Töihin paluu hoitovapaalta aikaisemmin kuin piti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apuva"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"apuva"

Vieras
Taloudellisen tilanteemme takia haluaisin palata töihin tekemään iltavuoroa, niin että lapset eivät joutuisi menemään hoitoon päivisin. Olen ilmoittanut työnantajalle palaavani hoitovapaalta ensi keväänä. Nyt tilanne kuitenkin tämä. Kysyin voisinko tulla jo takaisin, mutta työnantaja kieltäytyi; ei ole tsrjota vuoroja. Voiko hän siis tehdä näin?
Viimeksi kun jäin hoitovapaalle, minulle sanottiin että hoitovapaalta voi palata aina aikaisemmin, muttei niin vaan pidentää, joten kannattaa laittaa alkuun pitempi pätkä...

AUTTAKAA! :(
 
Yleensä se on juurikin noin päin, että anottua hoitovapaata ei tarvitse työnantajan katkaista, vaan hoitovapaata kannattaa hakea kahdessa erässä niin että ensimmäisen pätkän jälkeen harkitsee, palaako jo töihin vai jatkaako vielä hoitovapaata ja kuinka kauan.
 
Olet tavallaan hakenut virkavapaata ensi kevääsen saakka ja työnantajan ei ole pakko ottaa sinua töihin kesken hoitovapaasi. Niin se vaan menee. Hoitovapaata voi saman lapsen kohdalla hakea kaksi kertaa ja siihen työnantajan on pakko suostua, koska niin sanoo laki.
 
Mulle kans pomo sano jo ennen äippälomalle jäämistä että muista sit et hoitovapaata "ei voi" keskeyttää eli työnantajan ei ole mikään pakko ottaa sua takas töihin päivääkään aiemmin kun papereissa lukee. Pitkälti just siksi että sun tilalle on tod näk otettu työntekijä jolla määräaikainen työsoppari. Häntähän ei voi irtisanoa perusteena sun töihinpaluu sovittua aiemmin. Toinen asia on myös että harvaan työpaikkaan voi sanoa mihin kellonaikoihin voi töitä tehdä,siis jos muut tekevät esim 2-vuorotyötä.
 
Kuten muutkin jo sanoivat, niin jo myönnetyn hoitovapaan voi katkaista ainoastaan painavista syistä ja näitä ovat yleensä hoitovapaaseen oikeuttavan lapsen kuolema, lapsen joutuminen pysyvästi laitoshoitoon, lapsen pidempiaikainen huostaanotto tai vanhempien ero, jolloin lapsi muuttaa sen vanhemman mukaan, joka ei ole hoitovapaalla. Käytännössä siis varsin harvinaista, että työnantajan tarvitsisi ottaa työntekijää kesken hoitovapaan takaisin. Sillä ei ole mitään väliä, onko sijaista vai ei.
 

Yhteistyössä