Töihinpaluu ahdistaa ihan hirveästi

["surku"]

Heipsis!
Kotona olo alkaa pian olla lopuillaan kun on aika palata kotiäidin roolista työelämään. Lapset ovat nyt 3,5v ja 2v. Isompi alkaa olla jo kypsä hoitoon ja kaipaa leikkiseuraa, mutta pienempi vielä kiinni äidissä aika paljon... ja ehkä eniten äiti on kiinni lapsissaan, sillä mitä lähemmäs töihinlähtö tulee, sitä enemmän ahdistaa. Samalla vaihdan työpaikkaa pois entisestä, kun sain vakituisen työn tulevasta paikasta. Työmatka on lyhyt, lapset saavat alkuun olla vielä kotona isän hoidossa muutaman kk:n, ja kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta itselle tämä elämänmuutos tuntuu kuin olisin painajaiseen herännyt. Ristiriitaista sinänsä, vielä vähän aikaa sitten olin kypsä lähtemään töihin kun kotona olo alkoi jo puuduttaa niin paljon, ja kun hain tuota työpaikkaa, se tuntui hyvältä ajatukselta. Mutta nyt kun on tosi kyseessä, tuntuu kuin se olisi kuolema, on alkanut kaduttaa aivan valtavasti. Itkua täällä tihrustan jo pelkästä ajatuksesta että pitää "luopua" lapsistaan... ihan kuin olisin menettämässä heidät kokonaan!
En tiedä miten tästä selviää, helpottaako se sitten vai perunko koko homman. Tiedän, ettei sitä voi ikuisuuksiin olla kotona, ja nyt on sellanen paikka josta olisi "viisasta" pitää kiinni, mutta nämä asiat eivät juuri tämän paniikin rinnalla tuo helpotusta. Miten muut äidit olette selvinneet työhönpaluusta, mitä ajatuksia on herännyt?

 

[zxc]

Mulla nyt ei ole kuin yksi lapsi, jonka jälkeen menin töihin, kun hän täytti 2 v 2 kk. Ja oli kyllä tiukka paikka. Huono omatunto alkoi vähän antamaan periksi, kun lapsi täytti 3 v, jolloin hoitovapaalta oli pakko mennä töihin. Teen nyt 80 % työaikaa.

Lapsi on jo 4 vuotta ja nyt hänestä näkee, miten todella nauttii kaveriseurasta. Toisaalta meillä on aina perjantait kahdenkeskistä aikaa, kun käytän työajanlyhennyksen silloin.

En ollut ekaan hoitopaikkaan kovin tyytyväinen, vaikkei nyt mitään kovinkaan kummallista valitettavaa ollutkaan. En tiedä olisiko kukaan ollut kyllin hyvä hoitaja lapselleni. Myönnän nämä ajatukset.

Sinulla tosi hyvät olosuhteet aloittaa työt, kun lapset jäävät kotiin. Minäkin olisin mielelläni suonut mieheni jäävän hoitovapaalle, mutta eihän hän nyt sellaiseen. :-D

Mutta pahin ahdistus meni parissa kuukaudessa ohi. Ja sitten kun hoitoonmenosta tulee rutiini sekä äidille että lapsille, kaikki jo helpottuukin.

 

[sama tunne]

Meillä pienin on vielä pienempi ja olen jo työt aloittanut. Isä piti jonkun aikaa hoitovapaata ja nyt teen itse 80% työaikaa. Ristiriitaiselta tuntuu. On taloudellisesti pakko mennä töihin ja työkin on kivaa, koulutusta vastaavaa työtä, mutta olis niin ihana hoitaa pieniä lapsia kotona. Ikävä melkein tulee kesken työpäivänkin.

 

["hankey"]

ihan samoissa mietteiisä aluksi, mutta kyllä siihen tottuu. Palkkapäivä nopeuttaa sopeutumista.

 

[täh]

Hei, miten muuten? :=

 

["vieras"]

en voi kuin ihmetellä rektiotasi. itse teen päätökset niin, että niiden kanssa on helppo elää. minusta on luonnollista, että aikuiset käyvät töissä.

 

[VINKKI]

Kannattaa

painaa

entteriä

joskus