Toimitus kysyy: Uhkailu, kiristys ja lahjonta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Toimitus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Toimitus

Jäsen
Ylläpidon jäsen
13.09.2010
64
0
6
Hei!

Teemme Kaksplussaan juttua uhkailusta, kiristyksestä ja lahjonnasta kasvatuskeinoina. Kaipaisimme kokemuksianne seuraavista aiheista:

1. Mitä mieltä olet uhkailusta, kiristyksestä ja lahjonnasta kasvatuskeinoina? Jos niitä ei mielestäsi tulisi käyttää, mitkä ovat mielestäsi parempia vaihtoehtoja?
2. Jos käytät uhkailua, kiristystä ja/tai lahjontaa, miten, millaisissa tilanteissa ja missä asioissa? Teetkö niin tarkoituksella vai vahingossa (esimerkiksi suuttumuksen vallassa, turhautuneena)?
3. Millaisissa tilanteissa uhkailu, kiristys tai lahjonta on toiminut? Entä millaisissa tilanteissa se ei ole toiminut? Minkä ikäisillä lapsilla?

Kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata, vain ajatuksia herättäviin. Kommentoi tähän ketjuun. Kiitokset!

Nina Erho
Toimittaja, Kaksplus
 
1. Vaikkakin 3 vuotiaani on aika 'helppo' tapaus , koen että välillä on pakko käyttää noita kaikkia. Hatunnosto niille, jotka selviävät ilman kaikkia noita - siten että lapsen hyvinvointikaan ei vaarannu. Ehkä jonkin moinen herranpelko tai kuri on muilla tavoilla saatu sellaiseksi, ettei lapsi pane missään vastaan ?
Joissain tilanteissa - vaikkapa nukkumaanmeno - tepsii ihan pelkkä komentaminen ja valojen sammutus olohuoneesta .
Vaihtoehto - sekin lahjontaa - palkkiosysteemit, tarrat tms hyvästä käytöksestä ?
Itse en tunne vanhempia, jotka selviäisivät ilman minkäänlaisia U&K&L menetelmiä ?

2. En mielestäni ole lapselleni suuttunut - melkein sentään muutamia kertoja . Eli käytän U&K&L ihan tarkoituksella - varmistaakseni hyvinvoinnin ja/tai ehtimisen ajoissa jonnekin. Yleisimmät tilanteet ovat:
Ruokailu - jotta lapsi syö riittävästi - jotta kasvaa, on terve ja voi ihan lyhyellä tähtäimelläkin hyvin ja on pirteä (=kaikilla elo helpompaa). En usko siihen, että nälkäinen lapsi sysätään pöydästä odottamaan seuraavaa ruokailua - itselläkin matala verensokeri tekee huonotuuliseksi.
Lahjonta - jälkiruoka tai vaikapa lastentv tms ?
Kiristys - vielä 2, 3 tai 5 lusikallista ...
Uhkailu - nyt jos et syö kiltisti sitä 3-5 lusikallista tai maista edes - äiti vie lempilelun naapurin tytölle tai roskiin, Tai tonttujen kurkistelu ikkunasta ...
Hampaanpesu - väliin valitettavasti pitää uhkailla hammaslääkärillä ja poran äänen matkiminen saa suun auki ja hampaanpesun tehdyksi - lapsi kammoaa isoja ääniä. Tämä siis jos muu houkuttelu ja satuilu ei auta.
Pukeminen - tähän ei aina tepsi , vaan puen sitten reippaammin lapsen itse , monestikin jos on kiirus lähtötilanne.
Oikein mietittyäni - en keksi muita hankalia tilanteita meillä.

3. Nämä siis useimmiten tepsivät 3-vuotiaalle. Ja jos yksi ei tepsi , täytyy ottaa lisää mielikuvitusta kehiin...
 
Uhkailu, lahjonta ja kiristys... kyseenalaiset mutta toimivat...

Myönnän käyttäväni niitä monesti. Ja ne toimivat. Tietysti niiden käytössä voi olla suuriakin eroja, kyseenalaisiakin.

Itse tulee käytettyä niitä esim. jatkuvaa nahistelua -> menetätte karkkipäivän jos ei lopu, jos ei tule kotiin sovittuun aikaan toistuvasti -> kotiaresti, Kun nyt puet reippaasti saat yllätyksen jne.

Mielestäni uhkailu, lahjonta kiristys ovat sanoina kamalia. mutta loppujen lopuksi niitä 'pehmeitä' keinoja saada lapsi ymmärtämään syy-seuraus suhteet. Ja tietenkin meilläkin keskustellaan ja perustellaan asiat.

Meillä nuo kuitenkin toimivat ja käytetään harkiten sekä inhimillisesti.
 
Käytän noita kaikkia, sillä vaikka uskonkin myös keskustelun voimaan, en todellakaan ala kerta toisensa jälkeen perustella lapselle, miksi vaatteet pitää laittaa reippaasti päälle, miksi ruokapöydässä istutaan rauhassa tai miksi ei saa lyödä tai töniä toisia. Nämä asiat on moneen kertaan keskusteltu, joten lapsi tietää nämä asiat hyvin, joten niitä on ihan turha jankata. Eli jos lapsi ei suostu istumaan pöydässä rauhassa, vaan temppuilee tai juoksentelee ihan jossain muualla, uhkaan viedä ruuan biojätteisiin ym.

Minusta nämä ovat aivan käypiä kasvatuskeinoja, vaikka ne kuulostavatkin sanoina pahoilta, joten "uhkaan", "kiristän" ja "lahjon" ihan tarkoituksella. Ystäväni, joka näitä asioita ei juuri koskaan tee, on menettänyt jollain tavalla valtansa omaan 5-vuotiaaseensa, joka tekee, mitä tahtoo, eikä todellakaan jää kuuntelemaan, kun äiti haluaa keskustella säännöistä.
 
