C
Caza
Vieras
Moi vaan!
Niin, toista odottavat, miten ootte jaksellu?
Kun itse oon tosi uupunu ja maha painaa.... Nyt oon viikolla 32 joten matkaa on vielä. Oon esikoispojan kanssa kotona. Poika on reilu 2v. On onneks kiltti ja rauhallinen tapaus.
Mut ei sillon ekaa odotellessa ollu näin raskasta. Ei maha tuntunu juuri lopussakaan raskaalta eikä närästäny tai muuta. Nyt tää maha painaa ja ahistaa ja närästää vähä väliä. Ja tuntuu et kokoajan on ihan lääh.... Ja nyt on pari viikkoa menny pienoisessa vee itutuksessa ja oon ku perseeseen ammuttu karhu aamusta lähtien. Eli fiilikset on aika syvältä ja toivon vaan nyt etten vaivu kuitenkaan mihinkään masennukseen. Haluan kuitenkin tämänkin lapsen ja oon tosi onnellinen että se on tulossa!
Pohjalla on jo esikoisen aikana tuoma katkeruus "vapaa-ajan menetyksestä". Lapset ollaan tehty kyllä ihan omasta halusta ja tiesin kyllä että elämä muuttuu paljon ja muuta, mut oon silti myöntänyt itelleni olevani katkera siitä miten paljon lapsi on minusta "vienyt". Välillä vaan tuntuu että mihin minä itse olen kadonnut, missä minun toiveet, halut ja ajatukset on. Niinkun ei muuta olisi elämässä kun lapsi ja perhe ja siitä huolehtiminen.
No, tilanne ei ole niin paha miltä ehkä kuulostaa, mutta ne ovat tunteitani ja olen antanu niille oikeuden ja olen puhunu niistä kyllä mieheni kanssa. Ja neuvolassa. Voisin huonommin jos kieltäisin tunteeni ja jos en olisi avoin.
Joten nyt kun tuntuu raskaalta tän mahan kanssa niin välillä vaan tulee sellanen olo, yhdistettynä näihin muihin asioihin, että viekää loputkin minusta...lääh
T:Joulua odottava=)
Niin, toista odottavat, miten ootte jaksellu?
Kun itse oon tosi uupunu ja maha painaa.... Nyt oon viikolla 32 joten matkaa on vielä. Oon esikoispojan kanssa kotona. Poika on reilu 2v. On onneks kiltti ja rauhallinen tapaus.
Mut ei sillon ekaa odotellessa ollu näin raskasta. Ei maha tuntunu juuri lopussakaan raskaalta eikä närästäny tai muuta. Nyt tää maha painaa ja ahistaa ja närästää vähä väliä. Ja tuntuu et kokoajan on ihan lääh.... Ja nyt on pari viikkoa menny pienoisessa vee itutuksessa ja oon ku perseeseen ammuttu karhu aamusta lähtien. Eli fiilikset on aika syvältä ja toivon vaan nyt etten vaivu kuitenkaan mihinkään masennukseen. Haluan kuitenkin tämänkin lapsen ja oon tosi onnellinen että se on tulossa!
Pohjalla on jo esikoisen aikana tuoma katkeruus "vapaa-ajan menetyksestä". Lapset ollaan tehty kyllä ihan omasta halusta ja tiesin kyllä että elämä muuttuu paljon ja muuta, mut oon silti myöntänyt itelleni olevani katkera siitä miten paljon lapsi on minusta "vienyt". Välillä vaan tuntuu että mihin minä itse olen kadonnut, missä minun toiveet, halut ja ajatukset on. Niinkun ei muuta olisi elämässä kun lapsi ja perhe ja siitä huolehtiminen.
No, tilanne ei ole niin paha miltä ehkä kuulostaa, mutta ne ovat tunteitani ja olen antanu niille oikeuden ja olen puhunu niistä kyllä mieheni kanssa. Ja neuvolassa. Voisin huonommin jos kieltäisin tunteeni ja jos en olisi avoin.
Joten nyt kun tuntuu raskaalta tän mahan kanssa niin välillä vaan tulee sellanen olo, yhdistettynä näihin muihin asioihin, että viekää loputkin minusta...lääh
T:Joulua odottava=)
.