Todella iso mies, todella pieni muna

  • Viestiketjun aloittaja vatut
  • Ensimmäinen viesti
masa56
Luoja loi ihmisen, mutta unohti kiireessään sukuelimet. No, naisia hän rommautti kirveellä jalkoväliin ja tuumasi, että siitäpä sitä saattaa pissata jo.
Miehille hän sanoi: menkää te hakemaan kalunne tuolta työkaluvajasta.
Suuret miehet ryntäsivät pitkine koipineen ensimmäisenä vajaan ja rohmusivat ylähyllyltä kalut itselleen. Pienet miehet tulivat perässä ja saivat jäljelle jääneet vehkeet alahyllyltä.
Nytpä kävi niin, että Luoja olikin pannut suurimmat kalut ala- ja pienimmät ylähyllylle, ja siitä päivästä saakka isot miehet ovat kulkeneet pippelein ja pienet miehet jortikoin varustettuina, eli syntyi jonkinlainen logiikkavirhe Luojan varastojärjestyksen takia.
Että näinkin sitä on ihmiselle käynyt...
 
BettyP
Alkuperäinen kirjoittaja vatut:
Miten iso koko voikin korreloida niin huonosti varustuksen kanssa? Olen niin pettynyt.
Samansuuntainen havainto täällä. Eli isolla miehellä voi olla toooooosi pieni ja pettymyshän se on, kun kuitenkin jotenkin alitajunnassa on, että isolla pitäisi olla iso :(
 
voihan kikkeli
Oletteko koskaan kuullut väittämää, että miehen nenä on samannäköinen kuin sen kikkeli. Mulla oli poikakaveri jonka nenä oli pitkä, laiha ja vino ja sen pippeli oli samannäköinen. Toisella oli oikein kaunismuotoinen, pieni nenä ja kalu oli samanlainen. Eräällä toisella oli karu, paksu, ruma nenä ja sen vehje oli samannäköinen jne. Minusta tämä väittämä on pitänyt hyvin paikkansa. Seuraavalla kerralla: Katsokaa kaverin nenää.
 
ei aina piä paikkaansa
Mun ukko on 190 ja munan pituus on jäykkänä 17 cm. Mut jos mieheni ois tukevahko, silloin ihme kyllä ois pikkupippeli siellä. Lihavilla on pieni ukon koosta riippumata.
 
munaton hanhi
Alkuperäinen kirjoittaja masa56:
Luoja loi ihmisen, mutta unohti kiireessään sukuelimet. No, naisia hän rommautti kirveellä jalkoväliin ja tuumasi, että siitäpä sitä saattaa pissata jo.
Miehille hän sanoi: menkää te hakemaan kalunne tuolta työkaluvajasta.
Suuret miehet ryntäsivät pitkine koipineen ensimmäisenä vajaan ja rohmusivat ylähyllyltä kalut itselleen. Pienet miehet tulivat perässä ja saivat jäljelle jääneet vehkeet alahyllyltä.
Nytpä kävi niin, että Luoja olikin pannut suurimmat kalut ala- ja pienimmät ylähyllylle, ja siitä päivästä saakka isot miehet ovat kulkeneet pippelein ja pienet miehet jortikoin varustettuina, eli syntyi jonkinlainen logiikkavirhe Luojan varastojärjestyksen takia.
Että näinkin sitä on ihmiselle käynyt...
Hmmm....joo`O
 
Xy1

Allekirjoitan tuo, minä en 168cm miehenä ylettänyt kuin niille alahyllyille.
 
ni-iin
Samanpituisia joo, mutta ymmärrät itsekin, että jos muutoin miehellä on vartta vajaat 170 cm 15 sentin nakki näyttää suuremmalta kuin yli 180 senttisellä miehellä saman kokoinen.
 
eipäs
No itse asiassa harvempia naisia pelkällä munalla saa tyydytettyä.. vaatii muutakin kuin munalla jyystämistä. Sääli kun miehillä ei pelit toimi samoin kuin patterilla toimivat sauvat. Silloin ei tarvittaisi muuta. Tai mistä sitä tietää.
 