1. Mitä mieltä olet uhkailusta, kiristyksestä ja lahjonnasta kasvatuskeinoina? Jos niitä ei mielestäsi tulisi käyttää, mitkä ovat mielestäsi parempia vaihtoehtoja?

Käytännössä näitä keinoja on pitänyt käyttää jo 2-vuotiaan kanssa. Tyypillisimpiä tilanteita ovat pukeminen, syöminen ja nukkumaanmeno. Uhkailu on näistä huonoin keino, kiristys ja lahjonta toimii sopivasti annosteltuina.

Parempia vaihtoehtoja on asian perinpohjainen selittäminen (toimii yllättävän hyvin, jos aikaa on) ja suostuttelu, mutta uhmaikäisen kanssa ne eivät valitettavasti aina toimi. Hyviä keinoja on asian muuttaminen leikiksi ("ai sinulla on tyynyn muotoinen auto, laitahan se tuohon sängylle parkkiin") tai pyytää lasta tekemään jotain vastuullista (vaikka kattamaan pöytää, jos lapsi pyörii tiellä kun yrittää saada ruokaa valmiiksi). Jos lapsi ei vaikkapa suostu tulemaan hammaspesulle, sanon että "minäpä harjaan sitten tämän nallen hampaat" ja siinä vaiheessa lasta alkaa kiinnostaa niin paljon, että hän tulee myös vessaan ja onkin sitten suostuvainen hammaspesuun. Usein lapsi alkaa kinuta leipää, vaikka jugurtti on vielä syömättä. Silloin sanon: "syö sillä välin jugurttia, kun äiti voitelee leipää" ja sitten voitelen oikein hitaasti leivän. Jos lapsi ei suostu syömään jotain ruokaa (esim. kurkun paloja), niin sanon että "kokeilepa tehdä siihen kurkkuun hampaanjäljet". Usein uuden ruuan maistamista helpottaa se, että aikuiset syövät itse samaa.

2. Jos käytät uhkailua, kiristystä ja/tai lahjontaa, miten, millaisissa tilanteissa ja missä asioissa? Teetkö niin tarkoituksella vai vahingossa (esimerkiksi suuttumuksen vallassa, turhautuneena)?

- Hermostuessani uhkailen: "jos nyt et tule tänne pukemaan, niin äiti hermostuu". Tätä ennen yleensä annan valinnanmahdollisuuden: "tuletko itse, vai tuleeko äiti hakemaan" (ja tämä siis ihan hyvässä hengessä, yleensä lapsi valitsee itse tulemisen).

- Kiristystä käytän esim: "jos vielä juokset karkuun, kun äiti yrittää pukea, niin joudut istumaan kärryissä koko kauppareissun" (tämä on kauhea kohtalo meidän 2-vuotiaalle) tai "jos vielä kerrankin läträät sitä jugurttia lusikalla, niin äiti ottaa jugurtin pois".

- Lahjonta toimii joskus: "Jos tulet nyt reippaasti sänkyyn, niin äiti lukee kaksi iltasatua", joskus taas ei: "jos kävelet itse kaksi kerrosta rappusia, niin äiti kantaa viimeisen". Rappusasiassa ei meillä toimi mikään. Asumme 3. kerroksessa hissittömässä talossa ja rappuset ovat ilmeisesti kova koetus, vaikka hän on taitava rappusissa. Lapsi kävelee rappuset itse vasta kun jätän hänet yksin alakertaan ja menen edeltä kotiin. Kantaminen on kauppakassien kanssa usein mahdotona, kun lapsi painaa 16 kg. Joskus lapsi jää itkemään alakertaan ja hänet pitää lopulta hakea, joskus taas kävelee reippaasti omassa tahdissaan kotiin. Koskaan ei pysty ennakoimaan kumpi tapahtuu. Jos hän itse kävelee rappuset ylös, kehun kovasti ja lapsi selvästi on ylpeä suorituksestaan.

Uhkailu harvemmin toimii, koska hermostumisen jälkeen lapsikin hermostuu. En ikinä uhkaa asioilla, joita en voisi toteuttaa (esim. en uhkaa, että jätän lapsen yksin puistoon/nälkäinen lapsi ei saa ruokaa/joutuu lähtemään ulos kakat housuissa/joutuu menemään ulos ilman ulkovaatteita). Kiristys toimii yllättävän hyvin, jos menetetty etuus on lapsen mielestä tärkeä. Lahjonnassa yritän välttää karkilla/leluilla tms. lahjontaa, vaan olla ovela ja lahjoa pienillä teoilla, jotka on helppo toteuttaa, mutta ovat lapselle mieluisia.
 
1. Olen varmaan ainoa sitten joka ei ainakaan omasta mielestään mitään noista ole käyttänyt, eikä tule niitä ikinä käyttämään. Mutta en oikeen ymmärtänyt kysymystä, että parempia vaihtoehtoja mille? Saada lapsi tekemään jotain mitä haluamme?

Uhkailu/kiristys: Monesti huomaan kaupoissa kuinka vanhemmat uhkailevat lapsiaan, että jos et nyt tule niin jätän sinut tänne tmv. aivan turha uhkaus, sillä jos lapsi ei tottele, ei vanhempi pysty edes toteuttamaan uhkaustaan. Uhataan monesti että ei saa sitten karkkipäivänä karkkia, mutta lapsi ei osaa ajatella vielä niin pitkälle ja monesti vanhemmatkin saattavat unohtaa edesmenneen "tappelun" kun karkkipäivä koittaa. Pistää myös mietittyttämään, että jos uhkailu toimii tai alkaa toimia, mitä tapahtuu sitten kun lapsi menee kouluun tai alkaa pyöriä teininä kaupungilla ja kaverit uhkailevat asioilla ja patistavat tekemään jotain mitä lapsi ei haluaisi..miten lapsi tällöin toimii, kun on pienestä pitäen tottunut siihen että sitä joka uhkailee tulee totella.

