toinen tulossa, hermot lopussa

[Liili]

Hei! Täällä kirjoittaa itseinhossa rypevä vajaa 2 vuotiaan lapsen äiti, joka odottaa toista lasta (raskaus vasta ekalla kolmanneksella). Olen ollut tosi väsynyt ja myös pahoinvoiva, mielialat kulkevat kuin vuoristorata päivän mittaan ja hermot on tosi kireällä - tai siis lopussa! Olen kotona esikoisen kanssa ja mies on aina töissä, olen siis aika yksin vastuussa kaikesta.

Jostain syystä en kestäisi nyt ollenkaan kuunnella tyttömme kiukutteluja ja vitinöitä, enkä varsinkaan itkua! Olen heti itsekin korottamassa ääntäni kun lapsi hermostuu jostain, enkä saa ollenkaan pidettyä itseäni rauhallisena :ashamed: . Itsehillintä tuntuu olevan aika kadoksissa. Vaikka Tiedän että lapselle ei saisi huutaa, vaan pitäisi olla itse rauhallinen tietyissä tilanteissa, en pysty siihen, vaan jopa huudan!! Aiemmin tänään oikein hämmästyin käytöstäni, kun lapsi tuhannesta kiellostani huolimatta keikkui pienellä tuolillaan ja meni sitten tuolin kera kumoon. Ei hän itseään loukannut, säikähti vain, ja tuli parkuen luokseni, jolloin minä tiuskaisin "äiti kiälsi sua monta kertaa, tollai siin sit käy ku ei tottele!" -enkä lohduttanut häntä enkä ottanut syliin, olin niin raivoissani!

Tämä on kauheaa, minusta on raskauden myötä tullut kamala kiukkupussi-äiti joka ei mahda omalle ololleen mitään!! Ainakin 5 kertaa päivässä olen itku silmässä milloin mistäkin vastoinkäymisestä, ja kaikki tuntuu niin mahdottomalta. Illalla sängyssä sitten tihrustan itkua ja kadun päivän tiuskimisiani ja vihaan itseäni, ja toivon ettei lapsestani tule minun takiani tunnevammaista!! Olin kyllä esikoista odottaessanikin tosi herkässä mielentilassa varsinkin alkuraskaudessa, mutta nyt tuntuu paljon pahemmalta; ehkä se johtuu siitä että silloin ei tarvinnut lisäksi kestää uhmaikäistä lasta..

Hieman pelottaa, miten jaksaa sitten kun vauva syntyy. Tuo esikoinen on kuitenkin aika vilkas ja kerkeäväinen tapaus, ja silloin en pääse joka hetki ryntäämään hänen peräänsä ja estämään kaikkia pikku tihutöitä... En halua että esikoinen joutuu kärsimään pikkusisaruksen tulon takia, enkä halua olla huono äiti!

Olisi hyvin lohduttavaa kuulla että en ole ehkä ainoa äiti jolta menee hermot ja joka sortuu jopa huutamaankin joskus... :ashamed: Miten te muut olette jaksaneet raskausaikana kun on jo ennestään pieniä lapsia?

 

[Mrs Shillelagh]

Mä olen ollut samanlaisessa tilanteessa, kuulosti ihan mun kirjoittamalta toi sun kertomukses Kyllä se siitä helpottuu, loppuraskautta kohti mieliala nousee yleensä. Tsemppiä sulle!

 

[äitylitar]

Mulla oli esikoinen 8kk vanha, kun aloin odottaa toista, eli nyt niillä on 1 1/2 vuotta ikäeroa... oli se rankkaa, koska toisesta lapsesta oksensin raskauden aikana 8kk!!!! hui, muistelen vieläkin sitä ihmeenä...miten jaksoin...mutta hyvin se meni Joten päivä kerrallaan siellä...
Ja hyvä äiti välillä komentaa ja asettaa rajat. muista se ja hei, me äiditkin olemme ihmisiä, joilla menee hermot, ihan niinkuin muillakin älä huoli...ja jos jaksaminen on todella vaikeaa, hae apua, älä ole yksin :hug:

 

[FSS]

Musta tuntui alkuraskaudessa kans siltä, että en olisi millään jaksanut n. 2v esikoisen uhmaa tai ylipäänsä sitä arkea. Tiesin, että mitä rauhallisempi olen itse, sitä paremmin päivät menee, mutta ei vaan meinannu pystyä siihen, vaan hermo tuntui menevän älyttömän helposti. Mä kyllä sanoin lapselle että äiti on tosi väsynyt tm., ja sitten koitin tehdä päivistä sellasia, että jos oma pinna oli heti aamusta kireenä, peruin vaikka suunnittelemani kauppareissun tm ja koitin vaan olla ja keksiä lapsellekin jotain sille mieluista tehtävää. Mutta et siis tosiaan ole ainoa jolla menee raskauden alussa hermot lapseen!

Itselläni vieläkin on tietysti vaikeeta välillä (viimeinen kolmannes menossa), kun väsyttää ja väsyttää ja väsyttäääää ja siksi vähän hermostuttaa tuleva syksy ja talvi vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Tuntuu vähän epäreilulta, että kun esikoista odotin, mies oli tosi huomaavainen ja kielteli kanniskelemasta mitään painavaa, mutta nyt pitää ihan itsestään selvänä, että jaksan ton 12kg kiukkupussin kanssa ihan tosta vaan.