todella myöhäinen puhumaan oppiminen

miten on, oppivatko kaikki lapset puhumaan joskus vai voiko jäädä puhumattomaksi peräkammarinpojaksi?

2,5 v lapsi osaa sanoa vain 4-5 sanaa jotka nekin hieman epäpuhtaasti. Pyysin jo 2v neuvolassa puheterapeuttiaikaa, ja nyt sitten 2,5v neuvolan jälkeen puheterapiaan pääsi mutta vasta kartoitukselle jossa katsottiin että puhe on fysiologisesti mahdollista (puhe-elimet kunnossa, ei virheasentoja suussa jne jne). Kaiken pitäisi olla siis elimellisesti kunnossa mutta puhetta ei tule. Tunnen asiasta itseni osalta jonkinlaista syyllisyyttä ja häpeää (lastani en siis häpeä) sillä lähistön muut äidit aina alkavat "ohjeistaa" minua miten ongelma pitäisi hoitaa. Pitäisi lukea, laulaa, puhua tavuleikkejä, opettaa äänteitä ja muuta aktivointia. Kaikkea tätä olen tehnytkin parhaani mukaan, mutta on vaan niin alentavaa aina muilta äideiltä saada vähän sellaisella ylemmyydentuntoisella asenteelle aina samat oheet ihan kuin olisin jotenkin tyhmä. Asiaa ei helpota se että jokainen äiti vielä kertoo miten "meidän malla oppi jo 1v iässä puhumaan" tai "meidän nico osaa jo 8kk iässä enemmän sanoja kuin sinun lapsesi". Eivät siis aina varmaan tarkoita mitään pahaa tai loukkaavaa mutta itseäni kyllä jo ahdistaa tilanne.

Lasta ei voi painostaa eikä hoputtaa, ja kyse lienee vain siitä että lapsi ei koe suurta tarvetta suurempaan puheeseen kuin "döh-döh"-äänteet ja asioiden osoittelu. Lapsi vaikuttaa muuten mielestäni erittäin älykkäältä ja hoksaavalta joten en usko että vikaa on siinäkään suunnassa. Passiivinen sanavarasto (sanat jotka ymmärtää tai osaa osoittaa kirjasta) on ehkä sellainen 100-200 sanaa ja tuntuu ymmärtävän aika lailla paljon puhetta.

Miten muilla hitaasti puhumaanlähteneillä on kehitys mennyt eteenpäin? Lapseni on ollut kotihoidossa mutta aloittaa siis 3v ikäisenä tarhassa, ja toivoisin että osaisi edes vähän puhua tarhan aloituksessa syksyllä. Lapseni on minulle kovin rakas ja ihana, ja pelkään että oma häpeäni asiasta jotenkin pian heijastuu lapseen tai lapsi aistii että olen tuskastunut asian tiimoilta.

 

Perhepiirissäni oli lapsi, joka alkoi puhumaan vasta yli kolme vuotiaana.
Lääkäri oli hänet aiemmin tutkinut ja kertonut ettei lapsessa ole mitään vikaa; "hänellä ei vaan ole mitään asiaa".

No sitten kun alkoi puhumaan, puhe oli heti kokonaisia lauseita, ja kaikki kirjaimet oikein äännettynä.

 

Oma tyttäreni oli vielä 2-v neuvolassa "mykkä". Hän ei koskaan jokeltanut tai äännellyt erityisemmin, vaan hän osoitti asioita ja sanoi "äh äh", kun halusi jotakin. Tyttäreni ymmärsi asioita ja osasi neuvolassakin näyttää, missä nukella on suu, silmä jne. Tilannetta ei helpottanut yhtään, että minä itse olen oppinut todella varhaisessa vaiheessa puhumaan (sanavarastoni 1-v neuvolassa oli jo kymmeniä sanoja) ja esikoispoikakin oli oppinut puhumaan 1v 5kk iässä.

Meillä käännekohta oli päivähoito. Kun tyttö meni päiväkotiin, niin hoitajat eivät siellä ymmärtäneet sitä, mitä tyttö halusi. Meni vain kaksi viikkoa, niin tyttö sanoi ensimmäisen sanansa. Sen jälkeen sanoja alkoi tulla. Puhe oli aika epäselvää pitkään. Nyt kun tyttö on jo koulussa, hänen puheensa on mielestäni selkeää ja kuuluvaa (saattaa kyllä kotioloissa mutista puhetta epäselvästi), pärjää äidinkielessä hyvin ja muutoinkin koulussa menee kivasti. Tosin ehkä hankalasta lähdöstä johtuen olen juuri tarkoituksella yrittänyt painottaa, että pitää puhua selkeästi ja riittävän kovalla äänellä, jotta muutkin ymmärtävät.