Lainatakseni edellisiä esimerkkejä, miten meillä toimitaan: poika 1v9kk
Jos ollaan lähdössä johonkin, varaan pukemiseen yleensä paljon aikaa..välillä on päiviä että pitääkin lähtee jonnekkin kiireellisesti ja hermohan siinä kiristyy kun meinaa myöhästyä ja toinen juoksee ympäri kämpää nauraen. Ensin sanon että "tuus nyt pukeen, muuten me myöhästytään bussista", yleensä tulee, mut jos ei tule niin haen pojan ja rupean pukemaan. Jos poika siinä venkuilee ja hermo on kireellä, sanon että "oikeesti, voisitko olla nyt vempuilematta, kun äitillä on muutenkin hermo kireenä ja me myöhästytään kohta"..
Jos on tilanne että pitäisi kävellä paikkaan A ja poika lähtee kohti paikkaa B niin kysyn, että "haluatko kävellä vai otanko sut syliin?" -> valitsee jomman kumman. Jos jatkaa matkaa kohti B:tä otan syliin.

Lahjonta:
En osaa ajatella tekeväni sellaista.

Meillä keskustellaan yhdessä asioista, vaikka poika ei osaakkaan vielä kunnolla puhua, osaa sanoa joo ja pudistaa päätään kun ei halua jotain ( emme ole ei-sanaa käytetty muuta kuin vaaratilanteissa ja jos lapsi meinaa satuttaa jotain toista). Aina kysyn häneltä mennäänkö käymään kaupassa, imuroitaisko kun päästään kotiin, haluisitko sä katsoa muumeja, onko nälkä? Otatko ketsuppia vai puolukkahilloa ( ja hän näyttää purkeista). Mennäänkö nukkumaan? Poika on syntymästä asti saanut itse syödä (ei olla syötetty kun varmaan 10 kertaa sen elämän aikana) ja niin paljon kun on halunnut. En ikinä tuputa sitä syömään enempää jos se on täynnä (silloin se sanoo kiitti ja kasaa astiat päällekkäin ja antaa minulle). Meillä on kyllä tähän asti ainakin kaikki toiminut niin, että ei ole ollut edes tarvetta millekään kysytyille toiminnoille.

Minulla on myös kuusi vuotias veli jota olen paljon hoitanut hänen syntymästä asti..hän elää uhkailun,kiristyksen ja lahjonnan perheessä ja sen huomaa. Minun kanssani hän on ihan ihmeissään kun kysynkin hänen mielipidettänsä enkä käske. Teemme kompromisseja asioista joihin hän ei suostu. Selitän paljon asioita hänelle, miksi kannattaisi tehdä niin tai miksi minun kantani johonkin asiaan on ehdoton. Toimii loistavasti. :)

Hip-pi mainitsi ystävästään joka on menettänyt kontrollin 5 vuotiaaseen lapseensa koska ei käytä kyseisiä keinoja. Oletko varma että se johtuu siitä?

Minulla on myös ystäviä jotka eivät näitä keinija käytä, eivät kiellä lasta turhaan (ilmaisevat asiat muulla tapaa), eivät käskytä ym. ja kaikki vain ihmettelevät miksi lapset on niin tottelevaisia, mutta juju onkin siinä, että lapset osaavat ajatella itsekin tai keskustella asioista ja puida ongelmia. Koska heitä ei kohdella kuin jotain robotteja joilta vaaditaan kokoajan tiettyä toimintaa ja käytöstä.
 
Pakko tarkentaa -
eli tokihan meilläkin on monestikin ensin keskustelu, perustelu ja motivointi käytössä ensin.
Myös vaihtoehtojen antaminen - tosin toimi paremmin pienemmällä, samoin kuin pienemmällä toimi huomion pois kiinnittäminen yms.
Eli vastaukseni ei tarkoittanut - niinkuin ei varmaan monen muunkaan U&K&L keinoa joskus/tietyissä tilanteissa käyttävän vastaus - että ko keinoja käytettäisiiin AINA.
Vaan luonnollisestikin silloin kuin nuo muut ei tepsi , tai 1-5 vikuroinnin jälkeen on vain pakko päästä lähtemään tai saada homma tehtyä. Vaikkapa syötyä edes jotain, että pärjätään seuraava 2-3 tuntia ulkona/hoidossa/kylässä tms ...

Katson myös kuuluvani vanhempiin - jotka 'valitsevat taistelunsa' - eli en kiellä turhaan tai kaikesta. Vaan siis aiheesta.

Lapsi muuttuu koko ajan 1v ja 2 v ja 3v --- 10v ovat aika erilaisia , ja omaa tahtoa tulee lisää , lisäksi lapsi kokeilee omaa tahtoaan ihan eri tavalla isompana. Ihan kasvun myötä, ja nähtyään eri malleja vaikkapa hoidossa .

Yksi malli tai vaihtoehto tilanteeseen joss alapsi ei muutoin tottele- on muuten se jäähyttely eli jäähyjen käyttö. Tätä olen itse käytäänyt hyvin vähän. Voisi sanoa että ihan muutaman kerran. Eli rangaistus - sehän on eri asia kuin U&K&L ?
Vai onko ?

