toinen lapsi-miten elämä muuttuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äippäliini
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äippäliini

Vieras
Hei!
Haluaisin kuula kokemuksia siitä miten elämänne on muuttunut kun olette saaneet toisen lapsen. Kuinka suuri ikäro lapsille tuli ja miten esikoinen on vauvaan suhtautunut? Oletteko olleet aivan poikki kun on täytynyt hoitaa kahta lasta?
Asia pyörii mielessä jatkuvasti kun toisen odottelua odotellaan...Lähinnä kauhukuvat siitä mitä arki on kahden pienen kanssa kun yhdenkin kanssa riittää puuhaa...
 
Ikäeroa 1v7kk. Esikoinen oli vaativa, kakkonen samanlainen... Esikoinen rupesi nukkumaan yöt kun pikkuveli syntyi, pikkuinen ei ole ikinä nukkunut täyttä yötä (kohta 1,5v).
Isompi jätti päikkärit pois 2v iässä, joten päivässä ei juuri lepohetkiä ole.
Näin pienellä ikäerolla ei juuri mustasukkaisuutta alussa ollut, vasta kun nuorempi rupesi kävelemään.

Eka vuosi oli aika järkyttävää.

Mutta nyt olen todella tyytyväinen siihen, että lapset on tehty pienellä ikäerolla. Toivon mukaan niillä on vielä toisistaan leikkiseuraa mökillä yms.
Vauhtia ja vaaratilanteita on riittänyt joka päivään, mutta hengissä olen selvinnyt. Eikä tylsää ole ollut :)

Ei kait mikään ikäero ole sen parempi tai huonompi kun toinen. Kaikessa on puolensa ja onneksi lapset kasvaa :)
 
Meidän pojilla on myöskin ikäeroa 1v7kk ja suurin "yllätys" minulle oli se, kuin ka jumissa sitä välillä on kahden kanssa. Esikoisen vauva-aikana käytiin kaupungilla, vauvauinnissa, babybiossa ym. mutta nyt tuntuu että elinpiiri on supistunut akselille koti-kauppa-leikkipuisto. Päivät kun pitää mennä esikoisen ruoka & unitahdilla. Ts. aamupäivällä ulos, sitten kotiin syömään & nukkumaan, sitten taas ulos jne.. Ei sitä oikein mihinkään tunnu ehtivän ilman hirveää hosumista.

Esikoinen oli aika helppo, nukkui yöt hyvin muutamalla syötöllä ja puolivuotiaasta eteenpäin ei tarvinnut niitäkään. Kakkonen sen sijaan haluaisi tankata parin tunnin välein.

Välillä väsyttää, mutta kumpaakaan en antaisi pois :) Esikoinen kiintyi parissa viikossa pikkuiseen eikä sen kummempaa mustasukkaisuuttakaan ollut. Uhmaaminen ja peruskiukuttelu on asia erikseen ja aina rasittavaa.
 
Meillä ikäeroa 2v.3kk. todella allekirjoitan tuon "kiireen". Mihinkään ei ehditä ajoissa. Toisen, kun saa valmiiksi, niin toisalla alkaa joku "sirkus". Meillä ei ole enää vaippoja käytössä, joten ainakun esikoinen on valmis ja olen juuri saanut vauvan laitettua ja oltain ovesta lähdössä, niin kuuluu pissahätä,kakkahätä yms. Aikataulu menee esikoisen mukaan, kun eihän tuolla vauvalla ole vielä rytmiä, kun se on 2kk nyt.
Kovasti esikoinen hoivaa vauvaa, välillä liiankin innokkaasti.... Esikoinen "vauvailee" välillä, mutta kuitenkin sitten hetken kulttua sanoo, en haluu olla vauva :D
Tosiaan nuo menot babybiossa yms. voi unohtaa, ainakin alkuun, ellei sitten pidä esikoista esim. sopimuspäivähoidossa esim. 2xvkossa, jollon olisin vain aikaa kuopukselle... Rankkaa tämä on, mutta on se kuitenkin niin ihanaa, kun noita lapsia on kaksi! Ihania ovat molemmat :D
ps. ikää on vielä itsellä "vähän" 25v. ajattelin että jos lapset tehtäisiin kahdessa erässä. Eli nämä kaksi saa tässä nyt keskenää kasvaa ja sitten, kun esikoinen on eskarissa olisi kiva saada lisää lapsia, niin pääsisi saattamaan koulutiellä esikoista! :D
 
Meidänkin lapsilla ikäeroa 1v7kk. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta oli ihanaa, helppoa. Kun kuopus rupesi ryömimään (ja ilmeisesti samaanaikaan tajusi olevansa oma yksilönsä) alkoi vaikeudet. Ja lähinnä vaan kuopuksen temperamentin takia, tulistuu ja harmistuu tosi herkästi ja jatkuvasti on itkut päällä, milloin mistäkin syystä. Esikoiselle tuli kanssa mustasukkaisuutta vasta kuopuksen lähdettyä kävelemään. Ja pientä kiusantekoa on kokoajan. Ja sit tietty nuorempi ottaa isommasta mallia ja sit molemmat kiusaa toisiaan vuorotellen. Se on ollut minun mielestä haastavinta tässä koko asiassa. 95% itkuista johtuu siitä, etteivät osaa oikein olla keskenään sovussa. Ovat nyt siis 3v ja 1v5kk. Molemmat ovat aina nukkuneet hyvin joten sen suhteen ei ole ollut ongelmia. Olen ollut tyytyväinen tähän pieneen ikäeroon, mutta kolmatta en vielä halua. Ehkä aikaisintaa kolmen vuoden päästä.
 