hurmas
Keskipituus korreloi kehon osien koon, myös peniksen koon kanssa. Siksi keskimäärin pidemmillä/suuremmilla (ei ylipaino) miehillä on suuremmat kädet, sormet, päät, kikkelit jne. se on fakta. Tästä syystä Keski- ja Pohjois-Euroopassa on pisimmät miehet ja suurimmat pippelit. Se ei tietenkään poista sitä että löytyy isoja pienipilisiä tai pieniä isopilisiä miehiä. Ja tietenkin pienessä hoikassa varressa tavallinenkin muna näyttää suuremmalta.
 
tosi on
Alkuperäinen kirjoittaja ei aina piä paikkaansa:
Mun ukko on 190 ja munan pituus on jäykkänä 17 cm. Mut jos mieheni ois tukevahko, silloin ihme kyllä ois pikkupippeli siellä. Lihavilla on pieni ukon koosta riippumata.
Jokainen 10 kiloa ylipainoa peittää läskeihin aina n. 1-1,5 cm visuaalista kokoa, se on selvä. Kuitenkin ne sentit on käytössä naidessa kun liha painuu lihaa vasten ja ne nivusläskit lytistyy naisen lantiota vasten.
 
Mr. Big
Alkuperäinen kirjoittaja hmmmmmm:
Pienellä miehellä vaan näyttää suuremmalta. Itse en ole kiinnostunut kuin pitkistä miehistä. Ei vaan sytytä pätkät = alle 180 senttiset miehet.
Näinhän se on. John Holmes oli noin 188 senttinen ja hänellä oli +25 cm, itse olen 190 cm ja kalu on 23 cm ympärysmittaakin 15,5 cm. Eihän se tietenkään näytä yhtä suurelta tässä kropassa kuin jollain 165 sentin pygmillä, mutta mitä sillä väliä.

einari hyttinen
Varokaa, hyvät naiset, niitä pienikokoisia isomulkkuisia. Erektiohan syntyy siten, että veri virtaa muualta kehosta peniksen paisuvaiskudokseen. Lyhyillä ja laihoilla tahtoo käydä niin, että kun veri virtaa mulkkuun, niin päästä loppuu veri ja kaverilta mene taju kankaalle. Yritä siinä sitten pitää hauskaa ja sekstailla tajuttoman miehen kanssa, jolla seisoo iso mulkku. Muistuttaa jo ruumiin hyväksikäyttöä. Hyi helvetti! Pysykää normaalikokoisissa ja normaalimulkulla varustetuissa.
 
dikki
Alkuperäinen kirjoittaja Mr. Big:
Alkuperäinen kirjoittaja hmmmmmm:
Pienellä miehellä vaan näyttää suuremmalta. Itse en ole kiinnostunut kuin pitkistä miehistä. Ei vaan sytytä pätkät = alle 180 senttiset miehet.
Näinhän se on. John Holmes oli noin 188 senttinen ja hänellä oli +25 cm, itse olen 190 cm ja kalu on 23 cm ympärysmittaakin 15,5 cm. Eihän se tietenkään näytä yhtä suurelta tässä kropassa kuin jollain 165 sentin pygmillä, mutta mitä sillä väliä.
ja kuitenkin itsetunto niin alhaalla että piti oikeen mitata ;)
 
aik.nainen
Alkuperäinen kirjoittaja aik.mies:
Mitä sitä vatvotte kalujen kokoa,tekniikka se on mikä ratkaisee.Kyllä naisen saa tyydytettyä minkä kokoisella vaan jos osaa.
Jaa miksikö vatvotaan ?
No tietenkin sen takia, että isoa kalua on kivempi katsella, käsitellä, esitellä:) jne jne.
Niinhän miehetkin tietääkseni mieluummin peuhaavat isojen tissien kimpussa, kuin pienten.
Tekniikka on isoissa ja pienissä ihan sama, mutta isot voittaa.

Onhan se paljon mukavampaa ajaa isoa Mersua, kuin pientä Fiiattia. Vaikka moottori se tekniikan luo.Tässä tilanteessa ison kalun kulutus ei ole yhtään suurempi kuin pienen naperon, eli ekologinen jalanjälki on molemmilla sama, vaikka tuo "iso jalka" jättää muuten niin ihanan ison jäljen,aaaah!

Tyydytys on tietenkin numeroyksi, mutta koko ( ja vielä iso sellainen ) on pelkkää boonusta, niin että hymy senkun leviää.

Eli jos nimimerkki sattuu kuulumaan näihin pienimunaisiin, niin kyllä sillä tyttöjä kyydittää, mutta Mersu on aina Mersu.
 
Yhteistyössä