Niihin tilanteisisin jossa lapsi tottelee ja tekee sovitusti ja pyydetysti - eihän niihin tietenkään tarvita mitään ylimääräistä. Ja siis noita tilanteita onneksi on paljon - pidän siis lastani hyvätapaisena tai suht helppona lapsena - kuvaisin myös tottelevaiseksi .

Elämäntilanteista - jos on kotiäitinä yhdelle lapselle , on huomattavasti helpompaa tehdä kaikki kiireettömästi ja varata loputtomiin aikaa... Työelämän ja muiden kiireiden keskellä tämä ei enää ole mahdollista - elämää rajaa muukin kuin lapsen 'rytmi' tai 'leikki'.
Ehkä lapselle on myös hyvä oppia , ettei kaikessa voida mennä ainoastaan hänen rytminsä mukaan - siis isommalle lapselle ? Tämä asia nyt on kuitenkin hoidossa ja koulussa edessä ...
 
1.

Hip-pi mainitsi ystävästään joka on menettänyt kontrollin 5 vuotiaaseen lapseensa koska ei käytä kyseisiä keinoja. Oletko varma että se johtuu siitä?


Sanon tähän myös minä, että meillä keskustellaan hyvin paljon ja selitetään lapsille asioita, ja 5-vuotiaamme onkin mielestäni aika fiksu ja hyväkäytöksinen. Häntä ei ole tarvinnut paljon käskeä, vaan keskustelmalla ollaan menty hyvin pitkälle. 2-vuotias poika on eri maata, ja häntä on täytynyt käskeä/uhkailla porrasarestilla paljon enemmän, esim. siinä, että isosiskoa ei saa töniä (toki tätä asiaa käsitellään myös keskustelemalla).

Ystäväni käytti keskustelua joka paikassa aina kerta toisensa jälkeen: miksi on tärkeää laittaa ulkovaatteet reippaasti päälle eikä juoksennella enää siinä vaiheessa muualla (koska toisille tulee odottaessa kuuma/pitää ehtiä johonkin jne.), miksi nyt täytyy mennä autoon ja turvaistuimeen (koska nyt täytyy lähteä ja on turvallista olla ainoastaan turvaistuimessa).

Nämä keskustelut tuntuvat kavereista (meistä) loputtoman pitkiltä, kun niitä keskustellaan koko ajan. Kaikki toiminta pysähtyy siihen, että yritetään keskustelemalla suostutella lasta toimimaan niin, että päästäisiin eteenpäin siinä, mitä ollaan tekemässä. Itse en todellakaan jaksa alkaa keskustelemaan kerta toisensa jälkeen, miksi lapsi ei saa matkustaa etupenkillä ilman turvaistuinta, vaan nostan hänet vain istuimeen. Tai en anna hänen kiusata toisia lapsia esim. kerhossa, vaan uhkaan, että jos et ota kaikkia leikkiin/käyttäydyt jotenkin huonosti, me lähdemme kotiin.

Tämä ystäväni tyttö ei nyt jaksa näitä keskusteluja ja juoksee vain pois, kun äiti yrittää keskustella. Äiti on voimaton, ei ole tottunut käskemään lastaan, ja näin - simsalabim - lapsi kiusaa toisia, eikä äidillä ole keinoja lopettaa sitä, sillä hän ei usko käskemiseen. Syyttää päiväkotia, että lapsi saa sieltä tuollaisia arvoja. Tiedän, että oma lapseni ei kiusaisi toisia silmieni alla, sillä käyttäisin kaikki keinot, että se loppuisi. Uhkailisin ja kiristäisin vaikka. Lahjontaa en tässä tapauksessa käyttäisi.

Ikävää on, että on aika paljonkin äitejä, jotka eivät saa kuria lapseensa silloin, kun sitä tarvitaan, ei hennota kieltää lasta. Olin aikoinani koulukodissa töissä. Siellä nuoret olivat useimmiten ns. huonoista kodeista. Muutama poikkeus oli myös eli nuoria ns. hyvistä perheistä. Syy yleensä siihen, miksi he olivat joutuneet koulukotiin oli se, että heitä ei ollut koskaan kielletty kotona, ja sitten kun vaikea murrosikä tuli, he eivät enää suostuneet ottamaankaan kieltoja ollenkaan vastaan, vaan menivät menojaan huumeiden tms. maailmaan.

Pidän vanhempana erittäin tärkeänä, että minulla on lapseeni sellainen auktoriteettiasema, että kun TODELLA kiellän häntä tekemästä jotain, hän ei tee sitä. Tämä ei tarkoita ollenkaan sitä (jos joku haluaa tämän niin lukea), että meillä lapset ovat sätkynukkeja, jotka tekevät kaiken, mitä sanon. Ei todellakaan. Mutta kun he näkevät, että olen tosissani, he kyllä tottelevat. He eivät pelkää minua, vaan kunnioittavat. En ole eläissäni tehnyt heille mitään pahaa, siitä tottelevaisuus ei johdu. En ole kurittanut heitä fyysisesti kertaakaan, vaan olen mielestäni hellä äiti.
 
