimerkki tiukkaa olisi tosissaan tuntemustensa kanssa.

 
vieras mies
Tuon minäkin olen havainnut. Muutaman sadan tai tuhannen orkun aiheuttaneena voisin sanoa, että emätin on ainakin omalla naisellani ensin putkimainen ja täyteläinen, sitten kiihoittumisen alussa maljamainen ja lopulta ennen orkkua ja orkun jälkeen taas putkimainen, mutta entistä tiukempi. Tämäkin riippuu kiihoittumisen tilasta, koska usein maljamaisuus ei katoa orkun tullessakaan, vaan orkku on silloin enemmän emättimen suulla. Kokonaisvaltaisessa orkussa koko emätin puristuu kasaan tiukaksi kouristelevaksi putkeksi. Vaikka naiseni on ns. kahden sormen nainen, niin sormettamisen joutuu aloittamaan aina yhdellä sormella ja vasta maljan muodostuttua voi sormettaa kahdella. Kolmea ei mahdu yleensä koskaan. Orkun tullessa puristus kahdessakin sormessa on luja ja voimakas. Kalusta nyt puhumattakaan. Pillu on niin sanotusti lihaisa, eli täyteläinen. Pojat kyllä ymmärtävät mitä tällä tarkoitetaan. Näin ollen pikaseksi on ollut alusta lähtien bannassa, varsinkin kun kaluni on muutekin ollut tuon pillun ylärajoilla mahtumisen suhteen. Naiminen on aina vaatinut huolellisen kiihoittumisen.

 
eräsperäs
Alkuperäinen kirjoittaja Xy1:
Alkuperäinen kirjoittaja tiukkaaa:
..., niin sormettamisen joutuu aloittamaan aina yhdellä sormella ja vasta maljan muodostuttua voi sormettaa kahdella. Kolmea ei mahdu yleensä koskaan. Orkun tullessa puristus kahdessakin sormessa on luja ja voimakas. Kalusta nyt puhumattakaan. Pillu on niin sanotusti lihaisa, eli täyteläinen. Pojat kyllä ymmärtävät mitä tällä tarkoitetaan. Näin ollen pikaseksi on ollut alusta lähtien bannassa, varsinkin kun kaluni on muutekin ollut tuon pillun ylärajoilla mahtumisen suhteen. Naiminen on aina vaatinut huolellisen kiihoittumisen.
Näin se menee. Eli se maljamaisuus on kiihoittumisen vaihe, josta seuraa putkimainen vaihe. Kyse ei siis ole niinkään rakenteellisesta seikasta.

xy1:n kuvaus lähes yksityiskohtia myöten kuin suoraan Heusalan kirjast.a.
 
Xy1
Tokkopa nuo naisten pillut ja orkut ihmeesti eroavat eri kiihoituksen vaiheessa. Kokoeroja toki on. Suurimmat erot taitavat olla naiskunnossa, eli pillun ja sisempien lantionlihaksien kunnossa. Toisilla naisilla (kuten vaimollani) lihakset toimivat automaattisesti ja ovat olleet käytössä jo alusta alkaen, toisilla ei ja he ovat oppineet vasta synnytyksen jälkeen, toiset eivät opi käyttämään ollenkaan. Itselläni kävi varmaan tuuri heti ekalla kerralla naiseni ollessa 18v, koska heti päästiin naimaorkkuun kiinni. Sen jälkeen tiesinkin mitä olin hakemassa. Nyt vaimoni on 51v, joten olen jokusia orkkuja viisaampi, kun seksiäkin on ollut aina joku kerta viikossa. Mutta vieläkään en ole naisen orkkuun kyllästynyt. :))))
 
Xy1
Yleensä puhutaan, että nainen on tiukka, jos kaksi sormea mahtuu vain sivuttain. Mutta mitenkäs on mitta jos sormet laitetaan pystysuuntaan. Tuli meinaan huomattua, että pystypäin vaimoni emätin on vieläkin tiukempi. Sormissa tuntuu kovempi hankaus välihaa ja häpykumpua vasten. Jopa niin, että meinaa helposti satuttaa emäntää, jos liian rajusti sormettaa. Kaluni on paljon paksumpi molempiin suuntiin kuin kaksi sormeani, joten ilmakos tuntuu kuin laittaisi kaksituumaisen yksituumaiseen reikään. Joissakin asennoissa kuten takaa, välilihan ja häpykummun väli on vieläkin ahtaampi. Mites muilla??
 
naisia eri kokoja
Minulla on 15cm pitkä ja 5cm paksu ja kokemuksesta voin sanoa, että myös naisen koolla on merkitystä, koska naisesta riippuen mulla on joko liian pieni, sopiva tai liian suuri... Jotkut naiset ovat niin väljiä, että kalun saa sisälle vaikka kuiviltaan ja toisiin taas täytyy laittaa paljon liukastetta tai käyttää apuna kenkälusikkaa :D