Tämä sama keskustelu tuntuu olevan viikoittain. Kun selaat tuonne aiemmille sivuille, niin näet, että tästä asiasta keskustellaan todella usein. Moni pitkiä kirjoituksia kirjoittanut ei välttämättä jaksa kirjoittaa asiasta uudelleen ja uudelleen (esim. minä itse).
 
Meillä ikäeroa on 1v 11 kk. Mustasukkaisuutta on ollut alusta lähtien, yöllä huudettu ja päivällä kiukuttu ihan koko ajan.

Meillä kakkonen on muotoa kakkoset, joten voi niitä hetkiä kun esikoisen kanssa sai puuhastella kaikessa rauhassa, nyt sitä ei ole. Huutoa riittää ja eteenpäin porskutellaan.
 
Ikäeroksi tuli kolme vuotta. Ei ollenkaan paha. Esikoinen ei enää ihan pieni, käy potalla tai pöntöllä itse, pukee jo vähän, viihtyy omissa leikeissään jne. Vauva ei ole aiheuttanut mustasukkaisuutta. Uhmakaan ei meillä ole nyt pahimmillaan. Olen tosi tyytyväinen tähän ikäeroon. Vauvaakaan ei pahemmin tarvitse viihdyttää, kun seurailee vanhemman lapsen leikkejä. Tärkeää jaksamisen kannalta on etenkin se, että vauveli on "helppo" tapaus. Nukkuu yöt hyvin, eikä päivisinkään juuri itkeskele. Jos vauva on vaativa, ja univelkaa kertyy itselle, silloin elämä menee hankalaksi. Isomman kenkkuilua on vaikea jaksaa väsyneenä ja kiukkuisena. Mutta meillä siis kahden kanssa on helppo tulla toimeen, etenkin näin kotioloissa. Liikkuminen kahden pienen kanssa on tietenkin hankalampaa kuin yhden, mutta sekin helpottuu koko ajan.
 
Meillä ikäeroa 2 v 1 kk ja ihan vauva-aika meni helposti, koska vauva nukkui n. 22 h vuorokaudessa ekat 8 vkoa. Esikoinen ei ollut mitenkään alyttömän mustasukkainen, tosin syliin olisi pitänyt päästä just silloin kun vauvaa imetettiin.

Kahden lapsen rytmin yhdistäminen oli aluksi vähän haasteellista. Kun vauva nukkui pihalla päiväunet, olimme esikoisen kanssa ulkona. Sitten tultiin sisään, vauva heräsi ja esikoinen meni päikkäreille, ja kun esikoinen heräsi, niin vauva meni uudestaan nukkumaan -> tuntui, että itselle ei ole omaa aikaa minuuttiakaan ja tuntui, että mitään ei ehtinyt tekemään. Myöhemmin sitten menivät molemmat lounaan jälkeen nukkumaan, huh.

Nyt kuopus täyttää just vuoden ja täytyy kyllä sanoa, että on ollut kiireinen vuosi ts. vuosi on hurahtanut kauheaa vauhtia. Omasta ajasta vain uneksin. Mieheni kyllä hoitaa lapsia, mutta harvoin jaksaa enää lähteä mihinkään itseään toteuttamaan. Onneksi meillä on koira, joten sen kanssa lenkkeilen ja se on minulle omaa aikaa.

Erona esikoisen vauva-aikaan on tietenkin se, että esikoisen kanssa saattoi tehdä monenlaisia juttuja, mutta nyt kun on kaksi lasta ja kahden tarpeet, niin aika paljon olemme tässä kotosalla ja puistossa ja ulkoilemassa. Kahden kanssa ei ole enää niin helppo lähteä mihinkään. No, olen kyllä aina ollut kotoanviihtyvää tyyppiä, joten sekin varmaan vaikuttaa tähän.

Isomman uhmaikää mun on joskus vaikea kestää. En meinaa millään jaksaa kokopäivätoimista kiukuttelua, vaikka saankin nukkua täydet yöunet.
 
Meillä esikoinen (poika) oli vauvan syntyessä 2v 8kk. 2 kuukautta on nyt kulunut, ja ihan kamalaa on ollut. Pojalla paha uhma ja mustasukkaisuus. Mikään ei tunnu kiukutteluun tehoavan. Pahimpien päivienä jälkeen ihan itkettää.
Vauva on ihan kohtuuhelppo tapaus. Joskin nukkuu kovin lyhyitä unia niin öin kuin päivisinkin, joten univelkaa tulee. Päivällä en saa nukuttua, vaikka vauva nukkuisi, kun esikoinen ei enää nuku päiväunia. Eikä häntä voi ilman valvontaakaan jättää, kun keksii vaikka mitä kamaluuksia yksin ollessaan.

Ennen niin kiva poika muuttui kauhukakaraksi =(
Eipä auta kuin yrittää olla kärsivällinen ja odottaa, että pojan "vaihe" menee ohi. Harmittaa vaan, kun tuntuu, että kuopuksen vauva-aika menee ihan pilalle tässä esikoisen kanssa taistellessa.
 

Yhteistyössä