..minuun,lahjontaa ei juurikaan. Pidän sitä henkisenä väkivaltana. Lapset saavat palkkion, kun toimivat oikein ja rangaistuksen(jäähy) kun toimivat väärin.
 
hip-pi: voi olla hyvin mahdollista että ystäväsi lapsi on oppinut "pahoja tapoja" päivähoidosta, näin on käynyt monelle minunkin tuttujen lapsille. Tais sitten niin, että lapsi on hoidossa kiltti, mutta purkaa tunteensa ja kiukkunsa sitten vasta kotona, missä uskaltaa olla oma itsensä. Keskustelujen huomio kannattaisi varmaan siirtää siihen, että onko lapsella paha olla tai vaivaako sitä joku? Miksi käyttäytyy niin? Ja jos jatkuvasti täytyy selittää samoja asioita, silloin lapsi ei ole täysin ymmärtänyt miksi asiat tehdään niin. Esim. jos ei suostu istumaan omassa istuimessaan, täytyy lapselle selittää miksi sielä istutaan ja vanhemmalle voisi näyttää vaikka netistä videon kuinka pahasti kolarissa voi käydä. Sitten tehdä sopimus siitä että minkä ikäisenä etupenkille on turvallista tulla ja hyvässä yhteishengessä sopia että lapsi istuu takapenkillä. Tämä keskustelu olisi tietenkin hyvä käydä ihan jossain muussa tilanteessa kuin itse tilanteessa, niin että lapsi on yhteistyöhaluinen. Sitten jos meinaa vielä reissuun lähtiessä mennä etupenkille, niin muistuttaa sopimuksesta ja siitä että sopimuksia ei saa rikkoa. Vertaa vaikka johonkin lapselle mieluisaan tilanteeseen esim. "Olisiko kiva jos sopisimme että lähdemme hop loppiin ja sitten peruisinkin reissun sinne koska en haluakkaan mennä vaan haluan olla tietokoneella mielummin?" tmvst.

Oletko hip-pi miettinyt että mikä on tärkeintä? Se että lapsesi ei kiusaa ketään silmiesi edessä vai se ettei se kiusaa ketään ylipäätänsä. Kolahti vain tuo sun kommentti siitä, että lapsesi ei uskaltaisi sinun silmiesi edessä kiusata ketään. Jos uhkaat lastasi että jos hän kiusaa niin lähdette kotiin, lapsi ei ajattele mitä kiusaaminen toiselle tekee ja miltä se toisesta tuntuu, vaan hän ajattelee vain mitä siitä minulle seuraa..Jos lapsi ymmärtää tunteita ja hänen huomionsa herätetään siihen miten hän omalla toiminnallaan vaikuttaa muihin ihmisiin, huomaa hän ajan mittaan että saa siitä itsekin hyvää oloa kun tuottaa toiselle hyvän mielen ja päin vastoin.

Tavallinen vanhempi,yksin:On ihan totta että on eriasia onko yksi lapsi vai monta ja miten kiireinen oma elämä on. Itselläni on ihanteellinen tilanne siinä mielessä että saan olla lapseni kanssa kotona siihen asti kun hän täyttää kolme, ja toista ei ole näillä näkymin tulossa kun yksinhuoltaja olen. Mutta emme silti mene kuitenkaan lapsen pillin mukaan vaan molempien tarpeiden mukaan yhteistuumin.
Voihan U/K/L tavallaan ajatella rangaistuksena, mutta se on ehkä enemmän sellaista henkistä rangaistusta kuin fyysistä..Jäähypenkit on sitten iha oma lukunsa, niitä en ikinä käyttäisi. Alunperinkin ne on tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi todellisiin ongelmaperheisiin, mutta mm. nanny-ohjelmien myötä monet ovat ottaneet ne mukaan normaaliin arkeen. Kuten "äiti myös" sanoi U ja K tuntuu henkiseltä väkivallalta, miksi lapsi tuntisi toisin?
 
hip-pi: voi olla hyvin mahdollista että ystäväsi lapsi on oppinut "pahoja tapoja" päivähoidosta, näin on käynyt monelle minunkin tuttujen lapsille. Tais sitten niin, että lapsi on hoidossa kiltti, mutta purkaa tunteensa ja kiukkunsa sitten vasta kotona, missä uskaltaa olla oma itsensä. Keskustelujen huomio kannattaisi varmaan siirtää siihen, että onko lapsella paha olla tai vaivaako sitä joku? Miksi käyttäytyy niin? Ja jos jatkuvasti täytyy selittää samoja asioita, silloin lapsi ei ole täysin ymmärtänyt miksi asiat tehdään niin. Esim. jos ei suostu istumaan omassa istuimessaan, täytyy lapselle selittää miksi sielä istutaan ja vanhemmalle voisi näyttää vaikka netistä videon kuinka pahasti kolarissa voi käydä. Sitten tehdä sopimus siitä että minkä ikäisenä etupenkille on turvallista tulla ja hyvässä yhteishengessä sopia että lapsi istuu takapenkillä. Tämä keskustelu olisi tietenkin hyvä käydä ihan jossain muussa tilanteessa kuin itse tilanteessa, niin että lapsi on yhteistyöhaluinen. Sitten jos meinaa vielä reissuun lähtiessä mennä etupenkille, niin muistuttaa sopimuksesta ja siitä että sopimuksia ei saa rikkoa. Vertaa vaikka johonkin lapselle mieluisaan tilanteeseen esim. "Olisiko kiva jos sopisimme että lähdemme hop loppiin ja sitten peruisinkin reissun sinne koska en haluakkaan mennä vaan haluan olla tietokoneella mielummin?" tmvst.

Oletko hip-pi miettinyt että mikä on tärkeintä? Se että lapsesi ei kiusaa ketään silmiesi edessä vai se ettei se kiusaa ketään ylipäätänsä. Kolahti vain tuo sun kommentti siitä, että lapsesi ei uskaltaisi sinun silmiesi edessä kiusata ketään. Jos uhkaat lastasi että jos hän kiusaa niin lähdette kotiin, lapsi ei ajattele mitä kiusaaminen toiselle tekee ja miltä se toisesta tuntuu, vaan hän ajattelee vain mitä siitä minulle seuraa..Jos lapsi ymmärtää tunteita ja hänen huomionsa herätetään siihen miten hän omalla toiminnallaan vaikuttaa muihin ihmisiin, huomaa hän ajan mittaan että saa siitä itsekin hyvää oloa kun tuottaa toiselle hyvän mielen ja päin vastoin.