Sinuna en olisi huolissani yhtään. Jatka vain samaan tapaan kuin tähänkin saakka. Suosittelen, että yrität käydä säännölllisesti sellaisissa paikoissa, joissa on paljon muita lapsia, jotta hän näkee esimerkistä, että toisetkin lapset kommunikoivat äitinsä kanssa. Paras vaikutus olisi varmasti sillä, että kotiinne tulisi suunnilleen samanikäinen puhuva lapsi.

Voit tietysti yrittää saada häntä käyttämään ääntään vaikkapa laululeikkien avulla, jossa eläimet sanovat eri ääniä (röh röh, hau hau), koska ne saattaa olla helpompi oppia. Äiti ehkä liian helposti ymmärtää sitä, mitä lapsi haluaa, jolloin lapsella ei ole mitään pakkoa puhua, koska asiat hoituvat ilman sanojakin.

 

Älä vielä stressaa liikoja. Sukulaispoikakaan ei alkanut puhumaan ennen kuin täytti 3. Vanhemmatkaan ei ymmärtäneet poikaa ennen tuota. Ainoa joka sai jotain pojasta selkoa oli tämän isoveli. Kyllä siinä sitten muutaman vuoden iässä puhe alkoi kehittymään ja on täysin normaali aikuinen nyt. Hän on kuitenkin yhä vaan aika hiljainen ja rauhallinen luonteeltaan, muttei mitenkään erakko. Hänellä on paljon ystäviä ja on menestynyt elämässä. Ei kaikilla vain ole niin paljon asiaa.

 

Minä aloin puhumaan vasta 3-vuotiaana. Oli pakko kun isosisko lähti kouluun eikä ollut enää tulkkaamassa. =D Olin kuitenkin varsin puhelias kun vihdoin sain sanaisen arkkuni avattua (ja olen edelleenkin)...

Alkuperäiselle tsemppiä. Ymmärrän miten turhauttavalta ja huolestuttavalta tilanne voi tuntua. Mutta on meitä muitakin "ummikkoja". =)

 

Myös minun sukulaispoikani alkoi puhumaan vasta yli 3 vuotiaana, sitä ennen sanavarastossa oli vain joitakin yksittäisiä sanoja. Mutta kun puhe alkoi, oli se selkeää ja monisanaista. Hänellä on isoveli, joka oli aina äänessä, samoin kuin äiti, olisikohan sen vuoksi pikkuveli vähän hiljaisempi.

En huolestuisi siis vielä, odottele vielä ainakin vuosi.

 

Aiempaan tekstiini vielä lisäys: Oma tyttäreni oppi siis vasta vähän yli 2 vuotiaana päiväkodissa puhumaan, kun oli pakko (muut eivät ymmärtäneet). Voi olla, että jos olisin voinut olla kotona vielä vuoden lisää, niin tyttö ei välttämättä olisi oppinut sitä puhumista vielä silloinkaan, vaikka hänellä elimellisesti valmius puhumiseen olikin. Häneltä puuttui motivaatio puhumiseen, vaikka isoveli puhuikin hyvin.

Meillä myös tyttö on nykyään tosi puhelias. Kun "tulppa" lähti irti puhumisen suhteen, niin sitten sitä puhetta alkoi tulla pulppuamalla.

Myöhäinen puhumaan oppiminen ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Se ei myöskään välttämättä tarkoita sitä, että lapsesta tulisi vähäpuheinen, koska se taas liittyy sosiaalisuuteen ja itseilmaisuun. Myöhäinen puhumaan oppiminen ei myöskään tarkoita, että lapsi olisi tyhmä tai että hänellä tulisi myöhemmin olemaan kielellisiä vaikeuksia. Edelleenkin mielestäni on tärkeintä, että lapsi ymmärtää ja että hän kuulee. Kun ne kaksi asiaa ovat kunnossa, niin se puheen oppiminen on yleensä aina vain ajan kysymys.

 

Lohduttaakohan se, että myös Einstein alkoi puhua vasta tosi myöhään Ja silläkin oli vanhemmat kovin huolissaan.