Töissä menestymisen salaisuus on...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Hanki orgasmi - menesty töissä



Naiset, jotka saavat kunnon nautinnon seksistä, pärjäävät usein myös työelämässä sekä voivat hyvin, Britannian ensimmäinen orgasmivalmentaja Lisa Turner väittää.

The Sun lehden haastattelema Turner kertoo, että kunnon orgasmi antaa ihmiselle huomattavan määrän uutta energiaa, jonka avulla hän jaksaa tehdä tehokkaammin töitä, sekä huolehtia paremmin itsestään.

Lehden mukaan tutkimukset osoittavat, että vajaalle kolmannekselle naisista orgasmin saaminen on huomattavan vaikeaa tai he eivät saavuta sitä ollenkaan. Tällöin moni päätyy myös näyttelemään nautintonsa huippua.

- Kunnon orgasmi ei tee hyvää ainoastaan seksielämälle, vaan se myös lisää terveyttä sekä auttaa keskittymään paremmin ja tämä taas parantaa mm. työsuoritusta, Turner huomauttaa.

Turnerin mukaan orgasmeja saavat naiset tuntevat itsensä keskimääräistä elinvoimaisemmiksi, terveemmiksi sekä aktiivisemmiksi.

Nautintoon naisia ja miehiä työkseen opastava Turner sanoo, että orgasmit voidaan jakaa neljään eri ryhmään.

1) Klitorisorgasmi. Historiassa elettiin pitkään aikaa, jolloin ei ymmärretty, että nainen tarvitsee genitaalialueidensa kosketusta saadakseen orgasmin. Nykyään tapa tiedetään ja näin moni nainen pääseekin huippuunsa. Toisaalta tämä tapa saattaa estää naista löytämästä myös muunlaisia orgasmeja.

2) Vaginaorgasmi. Se saavutetaan, kun naisen sisällä olevat alueet saavat riittävästi ärsykkeitä. Näitä alueita on mm. G-piste.

3) Multiorgasmi. Tällöin nainen laukeaa monta kertaa peräjälkeen. Asiaa voi ajatella kuin helmiä helminauhassa. 4) Kokovartalo-orgasmi. Nämä ovat melko harvinaisia useimmilla naisilla. Tämä ei johdu siitä, että tällaisen nautinnon saaminen olisi hankalaa, vaan sitä vain ei ole harjoiteltu. Tällainen orgasmi voi kestää minuuteista jopa puoleen tuntiin. Yleensä kuitenkin aika on joitakin minuutteja putkeen. Yleensä tämän nautinnon esteenä ovat joko joku seksikäyttäytymiseen liittyvä trauma tai kyvyttömyys antautua kokonaan tilanteen vietäväksi.

IS
 

Similar threads

Yhteistyössä