Tavallinen vanhempi,yksin:On ihan totta että on eriasia onko yksi lapsi vai monta ja miten kiireinen oma elämä on. Itselläni on ihanteellinen tilanne siinä mielessä että saan olla lapseni kanssa kotona siihen asti kun hän täyttää kolme, ja toista ei ole näillä näkymin tulossa kun yksinhuoltaja olen. Mutta emme silti mene kuitenkaan lapsen pillin mukaan vaan molempien tarpeiden mukaan yhteistuumin.
Voihan U/K/L tavallaan ajatella rangaistuksena, mutta se on ehkä enemmän sellaista henkistä rangaistusta kuin fyysistä..Jäähypenkit on sitten iha oma lukunsa, niitä en ikinä käyttäisi. Alunperinkin ne on tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi todellisiin ongelmaperheisiin, mutta mm. nanny-ohjelmien myötä monet ovat ottaneet ne mukaan normaaliin arkeen. Kuten "äiti myös" sanoi U ja K tuntuu henkiseltä väkivallalta, miksi lapsi tuntisi toisin?


Nyt hiukan tuntuu, että haluat ymmärtää kirjoitukseni pahimmalla mahdollisella tavalla, mikä on kyllä hyvin yleistä tällä palstalla. Kommentoinpa silti.

Toki ymmärrän, että ystäväni lapsi on voinut oppia kiusaamista päiväkodista, mutta sen ei saisi antaa jatkua. Tietysti on tärkeintä, että lapsi ei kiusaa koskaan, mutta tarkoitin, että minun silmieni alla hän ei kiusaisi, koska olen paikalla ja lopetan sen. Niin kuin soisin jokaisen vanhemman tekevän ja siihen myös pystyvän. Tämä ystäväni sanoo siitä pari kertaa, mutta kun tyttö vain juoksee pois eikä kuuntele tai ainakaan ei lopeta, hän on voimaton, ja lapsi jatkaa kiusaamista.

Jos tällaisessa tilanteessa lapsi ei suostu keskustelemaan, niin silloin on hänet laitettava lopettamaan. En voi kuvitella, että kovinkaan moni ihminen maailmassa tästä kehtaa ainakaan julkisesti olla eri mieltä. Kiusaaminen pitää ainan pyrkiä lopettamaan välittömästi.

Sitä paitsi, me olemme 5-vuotiaan tyttäremme kanssa käyneet näitä asioita läpi, enkä ole koskaan hänen nähnyt kiusaavan tai jättävän ketään leikin ulkopuolelle (ei edes pikkuveljeä hänen kavereidensa pyynnöstä), mutta olen nähnyt hänen puolustavan kiusattua. Vaikeaa olisi minun kuvitella hänen kiusaavan ketään, mutta jos näin kävisi, se loppuisi, kun saisin tietää. Tämän takia auktoriteetti on tärkeää: ettei lapsi kiusaa/vahingoita itseään eikä muita.

Joskus kiusaaminen on seurausta siitä, että kiusaajalla on itsellään paha olo, mutta olen kyllä pienestä pitäen kapinoinut ajatusta vastaan, että suinkaan aina asia näin olisi. Nykyajan tutkimukset alkavat puoltaa sitä ajatusta, että lapsi kiusaa usein sen takia, että hän saa sitä valtaa/suosiota. Itsekin uskon asian monessa suhteessa olevan juuri näin.

Tuosta turvaistuin-jutusta en sano muuta kuin, että tietenkin asia selitetään lapselle, miksi hänen pitää olla turvaistuimessa jne., mutta tuntisin itseni joksikin heittopussiksi, jos sitä alkaisin joka kerta selittää. Jos lapsi alkaa temppuilemaan näissä tutuissa tilanteissa, joissa hän varmasti tietää, miksi pitää tietyllä tavalla käyttyätyä, olisi hullua, pähkähullua, joka kerta alkaa selittää se sama asia. Miksi lapsi sitten käyttäytyy näin? Koska hän on väsynyt, koska hänellä on uhmaikä, koska hän on LAPSI.

Minun esikoiseni kanssa meillä ei koskaan ollut juurikaan suurempaa "riitaa". Asiat keskusteltiin, mutta kuten yllä sanotaan, tällaisen tilanteen saamiseksi tarvitaan aikaa. Toisen lapsen kanssa on ollut vaikeampaa (lue: ei mitään katastrofia, normaalia), ja olen ajatellut sen johtuvan paljolti siitä, että aikaa ei ole antaa hänelle niin paljon kuin silloin, kun olin kotona kahdestaan esikoiseni kanssa. Sinäkin voit alkaa ajatella vähän eri tavalla, jos saat toisen lapsen kohtuu pian.

Vielä tuohon kommentoin, että U/K ovat henkistä väkivaltaa em. aikuisenkin näkökulmasta, niin onhan tuo melkoista yksinkertaistamista. Se, että uhkaa vaikkapa jättää/tappaa/pettää on varmaankin eri asioita kuin, jos uhkaa jättää lapsen ilman jälkkäriä, jos tämä ei syö yhtään ruokaansa. Eller hur?
 
Minusta on vaan mukava keskustella tästä aiheesta ja näistä kasvatusjutuista ylipäätänsä. Olen pahoillani jos tekstini on liian provosoivaa tai jyrkkämielipiteistä. Se on vain minun tyylini. Ja varmasti jos puhuisimme kasvotusten ei tulisi väärinymmärryksiä puolin tai toisin. :)

En minäkään missään tilanteessa tai missän olosuhteissa hyväksy minkään näköistä väkivaltaa lapseltani muita kohtaan, yritän kasvatuksen puolesta toimia niin että hän sen itse ymmärtäisi, mutta jos joskus jotain silti tulee lyömään tai haukkumaan, on se lopetettava saman tien käskyllä/kiellolla ja jos itse olen paikalla, menisin tunteella lohduttamaan lyötyä/loukattua ja jättäisin poikani siinä vaiheessa huomiotta. Myöhemmin juttelisin asiasta pojan kanssa, kun hän olisi rauhottunut. kuulostaa kyllä valavalta tuo ystäväsi tilanne, minä veisin siinä vaiheessa lapseni jonnekin ammattiauttajien puheille ( minä tietenkin mukaan), jos olisin ihan voimaton asian suhteen. Edessä voi olla nimittäin vielä suurempiakin ongelmia tulossa kun lapsi kasvaa, jos niihin ei ajoissa puututa. Olen myös kuullut siitä että kiusaajien motiivi olisi vallan/kunnian/suosion haaliminen, pistää vaan mietityttään että mistä näiden lasten ajatusmalli on peräisin kun kuvittelevat kiusaamisella saavan moista, tai niiden lasten jotka sitä kunnioittavat? Eikö tällaisten tutkimustulosten jälkeen, tulisi kaikkien vanhempien miettiä mitä teemme väärin, jos lapseni näin uskoo?

Tottakai lapset ovat useasti kiukuspäissään juuri väsyneitä tai turhautuneita, mutta ei siinä tilanteessa mielestäni kuulu lähteä sitä olotilaa pahentamaan tai mukaan kiukutteluun eikä U/K/L vaan sanoa että ymmärrän ja huomaan että olet nyt väsynyt/turhautunut tm. ja että et haluaisi tehdä sitä tai tätä, mutta tämä on nyt vaan tehtävä, jotta... Se että lapsi on LAPSI, ei poista mielestäni häneltä kuitenkaan tunteita ja tunnetiloja, joiden esiintymiseen löytyy syy.. lapsi on ihminen siinä missä me aikuisetkin ja siksi lapsia pitäisi tunnetasolla kohdella niin kuin muitakin ihmisiä. Ja kaikilla on välillä pahoja päiviä.

Ja viimeiseen kappaleeseen vielä kommentoisin.. ;)
Meille aikuisille jättäminen/pettäminen/tappaminen ym. voi tuntua yhtä pahalta kuin lapsesta ne meille "pienet" asiat. Ei voi ihan suoraan kaikkia U/K/L verrata..
Varmaan muistat mitkä asiat sinulle oli lapsuudessa tärkeitä? Mitkä asiat ovat nyt? Mitä peökäsit pienenä? Mitä pelkäät nyt? Mitkä olivat murheesi? Mitkä ovat nyt? Ja samalta nuo asiat silloin tuntuivat kuin nyttenkin, mutta asiat ovat vain muuttuneet..

Tässä oli minun ajatuksiani.
 
Gues - harmaana,

on melkein pakko sanoa - että olisi milenkiintoista nähdä vaikkapa 1-3 vuoden päästä , mitä mieltä olet näistä samoista asioista .
Jos lapsellasi siis on yhtään tahtoa ja temperamenttia ...
Eli kun on arki, työ ja monet asiat hoidettavana - ja lapsen käytös ja rajojen kokeilu iän myötä muuttuu.

Osittain osaan nähdä itseni suhtautuneen 1-2 vuotta sitten tiettyihin asioihin samansuuntaisesti , en noin jyrkästi kuitenkaan...

Lapsen turvallisuus ja hyvinvointi on se pääasia. Todellakin on liioittelua se, että lempipaidan/lempilelun toisille lapsille viemis uhkaus aiheuttaisi elinikäisen trauman ? Tai joku muu vastaava 'light-versio' .

Guess - älä asetu muiden yläpuolelle - luuletko oikeasti etten minä tai joku muu ketjuun kirjoittanut ajattele lapsen tunteita, psyykeä tai hyvinvointia ? Ihan oikeasti ? Luuletko meitä jollain tapaa sivistymättömiksi ja epäempaattisiksi ? Itseäni pidän monessa asiassa yliempaattisenakin , silti toimin näin.

Aukoteriteetista olen samaa mieltä - joskus on vaan muutettava äänensävy (taas ihan tietoisesti ja rauhallisena) , että lapsi tajuaa vanhemman olevan vakavissaan.

Kyllä hieman isompien lasten kanssa ajatteleva ja toimiva lapsi enemmän ja vähemmän kokeilee rajojaan - mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ja sitä rajaa aletaan venyttämään , pikkuhiljaa.
Vaikka 1-vuotiaalle ja 2-vuotiaalle olisi tietyt periaatteet - voi hyvin käydä että on lapsen edun mukaista muuttaa kuviota myöhemmin, jottei lapsesta tule ihan kuritonta...

Myöskin on Guessilta aivan väärä tulkinta - itsekin kerroin etten ole U/K/L tilantessa hermostunut tai kiihtynyt - vaan teen ko asian ihan tietoisesti , rauhallisena ja ilam mielenkuohuja.
Eli ei kyse ole aikuisen kiukuttelusta tai hermojen menettämisestä.
Toki sellaisiakin tilanteita perheissä voi olla - omassa lapsuudessanikin oli - joissa kyse oli nimenomaan vanhemman omasta hermostumisesta, ei lapsen parhaasta, hyvinvoinnista tai terveydestä. Mittakaavasta ja teoista riippuen vanhemmaan hermostuminenkin on toki inhimillistä ja sallittua.

Ja juuri siksi, kuten itsekin ymmärsit - lapsen parhaaksi - ettei lapsesta tule kiukkuista, väsynyttä, nälkäistä - tietyt asiat on hoidettava. Ruokailu. Yöunet. Päiväunet. Vaikka lapsi itse sitä vastustasikin.
Ei jälkiruoalla lahjonta ole kovin paha - jos sillä saat lapsen syömään. Tai kiristys että ruokailun jälkeen pelataan peliä, katsotaan dvd , mennään uimaan - mikä oltaisiin tekemessä muutenkin. Tai uhkailu sillä hellokitty-tietokoneen viemisellä lapsille, jotka tarvitsevat isojen tyttöjen leluja, koska osaavaat syödä kuten isot tytöt?
 
Olen viiden lapsen (11-1-vuotiaat) äiti. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä eroa on uhkailulla ja "seuraamuksilla". Enkä tiedä, ymmärtääkö lapsikaan. Kuitenkin nykyiset kasvatusohjeet aivan yleisesti neuvovat esim. käyttämään jäähypenkkiä rajojen laittamiseen. Ja tähän kuuluu myös varoitus. Niin meillä toimintaan. "Lopeta, tai joudut kuistille." Pienemmät eivät vielä hallitse seuraamuksia, eli 1-vuotias on liian pieni saamaan varoituksia tai lähtemään arestiin. 2,5 -vuotiaan kanssa tämä opeteltiin syksyllä, mielestäni juuri sopivassa iässä.
Ja jälkiruualla lahjontakaan ei ole välttämättä ihan lahjontaa, vaan jälkiruoka TOTTAKAI odottaa, kunnes eturuoka on syöty. Varsinaisesta lahjonnasta on kyse vasta, kun lapsi perusteettomasti saa jotakin, mitä muuten ei saisi. Eduilla houkuttelu ("pue nyt, niin pääset puistoon, kaveri jo odottaa") ei ole lahjontaa, vaikka toisaalta onkin. Mikä muukaan nimi tällä toiminnalla olisi?
Eli kaikenkaikkiaan minusta uhkailu-kiristys-lahjonta on saanut aivan turhaan niin negatiivisen kaiun. TYHJÄ uhkailu ja kiristys ja PERUSTEETON lahjonta ovat ne heikon kasvattajan tunnuspiirteet. Toisaalta myös uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan täydellinen puute voi olla rajattomuuden merkki.
 
Mielestäni noita jokainen vanhempi käyttää joskus joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Hyvin yleinen kasvatuskeino siis. Omillani olen käyttänyt kaikkia noita. Kun olivat pienempiä (alle kouluikäisiä) niin tuota uhkailua tuli kyllä käytettyä. Itse kyllä miellän sen uhkailun samaksi sanaksi pelottelun kanssa.

Hyvin tyypilliset uhkailut lasten ollessa pienempiä lapsenuskoa hyväksi käyttäen olivat tätä tyyliä;
- "Jos ei hampaita pestä niin hammaspeikko tulee ja tekee reikiä ja sitten joutuu hammaslääkäriin porattavaksi".
- "Poliisi tulee ja ottaa kyytiin, jos turvavyötä ei käytä tai sen aukaisee matkalla."
- "Joutuu sairaalaan, jos ei ota lääkärin määräämää lääkettä. Siellä se pistetään isolla piikillä."
- "Joulupukki ei tuo lahjoja tuhmille lapsille".

Lahjontaa olen myös käyttänyt
esim. lääkkeenottotilanteissa ennen uhkailua - "Saat valita lelun kaupasta, jos nyt otat tämän lääkkeen". Lahjontaaolen kyllä käyttänyt ennen lääkäriin menoakin - "Jos olet lääkärissä kiltisti niin saat valita lelun kaupasta".
Yhdellä lapsistani oli hankaluutta jäädä kerhoon vaikka kovasti tykkäsi olla siellä. Silloin lahjoin (palkitsin) häntä karkeilla ja tarroilla. Ja hän jäi sinne tyytyväisenä.

Nyt lasten ollessa kouluikäisiä tulee käytettyä ehkä enemmän kiristystä ja uhkailua. Tyypillinen tilanne meillä on se, että illalla meno yltyy ja desibelejä on ihan liikaa talossa. Silloin varoitamme ja pyydämme olemaan hiljempaa ja seuraavana kuuluukin - "Nyt hiljempaa tai lähdette samantien nukkumaan! Tai ette saa katsoa jotain tiettyä ohjelmaa!

Lahjontaa ei oikeastaan ole koululaisten kanssa. Joskus voin lahjoa rahalla viemään vaikka roskapussin, jos en itse kehtaa sitä tehdä.

Joskus tarkoituksella tulee käytettyä näitä kasvatuskeinoina, mutta yleensä tiedostamatta arkipäivän tilanteissa. Ja nykyään vähemmän kuin lasten ollessa pienempiä. Nykyään heidän kanssaan voi keskustella asioista. Mutta uhkailua, kiristystä ja lahjontaa ei saa minun mielestäni käyttää jatkuvasti. Liika uhkailu ja kiristys voivat aiheuttaa lapselle pelkotiloja tai sitten keinot menettävät liiaksi käytettynä "tehonsa". Ja lahjontaakaan ei kannata joka asiassa käyttää. Lapsi voi alkaa "kiristämään" vanhempiaan ja vaatimaan leluja pian siitäkin, että laittaa aamulla sukan jalkaansa.

Eli kohtuus kaikessa.

Missä tilanteessa ei ole toiminut nuo metodit? Ei äkkiseltään tule mieleen, mutta muistelisin, että uhmaikäisen kanssa ei välillä toiminut mikään noista. Ja silloin varmaan oli kaikki keinot käytössä!
 

Yhteistyössä