Miehen penis on avain ja naisen emätin on lukko. Täytyy olla yhteensopiva :)
 
m.38.
se mitä olen itse kokenut ja tutustunut niin jos nainen on riittävän kiihoittunut niin kyllä pimpin tiukkuus / löysyys on teoreettinen käsitys. kiihoittumisen alussa vaikka kuin märkä olisi niin silloin on vaikempi saada sisälle mitään mutta kun on oikein kovassa kiimassa niin kyllä silloin saa sopimaan paksunkin asian sisälle. varoen alkuun ja pikkuhiljaa lisää. uppoaa 3-4 sormeakin ja siitä tilanteen mukaan lisää. kyse on siitä miten kovasti nainen jännittää ja onko hän halukas kokemaan sitä oikeaa isoa.
( ei ole pelkotiloja)
 
Tiukan nähnyt
Ittellä ei mikään järjetön mela ole (jotain 16cm pitkä ja 4,5 paksu) mutta pääsin joitain vuosia sitten kokeilemaan pari kertaa tyttöä jolla oli hieman ylimääräistä. Ei mikään mahdottoman kokoinen, hieman vaan runsaampi. Kokemusta hänellä oli muutamista miehistä (ilmeisesti aika pienistä ku mulla oli kuulemma "muhkean" kokoinen). Harmi sinänsä että tehtiin se auton takapenkillä niin ei ikinä päässyt koittamaan kuin siten, että nainen oli päällä. Likka oli hetkessä litimärkä, mutta työtä sai tehdä että meni sisään. Tuli oikein pornonäyttelijä olo kun näillä mitoillakin tuntui tosi tiukalta. No, ei onneksi kumppaaniinkaan sattunut tämä vaan olisi halunnut kokeiluita vielä jatkaa myöhemminkin ;)
 
Tessu
En ole immenkalvoa rikkonut keltään mutta olen ollut "toinen" kylläkin.
Ei nyt meinaa neitseen tiukkaa vaan kunnon lihaksia siellä alhaalla.

Jotka puristavat kokomatkalta vartta eikä vain hieman pillunsuulta.
Lihaksia jotka imevät kalua pimpan ollessaan turvonnut ja kostunut.

Käden ja pillun tiukkuutta ei minusta kannata alkaa vertailemaan
Vertaan pillun lihaksia toisen pillun lihaksiin.

Tuossa ylempänä tulikin: "jonka antama fiilis ei perustu kyrpää liikuteltaessa tuntuvaan kitkaan, vaan pelkkään kalun puristukseen."
Ja eikös tärkeintä ole tietää mistä toinen pitää tai ei pidä ei koolla ole merkitystä jos ei tykkää ihmisestä ja huoriltahan saa aina oli mikä oli
 
Viimeksi muokattu:
Isoa ja pientä
Lukekaapa esim. Väestöliiton Miesten netistä Kysymys- ja vastauspankista näistä seksiasioista.
Vaginan "väljyys" ei ole iästä kiinni, vaikkakin pornomedia näin mainostaa.
Ei pidä uskoa kaikkea mitä näkee ja lukee - tälläkään palstalla.
Pakko myöntää, että itsekin hieman ensin hämmennyin, kun ko. nettisivulla nuori mies kyseli neuvoa teinimorsiamensa "isouteen".
Asiat eivät ole niin yksioikoisia kuin te miehet toivoisitte.
Omalta kohdaltani asia vaihtelee; lihakset toimivat "kuin itsekseen" seksiaktissa. Toisinaan tuo paljon puhuttu puristus tuntuu koko varren mitalta miehen vehkeessä, toisinaan taas vaihdellen puristuksen kohtaa - milloin mikäkin hyvältä tuntuu, kummastakin.
Tunteeton suoritusseksi on aina huonoa - koosta riippumati.
 
Hans
Missähän on "vika" kun en ole vielä törmännyt tiukkaan pilluun vieläkään.
Molo on kuitenkin 17/5 mutta tiukkuutta ei vaan näytä löytyvän.
Ei pienistä tai isommista naisista.

Onko hyvät pillulihakset muka harvinaisuus Suomessa?

Kokemusta on jo tähän ikään kertynyt n. 80 naisesta.

Mites muut miehet täällä?
Onko teidän sängyssänne vieraillut loro vai napakka tapaus.

Naisetkin voi kommentoida!!
Minulla oli kerran yksi tiukka tyttö. Vieläkin haaveilen. Oli tosi kivaa kun tyttö on napakka. Tämä bodasi. Tuntui siltä, että hänen ihonsa oli kokoa pienempi kuin tyttö sen sisällä ja että erityisen pieni sieltä. Kerrankin aamulla kun lin lähdössä töihin, hän sanoi, että nusastaan vielä. Se oli niin seksistisesti sanottu, etten kauan kestänyt vaikken muutenkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä